Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.52

Talousarvioaloite TAA 71/2018 vp 
Juho Eerola ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Joutsenon säilöönottoyksikön toimintamenoihin ja kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen tehostamiseen (175 000 euroa)

Eduskunnalle

Joutsenon säilöönottoyksikön laajennusosa Konnunsuolla valmistui etuajassa. Tarve oli suuri, sillä säilöönoton tarve kasvaa. Palauttamisen suhteen on syytä noudattaa yhtä nopeaa tahtia. Koska asiakaspaikkojen määrä on noussut 70:een, merkitsee se jo valtaosaa koko Suomen 110 paikasta. Konnunsuolla on tärkeä rooli epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden palauttamisessa. Säilöönottoyksikössä on kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. He tarvitsevat ympärivuorokautista valvontaa ja heidät palautetaan takaisin kotimaahansa vasten omaa tahtoaan. Tämä kasvattaa toimintamenoja, koska kaikkien on voimankäytön vuoksi oltava virkasuhteessa. Riittävästä resursoinnista on huolehdittava, sillä oikeusprosessien jälkeen palautettavien määrä kasvaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 175 000 euroa momentille 26.40.21 Joutsenon säilöönottoyksikön toimintamenoihin ja kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen tehostamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Juho Eerola ps