Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.25

Talousarvioaloite TAA 580/2018 vp 
Sari Tanus kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yliopistojen toimintaan (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Koulutus luo pohjan Suomen menestymiselle. Tulevaisuuden hyvinvointi on sidottu suomalaisten korkeaan osaamistasoon. Laadukkaan koulutuksen saaneet, osaavat työntekijät ovat korvaamattoman tärkeitä elinkeinoelämälle ja maamme kilpailukyvylle. Suomalaiset ovat menneinä vuosikymmeninä saaneet nauttia kansainvälisesti mitattuna korkealaatuisesta korkeakoulutuksesta. Suomalaiseen osaamiseen on voinut luottaa. 

Korkea osaaminen ja laadukas koulutusjärjestelmä edellyttävät kuitenkin jatkuvaa panostamista. Panostamisen sijaan hallitus on kuitenkin tällä hallituskaudella kohdistanut raskaita, niin välittömiä kuin välillisiä säästötoimia koulutukseen, kuten yliopistojen toimintaedellytyksiin. Suorien rahoitusleikkausten ohella yliopistojen toimintaa on heikentänyt muun muassa yliopistoindeksin jäädyttäminen. 

Yliopistojen toimintaedellytysten parantamiseksi ja koulutuksen laadun varmistamiseksi haluamme lisätä ylipistojen toimintarahoitusta. Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vuoden 2019 vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.40.50 yliopistojen toimintaan. 
Helsingissä 28.9.2018 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd