7.1
Laki huoltovarmuuden turvaamisesta ja Huoltovarmuuskeskuksesta
1 luku
Yhteistyö huoltovarmuusasioissa
1 §.Huoltovarmuuden turvaaminen
. Pykälässä säädettäisiin huoltovarmuuden turvaamisen tavoitteesta, huoltovarmuuden tavoitteiden asettamisesta sekä ministeriöiden vastuusta huoltovarmuuden turvaamisessa ja kehittämisessä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin huoltovarmuuslain tarkoituksesta. Huoltovarmuudella tarkoitettaisiin väestön toimeentulon ja suojaamisen, maan talouselämän, maanpuolustuksen sekä turvallisuuden kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen, välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden tuotannon ja saatavuuden sekä kriittisen infrastruktuurin turvaamista sekä normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta että niiden aikana.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin myös huoltovarmuuden käsite, joka eroaa voimassa olevan lain määritelmästä. Voimassa olevassa laissa huoltovarmuuden alaan on sisällytetty väestön toimeentulo mutta ei väestön suojaamista. Soveltamiskäytännössä väestön suojaamisen kannalta välttämättömien toimintojen on katsottu kuuluvan väestön toimeentulon turvaamiseen ja selkeyden vuoksi ehdotetaan, että väestön suojaaminen lisättäisiin säännökseen. Väestön suojaamisella tarkoitettaisiin väestönsuojaamistehtäviin liittyviä kriittisiä toimintoja. Väestönsuojelulla tarkoitettaisiin valmiuslain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettujen poikkeusolojen aikana tapahtuvaa humanitaaristen tehtävien suorittamista, joiden tarkoituksena on siviiliväestön suojelu vihollisuuksien ja onnettomuuksien vaaroja vastaan ja siviiliväestön auttaminen selviytymään niiden välittömiltä vaikutuksilta sekä välittömien edellytysten luominen eloonjäämiselle. Säännös kattaisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut myös normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen jatkuvuus on väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen edellytys. Voimassa olevan huoltovarmuuslain on muun muassa Covid-19-pandemian aikana tulkittu koskevan myös sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Huoltovarmuuden määritelmään kuuluisivat edelleen maan talouselämän kannalta välttämättömät taloudelliset toiminnot mutta voimassa olevan lain velvoite luoda ja ylläpitää riittävä valmius hyödykkeiden tuottamiseksi sekä tuotannon, jakelun, kulutuksen ja ulkomaankaupan ohjaamiseksi kaikissa oloissa ehdotetaan poistettavaksi laista. Edellä mainittu velvoite ei vastaa normaaliolojen tosiasiallisia toimivaltuuksia. Toimivaltuuksia tuotannon, jakelun, kulutuksen ja ulkomaankaupan ohjaamiseen normaalioloissa ei ole. Esimerkiksi kauppapolitiikka kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan ja ulkomaankauppaa ohjaavat toimenpiteet, kuten tullit, kauppaan liittyvät menettelyt ja mahdolliset rajoitukset määritellään EU:n lainsäädännössä. Näin ollen normaalioloissa ei ole mahdollisuutta kansallisesti suoraan ohjata tuotantoa, jakelua, kulutusta tai ulkomaankauppaa, joten voimassa olevan huoltovarmuuslain 2 §:n 1 momentissa säädettyä ei olisi tarpeen enää sisällyttää säädettävään lakiin.
Huoltovarmuuden määritelmässä säilytettäisiin maininta maanpuolustuksesta, mutta sen lisäksi määritelmään lisättäisiin myös turvallisuus. Maanpuolustuksen kannalta kriittisten toimintojen lisäksi voitaisiin tarvittaessa turvata myös sisäisen turvallisuuden toimijoiden, kuten poliisin, rajavartiolaitoksen, pelastustoimen, liikenne- ja viestintäviraston sekä maahanmuuttoviranomaisten kriittisiä toimintoja.
Pykälän 1 momentin mukaan turvattaisiin välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden tuotanto ja saatavuus. Voimassa olevan lain 6 §:ssä Huoltovarmuuskeskuksen tehtävissä mainitaan välttämättömän tavara- ja palvelutuotannon turvaaminen. Tehtävä on katsottu liian laajaksi vain Huoltovarmuuskeskukselle ja kokonaisuus ehdotetaan siirrettäväksi osaksi huoltovarmuuden määritelmää, jolloin edellä mainittu vastuu kuuluisi kaikille ministeriöille omalla toimialallaan. Lisäksi tavaroiden ja palveluiden oheen ehdotetaan lisättäväksi materiaalit. Materiaalit kattaisivat myös elävän lisäysmateriaalin, kuten esimerkiksi siementuotannon.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin lisäksi kriittiseen infrastruktuuriin eikä voimassa olevan huoltovarmuuslain mukaisesti teknisiin järjestelmiin, koska kriittinen infrastruktuuri kattaa voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa mainitut tekniset järjestelmät. Kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan niitä perusrakenteita, palveluja ja niihin liittyviä toimintoja, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi. Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluu sekä fyysisiä laitoksia ja rakenteita että sähköisiä ja digitaalisia toimintoja ja palveluja. Muun muassa energian tuotanto-, siirto- ja jakelujärjestelmät sekä raaka-aineiden hankinta, liikenne- ja logistiset palvelut ja liikenneverkot, veden- ja maanalaiset kaapelit ja putket, yhteiskunnan tietovarannot ja tietojärjestelmät sekä viestintäverkot ja -palvelut, maksu- ja arvopaperiliikennejärjestelmät, turvatut aika- ja paikannusjärjestelmät, tietoliikenne- ja ympäristöolosuhteiden seurantajärjestelmät sekä Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten työtä tukevat satelliittipalvelujärjestelmät, avaruustoiminnan mahdollistavat (fyysiset ja muut) rakenteet sovelluksineen sekä elintarvike-, vesi- ja jätehuolto sekä sosiaali- ja terveydenhuolto ovat osa kriittistä infrastruktuuria. Kriittisellä infrastruktuurilla ei tarkoitettaisi pelkästään yhteiskunnan välttämättömiä toimintoja tuottavia fyysisiä rakennuksia tai rakennelmia, vaan kokonaisuutta, johon voi kuulua palveluita, fyysistä infrastruktuuria sekä tuotanto- ja toimitusketjuja.
