Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 398/2018 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (11 200 000 euroa)

Eduskunnalle

Sosialidemokraatit kannattavat rakenteellista uudistamista, mutta toisin kuin hallitus, lähdemme siitä, että toisen asteen uudistus olisi pitänyt toteuttaa hallinnosta ja toimitiloista, ei opetuksesta säästämällä. Säästöt, jotka edellisen hallituksen toimesta olisivat kohdistuneet koko toiseen asteen koulutukseen, kohdistuvat nyt pelkästään ammatilliseen koulutukseen. Myös lukuisat asiantuntijatahot, mm. Insinööriliitto, OAJ, SAMOK, SAKKI ja EK ovat kritisoineet ammatillisen koulutuksen leikkauksia. Ne vaarantavat ammattiosaamisen laadun, yleisen jatko-opintokelpoisuuden ja nuorisotakuun toteutumisen.  

Ammatillisessa koulutuksessa on vähennetty lähiopetuksen määrää valtavasti, mikä heikentää opetuksen laatua. Vielä 1990-luvulla oppilaat saivat lähiopetusta täyden työviikon, 38 tunnin verran. Tänä päivänä ollaan jo monin paikoin 28 tunnin alapuolella. Ammattiin valmistuvat eivät siis saa enempää opetusta kuin peruskoululaisetkaan. Laajat leikkaukset tulevat väistämättä näkymään ammatillisen koulutuksen laadussa ja näin myös nuorten ammattitaidossa. 

Tällä aloitteella kompensoidaan indeksijäädytyksestä aiheutuneet säästöt. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 11 200 000 euroa momentille 29.20.30 ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin. 
Helsingissä 28.9.2018 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Suna Kymäläinen sd 
Pia Viitanen sd 
Harry Wallin sd 
Katja Taimela sd 
Kristiina Salonen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Ville Skinnari sd 
Satu Taavitsainen sd 
Maria Tolppanen sd 
Antti Rinne sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Mika Kari sd 
Anneli Kiljunen sd 
Krista Kiuru sd 
Riitta Myller sd 
Lauri Ihalainen sd 
Sanna Marin sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Maarit Feldt-Ranta sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Timo Harakka sd 
Tuula Haatainen sd 
Riitta Mäkinen sd