1  Lakiehdotusten perustelut

3 luku Etuuden saamisen yleiset rajoitukset

3 §.Työkyvyttömyys. Pykälän 4 momentin lakiviittaukseen ehdotetaan tehtäväksi tekninen muutos. Nykyinen lakiviittaus on kumottuun lakiin. 

5 luku Työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset

13 §.Omavastuuaika. Pykälän 1 momentissa säädettyä omavastuuaikaa ehdotetaan pidennettäväksi viidestä päivästä seitsemään päivään. Muutoin säännös vastaa voimassa olevaa lakia. 

6 luku Työttömyyspäivärahan määrä ja kesto

2 §.Ansiopäivärahan ansio-osa ja korotettu ansio-osa. Pykälän1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentin mukaisen korotetun ansio-osan määrää ehdotetaan muutettavaksi siten, että ansio-osa olisi 55 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Kun palkka kuukaudessa olisi suurempi kuin 95-kertainen perusosa, ansio-osa olisi tämän rajan ylittävältä osalta 25 prosenttia. 

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

3 §.Korotusosan ja korotetun ansio-osan maksaminen työllistämistä edistävien palvelujen ajalta. Pykälä olisi sama kuin voimassa olevan lain 3 b §. Voimassa olevan lain 3 §:ssä säädetään ansio-osan maksuajan lyhentämisestä. Koska esityksessä ehdotetaan työttömyyspäivärahakauden lyhentämistä, ei ole enää tarpeen erikseen säätää ansio-osan maksuajan lyhentämisestä. 

3 a §.Korotusosan ja korotetun ansio-osan maksaminen pitkän työuran päätyttyä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Korotusosasta ja korotetusta ansio-osasta luopuminen on säästötoimenpide. Säästötoimenpiteenä se perusteltu, koska se yksinkertaistaa lainsäädäntöä ja kohdistuu jo pidempään työelämässä olleisiin, jotka ovat yleensä taloudellisesti paremmassa asemassa kuin työelämään juuri tulleet. Lisäksi se tukee kärkihankkeen tavoitetta lyhentää työttömyysjaksoja. 

3 e §.Korotusosien ja korotettujen ansio-osien maksamisjärjestys. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Pykälä on tarpeeton, koska korotusosaa tai korotettua ansio-osaa voidaan maksaa vain työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. 

7 §.Päivärahakauden enimmäisaika. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto vaihtelisi työnhakijan työhistorian ja iän mukaan.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan työttömyyspäivärahaa maksettaisiin yhteensä enintään 300 päivältä henkilölle, joka on ollut 17 vuotta täytettyään työssä yhteensä enintään kolme vuotta ennen työttömyyspäivärahaoikeuden alkamista. Työttömyyspäivärahaoikeus alkaisi, kun ensimmäinen työttömyyspäivärahapäivä enimmäisajasta maksetaan. Kolmen vuoden aika laskettaisiin samalla tavalla kuin voimassa olevan lain 6 luvun 3 §:n mukainen työssäoloaika lasketaan. Ainoa poikkeus olisi se, että työssäoloaikaan voitaisiin lukea työssäoloa siitä alkaen, kun henkilö täyttää 17 vuotta. Aiemmin laissa ei ole ollut alaikärajaa. Ikäraja on perusteltu, koska työttömyysturvalakia sovelletaan 17 vuotta täyttäneisiin. Myös työttömyysvakuutusmaksujen maksaminen alkaa 17 ikävuodesta. 

Kolmen vuoden työssäoloedellytyksen täyttyminen tutkittaisiin työttömyyspäivärahan enimmäisajan alkaessa. Jos työssäoloa olisi enintään kolme vuotta, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto olisi 300 päivää. Jos enimmäisajan laskeminen on kesken eli kolmen vuoden työssäolo täyttyy myöhemmin päivärahakauden kuluessa, päivärahan enimmäiskesto ei tämän johdosta muuttuisi. Vasta kun työssäoloehto täyttyisi uudelleen, enimmäisaika nousisi 400 päivään. 

Työssäoloedellytys voitaisiin täyttää saman tai eri työnantajan palveluksessa. Työssäoloedellytys Työssäolon ei tarvitsisi olla yhdenjaksoista. Myöskään työsuhteen kestolle tai työajalle työsuhteen aikana ei ole aseteta mitään edellytystä. Työssäoloon voitaisiin siten lukea myös sellaista työtä, joka ei välttämättä ole työssäoloehdon täyttävää. Työssäolovaatimukseen voidaan lukea mukaan kaikki työsuhteen sisään jäävä aika.  

