Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.24

Toimenpidealoite TPA 118/2020 vp 
Ritva Elomaa ps ym. 
 
Toimenpidealoite lemmikkieläinten terveydelle haitalliseen jalostukseen puuttumisesta

Eduskunnalle

Uusi eläinten hyvinvointilaki ei ole valmistunut toivotulla aikataululla. Tämänhetkisen tiedon pohjalta esityksen on määrä saapua eduskuntaan vuoden 2021 alkupuoliskolla. Vuosia valmistellun lakikokonaisuuden pitää tuoda ratkaisuja eläinsuojelun keskeisiin ongelmakohtiin. Yksi iso haaste on liian pitkälle viety rodunjalostus ja erityisesti siihen liittyvät eläinten terveyshaitat. Suomen on varmistettava, että meillä on ajantasainen lainsäädäntö, joka turvaa nykyistä paremmin eläinten oikeuksien toteutumisen. Tähän liittyen on aivan olennaista, että eläinten terveydelle haitalliseen rodunjalostukseen tullaan puuttumaan eläinsuojelulainsäädännön uudistamisen yhteydessä.  

Rodunjalostus on johtanut siihen, että esimerkiksi tietyt koirarodut kärsivät säännöllisesti vakavista sairauksista. Osalla on sellaisia rakenteellisia ominaisuuksia, jotka rajoittavat hyvän elämän kannalta keskeisiä toimintoja, kuten hengittämistä. Liioiteltujen ulkoisten piirteiden ohjaama jalostustoiminta on johtanut äärimmäisen vakaviin eläinten hyvinvointiin liittyviin ongelmiin. Kivun ja kärsimyksen lisäksi jalostuksesta saattaa seurata vakavia käytöshäiriöitä siitä johtuviin normaaliin käyttäytymiseen liittyvien rajoitteiden seurauksena. Esimerkiksi lyhyt naama ja töpöhäntä vaikuttavat koirien viestimiseen ja pieneksi jalostetuilla koiraroduilla on toisinaan haasteita pelokkuuden suhteen. Jalostukseen liittyviä tyypillisiä terveyshaittoja on lukuisia. Koirilla esiintyy muun muassa nivel- ja liikkuvuusongelmia, hengitysvaikeuksia, kyynelkanavan tukkeumia ja silmätulehduksia, synnytysongelmia, ihovaivoja sekä lämmönsäätelyyn liittyviä haasteita erityisesti karvoituksen puutteen vuoksi. Lisäksi luustoon ja kallon rakenteeseen liittyvät rodunjalostuksen aiheuttamat muutokset tuottavat kärsimystä eläimille.  

Lyhytkuonoiset koirarodut ovat hengitysongelmien osalta tyypillisin esimerkki haitallisesta rodunjalostuksesta. Toinen räikeä ja myös julkisuudessa esillä ollut epäkohta rodunjalostukseen liittyen on turkiseläinten jalostaminen luonnollisia lajityypillisiä mittoja huomattavasti suuremmiksi. Turkistarhoilla uroskettujen keskipaino vuonna 2012 oli Turkistalous-lehden mukaan (5/2013) 19,4 kiloa, ja noin kolmannes urosketuista painoi yli 20 kiloa. On selvää, ettei tämä ole lähelläkään normaalia, sillä siniketut painavat luonnossa ainoastaan 3—4 kiloa. Tuntuva ylipaino ei voi olla vaikuttamatta olennaisesti eläimen hyvinvointiin. Jättiketuista aiheutui mittava kohu jo 1980-luvulla. Vaikka turkistuottajien taholta on annettu ymmärtää, että ylijalostus olisi menneen talven lumia, ongelmasta ei ole vieläkään päästy eroon.  

Edellä esitetyt esimerkkitapaukset havainnollistavat hyvin, kuinka epäeettistä eläinten rodunjalostus voi olla. Siitä eläimille koituvan kärsimyksen määrä on valtava. Eläimet eivät kykene itse puolustamaan oikeuksiaan, ja lainsäädännön ajantasaisuus sekä riittävät eettiset lähtökohdat ovat ehdottoman tärkeitä eläinten oikeuksien toteutumisen kannalta. Tänä päivänä rodunjalostukseen kytkeytyvistä terveyshaitoista on olemassa vahvaa ja kiistatonta tutkimusnäyttöä, joten tieteellinen tuki rodunjalostuksen merkittävälle rajoittamiselle on olemassa. Eläinten terveydelle haitallinen rodunjalostus on myös eettisesti täysin kestämätöntä. Rodunjalostus ei saa vaarantaa eläinten terveyttä. Vastuullinen rodunjalostus nojaa tieteellisen tutkimuksen kautta saavutettuun tietoon ja kestää myös eettisen tarkastelun. Suomen on varmistettava, että meillä puututaan tiukasti myös rodunjalostuksen haittoihin eläinsuojeluun liittyvän lainsäädännön kautta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin eläinten terveydelle haitallisen rodunjalostuksen estämiseksi lainsäädännön keinoin. 
Helsingissä 13.10.2020 
Ritva Elomaa ps 
Mari Rantanen ps 
Minna Reijonen ps 
Veijo Niemi ps 
Jari Koskela ps 
Mika Niikko ps 
Leena Meri ps 
Sebastian Tynkkynen ps 
Mikko Lundén ps 
Veikko Vallin ps 
Riikka Purra ps 
Ari Koponen ps 
Vilhelm Junnila ps 
Olli Immonen ps 
Mia Laiho kok 
Pihla Keto-Huovinen kok 
Mai Kivelä vas 
Ano Turtiainen at 
Kaisa Juuso ps 
Merja Kyllönen vas 
Atte Harjanne vihr 
Sanna Antikainen ps 
Jussi Saramo vas 
Inka Hopsu vihr 
Sari Sarkomaa kok