2.1  Direktiivin säännökset, jotka koskevat maksukyvyttömyyssuojaa

Matkapakettidirektiivin maksukyvyttömyyssuojaa koskevat säännökset pannaan täytäntöön lailla matkapalveluyhdistelmien tarjoajista ja lailla matkapalveluyhdistelmien tarjoajien valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta. 

Direktiivin 17 artiklan 1 kohdassa säädetään matkanjärjestäjien velvollisuudesta asettaa vakuus etukäteen maksettujen maksujen palauttamiseksi siltä osin kuin sovittuja palveluja ei suoriteta matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden vuoksi. Jos sopimukseen sisältyy matkustajien kuljetus, vakuus on asetettava myös matkustajien paluukuljetuksen osalta. Myös kolmansiin maihin sijoittautuneet matkanjärjestäjät, jotka myyvät matkapaketteja jäsenvaltioissa, ovat velvollisia asettamaan vakuuden. Vakuuden on oltava tosiasiallinen ja sen on katettava kohtuudella ennakoitavissa olevat kustannukset eli ennakkomaksut, ottaen huomioon etukäteen maksettujen maksujen ja loppumaksujen ja matkapaketin päättymisen välisen ajan pituus sekä arvioidut paluukuljetusten kustannukset (17 artiklan 2 kohta). Matkustajien on saatava hyöty maksukyvyttömyyssuojasta asuinpaikastaan, lähtöpaikasta tai matkapaketin myyntipaikasta riippumatta sekä riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa maksukyvyttömyyssuojasta vastaava taho sijaitsee (17 artiklan 3 kohta). Vakuuden on oltava käytettävissä maksutta, jos matkanjärjestäjän maksukyvyttömyys vaikuttaa matkapaketin toteuttamiseen (17 artiklan 4 kohta). Artiklan 5 kohdan mukaan ennakkomaksujen palautukset on suoritettava ilman aiheetonta viivytystä matkustajan pyynnön jälkeen. 

Direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisten maksukyvyttömyyssuojien vastavuoroisesta tunnustamisesta. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä keskusyhteyspisteet helpottamaan hallinnollista yhteistyötä ja matkanjärjestäjien valvontaa. Artiklan 3 ja 4 kohdissa säädetään keskusyhteyspisteiden hallinnollisesta yhteistyöstä. 

Direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään yhdistettyjä matkajärjestelyjä koskevasta maksukyvyttömyyssuojasta . Artiklan 1 kohdan mukaan yhdistettyjä matkajärjestelyjen hankkimista helpottavan tahon on asetettava vakuus kaikkien matkustajilta saamiensa maksujen palauttamisen takaamiseksi siltä osin kuin yhdistetyn matkajärjestelyn osana olevaa matkapalvelua ei suoriteta sen maksukyvyttömyyden vuoksi. Jos kyseinen taho vastaa matkustajan kuljetuksesta, vakuuden on katettava myös matkustajan paluukuljetus. 

Artiklan 2 kohdassa säädetään niistä tiedoista, jotka yhdistettyjen matkajärjestelyjen hankkimista helpottavan tahon tulee antaa matkustajalle ennen sopimuksen tekemistä. Jos taho ei ole noudattanut artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyjä vaatimuksia, yhdistettyjen matkajärjestelyyn sisältyvien matkapalvelujen osalta sovelletaan matkapakettisopimuksen siirtämistä, purkamista ja peruuttamista sekä matkapaketin toteuttamista koskevia säännöksiä (19 artiklan 3 kohta). Jos yhdistetty matkajärjestely syntyy vasta matkustajan tehtyä sopimuksen muun kuin yhdistetyn matkajärjestelyn hankkimista helpottavan tahon kanssa, kyseisen tahon on ilmoitettava matkajärjestelyn hankkimista helpottaneelle taholle sopimuksen tekemisestä (19 artiklan 4 kohta). 

Jos matkanjärjestäjä on sijoittautunut Euroopan talousalueen ulkopuolelle, jäsenvaltioon sijoittautuneeseen matkanvälittäjään sovelletaan direktiivin 20 artiklan mukaan matkanjärjestäjiä koskevia matkapaketin toteuttamiseen ja maksukyvyttömyyssuojaan liittyviä velvoitteita, jollei matkanvälittäjä osoita matkanjärjestäjän toimivan kyseisten säännösten mukaisesti. 

2.2  Lainsäädäntö

Laki valmismatkaliikkeistä 

Valmismatkaliikkeistä annetussa laissa (jäljempänä valmismatkaliikelaki) säädetään valmismatkalain soveltamisalaan kuuluvien valmismatkojen järjestämisestä, tarjoamisesta ja välittämisestä. Valmismatkaliikkeen harjoittamiseen rinnastetaan lentokuljetusten järjestäminen, tarjoaminen ja välittäminen kuluttajille, jos kuljetuksen järjestää, tarjoaa tai välittää muu kuin lentoliikenteen harjoittaja. Lakia ei sovelleta toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon sijoittautuneisiin elinkeinonharjoittajiin, jotka harjoittavat tilapäisesti valmismatkaliikettä Suomessa. (1 §) 

Valmismatkaliikettä saa harjoittaa vain valmismatkaliikerekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. (2 §) 

Lain määritelmät matkanjärjestäjästä, matkanvälittäjästä ja matkustajasta vastaavat valmismatkalaissa säädettyjä määritelmiä. Matkanjärjestäjällä tarkoitetaan valmismatkaliikkeen harjoittajaa, joka suunnittelee ja toteuttaa valmismatkoja sekä tarjoaa niitä joko itse tai muun elinkeinonharjoittajan välityksellä taikka joka omaan lukuunsa tarjoaa toisen järjestämiä valmismatkoja. Matkanvälittäjällä tarkoitetaan valmismatkaliikkeen harjoittaa, joka matkanjärjestäjän lukuun välittää valmismatkoja koskevia sopimuksia. Matkustajalla tarkoitetaan sitä, joka on tehnyt valmismatkaliikkeen harjoittajan kanssa valmismatkaa koskevan sopimuksen tai jolla on oikeus osallistua matkalle sellaisen sopimuksen perusteella, jonka muu henkilö tai yhteisö on tehnyt valmismatkaliikkeen harjoittajan kanssa. (3 §) 

Valmismatkaliikettä saa harjoittaa vain sellainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity valmismatkaliikkeen harjoittajaksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston pitämään valmismatkaliikerekisteriin. Valmismatkaliikelaissa on yksityiskohtainen luettelo rekisteröitävää koskevista tiedoista, jotka on merkittävä valmismatkaliikerekisteriin. Rekisteriin merkitään myös tiedot niistä, joille on määrätty valmismatkaliikelaissa tarkoitettu kielto (15 §) harjoittaa valmismatkaliikettä. (4 §) 

Sen, joka aikoo harjoittaa valmismatkaliikettä, on tehtävä siitä Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kirjallisesti tai sähköisesti ilmoitus rekisteriin merkitsemistä varten. Ilmoitukseen on liitettävä ote kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta rekisteristä, selvitys rekisteröintimaksun suorittamisesta sekä riittävän perusteellinen kuvaus toiminnasta laissa tarkoitetun vakuuden (9 §) arvioimiseksi. Rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista on viipymättä ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. (5 §) 

Rekisteröinnin olennaisena edellytyksenä on, että sellainen ilmoituksen tekijä, joka aikoo järjestää valmismatkoja, on asettanut Kilpailu- ja kuluttajavirastolle vakuuden konkurssin tai muun maksukyvyttömyytensä varalta. Vakuudenasettamisvelvollisuus koskee myös matkanvälittäjää silloin, kun hän toimii sellaisen ulkomaisen matkanjärjestäjän lukuun, joka ei ole asettanut valmismatkaliikelain mukaista vakuutta (9 §). Rekisteröinnin edellytyksenä on lisäksi, että ilmoituksen tekijällä on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa sekä se, että ilmoituksen tekijä ei ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö, hänen on oltava täysi-ikäinen. (6 §) 

Rekisteröinti antaa oikeuden harjoittaa valmismatkaliikettä matkanjärjestäjänä, matkanvälittäjänä tai molempina sen mukaan kuin rekisteröintipäätöksessä on määrätty sekä oikeuden käyttää nimitystä matkatoimisto tai valmismatkaliike. (7 §) 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston on poistettava valmismatkaliikkeen harjoittaja rekisteristä, jos rekisteröity ei enää täytä 6 §:ssä säädettyjä rekisteröinnin edellytyksiä tai on lopettanut toimintansa. (8 §) 

Matkanjärjestäjän on asetettava maksukyvyttömyytensä varalta Kilpailu- ja kuluttajavirastolle sen hyväksymä vakuus, joka turvaa matkustajien paluukuljetuksen ja matkustajien majoituksen matkakohteessa paluukuljetukseen asti, jos sopimukseen on sisältynyt kuljetus ja majoitus. Lisäksi vakuus turvaa matkan peruuntuessa ennakkomaksun tai matkan keskeytyessä keskeytynyttä matkan osaa vastaavan hinnan korvaamisen kuluttajalle. (9 §) 

Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on oikeus vapauttaa valmismatkaliikkeen harjoittaja vakuudenasettamisvelvollisuudesta tietyissä tilanteissa, joissa vakuutta ei valmismatkaliiketoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen voida pitää tarpeellisena. (10 §) 

Valmismatkaliikelaissa on myös säännökset hyväksyttävän vakuuden suuruudesta ja muusta sen sisällöstä. (11 §) 

Vakuudesta korvataan ensisijaisesti paluukuljetuskustannukset, sen jälkeen kuluttajien ennen matkaa suorittamat maksut saamatta jääneestä matkasta tai matkan keskeytyessä sen osasta ja viimeiseksi ylimääräiset majoituskustannukset matkakohteessa. Vakuuden käyttämisestä päättää Kilpailu- ja kuluttajavirasto. (12 §) 

Valmismatkaliikkeen harjoittajan on viipymättä ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle sellaisesta toimintansa laajuutta tai laatua koskevasta muutoksesta, joka voi vaikuttaa velvollisuuteen asettaa vakuus tai vakuuden hyväksyttävyyteen. (13 §) 

Valmismatkaliikelain noudattamista valvovat Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä sen ohjeiden mukaan aluehallintovirastot ja poliisiviranomaiset. Valvontaviranomaisella on oikeus saada valvontaa varten tarvittavat tiedot valmismatkaliikkeen harjoittajalta. (14 §) 

Valmismatkaliikelaissa säädetään pakkokeinoista tilanteissa, joissa valmismatkaliikettä harjoitetaan ilman rekisteröitymistä, asettamatta vakuutta tai asetettua vakuutta ei voida enää hyväksyä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi tällaisissa tapauksissa kieltää toiminnan harjoittamisen tai kehottaa asettamaan uuden vakuuden. Kieltoa tai kehotusta voidaan tehostaa uhkasakolla. (15 §) 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi toimia myös rajat ylittävissä tapauksissa. Toimenpiteet (pakkokeinot ja kieltokanteen vireillepano ulkomailla) perustuvat tällöin rajat ylittävästä kieltomenettelystä annettuun lakiin (1189/2000). (16 ja 17 §) 

Valvontaviranomaisella on tietyin edellytyksin oikeus luovuttaa elinkeinonharjoittajaa koskevia salassa pidettäviä tietoja muulle viranomaiselle valvontatehtävää varten sekä syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle. (18 §) 

Valmismatkaliikkeen harjoittajalla, joka on vakuudenasettamisvelvollinen tai joka toimii ulkomaisen matkanjärjestäjän lukuun, on oltava tilintarkastuslaissa (1141/2015) tarkoitettu tilintarkastaja, vaikka kyseinen valmismatkaliikkeen harjoittaja ei olisi tilintarkastuslain nojalla tilintarkastusvelvollinen. Tässä tarkoitetun valmismatkaliikkeen harjoittajan on järjestettävä kirjanpitonsa sellaiseksi, että kaikki ennen valmismatkan alkamista suoritetut maksut, jotka koskevat valmismatkoja ja niihin liittyviä palveluja, käyvät ajantasaisesti ilmi kirjanpidosta. (19 §) 

Rangaistussäännöksissä on viittaus rikoslain 30 luvun 3 a §:ään, jossa säädetään valmismatkaliikerikkomuksesta ja valmismatkaliikerikoksesta. (20 §) 

Valmismatkaliikelain mukaisista määrätyistä päätöksistä saa hakea suoraan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja määrätyistä päätöksistä on ensin vaadittava hallintolain mukaisesti oikaisua. Hallinto-oikeuden antamista määrätyistä päätöksistä saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. (21 §) 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston yhteydessä on työ- ja elinkeinoministeriön asettama valmismatka-asiain neuvottelukunta. Sen tehtävänä on muun muassa seurata valmismatkaliiketoiminnan kehitystä ja valmismatkalainsäädännön soveltamista ja valvontaa. Neuvottelukuntaa ei ole asetettu viime vuosina. (22 §) 

Valmismatkalaki ja yleiset valmismatkaehdot 

Valmismatkalaissa säädetään valmismatkan markkinoinnista ja valmismatkasopimukseen liittyvistä seikoista. Lakia sovelletaan, kun matkan tarjoaa matkapalveluksia muutoin kuin satunnaisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan ja matka kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana. Valmismatkalla tarkoitetaan etukäteen järjestettyä yhdistettyyn hintaan tarjottua palvelusten yhdistelmää, johon sisältyy vähintään kuljetus ja majoitus. Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla yhdistelmä, johon sisältyy vähintään kuljetus tai majoitus sekä lisäksi muu kokonaisuuden kannalta olennainen matkapalvelus. 