Työssäoloaika selvitettäisiin työtodistuksilla tai muulla työnantajan laatimalla luotettavalla selvityksellä. Jos tällaista luotettavaa selvitystä ei olisi saatavissa esimerkiksi sen vuoksi, että työnantajaa ei ole enää olemassa, työssäolo voitaisiin osoittaa muulla luotettavalla selvityksellä, kuten esimerkiksi verottajan tai eläkelaitoksen tiedolla työssäolosta. Työssäoloajan selvittämiseen voitaisiin käyttää myös esimerkiksi eläketurvakeskuksen rekisteritietoja. Kassoissa, joissa on käytössä prosenttiperusteinen jäsenmaksu, voidaan työssäoloajan selvittämiseen käyttää myös jäsenmaksurekisteriä. Jos jäsenmaksutiedoista voidaan päätellä työskentelyn kesto luotettavasti, ei työtodistusten pyytäminen ole tarpeen. 

Työssäoloksi katsotaan myös aika, jona henkilöllä on ollut yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän eläkelain mukainen vakuutus. Tätä sovelletaan myös apurahansaajiin eli maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti vakuutettua apurahalla työskentelyä pidettäisiin työssäolona. 

Työskentelyyn rinnasteisia aikoja ei voida ottaa huomioon työhistoriaa laskettaessa. Toisaalta erilaisista vapaista, esimerkiksi perhevapaista johtuvat työstä poissaolot luetaan työssäolovaatimukseen, jos henkilöllä on sinä aikana voimassa oleva työsuhde. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan työttömyyspäivärahaa maksettaisiin enintään 400 päivältä henkilölle, joka on ollut 17 vuotta täytettyään työssä yhteensä yli kolme vuotta ennen työttömyyspäivärahan enimmäisajan alkamista. Työssäoloaika laskettaisiin samalla tavalla kuin 1 kohdassa lasketaan. 

Pykälä 1 momentin 3 kohdan mukaan työttömyyspäivärahaa maksettaisiin enintään 500 työttömyyspäivältä henkilölle, joka on täyttänyt työssäoloehdon 58 vuotta täytettyään ja jolla on työssäoloehdon täyttyessä 11 §:ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. 

Iäkkäiden työnhakijoiden työttömyyspäivärahakauden kesto ehdotetaan säilytettäväksi nykyisenä 500 päivänä, koska heidän työllistymisensä on selvästi vaikeampaa kuin nuorempien työnhakijoiden. Koska enimmäisaika ehdotetaan sidottavaksi ikään, on enimmäisajan kannalta ratkaisevaksi säädetty työssäoloehdon täyttyminen, koska se on ikään yhdistettynä toimivampi ratkaisu kuin enimmäisajan alkaminen, johon voi itse helpommin vaikuttaa. Myös työssäolovaatimus ehdotetaan säädettäväksi eri tavalla kuin nuoremmilla työttömillä. Ehdotettu viiden vuoden työssäolovaatimus olisi yhdenmukainen lisäpäiväoikeuden työhistoria vaatimuksen kanssa, mikä hieman vähentää työhistorian tutkimisesta aiheutuvaa hallinnollista työtä. 

Jos henkilö on täyttänyt työssäoloehdon 58 vuotta täytettyään, hänelle maksettaisiin työttömyyspäivärahaa enintään 500 päivältä. Jos henkilö täyttäisi 58 vuotta myöhemmin päivärahakauden kuluessa, sillä ei olisi vaikutusta työttömyyspäivärahan enimmäisaikaan. Jos viimeinen työssäoloehtoon laskettava viikko täyttyy samana päivänä, kun henkilö täyttää 58 vuotta, päivärahan enimmäiskesto olisi 500 päivää. Eli jos henkilö, jonka työaika on kahdeksan tuntia päivässä, jää työttömäksi keskiviikkona, jolloin hän täyttää 58 vuotta, hänen työttömyyspäivärahakautensa enimmäisaika on 500 päivää. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevan lain 2 momenttia. 

11 §.Työssäoloajan laskeminen. Pykälän 3 ja 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomina. Säännöksiä on sovellettu työssäolon laskemiseen, kun on tutkittu, täyttyvätkö pitkän työuran jälkeen maksettavan korotusosan ja korotetun ansio-osan edellytykset. Kun pitkän työuran jälkeen maksavaa korotusosaa ja korotettua ansio-osaa koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi, ovat työhistorian laskentaan liittyvät säännökset tarpeettomia. 

7 luku Työmarkkinatukea koskevat yleiset säännökset

10 §.Omavastuuaika. Pykälän 1 momentissa säädettyä omavastuuaikaa ehdotetaan pidennettäväksi viidestä päivästä seitsemään päivään. Muutoin säännös vastaa voimassa olevaa lakia. 