Yhteiskunnan teknistyminen ja verkottuminen on lisännyt haavoittuvuutta ja tarvetta kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen erilaisia uhkia ja riskejä vastaan. Silloin, kun kaupallinen palvelutarjonta ei tuota turvallisuuden kannalta riittävää huoltovarmuustasoa, valtion on huolehdittava tarvittavasta varautumisesta. Kriittisen infrastruktuurin määritteleminen on kontekstisidonnaista. Keskeistä on, mitä viranomaistehtäviä tai vastuita tai viranomaisiin tai yksityisiin kohdistuvia varautumisvelvollisuuksia kohdennetaan kulloisenkin määritelmän piiriin kuuluviin kohteisiin. Esimerkiksi EU:n kriittisten toimijoiden häiriönsietokykyä koskeva ns. CER- direktiivi, joka on Suomessa implementoitu lailla yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta (310/2025), joka asettaa keskeisille toimijoille kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen liittyviä velvoitteita, jättää soveltamisalan ulkopuolelle muun muassa pääosan valmistavasta teollisuudesta ja puolustusteollisuuden. Direktiivissä ja kansallisen toimeenpanolain (310/2025) 4 § 3 kohdassa kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan hyödykettä, tilaa, laitteistoa, verkostoa tai järjestelmää tai osaa hyödykkeestä, tilasta, laitteistosta, verkostosta tai järjestelmästä, joka on välttämätön keskeisen palvelun tarjoamiseksi. Siten huoltovarmuuslainsäädännössä kriittisen infrastruktuurin käsite on laajempi kuin CER- direktiivin kansallisen toimeenpanolain (310/2025) alaan kuuluva kriittinen infrastruktuuri.
Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin lisäksi siten, että huoltovarmuuteen kuuluisivat varautuminen normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta ja niiden aikana eli sekä ennakkoon tapahtuva varautuminen että niiden aikainen toiminta. Voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa huoltovarmuuden käsite on kytketty poikkeusoloihin sekä niihin verrattavissa oleviin vakaviin häiriöihin. Poikkeusoloilla tarkoitetaan valmiuslain (1152/2011) 3 §:n mukaisia poikkeusoloja, jäljempänä
poikkeusolot
. Ehdotetussa 1 § 1 momentissa huoltovarmuus ulotettaisiin normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin, jotka ovat vakavampia kuin häiriötilanteet mutta lievempiä kuin valmiuslain tarkoittamien poikkeusolojen perusteena olevat häiriötilanteet. Poikkeusolojen toteamisen kynnys on korkealla ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen jatkuvuuden kannalta olisi perusteltua huolehtia siitä, että huoltovarmuus kattaisi riittävän laajan kirjon häiriötilanteita.
Kaikki häiriötilanteet eivät kuitenkaan ole huoltovarmuuden kannalta kriittisiä. Huoltovarmuuden käsitettä on usein pyritty laajentamaan alueille, jotka ovat osa laajempaa yhteiskunnassa tehtävää varautumista. Kaikkiin riskeihin ei voida ennakolta varautua, eivätkä kaikki vakavatkaan häiriöt ole sellaisia, että niitä voitaisiin hallita huoltovarmuustoimenpiteillä. Huoltovarmuuden toimintakenttä on pidettävä selkeänä.
Esitetty huoltovarmuuden määritelmä ei kattaisi esimerkiksi lakkoja. Huoltovarmuuslain vuoden 2005 uudistuksen perusteluissa (HE 44/2005 vp) todetaan, että lakkojen aiheuttamat liiketoiminnan häiriötilanteet eivät kuulu huoltovarmuuslain soveltamisalaan. Huoltovarmuus voi heikentyä, jos tuotannon, palveluiden tai kriittisen infrastruktuurin toimivuus häiriintyy tavalla, jossa väestön, talouselämän tai maanpuolustuksen välttämättömimpiä perustarpeita ei pystytä täyttämään. Työtaistelutilanteiden huoltovarmuuteen liittyviä vaikutuksia pystytään torjumaan ennakkoon tehtävin yritysten ja viranomaisten tekemin huoltovarmuutta turvaavin toimin. Lakkotilanteita ei ehdoteta lisättäväksi lain soveltamisalaan. Laissa työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta (307/2025) säännellään tarkemmin lakkotilanteen vaikutuksista. Laki tuli voimaan 16.6.2025 Laissa varmistetaan yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus työtaistelutilanteessa, jos osapuolet eivät pääse neuvotteluissaan sopuun sen aikana tarvittavasta suojelutyöstä. Keskeisimmät muutokset sisältyvät työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain (420/1962) uusiin 8 d–f §:iin. Työntekijä- ja virkamiesyhdistyksillä on velvollisuus huolehtia siitä, ettei työtaistelulla välittömästi, konkreettisesti ja vakavasti vaaranneta esimerkiksi ihmisten hengen tai terveyden, Suomen alueellisen koskemattomuuden tai ympäristön turvaamiseksi välttämättömien tehtävien hoitamista. Käytännössä velvoitteet voivat tulla sovellettavaksi esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, turvallisuusviranomaisten tehtävissä, teollisuuslaitoksissa sekä välttämättömien hyödykkeiden saatavuuteen liittyvissä tehtävissä. Sääntely kattaa yhteiskunnan kriittisimmät toiminnot. Suojelutyön järjestämisestä olisi ensisijaisesti neuvoteltava työnantajan ja yhdistyksen välillä. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, työnantajalla on oikeus hakea tuomioistuimelta lainvastaisen työtaistelun kieltoa. Uudesta lainsäädännöstä johtuvat velvoitteet koskevat ensisijaisesti työntekijä- ja virkamiesyhdistyksiä sekä työnantajaa. Lisäksi työnantajalla on viimesijaisena keinona oikeus teettää työntekijällä tai virkamiehellä akuutissa vaaratilanteessa hätätyötä työaikalain (872/2019) 19 §:ssä säädetyin edellytyksin.
Pykälän 2 momentissa asetettaisiin huoltovarmuuden tavoitteiden konkretisoiminen valtioneuvoston tehtäväksi. Valtioneuvosto asettaisi huoltovarmuudelle edelleen yleiset tavoitteet, joissa määriteltäisiin muun muassa varautumisen taso huoltovarmuuden turvaamiseksi. Nykyiset tavoitteet on vahvistettu 24. lokakuuta 2024 (VNp 586/2024). Viimeisin tavoitepäätös perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jossa todetaan hallituksen varmistavan valtioneuvoston huoltovarmuuspäätöksellä, että huoltovarmuuden taso vastaa muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia. Riittävän huoltovarmuuden tason turvaaminen on välttämätöntä, jotta väestön toimeentulon ja suojaamisen, maan talouselämän, maanpuolustuksen sekä turvallisuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden tuotanto ja saatavuus sekä kriittinen infrastruktuuri voidaan turvata myös normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Huoltovarmuuden tavoitepäätöstä on uudistettu 5–7 vuoden välein, koska varautumisen tarve voi vaihdella kansainvälisen poliittisen ja taloudellisen tilanteen tai muuttuvien ympäristöolojen mukaan. Tavoitepäätöksessä määritellään kansallisen huoltovarmuustyön lähtökohdat, periaatteet ja kansalliset tavoitteet huomioiden ajankohtainen toiminta- ja turvallisuusympäristö.
Tavoitepäätös on luonteeltaan lakisääteinen valtakunnallinen suunnitelma (VNOS 3 § 13 kohta), joka julkaistaan säädöskokoelmassa. Tavoitepäätös ei ole juridisesti sitova kuten lainsäädäntö. Tavoitepäätöstä on pidetty toimivana tapana antaa ohjausta ja suuntaviivoja valtion keskus- ja aluehallinnon sekä kuntien viranomaisille, hyvinvointialueille ja muille sellaisille toimijoille, jotka vastaavat oman hallinnonalansa huoltovarmuudesta, sen johtamisesta ja kehittämisestä. Tavoitepäätös antaa myös strategista ohjausta horisontaalisesti toimivan Huoltovarmuuskeskuksen toimintaan ja toiminnan suunnitteluun.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jokaisen ministeriön tehtävästä vastata huoltovarmuudesta omalla toimialallaan sekä työ- ja elinkeinoministeriön erityisestä vastuusta huoltovarmuuden kehittämisen yhteensovittamisessa. Huoltovarmuuskeskus tukisi ministeriöitä huoltovarmuuden ylläpidossa ja kehittämisessä. Pykälän 3 momentissa todettaisiin, että Huoltovarmuuskeskus sekä sektorit, poolit ja toimikunnat osallistuisivat huoltovarmuuden turvaamiseen.
Jokainen ministeriö vastaisi huoltovarmuudesta omalla toimialallaan. Ministeriön toimiala koostuu niistä politiikkalohkoista ja vastuualueista, joista ministeriö VNOS:n mukaan vastaa. Toimialan käsite on laajempi kuin ministeriön hallinnonala ja tästä syystä säännöksessä viitataan ministeriöiden toimi- eikä hallinnonalaan. Hallinnonalan muodostaa yksittäinen ministeriö yhdessä alaistensa virastojen ja laitosten kanssa. Ministeriön toimialaan kuuluu muun muassa kansainvälisiä tehtäviä ja myös ministeriön hallinnonalan ulkopuolisten organisaatioiden ohjausta tai sääntelyä (esimerkiksi kunnat, yritykset tai toisen ministeriön hallinnonalan virastot, jotka hoitavat ministeriön toimialaan kuuluvia tehtäviä).
Vastuu huoltovarmuudesta sisältäisi myös tarvittavat kehittämistoimenpiteet. Huoltovarmuus on osa kokonaisturvallisuutta. Valtioneuvoston periaatepäätöksenä annetussa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (2025:1) määritellään eri ministeriöiden strategiset vastuutehtävät. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvataan kokonaisturvallisuuden toimintamalli, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Valtioneuvoston periaatepäätöksenä hyväksytyn strategian päämääränä on antaa jokaiselle ministeriölle viitekehys kokonaisturvallisuuden toteuttamiseksi omista lähtökohdistaan. Ministeriöiden toimialan sektorikohtainen lainsäädäntö sisältää myös usein velvoittavia huoltovarmuuteen tai materiaaliseen varautumiseen liittyviä vastuita.
Ministeriöiden tulee järjestää asianmukaisesti toimialansa huoltovarmuuden ohjauksen resursointi ja kyky poikkihallinnolliseen yhteistyöhön. Jokaisen toimialan on jatkuvasti myös arvioitava huoltovarmuutta vaarantavia riskejä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös työ- ja elinkeinoministeriön vastuusta yhteensovittaa huoltovarmuuden kehittämistä. Voimassa olevan huoltovarmuuslain 4 §:n mukaan huoltovarmuuden kehittäminen ja varautumistoimien yhteensovittaminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Varautumistoimien yhteensovittaminen ei ole sellainen tehtävä, jota työ- ja elinkeinoministeriön olisi mahdollista hoitaa. Voimassa olevan valmiuslain 12 §:ssä säädetään viranomaisten varautumisvelvollisuudesta ja tehtäviensä mahdollisimman hyvästä hoitamisesta myös normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Valmiuslain 13 §:n nojalla 12 §:ssä säädettyä varautumista johtaa ja valvoo valtioneuvosto sekä kukin ministeriö toimialallaan. Kukin ministeriö yhteensovittaa varautumista omalla toimialallaan. Varautumisen yhteensovittamisesta valtioneuvostossa säädetään erikseen.
Sen sijaan vastuu huoltovarmuuden kehittämisestä on kuulunut työ- ja elinkeinoministeriölle, koska huoltovarmuus on vahvasti sidoksissa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaisi säännöksen yhteensovittamistehtävää esimerkiksi vastaamalla tavoitepäätöksen ja huoltovarmuusselonteon säännöllisestä uudistamisesta poikkihallinnollisessa yhteistyössä sekä asettamalla jäljempänä 9 §:ssä säädettävän Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmän ja toimimalla sen puheenjohtajana. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa myös Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksesta ja valvonnasta jäljempänä 9 §:ssä esitetyn mukaisesti. Huoltovarmuuden turvaamisen keskiössä ovat myös yhteistyöjärjestelyt elinkeinoelämän kanssa. Ehdotettu huoltovarmuuteen liittyvä kehittämisen yhteensovittamisvastuu sopii luontevasti työ- ja elinkeinoministeriön muihin lakisääteisiin tehtäviin VNOS:n perusteella. Esitettävä huoltovarmuuden kehittämisen yhteensovittaminen koskisi sekä normaalioloja että normaaliolojen vakavia häiriötilanteita ja poikkeusoloja.
