Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 533/2018 vp 
Mikko Savola kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 18 oikaisuun välillä Ähtärin Myllymäki—Multia (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 18 on merkittävä kolmea maakuntaa ja maakuntakeskusta sekä Länsi- ja Itä-Suomea yhdistävä liikenneväylä. Tie on myös yksi merkittävä osa niin sanottua Skandinaavista vihreää kuljetuskäytävää (Midnordic Green Transport Corridor), joka kulkee aina Norjan Trondheimista Venäjän rajalle Parikkalaan. Koko reitin suurin liikennettä haittaava osuus on välillä Myllymäki—Multia.  

Kyseessä on koko maassa ainoa valtatieverkon puuttuva osuus. Valtatiereitti on nyt viitoitettu tilapäisesti vanhoja, mutkittelevia maantieuria Väätäiskylän kautta, eikä se ole kilpailukykyinen reitti Suomen poikittaiskuljetuksille. Valtatien 18 oikaisulla olisi erittäin suuria myönteisiä vaikutuksia muun muassa Vaasan ja Kaskisen satamille, ja kokonaisuudessaan se parantaisi ympäristöä ja nostaisi elintasoa poikittaisyhteyden varrella koko Suomessa kaikkia Pohjoismaita myöten parantaen myös kulkuyhteyksiä Pietariin.  

Erityisesti hanke parantaa Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan välisiä liikenneyhteyksiä ja luo merkittäviä kehittymisedellytyksiä alueen kunnille. Rakennustyön kustannusarvio on Tiehallinnon mukaan yhteensä 31 miljoonaa euroa, josta hankkeeseen kiinteästi liittyvän maantien 621 osuus Keuruu—Liesjärvi on noin 8,3 miljoonaa euroa.  

Hankkeen vanhentunut tiesuunnitelma tulee laatia uudelleen, ja sen kustannuksiksi arvioidaan 0,9 miljoonaa euroa. Valtatien 18 yleissuunnittelu Ähtärin ja Multian välillä on käynnistynyt Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan liittojen, ELY-keskusten sekä alueen kuntien yhteistyönä. Valtatietä 18 ja seututietä 621 koskevaa yleissuunnittelua tehdään Keuruulla, Multialla ja Ähtärissä.  

Teiden vaikutuksia mm. talouteen, luonto- ja ympäristötekijöihin, tie- ja liikennetekniikkaan sekä alueen asukkaisiin selvitetään. Selvityksiä ja vaikutusten arviointeja voidaan käyttää hyväksi kuntien maankäytön suunnittelussa ja ELY-keskusten väyläsuunnittelussa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 18 oikaisun suunnitteluun ja hankkeen käynnistämiseen välillä Ähtärin Myllymäki—Multia. 
Helsingissä 28.9.2018 
Mikko Savola kesk 
Peter Östman kd 
Reijo Hongisto sin 
Joakim Strand 
Lasse Hautala kesk 
Anna-Maja Henriksson 
Jutta Urpilainen sd 
Maria Tolppanen sd 
Antti Kurvinen kesk 
Harry Wallin sd 
Mats Nylund 
Vesa-Matti Saarakkala sin