2  Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 

Lain 5 luvun 13 §:n 1 momenttia ja 7 luvun 10 §:n 1 momenttia sovellettaisiin, jos omavastuuaika alkaisi tämän lain tultua voimaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos osa omavastuuajasta sijoittuisi ajalle ennen lain voimaan tuloa, omavastuuaika olisi viisi päivää. 

Lain 6 luvun 2 §:ää sovellettaisiin korotettuun ansio-osaan lain voimaantulosta alkaen. Työnhakijalle, joka on aloittanut ennen lain voimaantuloa työllistymistä edistävän palvelun tai jolla on oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työsuhteen päätyttyä, maksetaan korotettua ansio-osaa uusien laskentasääntöjen perusteella lain voimaantulosta alkaen. 

Ansiopäivärahan saajaan, jonka oikeus työttömyyspäivärahaan on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, sovellettaisiin lain 6 luvun 3 §:n 1 momenttia 31 päivään joulukuuta 2018 sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. Jos ansiopäivärahan maksaminen on alkanut ennen vuotta 2017 ja ansiopäivärahan saaja ei ole ollut työssä yhteensä vähintään kolmea vuotta, hänelle maksettaisiin päivärahakauden enimmäisajan viimeiset 100 päivää peruspäivärahan suuruisena. Jos enimmäisaika ei täyttyisi 31 päivään joulukuuta 2018 mennessä, maksettaisiin ansiopäiväraha enimmäisajasta jäljellä oleva aika siten, että siihen sisältyisi myös ansio-osa. Jos ansiopäivärahan saaja, jonka ansio-osan maksuaikaa on lyhennetty, täyttää työssäoloehdon, aletaan häneen soveltaa uusia säännöksiä. Jos hänellä ei edelleenkään ole kolmea vuotta työssäoloa, on hänen ansiopäivärahansa enimmäisaika 300 päivää. 

Lain 6 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentin soveltaminen päättyy lain voimaantuloon. Jos henkilön ansiopäivärahan ansio-osan maksuaikaa on lyhennetty 6 luvun 3 §:n 2 ja 3 perusteella, maksetaan hänelle 31 päivän joulukuuta 2016 jälkeiseltä ajalta myös ansiopäivärahan ansio-osa. 

Lain 6 luvun 3 a ja 3 e §:ää sovellettaisiin työnhakijaan, jonka työsuhde on päättynyt ennen tämän lain voimaantuloa, 30 päivään kesäkuuta 2017 sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. Siten korotusosaa tai korotettua ansio-osaa voitaisiin maksaa niille, joille ei ole vielä lain voimaan tullessa maksettu enimmäisaikaa korotusosaa tai korotettua ansio-osaa tai joiden työsuhde on päättynyt, mutta oikeus pitkän työuran päättymisen jälkeen maksettavaan korotusosaan tai korotettuun ansio-osaan ei ole vielä syntynyt. Soveltamisen kannalta olisi ratkaisevaa työsuhteen viimeinen päivä. Sen sijaan esimerkiksi sillä, onko henkilö ilmoittautunut työnhakijaksi ennen lain voimaantuloa, ei olisi merkitystä. Jos henkilöllä olisi oikeus korotusosaan tai korotettuun ansio-osaan kahdella eri perusteella, maksettaisiin hänelle ensisijaisesti 3 b §:n mukaista korotusosaa. 

Lain 6 luvun 7 §:n 1 momenttia sovellettaisiin työnhakijaan, jonka päivärahakauden enimmäisaika alkaa tämän lain tultua voimaan. Jos työttömyyspäivärahan ensimmäinen päivä maksettaisiin tämän lain voimaantulon jälkeiseltä ajalta, sovellettaisiin hakijaan uusia ansiopäivärahan kestoa koskevia säännöksiä. 

3  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Esityksessä ei ehdoteta voimassa olevaan lainsäädäntöön nähden sellaisia muutoksia työttömyysetuuksien saamisedellytyksiin, joilla olisi merkitystä arvioitaessa esitystä perustuslain kannalta. 

Esitetyt ehdotukset liittyvät säätämisjärjestyksenarvioinnin kannalta erityisesti perustuslain 6 §:n 2 momenttiin, 18 §:n 2 momenttiin ja 19 §:n 2 momentti, jotka on otettu esityksessä huomioon. 

Esityksen keskeinen tavoite on työllistymisen edistäminen ja työttömyysjaksojen lyhentäminen. Työttömyysturvajärjestelmää ehdotetaan muutettavaksi nykyistä paremmin työhön kannustavaksi. Tutkimusten mukaan työttömyysturvan kestolla ja tasolla on vaikutusta työttömyyden kestoon ja uudelleen. Ehdotettujen muutosten odotetaan vaikuttavan myönteisesti työllisyyteen. Siten esitys on tavoitteiltaan perustuslain 18 §:n 2 momentin työllisyyden edistämistä koskevan säännöksen mukainen. 

Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa työttömyyden perusteella. Perustuslakivaliokunta on katsonut käytännössään, ettei perustuslaki estä asettamasta ehtoja perustoimeentulon turvaavan etuuden saamiselle. Perustuslakivaliokunta on katsonut mahdolliseksi myös sen, ettei kaikkien työttömyyden aikaista toimeentuloa turvata samalla tavalla. Perustuslain 19 §:n 2 momentin suojan piirin luettavan etuuden saamisedellytysten ja suuruuden tarkistamista on pidetty mahdollisena edellyttäen, että etuuden edelleenkin saavat riittävän suurena ne, joille se kokonaisuutena arvioiden on välttämätön toimeentulon turvan kannalta. Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaisen turvan on katsottu merkitsevän pidemmälle menevää turvan tasoa kuin pykälän 1 momentin mukainen oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. 

Esityksen ehdotukset merkitsevät pääosin työttömyysetuuksien nykyisten saamisedellytysten tarkistamista. Työttömyyspäivärahan enimmäiskestoa ehdotetaan lyhennettäväksi 300 päivään niiltä työnhakijoilta, jotka ovat olleet työssä yhteensä enintään kolmea vuotta ennen päivärahakauden enimmäisajan alkamista ja 400 päivään niiltä työnhakijoilta, jotka ovat olleet työssä yhteensä yli kolme vuotta. Niillä työnhakijoilla, jotka ovat täyttäneet työssäoloehdon täytettyään 58 vuotta, työttömyyspäivärahan kesto säilyisi 500 päivänä. Enimmäisajan täyttymisen jälkeen työttömänä olevalla on oikeus työmarkkinatukeen. 

Ansiopäivärahan korotetun ansio-osan laskentasääntöön tehtäisiin muutos, joka alentaa korotetun ansio-osan määrää. Korotettu ansio-osa olisi edelleen korkeampi kuin normaali ansiopäiväraha. Pitkän työuran jälkeen maksettava korotusosa ehdotetaan lakkautettavaksi. Muutoksen jälkeen työnhakijalla olisi oikeus normaaliin ansiopäivärahaan. Työttömyyden alussa asetettavaa omavastuuaikaa ehdotetaan pidennettäväksi viidestä päivästä seitsemään päivään. Perustuslakivaliokunta on pitänyt omavastuuaikoja hyväksyttävinä, kunhan ne eivät ole niin pitkiä, että perustoimeentulon turva vaarantuu. Seitsemän päivän omavastuuaikaa perustuslakivaliokunta on pitänyt hyväksyttävänä (PeVL 46/2002 vp) 

Perustuslakivaliokunta on perusoikeusuudistuksen jälkeen katsonut, että työttömyysetuuksista työttömyyspäivärahan peruspäiväraha ja sitä suuruudeltaan vastaava ansiopäivärahan perusosa sekä työmarkkinatuki ovat perustuslain 19 §:n 2 momenttiin liittyviä sosiaaliturvan etuusjärjestelmiä (PeVL 25/2013 vp). Ehdotetut muutokset eivät heikennä työttömyyden aikaista perustoimeentuloa eivätkä esitetyt ehdotukset eivät ole siten ongelmallisia perustuslain 19 §:n 2 momentin kannalta. 

Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei asettaa ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan iän perusteella. Työttömyysturvalaissa on useita säännöksiä, jotka kohtelevat eri työnhakijoita eri tavalla. Yksi erotteleva tekijä on työnhakijan ikä tai hänen työssäolonsa määrä ennen työttömyyttä. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt ansio-osan keston porrastamista aiemman työssäolon perusteella perustuslain kannalta ongelmallisena (PeVL 25/2013 vp). Esityksessä ehdotetaan, että henkilöllä, joka täyttää työttömyyspäivärahan saamisen ehtona olevan työssäoloehdon täytettyään 58 vuotta, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto säilyisi 500 päivänä. Ikääntyneiden työttömien mahdollisuudet työllistyä ovat olennaisesti nuorempia heikommat, mikä on jo nyt otettu huomioon esimerkiksi siten, että ikääntyneillä työttömillä on mahdollisuus työttömyyspäivärahan lisäpäiviin. Kokonaisuuden kannalta ehdotus merkitsee vain vähäisehköä ikään perustuvaa sääntelyn eriyttämistä, minkä vuoksi ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 6 §:n 2 momentin kannalta. 

Esitetyillä perusteilla hallitus katsoo, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.