Pykälän 3 momentissa myös säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskus yhdessä sektoreiden, poolien ja toimikuntien kanssa osallistuisivat huoltovarmuuden turvaamiseen.
2 §.Huoltovarmuusneuvosto.
Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuusneuvostosta, joka toimisi viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyöelimenä huoltovarmuusasioissa. Huoltovarmuusneuvostosta on säännös jo voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa sekä huoltovarmuusasetuksessa. Huoltovarmuusneuvosto ja sen toiminta huoltovarmuusasioissa viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen välillä on koettu tehokkaaksi, tarkoituksenmukaiseksi ja hyödylliseksi, sillä huoltovarmuustyö ja sen kehittäminen perustuvat pitkälti viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen väliseen yhteistyöhön.
Huoltovarmuusneuvoston roolia tehostettaisiin etenkin huoltovarmuuden sektori-, pooli- ja toimikuntatyössä eli verkostotoiminnassa. Huoltovarmuusneuvosto käsittelisi muun muassa sellaisia sektoreihin, pooleihin ja toimikuntin liittyviä kokonaisuuksia, jotka on huoltovarmuuslaissa säädetty nykyisin Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen tehtäviksi. Huoltovarmuusneuvosto ei olisi kuitenkaan Huoltovarmuuskeskuksen toimielin tai päätöksentekoelin, eikä se tekisi päätöksiä Huoltovarmuuskeskuksen nimissä. Huoltovarmuusneuvoston päätökset eivät olisi hallintolaissa (434/2003) tarkoitettuja hallintopäätöksiä. Huoltovarmuusneuvosto kokoontuisi muutaman kuukauden välein, noin 5–6 kertaa vuodessa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuusneuvoston roolista viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyöelimenä huoltovarmuusasioissa. Huoltovarmuusneuvosto kokoaisi yhteen viranomaisten sekä huoltovarmuuden kannalta olennaisten elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajat, jotka käsittelevät ja tuovat esiin ajankohtaisia huoltovarmuuden kehittämiseen, varautumiseen ja jatkuvuudenhallintaan liittyviä kysymyksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuusneuvoston asettamisesta ja kokoonpanosta. Valtioneuvosto nimittäisi Huoltovarmuusneuvoston jäsenet työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä. Huoltovarmuusneuvoston toimikausi olisi enintään kolme vuotta. Säännöksessä ei enää määriteltäisi neuvoston jäsenten enimmäismäärää, joka on ollut voimassa olevassa laissa 26 jäsentä. Jäsenten nimittämisessä tulisi kiinnittää huomiota siihen, että neuvostossa olisi edustus viranomaisista sekä huoltovarmuuden kannalta olennaisista elinkeinoelämän toimijoista ja järjestöistä. Enemmistö jäsenistä tulisi huoltovarmuuden kannalta kriittisistä yrityksistä, loput viranomaisista (lähinnä ministeriöt ja niiden hallinnonalan virastot) ja järjestöjäsenistä. Järjestötoimijoita voisivat olla esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK sekä Kuntaliitto. Lisäksi jäsenten nimittämisessä tulisi huomioida naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n vaatimus toimielimen kokoonpanosta. Momentissa säädettäisiin siitä, että neuvoston puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä edustavat elinkeinoelämän yrityksiä. Neuvostolla olisi myös varapuheenjohtaja. Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja toimisi neuvostossa pääsihteerinä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuusneuvoston tehtävistä. Momentin 1 kohdan mukaan neuvoston tehtävänä olisi edistää viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyötä huoltovarmuusasioissa. Neuvosto edistäisi huoltovarmuudelle kriittisten toimijoiden yhteistoimintaa varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan osalta sekä loisi verkostoja, keskustelua sekä tiedonvaihtoa viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen välillä.
Neuvoston tehtävänä olisi momentin 2 kohdan mukaan analysoida huoltovarmuuden uhkia ja edistää alan tutkimusta ja 3 kohdan mukaan antaa lausuntoja huoltovarmuuteen liittyvästä yhteistyöstä ja muista huoltovarmuuden turvaamisen edistämiseen liittyvistä asioista sekä tehdä aloitteita huoltovarmuuden kehittämiseksi. Neuvosto seuraisi aktiivisesti toiminta- ja turvallisuusympäristön muutoksia sekä havainnoisi mahdollisia huoltovarmuuden uhkia. Huoltovarmuusneuvosto voisi myös edistää huoltovarmuuteen liittyvää tutkimusta. Tämä voisi pitää sisällään esimerkiksi erityyppisten huoltovarmuutta koskevien selvitysten tekemisen sekä huoltovarmuutta koskevan lainsäädännön kehittämisaloitteet. Huoltovarmuusneuvosto voisi tehdä myös ehdotuksen työ- ja elinkeinoministeriölle huoltovarmuuden tavoitepäätöksen päivittämiseksi sekä julkaista katsauksia huoltovarmuuden tilasta. Neuvoston antamat lausunnot voisivat liittyä esimerkiksi viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen.
