Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 424/2018 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd ym. 
 
Talousarvioaloite nuorisotakuun palauttamisesta

Eduskunnalle

Osana Juha Sipilän hallituksen kärkihanketta "Nuorisotakuusta yhteisötakuun suuntaan" luotujen nuorten Ohjaamo-palvelupisteiden vakiinnuttaminen jatkuu talousarvioesityksen mukaan. Nuoriin kohdennettujen tulosperusteisten hankintojen lisäämisen tavoitteena on saada 10 000 alle 30-vuotiasta palvelujen piiriin. 

Alkuperäisen nuorisotakuun tavoite oli, että kaikki alle 25-vuotiaat terveet nuoret ovat työssä, koulutuksessa tai muiden työvoimapoliittisten palveluiden piirissä eli ei yhtään työttömänä saati pitkäaikaistyöttömänä. 

Hallituksen valitsema linja on osoittautunut virheelliseksi, sillä huolimatta hyvästä työllisyyskehityksestä ovat alle 25-vuotiaiden 2—3 vuotta, 3—4 vuotta ja yli 5 vuotta työttömänä olleiden määrät kasvaneet Sipilän hallituksen aikana. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää momentin 32.30.01 perusteluihin maininnan, että määrärahaa voi käyttää nuorisotakuun palauttamiseen alkuperäisessä muodossaan kaikissa Suomen kunnissa. 
Helsingissä 28.9.2018 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Suna Kymäläinen sd 
Katja Taimela sd 
Kristiina Salonen sd 
Pia Viitanen sd 
Harry Wallin sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Ville Skinnari sd 
Satu Taavitsainen sd 
Maria Tolppanen sd 
Antti Rinne sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Mika Kari sd 
Anneli Kiljunen sd 
Krista Kiuru sd 
Riitta Myller sd 
Lauri Ihalainen sd 
Sanna Marin sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Maarit Feldt-Ranta sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Timo Harakka sd 
Tuula Haatainen sd 
Riitta Mäkinen sd