Valmismatkalaissa on yksityiskohtainen luettelo niistä tiedoista, jotka matkustajille on esitteessä annettava. Esitteessä tai muuten etukäteen kirjallisesti tai sähköisesti ilmoitetut sopimusehdot ja muut ehdot sitovat matkanjärjestäjää. Valmismatkalaissa on säännökset sekä matkanjärjestäjän että matkustajan oikeudesta peruuttaa matka tai sopimus samoin kuin virheestä, sen korjaamisesta ja oikeudesta korvaukseen. 

Suomen matkatoimistoalan liitto ry ja kuluttaja-asiamies ovat neuvotelleet ja hyväksyneet 30 päivänä kesäkuuta 2009 yleiset valmismatkaehdot, joita sovelletaan sellaisiin yli kaksi vuorokautta kestäviin valmismatkoihin, jotka on hankittu pääasiassa yksityiseen tarkoitukseen ja joihin sisältyy ainakin kuljetus ja majoitus. Edellytyksenä on myös se, että matkoja myydään Suomessa ja niiden järjestäjän toimipaikka on Suomessa. Valmismatkaehtoihin sisältyvät valmismatkalain säännökset ja lisäksi niissä on tarkempia määräyksiä muun muassa matkustajan oikeudesta peruuttaa matka. Yleisiä valmismatkaehtoja käyttämällä elinkeinonharjoittaja voi varmistaa, että sen käyttämät sopimusehdot ovat valmismatkalain mukaiset. Noin 95 prosentissa valmismatkoista käytetään yleisiä valmismatkaehtoja. 

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista suoritteista 

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista suoritteista (1142/2014) on annettu valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n nojalla. Asetuksessa säädetään Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista ja liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavista suoritteista. Asetuksen liitteenä on suoritteiden maksutaulukko. 

Asetuksessa säädetään Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista suoritteista ja suoriteryhmistä, mistä suoriteryhmistä määrätään maksu omakustannusarvon perusteella ja mitkä suoritteet hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein sekä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista. (1 §) 

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista Kilpailu- ja kuluttajavirasto perii asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaiset keskimääräisiin omakustannusarvoihin perustuvat kiinteät maksut, ovat valmismatkaliikkeen harjoittajan rekisteröintiä koskevan ilmoituksen käsitteleminen, rekisteröidyn valmismatkaliikkeen harjoittajan valvonta ja otteen antaminen valmismatkaliikerekisteristä. (2 §) 

Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joiden maksut Kilpailu- ja kuluttajavirasto päättää liiketaloudellisin perustein, ovat muun muassa julkaisut, tutkimukset ja selvitykset, tietojen tuottaminen ja luovuttaminen tietojärjestelmistä sekä kopiot ja tulosteet. (3 §) 

Asetuksen liitteenä olevassa maksutaulukossa on todettu, että hakemuksesta tehdyt päätökset ovat maksullisia myös silloin, kun hakemuksen käsittely on aloitettu ja hakemus raukeaa tai se hylätään. Maksutaulukossa mainitaan euromäärät valmismatkaliikkeen rekisteröintiä koskevalle päätökselle ja otteelle valmismatkaliikerekisteristä sekä valmismatkaliikerekisteriin rekisteröityjen vuotuiset valvontamaksut. 

Euroopan unionin, Pohjoismaiden ja eräiden muiden maiden maksukyvyttömyysjärjestelmät 

Euroopan unioni 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2302 matkapaketeista ja yhdistetyistä matkajärjestelyistä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 90/314/ETY kumoamisesta (jäljempänä matkapakettidirektiivi) annettiin 25 päivänä marraskuuta 2015. Direktiivi on saatettava osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2018 ja jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä 1 päivästä heinäkuuta 2018. 

Direktiivillä korvataan Euroopan neuvoston matkapaketeista, pakettilomista ja pakettikiertomatkoista 13 päivänä kesäkuuta 1990 annettu direktiivi 90/314/ETY (jäljempänä valmismatkadirektiivi), joka on Suomessa pantu täytäntöön valmismatkalain (1079/1994) ja valmismatkaliikelain (939/2008) säännöksillä. 

Direktiivi on valmismatkadirektiivistä poiketen pääosin täysharmonisointisäädös, eli jäsenvaltiot eivät saa antaa tai pitää voimassa direktiivistä poikkeavia säännöksiä seikoista, jotka direktiivillä on yhdenmukaistettu. Direktiivissä ei kuitenkaan säännellä sitä, kuinka maksukyvyttömyyssuojan turvaava järjestelmä tulisi jäsenvaltioissa järjestää. Jäsenvaltiot voivat kansallisesti säännellä maksukyvyttömyyssuojajärjestelmästään. 

Maksukyvyttömyyssuojajärjestelmä on useissa maissa muutoksen alla. Seuraavassa esitetään voimassa olevia järjestelmiä ennen matkapakettidirektiivistä mahdollisesti aiheutuvia muutoksia. 

Ruotsi 

Ruotsissa matkustajien turvaksi kehitetty maksukyvyttömyysjärjestelmä on järjestetty yksittäisvakuuksilla, kuten Suomessakin. Matkanjärjestäjän ja -välittäjän velvollisuuksia säätelee pakettimatkalaki (lag om paketresor 1992:1672) sekä matkavakuuslaki (resegarantilag 1972:204). Ruotsissa matkanjärjestäjä sekä matkanvälittäjä määritellään käsitteinä hyvin samankaltaisesti kuin Suomessa. Merkittävin ero Suomen lainsäädäntöön on, että Ruotsissa myös niin sanotut matkapaketeiksi katsottavat matkat (paketliknande resor) ovat vakuudenalaista myyntiä. Matkavakuuslaki velvoittaa kaikki rekisteröityneet toimijat asettamaan kamarikollegiolle (Kammarkollegiet) vakuuden. Vakuusvelvoite koskee myös matkanvälittäjiä, jotka myyvät valmismatkoja vakuuden asettaneen vastuullisen matkanjärjestäjän lukuun. Vakuuden suuruus määräytyy harjoitettavan toiminnan laadun ja laajuuden mukaisesti. 

Matkavakuuslaissa säädetään myös vakuuden käyttämisestä. Jos matkanjärjestäjä peruu matkan tai ajautuu maksukyvyttömäksi, korvataan vakuudesta kuluttaja-asiakkaille matkan ennakkomaksut sekä keskeytyneiden matkojen osalta keskeytynyttä matkan osaa vastaava hinta. Vakuudesta voidaan myös hyvittää asiakkaalle osa matkan hinnasta tilanteessa, jossa matka ei ole vastannut sovittua ja asiakas olisi oikeutettu hinnanalennukseen eikä matkapakettiliike maksa asiakkaalle vaadittua hyvitystä. 

Ruotsissa on käynnissä selvitys matkavakuuslain saattamiseksi uuden matkapakettidirektiivin mukaiseksi. 

Norja 

Norjassa valmismatkavakuuksia hallinnoi matkavakuusrahasto (Reisegarantifondet, RGF), jonka toimintaa säädellään lailla sekä asetuksella pakettimatkoista ja matkavakuuksista (pakkereiseloven 57/1995 ja reisegarantiforskriften). Laki pakettimatkoista perustuu EU:n ja EFTA-maiden väliseen ETA-sopimukseen sekä tätä myöten Euroopan Unionin pakettimatkadirektiiviin. 

Vakuudenasettamisvelvollisia ovat matkapakettiliikkeen harjoittajat, jotka myyvät, tarjoavat ja välittävät matkapaketteja joko itse tai välittäjän kautta. Matkavakuusrahasto voi lisäksi velvoittaa Norjaan markkinointinsa kohdistavan, toiseen ETA-/EU-maahan sijoittautuneen yrityksen asettamaan vakuuden, mikäli rahasto katsoo, ettei sen vakuus ole direktiivin mukainen ja/ tai riittävä. Vakuus määräytyy yrityksen toiminnan laadun ja laajuuden mukaisesti kuitenkin niin, että valmismatkaliikkeet, jotka myyvät ainoastaan kotimaan kohteisiin suuntautuvia matkoja, asettavat pysyvän 50 000 Norjan kruunun vakuuden. Ulkomaille kohdistuvia matkoja myyvien valmismatkaliikkeiden vakuus määräytyy budjetoidun liikevaihdon mukaan. Rahaston hallitus voi yksittäisissä tapauksissa vapauttaa matkapakettiliikkeen vakuudenasettamisvelvollisuudesta tai alentaa vakuuden suuruutta. Asetettava vakuus voidaan määrätä myös ohjeellista korkeammaksi, ja sen on katettava rahastolle koituva todellinen riski. 

Matkavakuusrahaston jäsenet maksavat rahastolle vuosittaista valvontamaksua, joka kattaa rahaston hallinnolliset kulut ja osittain ylläpitää rahaston pääomaa. Rahaston jäsenyyden ehdoton edellytys on maksettu valvontamaksu. Yritys voidaan poistaa rekisteristä, jos valvontamaksua ei ole maksettu. 

Maksukyvyttömyystilanteessa vakuudesta korvataan kaikki matkustajien maksamat ennakkomaksut matkapaketeista ja matkapaketeiksi katsottavista matkoista sekä mahdollisista niin sanotuista seat only -paikoista. Erikseen ostetut lento ja hotelli katsotaan matkapaketiksi kuitenkin vain silloin, kun ostot ovat tapahtuneet 24 tunnin sisällä. Jos matkanjärjestäjällä on kesken olevia matkoja, järjestetään matkustajille kotiutus ja tarvittaessa majoitus. 

Tanska 

Tanskassa direktiivin täytäntöönpano on toteutettu pakettimatkalailla (lov om pakkerejser nr 472 av 1993) ja matkavakuusrahastolailla (rejsegarantifondsloven1192/2009) sekä -asetuksella (bekendtgørelse om registrering, garantistillelse mv. i Rejsegarantifonden 1494/2009). Järjestelmää hallinnoi yksityinen vakuusrahasto. Kaikki Tanskaan sijoittautuneet matkanjärjestäjät sekä ulkomaisen matkanjärjestäjän välittäjät ovat rekisteröinti- ja vakuudenasettamisvelvollisia. Vain rekisteriin merkityt yritykset saavat tarjota ja myydä pakettimatkoja. Yrityksen markkinoinnissa on selkeästi käytävä ilmi, että yritys on vakuusrahaston jäsen. Tanskalaisen matkanjärjestäjän välittäjät eivät ole velvollisia rekisteröitymään, mutta vä-littäjän ja päämiehen välinen sopimus on pyydettäessä toimitettava rahastolle. Ulkomaisen matkanjärjestäjän välittäjä voidaan vapauttaa vakuudenasettamisvelvollisuudesta, jos välittäjä voi osoittaa, että ulkomainen päämies on asettanut sijoittautumismaassaan direktiivin mukaisen vakuuden myös välittäjänsä puolesta. 

Vakuus perustuu yrityksen pakettimatkaliikevaihtoon ja on suuruudeltaan noin 2-10 % matkapakettiliikevaihdosta. Yksittäisissä tapauksissa matkapakettiliike voidaan vapauttaa vakuudenasettamisvelvollisuudesta. Rahasto voi myös velvoittaa matkapakettiliikkeen asettamaan täydet vakuudet, jos yrityksen heikko taloudellinen tila aiheuttaa rahastolle merkittävän tappioriskin. Rahasto arvioi vuosittain jokaisen jäsenyrityksen luottokelpoisuuden. 

Matkanjärjestäjien ja matkanvälittäjien on maksettava rahastolle vuosittainen avustusmaksu rahaston toiminnan rahoittamiseksi. Jos rahaston hallitus katsoo, että pääomaa on tarvetta kasvattaa, voidaan rekisteriin merkityiltä toimijoilta periä lisämaksu. 

Matkavakuusrahastolaissa säädetään myös vakuuden käyttämisestä matkanjärjestäjän maksukyvyttömyystilanteessa. Rahasto korvaa matkustajien ennakkomaksut ja keskeytyneen matkan osuuden, sekä tarvittaessa ylimääräiset majoituskustannukset. Rahasto huolehtii myös matkustajien paluukuljetuksista. Vakuudesta voidaan korvata välittäjälle matkanjärjestäjän maksukyvyttömyydestä aiheutuvia kuluja, mikäli välittäjä on hyvittänyt asiakkaille välitetyistä matkoista. 

Belgia 

Belgiassa vakuusjärjestelmästä säädetään matkasopimuslaissa (reiscontractenwet) ja tätä täydentävässä asetuksessa. Asetuksessa määritellään lisäksi, että vakuus on järjestettävä vakuutussopimuksen muodossa. Jokainen toimiluvan omaava vakuutusyhtiö voi tarjota insolvenssivakuutuksia, mutta tällaisten vakuutusten erityisluonteen takia ns. perinteiset vakuutusyhtiöt eivät käytännössä myy vakuuksia maksukyvyttömyyden varalle. Sen sijaan matkatoimistoala on perustanut sen itsensä hallinnoiman vakuutusyhtiön, Garantiefonds Reizen (GFG), joka toimii alan keskinäisenä rahastona. GFG rahoittaa toimintansa rahastomaksuilla eikä se vaadi jäsenyrityksiltään yksittäisiä vakuuksia, jos jäsenyritys luokitellaan tarpeeksi vakavaraiseksi. Käytännössä kuitenkin useimmat jäsenyritykset asettavat rahastolle täytevakuuden. Jäsenyysehtona on maksuvalmiuden lisäksi muun muassa alueellisen viranomaisen myöntämä lisenssi. 