Pykälän 3 momentin 4 kohdan tehtävät liittyisivät sektori-, pooli-, ja toimikuntatoimintaan ja näiden toiminnan kehittämiseen. Huoltovarmuusneuvoston tehtävänä olisi arvioida sektori-, pooli- ja toimikuntatoiminnan kattavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä toiminnan tuloksellisuutta. Tämä tehtävä sopii luontevasti Huoltovarmuusneuvostolle, joka edistää julkisten ja yksityisten toimijoiden huoltovarmuusyhteistyötä ja jossa ovat edustettuina huoltovarmuuden kannalta kriittiset viranomaiset, elinkeinoelämän yritykset ja järjestöt. Huoltovarmuusneuvosto voisi esimerkiksi tehdä aloitteita tai esityksiä uuden poolin tai toimikunnan perustamisesta taikka niiden lakkauttamisesta. Neuvosto tekisi Huoltovarmuuskeskukselle ehdotuksen sektoreiden, poolien ja toimikuntien toiminnan vuosittaisista painopisteistä sektoreita, pooleja ja toimikuntia kuultuaan, sekä seuraisi niiden toteutumista. Painopisteiden tarkoituksena on antaa strategisen tason ohjausta sektorien, poolien ja toimikuntien toiminnalle kalenterivuosittain sekä luoda puitteet sektorien, poolien ja toimikuntien toiminnan suunnittelulle ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa käytäville tulosneuvotteluille.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuusneuvoston jäsenen vaitiolovelvollisuudesta. Huoltovarmuusneuvoston jäsen ei saisi paljastaa Huoltovarmuusneuvoston jäsenenä tietoon saamaansa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä, tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saisi paljastaa senkään jälkeen, kun Huoltovarmuusneuvoston jäsenyys on päättynyt. Säännös olisi uusi. Huoltovarmuusneuvostossa saatetaan käsitellä salassa pidettävää tietoa. Voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin ei sisälly säännöstä Huoltovarmuusneuvoston jäsenten vaitiolovelvollisuudesta ja salassa pidettäviä asioita käsiteltäessä on tehty erillisiä salassapitosopimuksia. Vaitiolovelvollisuudesta olisi kuitenkin selkeintä säätää huoltovarmuuslaissa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Momentin mukaan Huoltovarmuusneuvostosta ja sen tehtävistä voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
3 §.Sektorit, poolit ja toimikunnat
. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen huoltovarmuusyhteistyön toteuttamista varten olevista sektoreista, pooleista ja toimikunnista, jotka edustavat huoltovarmuuden kannalta kriittisiä toimialoja. Sektoreista ja pooleista on säädetty jo voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa ja niiden toimintaa viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen välisen yhteistyön toteuttajana pidetään edelleen tärkeänä ja kustannustehokkaana tapana edistää ja vaikuttaa huoltovarmuuden turvaamiseen, yritysten jatkuvuudenhallintaan sekä varautumiseen. Jatkossa olisi perusteltua säätää myös poolien tapaan ja niiden rinnalla toimivista toimikunnista, joista ei voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa tai -asetuksessa ole säädetty.
Sektorit olisivat myös jatkossa viranomaisten, järjestöjen ja elinkeinoelämän yritysten muodostamia laajoja, toimialakohtaisia yhteistoimintaverkostoja. Tällä hetkellä sektoreita on kuusi; elintarvikehuolto-, energiahuolto-, finanssiala-, logistiikka-, teollisuus- sekä sosiaali- ja terveydenhuoltosektori. Sektoreissa toimii vuonna 2025 yhteensä 24 poolia. Sektoreiden ulkopuolisia pooleja on kolme. Sektorit ja poolit voivat järjestäytyä esimerkiksi ryhmiin ja jaoksiin. Toimikunnat ovat huoltovarmuuden teema- tai aluekohtaisten verkostojen koordinoinnista huolehtivia yhteistyörakenteita, jotka toimivat osana viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen välistä yhteistyötä sektoreiden ja poolien rinnalla. Sektori-, pooli- ja toimikuntatoiminta perustuu toiminnassa mukana olevien elinkeinoelämän yritysten ja järjestöjen vapaaehtoisuuteen. Sektorit, poolit ja toimikunnat eivät ole julkisoikeudellisia toimijoita tai oikeushenkilöitä, eivätkä ne suorita julkisia hallintotehtäviä tai käytä julkista valtaa.
Momentin mukaan poolien ja toimikuntien toiminnasta sovittaisiin Huoltovarmuuskeskuksen sekä yritysten, järjestöjen tai viranomaisten välisillä sopimuksilla. Tämä vastaisi osittain voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa säädettyä, jonka mukaan pooleja perustetaan keskuksen ja yksityisten toimijoiden välisillä sopimuksilla. Vaikka suurin osa poolien toimintaa koskevista sopimuksista on tehty Huoltovarmuuskeskuksen ja toimialaliittojen välillä, on lakiin tarpeen säätää mahdollisuus myös sopimuksen tekemisestä huoltovarmuuskriittisellä alalla toimivan yrityksen tai viranomaisen kanssa, mikäli alalla ei esimerkiksi ole poolisopimusosapuoleksi soveltuvaa toimialajärjestöä. Esimerkiksi ilmakuljetuspoolin toiminnasta on sovittu Huoltovarmuuskeskuksen sekä alan yritysten välisellä sopimuksella, koska ilmakuljetusalan yrityksillä ei ole yhteistä toimialajärjestöä. Toimikuntien osalta elinkeinoelämän alueellista varautumista edistävien ELVAR-toimikuntien toiminnasta on sovittu Huoltovarmuuskeskuksen ja ELY-keskusten välisillä sopimuksilla sekä kotitalouksien varautumista edistävän KOVA-toimikunnan toiminnasta on tehty sopimus Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön välillä. Poolien ja toimikuntien toimintaa koskevissa sopimuksissa sovittaisiin muun muassa poolin ja toimikunnan tarkemmista tehtävistä, poolin ja toimikunnan toimielimistä, hallinnosta sekä toimintamenojen ja muiden kulujen kattamisesta. Huoltovarmuuskeskus koordinoi, kehittää ja rahoittaa sektori- pooli- ja toimikuntatoimintaa sekä vastaa niiden tulosohjauksesta. Sektorit, poolit ja toimikunnat suunnittelevat seuraavan kalenterivuoden toimintaa ja budjettia Huoltovarmuuskeskuksen tulossopimuksessa sovittujen painopisteiden perusteella. Huoltovarmuuskeskus käy vuosittain tulosneuvottelut poolien ja toimikuntien kanssa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sektorien, poolien ja toimikuntien pääasiallisista tehtävistä. Lainkohdan mukaan sektorien, poolien ja toimikuntien tehtävänä olisi edistää viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen välistä yhteistyötä huoltovarmuusasioissa. Sektorien tehtävänä olisi seurata ja arvioida huoltovarmuuden ja varautumisen tilaa toimialallaan valtioneuvoston asettamien huoltovarmuuden yleisten tavoitteiden perusteella. Poolit ja toimikunnat jatkaisivat elinkeinoelämän johdolla toimivina toimialan kattavina yhteistyöeliminä, joiden tehtävänä olisi yhdessä alan huoltovarmuuskriittisten yritysten kanssa seurata, selvittää, suunnitella ja valmistella toimenpiteitä omien alojensa huoltovarmuuden kehittämiseksi. Poolien merkitys korostuu poikkeusoloissa tuotantokapasiteetin ja tuotantoedellytysten riittävyyden sekä teollisuuden suorituskykyyn vaikuttavien tekijöiden kehityksen seurannassa ja perusteiden tuottamisessa viranomaisten päätöksentekoa varten. Poolien ja toimikuntien tehtävänä olisi edistää huoltovarmuutta, varautumista ja jatkuvuudenhallintaa oman toimialansa viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen verkostossa valtakunnallisella ja alueellisella tasolla työ- ja elinkeinoministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen tulossopimuksessa sovittujen painopisteiden mukaisesti.
Lisäksi momentissa säädettäisiin, että poolit ja toimikunnat tukevat Huoltovarmuuskeskusta esitetyn 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun huoltovarmuuden tilannekuvan tuottamisessa. Poolit ja toimikunnat osallistuvat jo nykyisin huoltovarmuuden tilannekuvan tuottamiseen siten, että ne keräävät Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuva-analyysin pohjana käytettäviä tietoja oman toimialansa huoltovarmuuden kannalta kriittisiltä toimijoilta. Tämä on olennainen osa Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvatyötä ja sen vuoksi poolien ja toimikuntien roolista osana huoltovarmuuden tilannekuvan tuottamista olisi jatkossa perusteltua säätää lailla.
Pykälän 3 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskus nimittää sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielinten jäseniksi viranomaisten, huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten sekä järjestöjen edustajia. Huoltovarmuuden kannalta kriittisellä yrityksellä tarkoitetaan toimijaa, jonka liiketoiminta liittyy huoltovarmuuden kannalta kriittiseen toimintoon jollain huoltovarmuuden sektorilla. Huoltovarmuuskriittisellä toimijalla tunnistetaan olevan rooli osana Suomen huoltovarmuuden ylläpitoa ja turvaamista. Voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa sektorien jäsenten nimittäminen on säädetty Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen tehtäväksi. Säädettävässä laissa sektorien, poolien ja toimikuntien toimielinten jäsenten nimitystehtävä esitetään annettavaksi Huoltovarmuuskeskukselle eli käytännössä nimityksistä päättäisi Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja.
2 luku
Huoltovarmuuskeskusta koskevat yleiset säännökset
4 §.Huoltovarmuuskeskuksen asema ja toimiala
. Pykälässä säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva valtion virasto.
Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen viranomaisasema. Huoltovarmuuskeskus muutettaisiin uudistuksen yhteydessä valtion laitoksesta virastoksi. Voimassa olevan huoltovarmuuslain säännöksissä ei ole todettu, että Huoltovarmuuskeskus on valtion laitos ja siten valtion viranomainen. Asia on todettu voimassa olevan lainsäädännön perusteluissa. Säännöksen tarkoituksena on selkeyttää Huoltovarmuuskeskuksen oikeudellista asemaa valtion viranomaisena. Viranomaisaseman täsmentäminen selkeyttää myös Huoltovarmuuskeskuksen tehtävien hoitoon, virkavastuuseen sekä tiedonvaihtoon ja virka-apuun liittyviä edellytyksiä. Huoltovarmuuskeskuksen organisointitapa on herättänyt epäselvyyksiä ja väärinymmärryksiä. Huoltovarmuuskeskuksella on julkisia hallintotehtäviä, julkisen vallan käyttöä sekä myös merkittävää julkisen vallan käyttöä. Virastomuoto selkeyttäisi työntekijöiden virkavastuuta. Virkahenkilön voi muun muassa määrätä töihin myös poikkeusoloissa.
Valtionhallinnolla ei ole yhtenäistä, samat toimintaperiaatteet sisältävää yleistä virastomallia, vaan valtion virastot ovat erityislainsäädännöllä perustettuja erilaisia virastoja, jotka toimivat yhtenäisemmän virastokäsitteen alla. Virastoilla on myös yhteneväisiä ominaisuuksia. Erityisesti nämä liittyvät toiminnan rahoitukseen valtion talousarviosta budjettiprosessin mukaisesti, johtamismalliin (virastopäällikkö apunaan johtoryhmä), henkilöstön palvelussuhteen lajiin (pääsääntöisesti virkasuhde), yhdistettynä hyvän hallinnon, oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden vaatimuksiin, ministeriö-virasto-ohjaussuhteeseen ja ohjausjärjestelmään (erityisesti tulosohjaus). Viraston sisäinen organisaatiorakenne perustuu säädöksiin ja erityisesti työjärjestykseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen toimialasta ja sen roolista huoltovarmuuden kehittämisestä ja ylläpidosta vastaavana erityisenä viranomaisena. Vastaava säännös sisältyy voimassa olevan huoltovarmuuslain 5 §:n 1 momenttiin. Huoltovarmuuskeskuksen roolina olisi edelleen huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu ja operatiivinen toiminta. Säännöksen mukaan Huoltovarmuuskeskus tukisi viranomaisia ja elinkeinoelämää huoltovarmuuden ylläpidossa ja kehittämisessä sekä suunnittelisi ja toteuttaisi huoltovarmuutta turvaavia varautumistoimenpiteitä normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalle ja niiden aikana. Näitä tehtäviä Huoltovarmuuskeskus hoitaisi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Huoltovarmuuskeskuksen toimiala ja asiantuntijuus ovat poikkihallinnollisia ja kattavat koko huoltovarmuuden kentän. Momentissa kuvattaisiin Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa ja toimialaa yleisellä tasolla, sillä Huoltovarmuuskeskuksen yksityiskohtaisemmista tehtävistä säädettäisiin 5 §:ssä.
Myös elinkeinoelämällä ja järjestöillä on tärkeä rooli yhteiskunnan varautumisessa huoltovarmuuden turvaamisessa. Huoltovarmuuslaissa säädettäisiin ensisijaisesti viranomaisten toimista, mutta elinkeinoelämällä ja järjestöillä on erittäin keskeinen rooli huoltovarmuuden turvaamisessa. Elinkeinoelämä ja järjestöt tekevät yhteistyötä keskenään, Huoltovarmuuskeskuksen sekä muiden viranomaisten kanssa Huoltovarmuuskeskuksen sekä huoltovarmuusorganisaation rakenteiden mahdollistamalla tavalla. Tavoitteena on lisätä ja syventää viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyötä ja niiden välistä tiedonvaihtoa.
Pienten ja keskisuurten yritysten rooli on merkittävä. Niiden tietoisuutta ja osaamista huoltovarmuusasioissa on edelleen kehitettävä. Tietotarpeita ja osaamisen vahvistamiseen tähtääviä toimenpiteitä valmistellaan ja toteutetaan yhdessä elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa, hyödyntäen olemassa olevia yhteistyörakenteita (sektorit, poolit ja toimikunnat).
5 §.Huoltovarmuuskeskuksen tehtävät.
Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä on tällä hetkellä säädetty sekä voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa että huoltovarmuusasetuksessa.
Huoltovarmuuskeskus hoitaa viranomaisena julkisia hallintotehtäviä ja osa Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä sisältää julkisen vallan tai merkittävän julkisen vallan käyttöä. Perustuslain 119 §:n 2 momentin mukaan valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on säädettävä lailla, jos niiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Lisäksi perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Perustuslain 124 §:ssä tarkoitetuista julkisista hallintotehtävistä olisi perusteltua säätää laissa sen sijaan, että niistä säädetään asetuksen tasolla.
Voimassa oleva perustuslakisääntely edellyttää viranomaisten tehtävä- ja etenkin toimivaltasäännöksiltä täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä säädetään tällä hetkellä lain ohella myös asetuksessa. Ottaen huomioon yllä mainitut perustuslain asettamat vaatimukset julkisen vallan käyttöön liittyvästä sääntelystä, olisi jatkossa perusteltua säätää lailla Huoltovarmuuskeskuksen pääasiallisista tehtävistä. Lainsäädännön yhtenäisyyden vuoksi lakiesityksessä on päädytty siihen, että Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä säädettäisiin jatkossa ainoastaan lain tasolla, eikä asetuksessa.
Huoltovarmuuslakia on sen voimassa olon aikana muutettu useaan kertaan ja Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviä on kokonaisuutena tarkasteltu viimeksi vuonna 2008, jolloin tehtäviä koskevaa säännöstä on muutettu ja voimassa oleva huoltovarmuusasetus on säädetty. Tämän jälkeen ja etenkin vuoden 2020 koronapandemian ja vuonna 2022 alkaneen Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan myötä tietoisuus huoltovarmuudesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassa ovat kasvaneet sekä toiminta- ja turvallisuusympäristö ovat Suomessa perustavanlaatuisesti ja pysyvästi muuttuneet. Myös odotukset huoltovarmuutta ja Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa kohtaan ovat toiminta- ja turvallisuusympäristön muutoksen myötä muuttuneet ja kasvaneet.
Voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa Huoltovarmuuskeskukselle säädetyt tehtävät painottuvat materiaaliseen varautumiseen eli varmuus-, turva- ja velvoitevarastointiin. Tehtäväsäännökset ovat myös osittain väljiä eivätkä ne kaikilta osin täytä lainsäädännöltä edellytettävää tarkkarajaisuusvaatimusta. Huoltovarmuuskeskuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa on täsmennetty eräitä materiaaliseen varautumiseen liittyviä tehtäviä. Lakiesityksen myötä kaikki tehtäväsäännökset siirrettäisiin lain tasolle.
Huoltovarmuuskeskukselle on alan asiantuntijalaitoksena kuulunut huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyviä suunnittelu- ja operatiivisia tehtäviä. Huoltovarmuuskeskus on avustanut ministeriöitä huoltovarmuuden kehitystyössä, analysoimalla jatkuvasti huoltovarmuuden tilaa eri aloilla, tekemällä kehittämisaloitteita ministeriöille sekä vastaamalla materiaalisesta varautumisesta. Nämä tehtävät ovat edelleen ajankohtaisia. Huoltovarmuuskeskus hoitaa kuitenkin myös sellaisia tehtäviä, joista ei tällä hetkellä säädetä huoltovarmuuslaissa tai -asetuksessa. Osa näistä tehtävistä perustuu muihin säädöksiin, kuten eräiden Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten toimeenpanoon liittyvät tehtävät, tai sitten niitä ei ole kirjattu mihinkään säädökseen. Lakiesityksessä esitetään tällaisten tehtävien lisäämistä säädettäväksi esitettävään lakiin.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen roolista julkishallinnon, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistoiminnassa huoltovarmuusasioissa. Lähes vastaava säännös sisältyy voimassa olevan huoltovarmuuslain 6 §:n 1 momentin 1 kohtaan. Huoltovarmuuskeskus kehittää ja tukee julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintaa muun muassa sektori- ja poolitoiminnan kautta. Sektoreissa, pooleissa ja toimikunnissa ovat edustettuina viranomaiset, elinkeinoelämä ja järjestöt. Sektorit, poolit ja toimikunnat toimivat tärkeinä linkkeinä huoltovarmuuskriittisten toimijoiden ja julkishallinnon välillä. Huoltovarmuuskeskus koordinoi ja kehittää sektori- ja poolitoimintaa sekä vastaa sen kustannuksista. Säännöstä on täsmennetty siten, että siitä ilmenee Huoltovarmuuskeskuksen tukeva rooli viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistoiminnassa. Huoltovarmuuskeskus ei pelkästään kehitä yhteistyötä, vaan se myös koordinoi huoltovarmuusasioissa toteutettavaa, mm. sektori-, pooli- ja toimikuntatoiminnan kautta toteutettavaa yhteistoimintaa. Huoltovarmuuskeskuksen koordinointiroolilla ei muuteta muiden viranomaisten lakiin perustuvia tehtäviä tai toimivaltuuksia eikä luoda Huoltovarmuuskeskukselle muiden viranomaisten toimia yhteensovittavaa roolia. Pooli- ja toimikuntatoiminta perustuu Huoltovarmuuskeskuksen ja yksityisten toimijoiden, pääasiassa toimialaliittojen välisiin sopimuksiin ja Huoltovarmuuskeskus vastaa sektori-, pooli- ja toimikuntatyön kustannuksista. Huoltovarmuuskeskus vastaa sektori-, pooli- ja toimikuntatyön