Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.40

Talousarvioaloite TAA 236/2018 vp 
Johanna Karimäki vihr 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kirjastoille aineiston hankintaan ja toiminnan kehittämiseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Kirjastot ovat tärkeitä koko kansan olohuoneita, joissa voi lainata monipuolista materiaalia, lukea päivän lehtiä tai käyttää erilaisia oheispalveluja. Ne ovat kansan sivistyksen kehto. Laadukas ja monipuolinen kirjallisuustarjonta on kirjastojen vahvin perusta. Kattava tietokirjallisuus, lastenkirjallisuus, romaanit ja monet muut teokset ovat helposti löydettävissä ja varattavissa kirjastojen sähköisistä hakujärjestelmistä. Opiskelun ja kansan sivistyksen kannalta tieto- ja oppikirjallisuuden saatavuus on keskeistä. Kirjastojen kirjallisuuden ostotuki on tarpeisiin nähden riittämätön ja sitä tulisi korottaa. Monilla kunnilla on tiukka talouskuri, jolloin leikkauksien kohteeksi joutuvat helposti kulttuuripalvelut. Kuitenkin yleisen hyvinvoinnin kannalta kulttuuriin panostaminen kannattaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 29.80.30 kirjastoille aineiston hankintaan ja toiminnan kehittämiseen.  
Helsingissä 28.9.2018 
Johanna Karimäki vihr