Matkanjärjestäjien ja matkanvälittäjien vakuus on matkasopimuslain mukaan oltava riittävän suuri korvatakseen kaikki matkustajan matkatoimistolle suorittamat ennakkomaksut ja mahdolliset majoituskustannukset matkanjärjestäjän maksukyvyttömyystapauksessa. GFG:llä on myös valtuudet ennen matkan alkamista tapahtuneessa maksukyvyttömyystilanteessa järjestää matka sovitun mukaisesti tai suorittaa korvaava matka. 

Unkari 

Unkarissa vakuusjärjestelmä toimii lisensointiperiaatteella, jota sääntelee asetus matkanjärjestäjätoiminnasta (Goverment Decree No. 213/1996, Korm. on Travel Organization and Agency Activities). Matkatoimistot ja matkanvälittäjät antavat itse matkatoimistokohtaiset vakuudet maksukyvyttömyytensä varalta eikä täydentävää sääntelyä ole. Vakuuden määrä on sama riippumatta siitä, harjoittaako yritys matkapakettiliikettä matkanjärjestäjänä tai matkanvälittäjänä. Vakuuden määrä on 3 -20 % yrityksen matkapakettiliikevaihdosta. Vakuuden määrän on kaikkina aikoina oltava riittävä kattamaan kaikki asiakkaan suorittamat ennakkomaksut. Yksittäisiin vakuuksiin perustuva järjestelmä on kuitenkin johtanut tilanteisiin, joissa Unkarin valtio on lopulta joutunut kärsimään tappiot, kun yrityksen vakuus on ollut vaillinainen. 

Unkarissa on käynnissä selvitys maksukyvyttömyysjärjestelmän saattamiseksi uuden matkapakettidirektiivin mukaiseksi. 

Irlanti 

Irlannissa on voimassa lisensointijärjestelmä, kuten Unkarissa. Maksukyvyttömyyssuojaa sääntelee kuljetuslaki (Transport Act, 1982), jonka nojalla jokaisen matkanjärjestäjän ja matkanvälittäjän on asetettava maksukyvyttömyytensä varalta vakuus. Yksittäisten vakuuksien lisäksi matkustajien saatavien turvana toimii puskurirahasto. Vakuuksien ja rahaston toimintaa hallinnoi ja valvoo Commission for Aviation Regulation (CAR). Vakuus on säännelty kiinteäksi summaksi, joka on matkanjärjestäjille 10 % matkapakettiliikevaihdosta ja matkanvälittäjille 4 % liikevaihdosta. 

Matkatoimistolisenssi on voimassa vuoden kerrallaan. Lisenssi voidaan evätä, ellei matkatoimisto täytä taloudellisia, sen liiketoimintaan tai organisaatioon liittyviä vaatimuksia selviytyäkseen lisenssinmukaisista sopimusvelvoitteistaan. Kuljetuslaissa säädetään myös vakuuden käyttämisestä siten, että ennakkomaksujen, paluukuljetusten ja mahdollisten majoituskustannusten lisäksi korvataan CAR:lle korvauksenmaksusta aiheutuneet kustannukset. 

2.3  Nykytilan arviointi

Suurin ongelma nykyisissä matkatoimistokohtaisissa vakuuksissa on epävarmuus vakuuden riittävyydestä turvaamaan matkustajille valmismatkaliikelain mukaiset saatavat, koska vakuus perustuu matkatoimiston arvioon tulevasta myynnistä. Ennakkomaksujen tarkka ennakointi on osoittautunut haastavaksi jopa perusliiketoiminnassa. Äkilliset tuotannon muutokset ja valvovan viranomaisen puutteelliset tiedonsaantioikeudet voivat johtaa tilanteeseen, jossa yrityksen vakuus on reilusti ali- tai ylimitoitettu. Maksukyvyttömyystilanteissa, joissa arvio ei ole osoittautunut oikeaksi, ovat matkustajat kärsineet tappion. 

Jos matkatoimiston asettama vakuus ei ole riittävä ja matkustajille maksettavat korvaukset kattavat vain osan heidän saatavistaan, viivästyttävät matkustajien tekemät mahdolliset valitukset Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemistä korvauspäätöksistä korvausten maksamista huomattavasti. Kilpailu- ja kuluttajaviraston korvauspäätöksestä on mahdollista oikaisuvaatimuksen jälkeen valittaa hallinto-oikeuteen ja eräissä tapauksissa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vakuuden realisoinnin hitaus on aiheuttanut ongelmia joissakin konkurssitapauksissa varsinkin paluukuljetusten osalta. 

Matkailuala on palvelujen valinnanvapauden ja verkkokaupan kasvun myötä muuttunut huomattavasti voimassa olevan lain säätämisestä eivätkä kumottu valmismatkadirektiivi ja laki valmismatkaliikkeistä ole täysin kyenneet huomioimaan tätä kehitystä. Uusien matkailutuotteiden markkinoille tulon myötä useat matkapalvelujen eri yhdistelmät ovat joko oikeudellisesti harmaalla alueella tai eivät selvästikään kuulu direktiivin soveltamisalaan. Uuden matkapakettidirektiivin myötä kuluttajansuojan soveltamisala pyritään mukauttamaan siten, että mainittu kehitys otetaan huomioon. 

Vuosina 2005-2016 asetettiin konkurssiin 43 valmismatkaliikerekisteriin merkittyä yritystä. Lisäksi 7 yritystä todettiin maksukyvyttömiksi, mukaan lukien yksi yrityssaneeraukseen päässyt yritys. Edellä mainituissa tapauksissa matkustajat ovat yhtä tapausta lukuun ottamatta saaneet täyden korvauksen yrityksen asettamasta vakuudesta. Poikkeus oli Oy Air Finland Ltd, joka asetettiin konkurssiin kesäkuussa 2012. Air Finlandin konkurssimenettelyssä kävi ilmi, ettei yhtiön Kuluttajavirastolle asettama vakuus ollut riittävä kattamaan matkustajien menetyksiä siten kuin valmismatkaliikkeistä annetussa laissa edellytetään. Vakuus kattoi paluukuljetukset, mutta vain noin 70 prosenttia ennakkomaksuista. Vakuusvaateiden selvittämisen yhteydessä kävi ilmi, ettei yhtiö ollut lakiin kirjatusta velvollisuudesta huolimatta antanut Kuluttajavirastolle oikeita ja tarpeellisia tietoja vakuuden arvioimiseksi. Tämän seurauksena Kuluttajavirasto teki joulukuussa 2012 poliisille tutkintapyynnön, jossa pyydettiin tutkimaan, onko Air Finland syyllistynyt toiminnassaan valmismatkaliikerikokseen. 

Korvauksenhakuprosessi on nykyjärjestelmän puitteissa hidasta, sillä yksittäisvakuuksiin perustuva järjestelmä ei salli joustoa korvausten maksamisessa. Maksatusta ei voida aloittaa ennen hakuajan umpeutumista, joka tavanomaisesti on kolme kuukautta, sillä vakuuden riittävyys on ensin varmistettava. Mikäli vakuus ei riitä matkustajien täysimääräisiin korvauksiin, joudutaan korvaukset maksamaan jako-osuuksina. Mahdolliset valitukset korvauspäätöksistä viivästyttävät korvausten maksamista huomattavasti, sillä lopullinen jako-osuus selviää vasta hallinto-oikeuden ja mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn myötä. Air Finlandin tapauksessa korvausten maksaminen voitiin aloittaa vasta maaliskuussa 2015, lähes kolme vuotta konkurssin jälkeen. 

Korvausten maksamista saattavat lisäksi hidastaa sekä sirpaloittaa epäselvät oikeustilat, kuten havaittiin Töölön Matkatoimiston konkurssissa 2005, jossa Kuluttajavirasto katsoi korvausten nopean maksamisen takia välttämättömäksi sopia korvausten siirto-oikeudesta matkatoimistoa rahoittaneen tahon kanssa. Tämä sekä yhden luotottajan kuittausvaatimuksen menestyminen matkatoimiston konkurssissa aiheutti sen, että Töölön Matkatoimiston vakuudesta maksettuja korvauksia maksettiin kolmessa erässä, viimeisen erän osalta vasta vuonna 2014. 

Uusi matkapakettidirektiivi edellyttää, että maksukyvyttömyyssuoja on tehokas, nopea ja täysimääräinen. Tämä tarkoittaa, että matkustajien maksamat ennakkomaksut on palautettava nopeasti ja täysimääräisesti sekä matkustajien paluukuljetukset hoidettava viiveettä. Edellä mainitut tapaukset osoittavat, ettei nykyjärjestelmä parhaimmassakaan tapauksessa taivu pikaiseen maksujen palautukseen. 

Matkustajien paluukuljetusten osalta ongelmalliseksi on osoittautunut se, ettei vakuuksia aina ole mahdollista realisoida tarpeeksi nopeasti, koska tilauslennon järjestäminen vaatii välitöntä maksamista. Tämä harvoin onnistuu isoilta rahoitusyhtiöiltä, kun kyse on tunneista tai korkeintaan vuorokaudesta. Näin ollen esimerkiksi vuonna 2012 silloinen Kuluttajavirasto maksoi omista toimintamenorahoistaan paluukuljetuslentoon käytetyn rahan, minkä jälkeen vakuudenantaja maksoi rahat virastolle. Tällaista menettelyä ei voida pitää asianmukaisena, koska Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei ole toimivaltuuksia maksaa paluukuljetuksia toimintamenoistaan. 

Valmismatkaliikkeiden valvontamaksusta säädetään tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella, joka perustuu valtion maksuperustelakiin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on arvioinut valvontamaksun kaltaisia muita valvontamaksuja ja katsonut, että valvontaan liittyvät maksut ovat pitkälti perustuslain 81 §:n näkökulmasta veroja. Näin ollen valvontamaksuja koskevat säännökset on siirrettävä asetuksentasoisesta säännöksestä laintasoiseen säännökseen. 

3.1  Tavoitteet

Yleistä 

Esityksen tavoitteena on uudistaa valmismatkaliikkeen harjoittamista koskeva lainsäädäntö ottaen huomioon uuden matkapakettidirektiivin asettamat vaatimukset korvausten maksamisen nopeudesta, tehokkuudesta ja täysimääräisyydestä. Direktiivi on myös soveltamisalaltaan laajempi kuin voimassa oleva valmismatkaliikelaki. Esityksen tarkoituksena on lisäksi uudistaa osittain kansallisesti säännelty matkatoimistojen vakuus- ja rekisteröintijärjestelmä sekä tehdä lakiin joitakin muitakin yksityiskohtaisia muutoksia. Tämän johdosta pidetään tarkoituksenmukaisena ehdottaa, että laki valmismatkaliikkeistä kumotaan ja säädetään uusi, matkapalveluyhdistelmien tarjoajia koskeva laki. 

Esityksen tavoitteena on myös saattaa valvontamaksuja koskevat säännökset lain tasoisiksi, jolloin ne täyttävät perustuslain vaatimukset. Koska valtio on viime sijassa vastuussa matkapakettidirektiivin maksukyvyttömyyssuojan toteutumisesta, esitetään valtion talousarvioon siirtomäärärahaa, jota voitaisiin käyttää matkustajien paluukuljetuksiin ja korvausten maksamiseen määrätyissä tapauksissa. Esityksen tavoitteena on kerätä valtiolle veroja maksukyvyttömyyssuojamaksun muodossa vastinparina esitetylle siirtomäärärahalle niitä tilanteita varten, joissa vakuudet eivät riitä kaikkien maksujen palauttamiseen tai vakuuksia ei saada käyttöön riittävän nopeasti paluukuljetuskustannuksista aiheutuvia kustannuksia tai matkustajien maksujen palauttamista varten. 

Direktiiviin sisältyvät muut kuin maksukyvyttömyyssuojaa koskevat säännökset pannaan täytäntöön erikseen oikeusministeriön valmistelemalla uudella lailla matkapalveluyhdistelmistä, joka korvaa voimassa olevan valmismatkalain. 

Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista 

Esityksen tavoitteena on uudistaa ja täydentää voimassa olevaa yksittäisiin vakuuksiin perustuvaa vakuusjärjestelmää siten, että se täyttää matkapakettidirektiivin edellyttämän kuluttajansuojatason vaatimukset sekä parantaa vakuuksien kattavuutta ja järjestelmän luotettavuutta. Tavoitteena on myös poistaa lainsäädännön soveltamisessa käytännössä ilmi tulleita ongelmia. Vakuusjärjestelmän perustana ovat edelleen matkapalvelujen tarjoajien asettamat yksittäiset vakuudet. Vakuuksien valvontaa pyritään kuitenkin tehostamaan siten, että vakuudet tosiasiallisesti vastaisivat vielä nykyistäkin paremmin matkustajilta perittyjä ennakkomaksuja ja olisivat riittävät matkustajien paluukuljetuksiin maksukyvyttömyystilanteissa. 

Esityksen tavoitteena on myös täyttää matkapakettidirektiivin vaatimus matkustajien nopeasta paluukuljetuksesta maksukyvyttömyystilanteissa. Tämän vuoksi vakuusjärjestelmää esitetään täydennettäväksi valtion talousarvioon otettavalla määrärahalla, jota voitaisiin käyttää ensisijassa matkustajien paluukuljetuksiin sellaisissa tapauksissa, joissa vakuuksien nopea realisoiminen on ongelmallista. 

Esityksessä huomioidaan perustuslaissa säännelty kansalaisten perusoikeuksiin kuuluva elinkeinonvapaus siten, että rekisteröityminen viranomaisen pitämään rekisteriin ei olisi enää ehdotuksen soveltamisalaan kuuluvan matkapalveluyhdistelmien tarjoamisen edellytys. Rekisteröitymisvelvollisia olisivat vain ne elinkeinonharjoittajat, jotka ovat ehdotuksen mukaan vakuudenasettamisvelvollisia. 

Laki matkapalveluyhdistelmän tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta 

Esityksen tavoitteena on turvata vakuuksien asianmukainen ja riittävä valvonta niiden riittävyyden ja nopean käytettävyyden varmistamiseksi. Tavoitteen toteuttamiseksi vakuudenasettamisvelvollisilta matkapalveluyhdistelmien tarjoajilta perittäisiin vuosittain valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu, joka koostuu kiinteämääräisestä valvontamaksusta ja liikevaihtoon pohjautuvasta maksukyvyttömyyssuojamaksusta. 

3.2  Keskeiset ehdotukset

Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista 

Lain soveltamisala 

Uusi laki koskisi matkapalveluyhdistelmistä samaan aikaan annettavan lain soveltamisalaan kuuluvien matkapakettien ja yhdistettyjen matkajärjestelyjen tarjoamista. Nykylain käsite ”valmismatka” korvattaisiin ”matkapaketin” käsitteellä, sillä valmismatka-sana ei kuvaa osuvalla tavalla uuden lain soveltamisalaan kuuluvia matkapalvelujen yhdistelmiä. Kuten nykylaissa uudessa laissa olennaista olisi, että matkustaja hankkii yhdessä samaa matkaa tai lomaa varten vähintään kaksi erityyppistä matkapalvelua. 

Kokonaan uutta olisi, että lain soveltamisalaan kuuluisivat myös yhdistetyt matkajärjestelyt, joita olisivat vähintään kahta erityyppistä, samaa matkaa tai lomaa varten ostetut matkapalvelut, jotka eivät muodosta matkapakettia ja joista matkustaja tekee erilliset sopimukset yksittäisten palveluntarjoajien kanssa tiettyjen edellytysten täyttyessä. 

Matkapalveluyhdistelmien tarjoamiseen rinnastettaisiin lentokuljetusten tarjoamista kuluttajille tarjoajan omissa nimissä, jos kuljetuksen tarjoaa muu kuin lentoliikenteen harjoittaja (niin sanottu virtuaalilentoyhtiö). Säännös vastaa nykyisessä laissa olevaa säännöstä. 

Määritelmät 

Uusi laki sisältäisi elinkeinonharjoittajan, matkustajan, matkanjärjestäjän, yhdistetyn matkajärjestelyn hankkimista edesauttavan tahon, matkanvälittäjän, matkapalveluyhdistelmien tarjoajan, maksukyvyttömyyden ja paluukuljetuksen määritelmät, jotka perustuvat matkapakettidirektiiviin. 

Maksukyvyttömyyssuoja ja vakuudet 

Uusi laki sisältäisi kattavat säännökset maksukyvyttömyyssuojan laajuudesta, maksukyvyttömyyssuojan vastavuoroisesta tunnustamisesta ja vakuudenasettamisvelvollisista elinkeinonharjoittajista. Näillä säännöksillä pannaan täytäntöön matkapakettidirektiivin maksukyvyttömyyssuojaa koskevat säännökset. Maksukyvyttömyyssuoja toteutettaisiin asettamalla vakuus. 

Uutta olisi direktiivin mukaisen maksukyvyttömyyssuojan vastavuoroinen tunnustaminen. Tämä tarkoittaa Suomen kannalta sitä, että muuhun EU- tai ETA-valtioon kuin Suomeen sijoittautuneen matkanjärjestäjän, joka myy tai tarjoaa myytäväksi matkapaketteja Suomessa taikka tahon, joka edesauttaa yhdistettyjen matkajärjestelyjen hankkimista Suomessa, olisi asetettava vakuus sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan. Mainitut valtiot olisivat velvollisia nimittämään keskusyhteyspisteitä hallinnollisen yhteistyön helpottamiseksi maksukyvyttömyyssuojan osata. Suomessa keskusyhteyspisteenä toimisi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. 

Matkapalveluyhdistelmien tarjoajien, jotka perivät matkustajilta ennakkomaksuja matkapaketeista tai yhdistetyistä matkajärjestelyistä, olisi asetettava vakuus maksettujen maksujen palauttamiseksi siltä osin kuin sovittuja palveluja ei maksukyvyttömyystilanteessa suoriteta. Jos sopimukseen on sisältynyt matkustajien paluukuljetukset, myös ne olisi turvattava vakuuksin, vaikka niistä ei perittäisikään ennakkomaksuja. Vakuus asetettaisiin Kilpailu- ja kuluttajavirastolle, joka hyväksyisi vakuuden. Säännökset vastaavat pääpiirteissään nykylain säännöksiä. 

Vakuudenasettamisvelvollisten piiriä on matkapakettidirektiivissä laajennettu nykyisestä koskemaan Suomeen sijoittautuneen matkanjärjestäjän lisäksi sellaista tahoa, joka edesauttaa yhdistettyjen matkajärjestelyjen hankkimista Suomessa 

Vakuudenasettamisvelvollisia olisivat Suomeen sijoittautunut matkanjärjestäjä ja Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautunut matkanjärjestäjä, joka myy tai tarjoaa myytäväksi matkapaketteja Suomessa tai suuntaa tällaista toimintaa Suomeen taikka taho, joka edesauttaa yhdistettyjen matkajärjestelyjen hankkimista Suomessa edellyttäen, että ne eivät ole asettaneet matkapakettidirektiivin mukaista vakuutta toisessa EU- tai ETA-valtiossa. Lisäksi vakuudenasettamisvelvollinen olisi Suomeen sijoittautunut matkanvälittäjä, joka toimii sellaisen Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneen matkanjärjestäjän lukuun, joka ei ole itse asettanut matkapakettidirektiivin mukaista vakuutta. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi edelleen hyväksyä vakuudeksi takauksen, muun vakuussitoumuksen tai vakuutuksen. Vakuudenantajalle sekä vakuuden laajuudelle ja tehokkuudelle asetettaisiin määrättyjä ehtoja. 

Uutta olisi säännös, jossa edellytetään, että tiettyjen seikkojen olisi käytävä ilmi vakuuden ehdoista. Tällaisia seikkoja olisivat esimerkiksi ehto, että vakuus voisi päättyä aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut vakuudenantajalta kirjallisen ilmoituksen vakuuden päättymisestä sekä ehto, että vakuuden olisi katettava sekä matkustajien saatavat vakuuden voimassaoloaikana että ne saatavat, jotka ovat syntyneet ennen kuin vakuus on alkanut. 

Kokonaan uutta olisivat säännökset vakuuden alentamisesta ja alennetun vakuuden valvonnasta. Asetetun vakuuden alentaminen olisi mahdollista, jos elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan katsotaan olevan tarpeeksi vakaalla pohjalla. Laissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi alennettava asetettua vakuutta. Edellytyksenä olisi, että matkapalveluyhdistelmien tarjoajan oma pääoma on suurempi kuin viranomaisen sille määräämän vakuuden arvo eikä elinkeinonharjoittajalla ole ollut viiden viimeisen tilikauden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin verojen tai julkisten maksujen laiminlyöntejä. Lisäksi edellytettäisiin, että elinkeinonharjoittaja esittää hyväksyttävän selvityksen maksuvalmiudestaan. Elinkeinonharjoittaja hakisi itse oman harkintansa mukaan vakuuden alentamista. Vakuutta voitaisiin alentaa enintään sillä euromäärällä, jolla elinkeinonharjoittajan oma pääoma ylittää sille määrätyn vakuuden. Alennetun vakuuden olisi kuitenkin oltava vähintään 50 prosentin hyväksytyn vakuuden määrästä. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoisi alennettujen vakuuksien riittävyyttä ja yrityksen maksukykyä. Tämä merkitsisi sitä, että elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kaksi kertaa vuodessa tilintarkastajan vahvistama laskelma oman pääoman määrästä ja selvitys maksuvalmiudesta sekä perusteltu selvitys toiminnasta vakuuden arvioimiseksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi poistettava vakuuden alentaminen, jos elinkeinoharjoittaja ei enää täyttäisi vakuuden alentamisen edellytyksiä tai laiminlöisi vaadittavien tietojen toimittamisen. 

Vakuuden käyttäminen ja saatavien maksaminen matkustajille 

Laki sisältäisi säännökset maksukyvyttömyyden toteamisesta, vakuuden käyttämisestä, saatavien maksamisesta matkustajille ja paluukuljetusten järjestämisestä sekä valtion varoista maksettavista korvauksista ja velvollisuudesta ilmoittaa vakuuteen vaikuttavista muutoksista. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi käyttää vakuutta todettuaan päätöksellään matkapalveluyhdistelmien tarjoajan maksukyvyttömäksi voimassa olevien säännösten mukaan. Uutta olisi se, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston nimenomaiseksi tehtäväksi säädettäisiin matkustajien paluukuljetuksen järjestäminen tarvittaessa. Laissa säädettäisiin myös nykylaista poikkeavasti kuuden kuukauden määräajasta, jolloin matkustajan olisi esitettävä vaatimuksensa vakuuden käyttämisestä saatavansa suorittamiseen. 

Uutta olisi säännös, jonka mukaan matkustajalla ei olisi oikeutta ennakkomaksujen palautukseen ehdotetun lain nojalla, jos jokin toinen taho maksaa hänelle hänen maksamansa ennakkomaksut. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, kun matkustaja on maksanut matkansa luottokortilla, jolloin hänellä on oikeus hakea korvausta myös luotonantajalta. Säännös perustuisi korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2015 antamaan päätökseen (KHO 2015:236). Matkustajalla ei olisi myöskään oikeutta korvaukseen, jos hän jättää ilman perusteltua syytä noudattamatta Kilpailu- ja kuluttajaviraston paluukuljetuksista antamia ohjeita. 

Uutta olisi myös säännös paluukuljetusten ja matkustajien saatavien maksamisesta valtion varoista tietyissä tapauksissa. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön matkapakettidirektiivin vaatimukset matkustajien nopeista paluukuljetuksista ja maksujen täysimääräisestä palauttamisesta matkustajille. Paluukuljetusten kustannukset voitaisiin maksaa talousarvion rajoissa valtion varoista, jos se on matkustajien nopean paluukuljetuksen vuoksi välttämätöntä eikä vakuuksia saada realisoitua tarpeeksi nopeasti. Matkustajien muita saatavia voitaisiin maksaa talousarvion rajoissa valtion varoista, jos asetettu vakuus ei riittää kaikkien saatavien maksamiseen tai matkustajien saatavien maksaminen vakuuksista viivästyy aiheettomasti. Paluukuljetusten kustannukset ja matkustajille maksetut korvaukset korvattaisiin valtiolle vakuuksista. 

Matkapalveluyhdistelmien tarjoajan velvollisuus ilmoittaa vakuuteen vaikuttavista muutoksista vastaa nykylain säännöstä. 

Vakuudenasettamisvelvollisten rekisteröinti 

Laki sisältäisi säännökset vakuudenasettamisvelvollisten rekisteröintimenettelystä ja vakuudenasettamisvelvollisista pidettävästä rekisteristä. Uusi rekisteri korvaisi nykylaissa olevan valmismatkaliikerekisterin. Muutos nykylakiin olisi se, että uuteen rekisteriin merkittäisiin vain vakuudenasettamisvelvolliset matkapalveluyhdistelmien tarjoajat. Rekisteröinnillä ei olisi enää samanlaisia oikeusvaikutuksia kuin nykylain mukaan, sillä rekisteröinti ei enää olisi kyseessä olevan elinkeinotoiminnan harjoittamisen edellytys. 

Rekisteröinnin edellytykset ja rekisteriin merkittävät tiedot sekä velvollisuus ilmoittaa muutoksista vastaisivat pääpiirteissään nykylain säännöksiä. Rekisteröinnin tärkeimpänä edellytyksenä olisi, että ilmoituksen tekijä on täyttänyt velvollisuutensa asettaa vakuus. Muita edellytyksiä olisivat muun muassa, että ilmoituksen tekijä ei ole konkurssissa eikä täysi-ikäisen luonnollisen henkilön toimintakelpoisuutta ole rajoitettu sekä ettei ilmoituksen tekijä ole toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt yhteiskunnalle tulevien verojen tai mainittujen maksujen hoitamista. Rekisteriin merkittävistä tiedoista laissa olisi yksityiskohtainen luettelo. Rekisteriin merkityllä elinkeinonharjoittajalla olisi velvollisuus viipymättä ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle, jos ilmoitetuissa tiedoissa tapahtuu muutoksia. 

Laki sisältäisi uuden yleisen säännöksen henkilötietojen ja henkilötunnuksen luovuttamisesta rekisteristä. Henkilötietoja saisi luovuttaa rekisteristä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentin säännösten estämättä. Henkilötunnuksen saisi kuitenkin luovuttaa vain silloin, jos luovutuksensaajalla on oikeus henkilötunnuksen käsittelyyn henkilötietolain tai muun lain nojalla. 

Rekisteristä poistamista koskeva säännös vastaisi nykylain säännöstä. Elinkeinonharjoittaja olisi poistettava rekisteristä, jos rekisteröity ei enää täytä rekisteröinnin edellytyksiä tai on lopettanut toimintansa. 

Valvonta ja pakkokeinot 

Valvontaviranomaisina toimisivat Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä aluehallintovirastot. Poliisi ei olisi enää valvontaviranomainen, koska sillä ei käytännössä ole ollut roolia valvonnassa. 

Säännöksiä valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeudesta matkapalveluyhdistelmien tarjoajalta on täsmennetty. Valvontaviranomaisella olisi oikeus pyynnöstä saada salassa pidettäviä tietoja matkapalveluyhdistelmien tarjoajalta. Säännös, jolla matkapalveluyhdistelmien tarjoaja velvoitettaisiin toimittamaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle sen valvonnassa tarvitsemia tietoja, on uusi. Elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava vahvistettu tilinpäätös yhden kuukauden kuluttua sen vahvistamisesta, perusteltu selvitys toiminnastaan ja matkapalveluyhdistelmien tarjonnan laatuun ja laajuuteen liittyvät tiedot päättyneeltä tilikaudelta. 

Uutta olisi säännös, jonka mukaan valvontaviranomaisella olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada toiselta viranomaiselta tai julkista tehtävä hoitavalta tiedot valvontaa ja eräiden muiden laissa säädettyjen tehtävien hoitamista varten. Säännös valvontaviranomaisen oikeudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muulle viranomaiselle vastaisi nykyisen lain säännöstä. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi kiellettävä esityksen mukaisen elinkeinotoiminnan harjoittaminen, jos vakuudenasettamiseen velvollinen ei aseta hyväksyttävää vakuutta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi käyttää pakkokeinona myös kehotusta täyttää määrätyt laissa säädetyt velvollisuudet. Kiellon tai kehotuksen tehosteena voitaisiin käyttää uhkasakkoa. Näistä pakkokeinoista ja uhkasakosta on säädetty nykyisessä laissa. Pakkokeinoja rajat ylittävissä tapauksissa ja kieltokanteen vireillepanoa ulkomailla koskevat säännökset pysyisivät samoina kuin nykyisessä laissa. 

Erinäiset säännökset 

Erinäisissä säännöksissä säädettäisiin tilintarkastajasta ja kirjanpidosta, rangaistussäännöksistä, muutoksenhausta, keskusyhteyspisteestä ja matkapalveluyhdistelmäasiain neuvottelukunnasta 

Tilintarkastajaa ja kirjanpitoa koskevat säännökset vastaisivat nykyistä lainsäädäntöä. Velvollisuus tilintarkastajaan olisi jonkin verran laajempi kuin tilintarkastuslaissa säädetty velvollisuus. Vakuudenasettamisvelvollisella matkapalveluyhdistelmien tarjoajalla olisi oltava tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastaja, vaikka se ei olisi tilintarkastuslain mukaisesti tilintarkastusvelvollinen. Kirjanpidon järjestämisessä elinkeinonharjoittajan olisi otettava huomioon, että ennakkomaksujen on käytävä ajantasaisesti ilmi kirjanpidosta. 

Rangaistussäännöksissä viitattaisiin rikoslain 30 luvun 3 a ja 3 b §:ssä rangaistavaksi säänneltyihin tekoihin, joihin tehdään tarvittavat muutokset muun muassa rikosnimikkeiden osalta. 

Muutoksenhakusäännökset vastaisivat pääosin nykyisiä muutoksenhakusäännöksiä, joissa on otettu huomioon hallintolaissa säädetty mahdollisuus oikaisun hakemiseen ennen varsinaista muutoksenhakua. Hallinto-oikeuden päätöksistä valittaminen edellyttäisi kuitenkin aina korkeimman hallinto-oikeuden myöntämää valituslupaa. Tiettyjä Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksiä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. 

Kokonaan uusi olisi säännös keskusyhteyspisteestä, jonka tehtävänä olisi helpottaa jäsenvaltioiden välistä hallinnollista yhteistyötä sekä EU- ja ETA-valtioissa toimivien matkanjärjestäjien valvontaa. Suomessa keskusyhteyspisteenä toimisi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Matkapalveluasiain neuvottelukuntaa koskeva säännös vastaa nykyisen lain säännöstä. 

Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta 

Uuden lain soveltamisalasäännöksen mukaan laissa säädettäisiin valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta, jota perittäisiin matkapalveluyhdistelmien tarjoajilta. Maksuvelvollisia olisivat matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettavassa laissa tarkoitetut matkapalveluyhdistelmien tarjoamista harjoittavat elinkeinonharjoittajat, jotka ovat velvollisia asettamaan mainitun lain mukaisen vakuuden. 

Maksu koostuisi matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettavan lain 3 §:n mukaiseen vakuusmäärään perustuvasta kiinteästä maksusta ja matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihdon perusteella maksettavasta prosenttiperusteisesta maksusta. Kiinteä maksuosuus olisi jaettu seitsemään eri luokkaan maksuvelvollisen maksuvuotta edeltäneen vuoden suurimman vakuusmäärän perusteella. Pienimmillään maksu olisi 405 euroa ja suurimmillaan pienimpään nähden kymmenkertainen. Prosenttiperusteinen osuus maksusta olisi 0,024 prosenttia edellisen päättyneen tilikauden matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihdosta. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi toimivaltainen viranomainen määräämään ja perimään maksun kalenterivuosittain. 

Laki sisältäisi normaalin verotuksen toimittamisen kannalta välttämättömät säännökset maksun oikaisusta maksuvelvollisen ja maksunsaajan hyväksi. Laki sisältäisi myös säännöksen muutoksenhausta Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksua kokevaan päätökseen. Päätöksestä olisi tehtävä ensin hallintolain mukainen oikaisuvaatimus Kilpailu- ja kuluttajavirastolle, minkä jälkeen olisi hallintolainkäyttölain mukainen valitusmahdollisuus hallinto-oikeuteen sekä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Maksu olisi mahdollista periä suoraan ulosottokelpoisena maksuna verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain mukaisesti. 

Kilpailu- ja kuluttajavirastolle olisi tärkeää saada maksuvelvollisilta kaikki tarvittavat tiedot maksun määräämistä varten. Laissa säädettäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston oikeudesta pyynnöstä saada tietoja sekä viitattaisiin matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettavan lain säännökseen, jonka mukaan matkapalveluyhdistelmien tarjoaja olisi velvollinen toimittamaan määrättyjä tietoja myös oma-aloitteisesti. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi määrätä maksun arviomaksuna, jos sille ei toimiteta maksun määräämiseksi tarvittavia tietoja. Maksupäätöksessä olisi tällöin mainittava arvion perusteet. 

Vuonna 2018 maksuvelvollisilta perittäisiin puolet ehdotetun lain mukaisista maksuista, koska laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2018. 

Laki Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta 

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain velvoitteidenhoitoselvityksiä koskevaan pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta, jonka mukaan Harmaan talouden selvitysyksikkö voisi laatia velvoitteidenhoitoselvityksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle tukemaan sen tehtävien hoitamista. 

Laki rikoslain muuttamisesta 

Pykälää muutettaisiin vastaamaan matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettavan lain ehdotettuja säännöksiä. Matkapalvelurikos ja matkapalvelurikkomus erotettaisiin eri pykäliin. 

4.1  Taloudelliset vaikutukset

Vaikutukset kotitalouksien asemaan 

Nykyistä yhtenäisemmät matkapalvelujen tarjoamista koskevat säännökset olisivat omiaan lisäämään matkustajien luottamusta matkapalveluihin, jotka muodostavat matkapaketin tai yhdistetyn matkajärjestelyn. Suomen vakuusjärjestelmän saattaminen vastaamaan matkapakettidirektiivin vaatimuksia maksujen palautuksesta nopeasti, tehokkaasti ja täysimääräisesti sekä paluukuljetusten turvaamisesta vahvistaisi matkustajien asemaa ja luottamusta elinkeinonharjoittajan maksukyvyttömyystapauksissa. 

Elinkeinonharjoittajien paremmat mahdollisuudet tarjota matkapalveluja Euroopan unionin alueella ja Euroopan talousalueella rajojen yli ja sitä myötä kiristyvä kilpailu olisi eduksi matkustajille. Toisaalta vakuudenasettamisvelvollisille matkapalveluyhdistelmien tarjoajille säädettävä kansalliseen valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksuun sisältyvän valvontamaksun korotus sekä uusi maksukyvyttömyyssuojamaksu saattaisivat vaikuttaa matkapalvelujen hintoihin, vaikkei vaikutuksen oletetakaan olevan huomattava. 

Yritysvaikutukset 

Nykytila 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston pitämään valmismatkaliikerekisteriin oli elokuussa 2017 merkitty 766 valmismatkaliikkeen harjoittajaa, joista vakuuden asettaneita oli 476, vakuudesta vapautettuja 252 ja matkanvälittäjiä 38, jotka matkanjärjestäjän lukuun välittävät valmismatkoja koskevia sopimuksia. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan valmismatkaliikkeen harjoittaja on velvollinen maksamaan kertaluonteisen rekisteröintimaksun rekisteröityessään valmismatkaliikerekisteriin sekä maksun otteesta tarvitessaan otetta rekisteristä. Lisäksi elinkeinonharjoittajan on maksettava vuosittainen vakuuksien määrään perustuva valvontamaksu. 

Rekisteröintimaksusta ja valvontamaksusta on säädetty valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n nojalla annetussa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista suoritteista (1142/2014), joka on määräaikaisena voimassa vuoden 2017 loppuun. 

Valmismatkaliikkeen rekisteröintiä koskevan päätöksen hinta on 150 euroa, ja valmismatkaliikerekisteristä annettavan otteen hinta on 30 euroa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto perii rekisteröidyn valmismatkaliikkeen harjoittajan valvonnasta vuotuista valvontamaksua, jonka määrä on porrastettu seitsemään maksuluokkaan elinkeinonharjoittajan asettaman laskennallisen vakuuden määrän mukaan. Maksuluokkaan I kuuluvat elinkeinonharjoittajat, joiden asettama laskennallinen vakuus on enintään 10 000 euroa. Tähän luokkaan kuuluvat myös vakuu-denasettamisvelvollisuudesta vapautetut elinkeinonharjoittajat ja matkanvälittäjät. Maksuluokan I valvontamaksu on 300 euroa vuodessa. Maksuluokkaan VII kuuluvat elinkeinonharjoittajat, joiden asettama laskennallinen vakuus on suurempi kuin 10 000 000 euroa. Näiden elinkeinonharjoittajien vuotuinen valvontamaksu on 3 000 euroa. Vuosittainen valvontamaksu vaihtelee siis 300 ja 3 000 euron välillä riippuen elinkeinonharjoittajan laskennallisen vakuuden suuruudesta. Voimassa olevat valvontamaksut maksuluokittain on esitetty jäljempänä taulukossa 1. 

Valmismatkaliikkeen harjoittaja on tietyin laissa mainituin poikkeuksin velvollinen asettamaan vakuuden maksukyvyttömyytensä varalta. Vakuus voi olla takaus, muu vakuussitoumus tai vakuutus, ja sen suuruus määräytyy valmismatkojen myynnin ennakkomaksukertymän mukaan. Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvion mukaan sen hallussa on maaliskuun 2017 tilanteen mukaan noin 230 miljoonaa euroa matkatoimistokohtaisia vakuuksia. Suurin osa vakuuksista on niin sanottuja first demand -takuita, joissa maksajina ovat rahoituslaitokset. Pienemmät vakuudet ovat yleensä panttaussitoumuksia, joissa ei ole juoksevia kustannuksia eikä vastavakuuksia. 

Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista 

Esityksen vaikutukset kohdistuisivat suurimmalta osin matkapalveluyhdistelmiä tarjoaviin elinkeinonharjoittajiin, jotka ovat vakuudenasettamisvelvollisia. Vakuuden asettaneet matkapalveluyhdistelmien tarjoajat rekisteröitäisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston pitämään rekisteriin. Esityksestä aiheutuvat kustannukset elinkeinonharjoittajille muodostuisivat vakuuden hankkimisesta aiheutuvista kustannuksista ja rekisteröintikustannuksista. Nämä kustannukset eivät ole uusia, mutta elinkeinonharjoittajaryhmä, joihin ne kohdistuisivat, muuttuisi jonkin verran. 

Muutos nykytilaan olisi se, että rekisteröimisvelvollisia eivät enää olisi sellaiset matkapalveluyhdistelmien tarjoajat, joiden ei lain mukaan tarvitsisi asettaa vakuutta. Rekisteröintivelvollisia olisivat ainoastaan ne matkapalveluyhdistelmien tarjoajat, joiden olisi lain mukaan asetettava vakuus. Vakuudesta vapauttaminen ei olisi enää mahdollista. Valmismatkaliikerekisterissä on vuoden 2017 elokuussa 252 sellaista elinkeinonharjoittajaa, joiden ei tarvitse asettaa vakuutta. He vapautuisivat esityksen mukaan rekisteröintimaksusta ja vakuuden hankkimiskustannuksista. Lisäksi tällaisia uusia yrityksiä on rekisteröitynyt vuosittain arvioilta noin 20. Tämän kansallisen säännöksen muutos poistaisi kyseisiltä yritysjoukoilta arviolta yhteensä noin 85 000 euron vuosittain toistuvat sääntelykustannukset. Menettely vähentäisi kyseisten yritysten hallinnollista taakkaa jonkin verran. Sääntelykustannuksilla tarkoitetaan lainsäädännön yrityksille aiheuttamia kustannuksia. 

