Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.49

Talousarvioaloite TAA 49/2016 vp 
Eeva-Johanna Eloranta sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorten aikuisten osaamisohjelmaan (20 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Nuorisotyöttömyyden kasvu ja nuorten syrjäytyminen ovat erittäin huolestuttavia ilmiöitä. Edellisellä hallituskaudella Suomeen luotiin nuorisotakuu, jonka toteuttamiseen varattiin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. Nykyisen hallituksen yhden kärkihankkeen tavoitteena on kehittää nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan. Tähän kärkihankkeeseen on varattu koko vaalikaudelle 10 miljoonaa euroa. 

Valitettavasti hallitus ei näytä panostavan nuorisotakuun toteuttamiseen ja työllisyysasteen nostamiseen, vaan päinvastoin luopuu peruskoulun varaan jääneiden osaamistason nostamisesta. Suomessa on yhä 300 000 aikuista, joiden osaaminen on peruskoulun varassa. Vieläkin 100 000:lta alle 30-vuotiaalta nuorelta aikuiselta puuttuu toisen asteen tutkinto. Työllisyysasteen nosto on mahdollista toteuttaa takaamalla kaikille vähintään toisen asteen tutkinto, jolloin jokaisella on mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää osaamistaan ja yleissivistystään iästä, sukupuolesta ja varallisuudesta riippumatta.  

Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa 20—29-vuotiaiden, pelkän peruskoulun varassa olevien nuorten on mahdollisuus suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Hallitus on ajamassa alas todella rajulla kädellä ohjelmaa eli suurimmassa syrjäytymisvaarassa olevien asemaa halutaan vaikeuttaa entisestään. Rahoitusta esitetään pienennettäväksi peräti 33 % eli yli 12 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa momentille 29.20.33 nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. 
Helsingissä 30.9.2016 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Ilkka Kantola sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd