Viimeksi julkaistu 25.4.2022 15.57

Talousarvioaloite TAA 411/2021 vp 
Peter Östman kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Furuholmintien ja maantie 749 kíertoliittymän suunnitteluun Luodossa (90 000 euroa)

Eduskunnalle

Luodon Furuholmintie (7494) ja maantie 749 toimivat raskaan liikenteen oikoreittinä Pietarsaaren satamasta Kokkolan suuntaan. Nykyinen liikennemäärä seututiellä on 5 000—5 700 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Furuholmintiellä 3 200 vuorokaudessa. Ennustevuonna 2040 liikennettä seututiellä on arvioitu olevan 6 200—7 600 vuorokaudessa ja Furuholmintiellä 4 200 vuorokaudessa. Maantie 749 liittymästä pohjoiseen ja Furuholmintie ovat myös osa matkailutietä (Rantatie). 

Risteyksen toimivuustarkastelussa Furuholmintien ja maantie 749 risteyksen palvelutaso tiettyihin suuntiin on todettu jo nykyisellä liikennemäärällä osalla líittymissuunnista erittäin huonoksi (F). Furuholmintiellä jonopituus on písimmillään 60 m ja onnettomuusriski arvioidaan kohonneeksi. 

Hankkeelle on valmistunut kesäkuussa 2021 esisuunnitelma. Suunnittelutyön tavoitteena oli arvioida kiertoliittymän ja kahden jalankulku- ja pyöräliikenteen alikulun toteutettavuutta ja tilantarvetta nykyisen nelihaaralíittymän tilalle. Esisuunnitelman mukaan risteyksen muuttaminen kiertoliittyinäksi vaikuttaisi positiivisesti sekä liikenneturvallisuuteen, että liittymän välityskykyyn ja myös hillitsisi ajonopeuksia risteysalueella. Kiertolíittymällä palvelutaso voitaisiin esisuunnitelman arvion mukaan nostaa hyväksi (B) tai erittäin hyväksi (A) vaikka liikennemäärät lisääntyisivãt em. arvion mukaisesti. Erityisesti kuljetusten sujuvuus ajosuunnassa Furuholmintie Luoto/Kokkola paranee. Esisuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden alustava rakentamiskustannusarvio on yhteensä noin 1,9 miljoonaa euroa. Risteyksen suunnittelun kustannusarvio on 90 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 90 000 euroa momentille 31.10.20 Furuholmintien ja maantie 749 risteysjärjestelyjen suunnitteluun. 
Helsingissä 8.10.2021 
Peter Östman kd 
Jari Kinnunen kok