Matkapakettidirektiivin soveltamisalan laajenemisen myötä vakuudenasettamisvelvollisten matkapalveluyhdistelmien tarjoajien määrä oletettavasti nousee. Ei ole kuitenkaan mahdollista tarkemmin arvioida, kuinka merkittävästi määrä nousee, sillä uuteen soveltamisalaan kuuluminen riippuu viime kädessä siitä, miten elinkeinonharjoittaja järjestää matkapalvelujen tarjoamisen. Viranomaisarvion mukaan uusia yrityksiä tulisi noin 400-500. 

Uusia yrityksiä tulisivat rasittamaan rekisteröintimaksu ja vakuuden hankkimiseen liittyvät kustannukset. Yhteenlaskettuna kyseisen yritysjoukon kertaluontoinen direktiivistä johtuva sääntelykustannus (rekisteröintimaksu) olisi arviolta noin 129 000-160 000 euroa, kun kyseinen yritysjoukko rekisteröityy lain tullessa voimaan. Jatkossa uusia yrityksiä rekisteröityisi vuosittain arviolta noin 50. Tältä osin vuosittain toistuvat sääntelykustannukset olisivat arviolta yhteensä noin 16 000 euroa. Rekisteröintimaksu ja rekisteriotteesta perittävä maksu säilyisivät ennallaan. 

Vakuuksien hankinnasta aiheutuvat kustannukset vaihtelevat jonkin verran riippuen yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja reaalivakuuksien käyttömahdollisuudesta. Keskimääräisen hankintakustannuksen arvioidaan olevan noin 2 prosenttia vakuuden arvosta. Tarkkaa arviota kustannuksista ei ole mahdollista saada, koska vakuuksien hankintakustannukset kuuluvat liikesalaisuuden piiriin. Tämän lisäksi takuilla on usein lähes täysimääräiset vastavakuudet. Ehdotetussa uudessa järjestelmässä vakuuksien hankintakustannusten arvioidaan säilyvän lähes samalla tasolla. 

Koska matkapakettidirektiivin soveltamisalan laajenemisen myötä matkanjärjestäjänä pidettävien tahojen määrä noussee edellä mainitun arvion mukaisesti noin 400-500 yrityksellä, toimialalle syntyisi vakuuksien hankinnasta yhteenlaskettuna arviolta noin 70 000-90 000 euron kertaluonteiset kustannukset ja noin 200 000-250 000 euron vuosittain toistuvat kustannukset. 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n arvion mukaan sen noin 2 500 jäsenyrityksestä noin 400 ilmoittaa tarjoavansa majoitusta jossain muodossa. Esityksen soveltamisalan piiriin kuuluvien hotelli-, hostelli- ja huoneistohotellitoimintaa harjoittavien yritysten lukumäärää ei MaRa ry:n mukaan pystytä arvioimaan, mutta sen arvion mukaan esitys tulisi koskemaan noin 70-80 prosenttia näin määritellystä majoitusalan toiminnan liikevaihdosta. 

Suomen Matkatoimistoalan Liitto SMAL arvioi, että sen jäsenyrityksistä noin 250 matkatoimistoalan yritystä olisi jatkossakin esityksen soveltamisalan piirissä. 

Laki valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta 

Esityksen vaikutukset kohdistuisivat matkapalveluyhdistelmiä tarjoaviin elinkeinonharjoittajiin, jotka ovat vakuudenasettamisvelvollisia. Valvontamaksu korvaisi nykyisen valtion maksuperustelain perusteella perittävän valvontamaksun. Maksukyvyttömyyssuojamaksu olisi uusi maksu. Ehdotettu laki valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta tulisi voimaan samaan aikaa kuin ehdotettu laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista. 

Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksun ensimmäinen osa olisi vakuusmäärään perustuva kiinteä valvontamaksu, joka korvaisi voimassa olevan valtion maksuperustelakiin perustuvan valvontamaksun. Valvontamaksulla rahoitetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemää valvontaa. Valvonta ja valvontamaksu kohdistuisivat matkapalveluyhdistelmien tarjoajiin, jotka ovat velvollisia asettamaan vakuuden ja rekisteröitymään matkapalveluyhdistelmien tarjoajista pidettävään rekisteriin. Valvontamaksun suuruus riippuisi siitä, kuinka monta henkilötyövuotta Kilpailu- ja kuluttajavirasto tarvitsisi riittävän tehokkaaseen valvontaan ottaen huomioon myös valvottavien elinkeinonharjoittajien lukumäärä. 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvontaresurssien tarpeen arvioidaan kasvavan kahdesta syystä. Ensinnäkin valvottavien elinkeinonharjoittajien määrä lisääntynee, koska lain soveltamisala laajenee uuden matkapakettidirektiivin myötä. Uutena toimijana soveltamisalaan tulevat yhdistettyjä matkajärjestelyjä helpottavat tahot, joiden tulee myös asettaa vakuus määrätyissä tilanteissa. Toiseksi matkapakettidirektiivin edellyttämän kuluttajansuojan tason tehostaminen edellyttäisi myös tehostetumpaa valvontaa, jotta asetettujen vakuuksien mahdollisimman tarkka oikeaan osuvuus voitaisiin varmistaa. 

Arvion mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto tarvitsisi uudessa tilanteessa lisää valvontaresursseja noin 3 henkilötyövuoden verran. Valvonnassa olisi tuolloin 6,75 henkilötyövuotta. Valvonnan arvioidut kokonaiskustannukset vuodessa olisivat tällöin noin 780 000 euroa. Resurssien lisääminen vaikuttaisi korottavasti valvontamaksuihin, vaikka valvontamaksun maksajien määrä lisääntyy. 

Valvontamaksun suuruuden määräämisen perustana ovat valvonnasta aiheutuvat kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannukset olisi katettava vakuudenasettamisvelvollisilta elinkeinoharjoittajilta perittävällä valvontamaksulla. Erikokoiset yritykset on voimassa olevien säännösten mukaan jaettu seitsemään maksuluokkaan niiden asettaman laskennallisen vakuuden perusteella. Valvontamaksu määräytyy maksuluokittain ja on sitä suurempi, mitä suurempi yrityksen asettama vakuus on. Tämä sama periaate valvontamaksun suuruuden määräytymisessä säilytettäisiin ehdotuksessa, vaikka maksuluokka-termistä luovuttaisiin. 

Ehdotuksen uudessa maksutaulukossa valvontamaksun osuus olisi jaettu seitsemään eri luokkaan maksuvelvollisen maksuvuotta edeltäneen vuoden suurimman vakuusmäärän perusteella. Valvontamaksun suuruus määräytyy suhteessa vakuuden suuruuteen. Mitä suurempi vakuus on, sitä suurempi on valvontamaksu, koska vakuuden suuruus korreloi valvontaan käytetyn työmäärän kanssa. 

Pienimillään valvontamaksu olisi 405 euroa Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksymän vakuusmäärän ollessa enintään 10 000 euroa. Suurin maksu olisi pienimpään nähden kymmenkertainen. Tuolloin valvontamaksu olisi siis 4 050 euroa hyväksytyn vakuuden määrän ollessa yli 10 000 000 euroa. Muut maksut sijoittautuisivat näiden väliin seuraavasti: vakuusmäärän ollessa yli 10 000 mutta enintään 50 000 euroa valvontamaksu olisi 945 euroa, vakuusmäärän ollessa yli 50 000, mutta enintään 200 000 euroa, valvontamaksu olisi 1 350 euroa, vakuusmäärän ollessa yli 200 000 mutta enintään 1 000 000 euroa valvontamaksu olisi 2 025 euroa, vakuusmäärän ollessa yli 1 000 000 mutta enintään 3 000 000 euroa olisi valvontamaksu 2 700 euroa ja vakuusmäärän ollessa yli 3 000 000 mutta enintään 10 000 000 euroa valvontamaksu olisi 3 375 euroa. 

Ehdotetuilla korotetuilla valvontamaksuilla vuosittainen kokonaiskertymä olisi noin 770 000 euroa, joka kattaisi valvonnan arvioidut kustannukset. Korotus nykyisiin valvontamaksuihin olisi noin 35 prosenttia. Valvontamaksun on tarkoitus olla kustannusvastaava, joten valvontamaksun korotus aiheutuu valvonnan tehostamistarpeesta ja -vaatimuksista. Valvontamaksun kertymistä ja suuruutta tarkastellaan myöhemmin noin kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta. 

Uudet valvontamaksut on laskettu sillä oletuksella, että vuonna 2018 vakuudenasettamisvelvollisia matkapalveluyhdistelmien tarjoajia olisi noin 900. Luku sisältää nykyisistä rekisterissä olevista elinkeinonharjoittajista uuteen rekisteriin jäävät elinkeinonharjoittajat. Ainoastaan vakuudenasettamisvelvolliset elinkeinonharjoittajat merkittäisiin rekisteriin. Arviossa nykyisessä rekisterissä olevista on ensin poistettu vakuudesta vapautetut matkanjärjestäjät ja matkanvälittäjät, joiden ei ehdotuksen mukaan enää tarvitsisi asettaa vakuutta. Sen jälkeen vakuuden asettamisvelvollisten lukumäärää on kasvatettu 900 yritykseen. Vakuudenasettamisvelvolliset on jaettu maksuluokkiin siinä suhteessa, jossa uusia yrityksiä on viimeisen kolmen vuoden aikana rekisteröity eri maksuluokkiin. Uudet yritykset ovat kaikki sijoittuneet neljään alimpaan maksuluokkaan ja näistä alimpaan maksuluokkaan noin 75 prosenttia yrityksistä. Direktiivin vaatimuksista johtuen aiempaa tiiviimmän valvonnan järjestämisen seurauksena maksujen korotuksen ja matkapakettidirektiivin soveltamisalan laajenemisen myötä (noin 400-500 uutta yritystä) toimialalle aiheutuu noin 450 000 euron vuosittain toistuva kustannuslisäys nykytilaan verrattuna. Seuraavassa taulukossa esitetään nykyiset valvontamaksut ja ehdotuksen mukaiset uudet valvontamaksut maksuluokittain. 

Ehdotetun maksun toinen osa eli prosenttiperusteinen maksuosuus olisi nimeltään maksukyvyttömyyssuojamaksu, jota perittäisiin matkapalveluyhdistelmien tarjoajien maksukyvyttömyyden varalta. Sen arvioitu vuosituotto valtiolle olisi noin 250 000 euroa. Maksukyvyttömyyssuojamaksu olisi 0,024 prosenttia matkapalveluyhdistelmien tarjoajan edellisen tilikauden matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihdosta. Veroprosentti olisi sama kaikille maksuvelvollisille, joten maksettavan veron määrä vaihtelisi elinkeinonharjoittajan matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihdon mukaan. 

Maksukyvyttömyyssuojamaksun prosentin laskuperusteena on valmismatkaliikerekisterissä olevien matkanjärjestäjien vuoden 2015 valmismatkaliikevaihto, jonka ne ovat ilmoittaneet Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Vuonna 2015 alan arvioitu valmismatkaliikevaihto oli noin 1 042 265 000 euroa. Koska tavoitteena on kerätä maksukyvyttömyyssuojamaksulla valtiolle vuodessa noin 250 000 euroa, tulisi maksuprosentiksi 0,024 prosenttia laskettuna vuoden 2015 valmismatkaliikevaihdon perusteella. 

Maksukyvyttömyyssuojamaksun suuruudesta voidaan mainita seuraavat laskennalliset esimerkit. Jos yrityksen matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihto on 63 000 euroa, maksukyvyttömyyssuojamaksu olisi 15 euroa vuodessa, kun maksuprosentti on 0,024. Jos mainittu liikevaihto on 3 miljoonaa euroa, maksukyvyttömyyssuojamaksu olisi 722 euroa vuodessa. 

Yritysvaikutuksissa on huomioitava myös hallinnollinen taakka, joka aiheutuisi yrityksille maksukyvyttömyyssuojamaksun suorittamiseen käytetystä työajasta. Tämän on arvioitu olevan yhteensä noin 10 000 euroa. Siten maksukyvyttömyyssuojamaksun seurauksena toimialalle syntyisi yhteensä noin 260 000 euron vuosittain toistuva kustannus. 

Ehdotuksen mukainen vakuuden alentaminen 

Ehdotuksessa esitetään, että vakuusjärjestelmään otetaan mahdollisuus alentaa yrityksen yksittäistä vakuutta niissä tilanteissa, joissa yrityksen taloudellinen tila on hyvä ja vakaa sekä riski yrityksen maksukyvyttömyydestä on arvioitu pieneksi. Ehdotuksen lähtökohtana on se, että yrityksellä olisi vähintään tyydyttävä maksuvalmius sekä se, että yrityksellä olisi omia pääomia enemmän kuin matkustajavelkoja. Koska ala toimii suurimmaksi osaksi matkustajavelalla, on oletettavaa, ettei kovinkaan moni yritys täyttäisi jälkimmäistä vaatimusta. Ehdotettu helpotus vakuuden asettamiseen kohdistuisi mitä todennäköisimmin sellaisiin yrityksiin, joilla ei olisi yrityksen taloudellinen tilanne huomioon ottaen ongelmia neuvotella markkinoilla kilpailukykyisesti hinnoiteltua vakuutta. 

