Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.41

Talousarvioaloite TAA 210/2020 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan satamatien suunnitteluun (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Vaasan satamatiehankkeen tavoitteena on löytää nykyistä toimivampi yhteys Vaasan Vaskiluodon satamaan ja näin kehittää Vaasan seudun logistista järjestelmää. Tarkoituksena on luoda tieyhteys, joka kytkee tehokkaasti Vaskiluodon sataman ja logistiikkakeskuksen toisiinsa ja samalla valtakunnan päätieverkkoon, valtateihin 3 ja 8. Wärtsilän johdolla alueen vientiteollisuusyritykset investoivat parhaillaan Vaskiluodon satama-alueen rakentamiseen yli 250 milj. euroa. Logistiset yhteydet toimivat tällä hetkellä kasvun pullonkaulana. 

Osana suunnittelua on jo laadittu lain ympäristövaikutusten arvioinnista (468/1994) mukainen arviointi, jossa on tutkittu eri vaihtoehtoja keskenään. Samalla on laadittu alustava yleissuunnitelma. Kehittämisen taustalla on erityisesti raskaan läpikulkuliikenteen Vaasan keskustassa aiheuttamat häiriötekijät (melu, tärinä ja turvattomuus). Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen perusteella ympäristövaikutukset eivät ole missään vaihtoehdossa niin merkittävät, että ne estäisivät hankkeen toteuttamisen. 

Tieyhteyden tarve on tunnistettu Pohjanmaan maakuntakaavassa, Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa 2040 sekä vuonna 2007 laaditussa Vaasan ja Mustasaaren tieverkkosuunnitelmassa. Tieyhteyden suunnittelua tulee jatkaa, jotta hankkeen tarkentuvat maankäyttövaraukset ja hankkeen mahdollistama muu maankäytön suunnittelu voidaan huomioida maakunta- ja yleiskaavatöissä. Suunnittelutyön kustannusarvio on 500 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.10.20 Vaasan satamatien suunnittelemiseen. 
Helsingissä 16.10.2020 
Juha Mäenpää ps 
Kim Berg sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Jukka Mäkynen ps 
Matias Mäkynen sd 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Risikko kok 
Janne Sankelo kok 
Mikko Savola kesk 
Joakim Strand 
Peter Östman kd