Yritykset hyötyisivät vakuuden alentumisesta kahdella tavalla. Ensinnäkin vakuuksista vapautunutta omaa pääomaa olisi käytettävissä liiketoiminnan tarpeisiin. Vaikutus on oleellinen, mutta välillisen luonteensa vuoksi hyödyn suuruus ei ole mielekkäästi laskettavissa (tai ei ole mielekästä laskea) euromääräisenä. Toiseksi koska yritykset maksavat asettamastaan vakuudesta vakuuden suuruuteen suhteutettua komissiota, niin ne saisivat vakuuden alentamisesta välittömänä hyötynä komissiomaksun alenemisen. Riippuen yrityksen vakuuden suuruudesta, yrityksen saaman alennuksen suuruudesta ja komissiomaksun suuruudesta yrityksen saama vuosittainen kustannussäästö voisi olla arviolta noin 2 400 euroa yritysjoukon mediaaniluokassa. Arvioidun alennuksen saavan yritysjoukon (noin 20 yritystä) osalta kustannussäästö olisi yhteensä arviolta noin 32 000-120 000 euroa riippuen edellä mainituista kustannustekijöistä. 

Ehdotuksen mukaan matkapalveluyhdistelmien tarjoaja voisi itse hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta asettamansa vakuuden alentamista. Jos hakija hakemuksessaan osoittaisi, että se täyttää pykälässä säädetyt alentamisen edellytykset, Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi alennettava vakuutta. Olisi tarkoituksenmukaista, että alentaminen tapahtuisi matkapalveluyhdistelmien tarjoajan hakemuksesta, koska elinkeinonharjoittaja itse tuntee parhaiten taloudellisen tilanteensa ja pystyy arvioimaan, täyttääkö yritystoiminta alentamisen edellytykset. Koska vakuuden alentamisesta aiheutuisi matkapalveluyhdistelmien tarjoajalle velvollisuuksia ja kustannuksia, olisi elinkeinonharjoittajan voitava itse arvioida alentamisesta saamansa hyödyt ja siitä aiheutuvat kustannukset. 

Ehdotuksen mukaan alennetun vakuuden valvonnasta vastaisi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Se valvoisi sitä, että vakuuden alentamisen edellytykset täyttyvät myös alentamisen jälkeen. Ehdotuksessa edellytetään, että matkapalveluyhdistelmien tarjoajan, jonka vakuutta on ehdotuksen mukaisesti alennettu, olisi toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kaksi kertaa vuodessa tilintarkastajan vahvistama laskelma oman pääoman määrästä ja selvitys maksuvalmiudesta current ratio -tunnusluvun avulla sekä riittävän perusteellinen kuvaus toiminnastaan vakuuden arvioimiseksi. 

Vakuuden alentamisen hakemisesta ja alennetun vakuuden valvontaan liittyvistä velvoitteista aiheutuisi yritykselle kustannuksia. Kustannukset syntyisivät siitä, että yritykset joutuisivat selvittämään Kilpailu- ja kuluttajavirastolle oman pääoman määrää (vakavaraisuus) ja maksuvalmiuttaan sekä toimittamaan kuvauksen toiminnastaan vakuuden arvioimiseksi ensin hakemuksensa yhteydessä sekä sen jälkeen kaksi kertaa vuodessa, jos vakuuden alentaminen hyväksytään. Laskelman oman pääoman määrästä olisi oltava tilintarkastajan vahvistama. Vakavaraisuus ja maksuvalmius tulevat selvitettäväksi yrityksen tilinpäätöksen yhteydessä kerran vuodessa kaikilta yrityksiltä, joten ylimääräisiä kustannuksia aiheutuisi vuosittain toisen selvityksen tekemisestä ja tilintarkastajan palkkiosta. 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi poistettava vakuuden alentaminen, jos matkapalveluyhdistelmien tarjoaja ei enää täytä laissa säädettyjä edellytyksiä vakuuden alentamiselle tai laiminlyö laissa mainittujen tietojen toimittamisen. Tällöin elinkeinonharjoittajan olisi toimitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle sen hyväksymä riittävä vakuus. 

Yritysten arvioiden mukaan vakuuden valvontaa varten tehty työ ei sinänsä merkittävällä tavalla lisäisi kustannuksia yritykselle. Arvion mukaan laskelman tekoon kuluisi työaikaa kolmesta tunnista yhteen työpäivään. Laskelma voitaisiin todennäköisesti tehdä yrityksen omana työnä. Tilintarkastajan palkkio olisi arvion mukaan 500-1 000 euroa per laskelma riippuen vahvistuksen laajuudesta. 

Edellä esitetyt tekijät huomioiden oletetulle alennusta hakevalle yritysjoukolle (20 yritystä) syntyisi kertaluontoisesti arviolta vähäinen yhteensä noin 3 500 euron kustannus ja vuosittain toistuvasti noin 19 000 euron kustannus. 

Yhteenveto elinkeinonharjoittajille aiheutuvista kustannuksista 

Matkapakettidirektiivi jättää maksukyvyttömyyssuojaa koskevan järjestelmän kansalliseen harkintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on päätynyt esittämään tässä ehdotuksessa esitetyn maksukyvyttömyyssuojajärjestelmän, jonka toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset on esitetty. 

Yhteenlaskettuna lakiehdotuksista aiheutuisi toimialan vakuudenasettamisvelvollisille yrityksille arviolta noin 190 000-230 000 euron kertaluonteiset kustannukset lain tullessa voimaan. Nämä kustannukset kohdistuisivat pääasiassa uusiin yrityksiin, joista tulee lain myötä vakuudenasettamisvelvollisia. Kustannukset muodostuisivat käytännössä matkapakettidirektiivin maksukyvyttömyyssuojaa koskevien vaatimusten toteuttamisesta eli rekisteröitymisestä ja vakuuden hankinnasta. 

Vuosittain toistuvien erien osalta toimialan sääntelykustannukset kasvaisivat arviolta yhteensä noin 650 000-860 000 euroa, jossa on huomioitu direktiivistä aiheutuvat kustannuslisäykset sekä kansallisten säädösten muutoksista aiheutuvat noin 100 000-150 000 euron kustannussäästöt. Yhteensä matkapakettidirektiivistä johtuvat muutokset tuovat siis arviolta 750 000-1 000 000 euron vuotuisen sääntelykustannuksen Suomen yrityskentälle. Nämä kustannukset muodostuvat pääasiassa vakuuden hankintakustannuksista uusien vakuudenasettamisvelvollisten yritysten osalta (noin 200 000 euroa), valvontamaksujen kasvamisesta (noin 400 000-500 000 euroa) ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta (200 000-300 000 euroa). 

Kansallisesta sääntelyn purkamisesta johtuvat 100 000-150 000 euron kustannussäästöt tulevat siitä, että nykyisin rekisterissä olevat, vakuudesta vapautetut 252 yritystä poistuisivat rekisteristä ja vapautuisivat siten valvontamaksusta. Tämä aiheuttaisi välittömästi arviolta noin 85 000 euron kustannussäästön kyseiselle yritysjoukolle. Loppuosa kansallisesta muutoksesta johtuvasta sääntelykustannusten alenemisesta riippuisi siitä, kuinka monta yritystä hakee lakiehdotuksen mahdollistamaa vakuuden alentamista ja kuinka suuren alennuksen nämä saavat. 

Matkapakettidirektiivistä johtuvia muutoksia maksukyvyttömyyssuojaan ja tätä kautta elinkeinonharjoittajille aiheutuviin kustannuksiin ei pystytä tarkemmin arvioimaan, koska vakuusjärjestelmän piiriin tulevien uusien elinkeinonharjoittajien lukumäärää ei pystytä arvioimaan. Tämä aiheuttaa epävarmuutta myös valtion taholta. Tulevaisuudessa, kun saadaan tietää vakuudenasettamisvelvollisten elinkeinonharjoittajien todellinen lukumäärä, arvioidaan tilannetta ja maksuja uudelleen. Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksua voidaan alentaa, jos tulevaisuuden tilanne antaa siihen mahdollisuuden. 

4.2  Vaikutukset julkiseen talouteen

Esityksen valtiontaloudelliset vaikutukset liittyvät valtion talousarvioesitykseen otettavaan uuteen siirtomäärärahaan ja valtiolle kerättävään valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksuun. 

Siirtomääräraha 

Valtion talousarvioesitykseen vuodelle 2018 on esitetty otettavaksi uusi kolmevuotinen siirtomääräraha, jonka suuruus olisi 1 miljoona (momentti 32.40.53). Tällä määrärahalla varaudutaan paluukuljetusten ja muiden matkustajille maksettavien korvausten maksamiseen tietyissä tilanteissa. Tarvittaessa kohteeseen on mahdollista budjetoida lisämäärärahaa. 

Määrärahaa voitaisiin käyttää vakuudenasettamisvelvollisten matkapalveluyhdistelmien tarjoajien maksukyvyttömyystilanteissa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi maksukyvyttömyystilanteissa käyttää määrärahaa matkustajien paluukuljetusten ja muiden korvausten maksamiseen matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettavan lain 11 §:n mukaisesti. Maksetut paluukuljetusten kustannukset ja matkustajille suoritetut korvaukset korvattaisiin valtiolle matkapalveluyhdistelmien tarjoajan asettamasta vakuudesta. 

Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu 

Esitetyn valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksun tuotto valtiolle olisi noin 1 030 000 euroa vuodessa. Valvontamaksun osuus olisi noin 780 000 euroa ja maksukyvyttömyyssuojamaksun osuus noin 250 000 euroa vuodessa. Laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2018, joten valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksun tuotto vuonna 2018 on puolet koko vuoden tuotosta. 

Maksukyvyttömyyssuojamaksun suuruutta on arvioitu vuosien 2005-2014 aikana tapahtuneiden konkurssien määrän perusteella. Konkurssitilastojen perusteella on laskettu, että vuosien 2005-2014 aikana tapahtuneista konkursseista matkustajille aiheutunut tappio on ollut noin 2 700 000 euroa eli noin 270 000 euroa vuodessa. Paluukuljetusten järjestäminen on maksanut noin 60 000 600 000 euroa/konkurssi. Konkurssien määrä ja tappioiden suuruus vaihtelevat tarkasteltavan aikavälin mukaan Tarkoituksena on myöhemmin tarkastella kehitystä sekä tarvittaessa tarkistaa maksukyvyttömyyssuojamaksun suuruutta. Maksukyvyttömyyssuojamaksun osuus toimisi vastinparina edellä mainitulle talousarviomäärärahalle, koska arviomäärärahan edellytyksenä on, että ala kattaa sen arvioituja kustannuksia vuosittaisen veron kautta. 

Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu tuloutettaisiin valtion talousarvioon momentille Muut verotulot (11.19.09). 

4.3  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksen mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston valvontatyö lisääntyisi, koska matkapakettidirektiivi laajentaa ehdotetun matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain soveltamisalaa. Tämän arvioidaan lisäävän valvottavien määrää huomattavasti. Kilpailu- ja kuluttajaviraston olisi myös tehostettava harjoittamaansa valvontaa. Matkapakettidirektiivin vaatimus asetettavien vakuuksien täysimääräisyydestä aiheuttaa sen, että vakuuksien riittävyyden ja elinkeinonharjoittajien taloudellisen tilan valvontaa olisi tehostettava, jotta vakuuksien riittävyys kussakin yksittäisessä tapauksessa voitaisiin varmistaa. Jonkin verran lisätyötä aiheuttaisi myös esitykseen otettu uusi säännös mahdollisuudesta alentaa vakuutta. 

Tarvittava henkilöstölisäys valvontatyöhön olisi arviolta 3 henkilötyövuotta. Valvontaa suorittavien henkilöiden palkkauskustannukset rahoitettaisiin edellä mainitun valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksun valvontamaksun osuudella, joka osoitettaisiin valtion talousarviossa Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenomäärärahoihin. Valvontakustannukset olisivat noin 780 000 euroa vuodessa. 

Valvontamaksu ei enää määräytyisi eikä sitä kerättäisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston maksullisista suoritteista annetun työ- ja elinkeinoministeriön asetuksen (1142/2014) perusteella, kuten tähän asti. Valmismatkavalvonta on ollut Kilpailu- ja kuluttajaviraston niin sanottua nettoutettua toimintaa. 

Esityksen mukaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston hallinnollinen työ lisääntyisi jonkin verran, koska se määräisi ja keräisi nykyistä vastaavan valvontamaksun lisäksi myös maksukyvyttömyyssuojamaksun ja tulouttaisi molemmat maksut valtiolle. 

5.1  Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 13 päivänä toukokuuta 2015 työryhmän uudistamaan matkatoimistojen vakuusjärjestelmää Kilpailu- ja kuluttajaviraston aloitteen pohjalta. Työryhmän tehtävänä oli selvittää vakuusjärjestelmän eri kehittämisvaihtoehtoja mukaan lukien nykyinen vakuusjärjestelmä sekä kirjoittaa mahdolliset ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. 

Työryhmässä olivat edustettuina oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL ry ja Finanssiala ry. 

Työryhmä kokoontui 18 kertaa ja selvitti yksityiskohtaisesti valmismatkaliikelain mukaisen vakuusvaateen erilaisia järjestämisvaihtoehtoja tarkastellen kunkin vaihtoehdon hyötyjä ja haittoja. Voimassa olevasta järjestelmästä todettiin, ettei se täytä uuden matkapakettidirektiivin vaatimuksia. 

Työryhmä tarkasteli muun muassa vaihtoehtoa, jossa käyttöön otettaisiin pakollinen vakuutus, joka katettaisiin yritysten vakuutusmaksuilla. Ongelmaksi osoittautui, ettei yrityksen maksukyvyttömyyden ole katsottu olevan vakuutusluonteinen tapahtuma. Vakuutusmaksut nousisivat todennäköisesti korkeiksi, koska ne hinnoiteltaisiin liiketaloudellisesti. Vakuutusyhtiöt ovat suhtautuneet epäilevästi tämän kaltaisiin vakuutuksiin. 

Työryhmä tarkasteli erityyppisiin rahastoihin perustuvia järjestelmiä. Matkatoimistoalan oman rahaston ongelmana nähtiin se, ettei malli huomioi yritysten tosiasiallisia maksukyvyttömyysriskejä ja se, että rahaston pääoman on oltava tarpeeksi suuri kattamaan ainakin yhden ison toimijan maksukyvyttömyys. Malli saattaisi myös aiheuttaa alalle tulon ja kilpailun esteitä, jos rahasto päättää markkinaehtoisesti rahaston jäseneksi hyväksymisestä. Vastaava hanke on aiemmin kaatunut erimielisyyksiin matkatoimistoalan sisällä rahaston tavoitteista ja toimintatavoista. 

Työryhmä tarkasteli mallia, jossa alan omaa rahastoa täydennettäisiin lisävakuuksilla. Mallin ongelmana oli sen monimutkaisuus ja se, että korvausten maksamiseen liittyvät tehtävät jakaantuisivat viranomaisten ja yksityisen tahon kesken kytkeytyen osaksi toisiinsa. Mallin hallinto ja valvonta jakautuisi useaan viranomaiseen. Malliin liittyy myös perustuslaillisia ongelmia, koska veronluonteista maksua ei voi määrätä muu kuin viranomainen eikä yksityinen taho voi periä vastikkeetonta veronluontoista maksua. Maksupäätöksistä vaaditaan myös aina viranomaisen päätös, josta on oltava valitusmahdollisuus. 

Työryhmä tarkasteli myös valtion budjetin ulkopuolisen rahaston mahdollisuutta ja mallia, jossa budjetin ulkopuolista rahastoa täydennettäisiin yksittäisillä vakuuksilla. Budjetin ulkopuoliseen rahastoon liittyvinä haittoina nähtiin rahaston raskas hallinto ja kulut rahaston hallinnoinnista. Budjetin ulkopuoliseen rahastoon suhtaudutaan valtion taholta kielteisesti myös siksi, että se rajoittaisi eduskunnan budjettivaltaa. 

Työryhmä päätti ottaa vakuusjärjestelmän uudistamisen lähtökohdaksi mallin, joka koostuisi nykyisten kaltaisista Kilpailu- ja kuluttajaviraston hallinnoimista yksittäisistä vakuuksista sekä valtion budjettiin otettavasta määrärahasta (3-vuotinen siirtomääräraha), jolla turvattaisiin matkustajien paluukuljetukset ja matkustajille maksettavat korvaukset tilanteissa, joissa vakuutta ei välittömästi saada realisoitua tai vakuudet eivät riitä korvausten maksamiseen. 

Siirtomäärärahan vastinparina olisi matkatoimistojen valmismatkoista suorittama veronluonteinen maksukyvyttömyyssuojamaksu. Mallin hyvinä puolina pidettiin sen selkeyttä ja sitä, että se perustuisi suurelta osin jo olemassa olevaan malliin eli vakuuksiin, joista on jo laissa säädetty. Vakuuksien valvontaa olisi tehostettava sekä määrällisesti että laadullisesti, mikä merkitsisi valvontaa suorittavien resurssien lisätarvetta. Uutta olisivat maksukyvyttömyyssuojamaksu ja valtion budjettiin otettava määräraha sekä elinkeinonharjoittajan oikeus vakuuden alentamiseen tietyin edellytyksin. 

Työryhmän yksimielinen mietintö luovutettiin työ- ja elinkeinoministeriölle 14 päivänä kesäkuuta 2017. 

5.2  Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Hallituksen esitysluonnoksesta pyydettiin lausunto 34 taholta, joista 17 antoi lausunnon. Lausunnon antoivat oikeusministeriö, sisäministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, valtiovarainministeriö, verohallinto/Harmaan talouden selvitysyksikkö, poliisihallitus, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry, Suomen Matkatoimistoalan liitto SMAL ry, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry, Suomen Luonto- ja ohjelmapalveluyrittäjät Sulo ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Palvelualojen työnantajat Palta ry, Finanssiala ry, Suomen Varustamot ry ja Suomen Asianajajaliitto. 

Yleistä  

Oikeusministeriö lausui matkustajan suojaan liittyvistä seikoista ja kiinnitti huomiota hallintolainkäyttölain mukaiseen muutoksenhakuun, päätösten täytäntöönpanokelpoisuuteen ja henkilötietojen rekisteröintiin. Oikeusministeriön esittämät näkemykset otettiin huomioon valmistelussa. 

Valtiovarainministeriöllä ei sillä ollut huomautettavaa esityksen perusperiaatteista. Valtiovarainministeriön esittämät näkemykset, jotka liittyivät uuden määrärahamomentin käyttöön matkustajien paluukuljetuksiin ja korvauksiin, on otettu huomioon valmistelussa. 

Liikenne- ja viestintäministeriö kiinnitti huomiota esityksen yhteyteen valmisteilla olleeseen lakiin liikenteen palveluista. Yhteys on otettu huomioon valmistelussa esityksen kohdassa Riippuvuus muista esityksistä. 

Sisäministeriön poliisiosasto piti esitettyjä uudistuksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina sekä piti perusteltuna sitä, ettei esityksen mukaan poliisi olisi enää valvontaviranomainen. Poliisihallituksella ei ollut lausuttavaa esityksestä. 

Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö ehdotti tarkennuksia rekisteröinnin edellytyksiä ja tietojen luovuttamista koskeviin säännöksiin. Tarkennusesitykset otettiin huomioon valmistelussa. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto piti esitystä kokonaisuutena arvioiden onnistuneena, mutta kiinnitti huomiota viranomaisen tietojensaantioikeutta ja tietojen luovuttamismahdollisuutta koskeviin lainkohtiin sekä valvontaresursseihin. Näkemykset on otettu huomioon valmistelussa. 

Kuluttajaliitto kannatti esitystä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK piti hyvänä sitä, että rekisteröityminen valmismatkaliikkeen harjoittajaksi ei olisi esityksen mukaan enää toiminnan harjoittamisen edellytys. EK ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry katsoivat, että maksukyvyttömyyttä arvioitaessa valvontaviranomaisen ei tule tulkita maksukyvyttömyyttä liian laajasti, sillä yrityksen maksukykyä koskeva tilanne voi korjaantua nopeastikin. Näkemys on otettu huomioon valmistelussa. 

Finanssiala FA ry piti työryhmän ehdotusta pääpiirteittäin hyvänä, mutta piti valitettavana, ettei luotonantajalla esityksen mukaan olisi takautumisoikeutta järjestelmän mukaisesta vakuudesta maksettavaan korvaukseen. FA piti tärkeänä seurata, että uuden sääntelyn korvausten maksamiselle asettamat tehokkuuden, nopeuden ja täysimääräisyyden vaatimukset täyttyvät. 

Suomen Asianajajaliitto puolsi esitystä muutamin täsmennyksin, jotka koskivat saamisoikeuden siirronsaajan aseman kirjaamista säännökseen sekä tilannetta, jossa matkustaja voi menettää oikeuden korvauksiin paluukustannuksista. 

Suomen Luonto- ja ohjelmapalveluyrittäjät Sulo ry piti hyvänä tavoitetta kuluttajan turvan parantamisessa, mutta esitti huolensa pienten toimijoiden asemasta uudistuksessa. 

Suomen Varustamot ry lausui vastustavansa matkapakettimääritelmän soveltamista laivamatkoihin. Suomen Varustamot ry:n kannanottoon voidaan todeta, että laivamatkat kuuluvat tietyin edellytyksin matkapakettimääritelmän soveltamisalaan. Huomiota kiinnitetään muun muassa siihen, onko matkan tarkoituksena hyttimajoituksineen kuljettaa matkustaja paikasta toiseen vai onko aluksella oleskelulla itsessään matkailullista arvoa matkustajalle ja onko päätarkoituksena virkistäytyminen ja lomanvietto aluksella. Laivamatkat ovat tietyin edellytyksin kuuluneet myös kumotun valmismatkadirektiivin soveltamisalaan. 

Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu 

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mielestä valvontamaksujen korotukset vaikuttavat huomattavasti pieniin toimijoihin eikä valvontatyö tule sen mielestä juurikaan lisääntymään, minkä vuoksi esityksessä mainittu työn lisääntyminen ei ole kovin vahva peruste valvontamaksun korotukselle. EK katsoi, ettei uudelle prosenttiperusteiselle maksukyvyttömyyssuojamaksulle ole todellisia perusteita ja että nykyjärjestelmä on riittävä takaamaan direktiivissä säädetyn suojan tason. 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry totesi, ettei direktiivin edellyttämän maksukyvyttömyyssuojan järjestämiseen liittyvä vakuusjärjestelmä saa muodostua alalle tulemisen eikä yritystoiminnan kasvattamisen esteeksi. MaRa ry:n mielestä ehdotetut valvontamaksujen korotukset lisäävät merkittävällä tavalla yritysten maksurasitusta. MaRa ry katsoi, ettei maksukyvyttömyyssuojamaksua tulisi periä lainkaan tai toissijaisesti maksua tulisi maksaa vain ne yritykset, jotka tarjoamisensa palvelujen osalta vastaavat paluukuljetuksista. 

Suomen Matkatoimistoalan liitto SMAL piti ehdotettua vakuusjärjestelmää erittäin raskaana yrityksille ja vakuusjärjestelmää ylimitoitettuna. SMAL hyväksyi valvonnan lisäämisen, jotta jatkossa ei syntyisi ongelmatilanteita konkurssien osalta. Se hyväksyi myös tällä edellytyksellä valvontamaksun korotuksen. SMAL ei pidä ehdotettua veron luonteista maksukyvyttömyyssuojamaksua perusteltuna eikä hyväksy sitä. SMAL esitti myös huolensa rekisterin ulkopuolelle jäävien yritysten valvonnasta. 

Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry yhtyi Suomen matkatoimistoalan liitto SMALin lausuntoon ja huomautti lisäksi, että nykyistä suuremmat tai laajemmat vakuudet voivat merkittävästi vaikeuttaa toimintaa oman alueensa markkinoijina ja myyjinä toimivien matkailuorganisaatioiden osalta. Vakuudet voivat olla myös esteenä uusien yritysten syntymiselle. 

Suomen Varustamot ry vastusti valvontamaksujen korotuksia. Maksukyvyttömyyssuojamaksun osalta se tuki ajatusta siitä, että maksukyvyttömyyssuojamaksua olisi mahdollista alentaa, mikäli elinkeinonharjoittajan maksukyvykkyys on hyvällä tasolla. 

Palvelualojen työnantajat Palta ry ilmoitti yhtyvänsä Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL ry:n ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lausuntoihin. Palta ry katsoi ehdotetun rekisteröintivaatimusten muutosten asettavan yritykset tietyltä osin eriarvoiseen asemaan. Palta ry katsoi, että vakuusjärjestelmä on raskas elinkeinoelämälle ja ylimitoitettu, mutta piti valvonnan lisäämistä yleisesti toimialalla kannatettavana. Palta ry ei pidä perusteltuna ottaa maksukyvyttömyyssuojamaksua osaksi uutta vakuusjärjestelmää. 

Lausunnoissa ehdotettuja muutosesityksiä ja kritiikkiä valvontamaksu- ja maksukyvyttömyyssuojamaksuun ei ole voitu ottaa valmistelussa huomioon. Valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu on matkapakettidirektiivin velvoitteiden toteuttamiseksi välttämätön. Valvontamaksulla rahoitetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemää vakuudenasettamisvelvollisten matkapalveluyhdistelmien tarjoajien valvontaa. Valvontaresurssien tarpeen arvioidaan kasvavan kahdesta syystä. Ensinnäkin matkapakettidirektiivin laajemman soveltamisalan myötä valvottavien elinkeinonharjoittajien määrän arvioidaan lisääntyvän. Toiseksi matkapakettidirektiivin edellyttämän kuluttajansuojan tason tehostaminen edellyttää tehostetumpaa valvontaa vakuuksien mahdollisimman tarkan oikeaanosuvuuden varmistamiseksi. 

Valtion talousarvioon otettavan arviomäärärahan edellytyksenä on, että matkatoimistoala kattaa sen arvioituja kustannuksia vuosittain veron kautta. Arviomäärärahan ottaminen valtion talousarvioon on taas osoittautunut käytännössäkin välttämättömäksi, jotta viranomaisella olisi pikaisesti käytettävissään varoja muun muassa matkustajien paluukuljetusten järjestämiseksi sekä matkustajille maksettavien korvausten turvaamiseksi tilanteissa, joissa vakuudet eivät riitä kaikkiin korvauksiin. Vakuuksien riittävyyden arvioiminen on käytännössä osoittautunut haasteelliseksi, koska alan luonteen mukaisesti toiminnan volyymi vaihtelee muun muassa vuodenaikojen vaihtelun mukaan. Vakuuksien arvioimisessa pyritään välttämään myös ylivakuuttamista. Maksut on arvioitu siten, että ne ovat kustannusvastaavia ja niiden määriä voidaan tarkastella myöhemmin.