suunnittelusta ja kehittämisestä. Lainkohtaan lisättäisiin viranomaisten ja elinkeinoelämän rinnalle järjestöt eli ns. kolmas sektori sisältäen muun muassa yhdistykset sekä toimiala- ja ammattiliitot, joilla on olennainen rooli huoltovarmuusyhteistyössä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi myös edistää viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen valmiutta toimia normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Samantyyppinen tehtävä sisältyy voimassa olevan huoltovarmuusasetuksen 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtiin, joiden mukaan Huoltovarmuuskeskus edistää, seuraa ja sovittaa yhteen viranomaisten valmiutta ohjata maan talouselämään poikkeuksellisissa oloissa sekä edistää toimiala- ja toimipaikkakohtaista valmiussuunnittelua ja varautumista normaaliolojen vakaviin häiriöihin ja toimintaan poikkeusoloissa. Lainsäädäntötyön yhteydessä on tunnistettu, ettei viranomaisilla kuitenkaan ole tosiasiallisia mahdollisuuksia ohjata Suomen talouselämää häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Lisäksi on huomioitava, että viranomaisten toimivaltuuksista poikkeusoloissa säädetään valmiuslaissa. Tämän vuoksi viittaus maan talouselämän ohjaamiseen katsotaan epätarkoituksenmukaiseksi ja ehdotetaan, että maan talouselämän ohjaamisen sijasta tehtävä kohdistuisi yleisesti viranomaisten valmiuteen toimia normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Myöskään viranomaisten toimien yhteensovittamista ei katsota sellaiseksi tehtäväksi, jota Huoltovarmuuskeskus virastona voisi toteuttaa, vaan yhteensovittamisen tulisi olla valtioneuvostotasoinen tehtävä ja tämän vuoksi ehdotetaan, että tehtävä ei sisältäisi yhteensovittamista. Viranomaisten valmiuden edistäminen koostuisi muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden viranomaisten yhteistyöstä ja Huoltovarmuuskeskuksen osallistumisesta viranomaisten valmiutta ja varautumista käsitteleviin työryhmiin.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin viranomaisten valmiuden edistämisen lisäksi elinkeinoelämän ja järjestöjen valmiuden edistämisestä. Voimassa olevassa huoltovarmuusasetuksessa olevaa viittausta toimiala- ja toimipaikkakohtaiseen valmiussuunnitteluun ja varautumiseen ei katsota tarkoituksenmukaiseksi, vaan yleisen viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen varautumisen sekä normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa toimimisen valmiutta edistävän tehtävän katsotaan paremmin kuvaavan Huoltovarmuuskeskuksen roolia ja toimintaa muun muassa sektori-, pooli- ja toimikuntaverkoston kautta. Huoltovarmuuskeskuksen koordinoimassa sektori- ja poolitoiminnassa korostuu yritysten ja muiden toimintaan osallistuvien jatkuvuudenhallinnan sekä valmius- ja varautumissuunnittelun kehittäminen, ylläpito ja harjoittelu. Huoltovarmuuskeskus suunnittelee, toteuttaa ja rahoittaa sekä viranomaisille että elinkeinoelämälle ja järjestöille tarkoitettuja sektori- ja toimialakohtaisia varautumisharjoituksia ja tilaisuuksia, jotka osaltaan toteuttavat lainkohdassa esitettyä tehtävää.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi huolehtia huoltovarmuuden ennakointi- ja analyysityöstä sekä ylläpitää säännöllistä tilannekuvaa huoltovarmuuden kannalta kriittisten toimialojen huoltovarmuustilanteesta sekä jakaa tilannekuvaa valtioneuvostolle, muille viranomaisille, Huoltovarmuusneuvostolle ja sektoreille, pooleille ja toimikunnille.
Huoltovarmuuskeskuksessa tehdään laajasti huoltovarmuuteen liittyvää ennakointityötä sekä analysoidaan muun muassa erilaisia huoltovarmuuteen vaikuttavia uhkia ja skenaarioita. Tästä tehtävästä ei kuitenkaan ole nimenomaisesti säädetty voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa tai -asetuksessa ja siitä ehdotetaan säädettävän esityksen kohteena olevassa laissa. Huoltovarmuuskeskuksen ennakointi- ja analyysityö liittyy olennaisesti huoltovarmuuden tilannekuvan ylläpitoon, josta säädettäisiin samassa tehtäväkohdassa niin ikään uutena tehtävänä verrattuna voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin ja -asetukseen. Osana ennakointi- ja analyysityötä Huoltovarmuuskeskus analysoi erilaisia huoltovarmuuden uhkia ja vaikutuksia sekä muodostaa huoltovarmuuden ennusteita ja skenaarioita.
Huoltovarmuuskeskus on vuodesta 2020 alkaen ylläpitänyt tilannekuvaa, jossa kuvataan huoltovarmuuden kannalta kriittisten toimialojen tilanne, toimialojen kyky tuottaa huoltovarmuuden turvaamisen kannalta välttämättömiä materiaaleja ja palveluita, toimialoihin liittyvät vallitsevat olosuhteet, tilanteen synnyttäneet tapahtumat, tilannetta koskevat taustatiedot, tilanteen kehittymistä koskevat arviot sekä eri toimijoiden toimintavalmiudet ja sellaiset häiriöistä ja niiden uhat, jotka vaarantavat huoltovarmuutta. Tilannekuva tuottaa myös ennakoivaa tietoa varautumistoimien tueksi. Huoltovarmuuden tilannekuva muodostetaan sektoreilta, pooleilta ja toimikunnilta sekä niihin kuuluvilta huoltovarmuuskriittisiltä yrityksiltä saatavista tiedoista. Huoltovarmuuden tilannekuva muodostuu useista tilannekuvatuotteista. Yleistilannekuva on luonteeltaan yleinen siten, ettei siinä mainita yksittäisen yrityksen tai toimijoiden nimiä, vaan tilannekuva kuvaa tiettyjen toimialojen tilannetta. Tilannekuvaa ylläpidetään huoltovarmuuden kannalta kriittisten toimialojen huoltovarmuustilanteesta ja toimialojen kyvystä tuottaa huoltovarmuuden turvaamisen kannalta välttämättömiä materiaaleja ja palveluita ja toimialoihin liittyvistä vallitsevista olosuhteista, tilanteen synnyttäneistä tapahtumista, tilannetta koskevista taustatiedoista, tilanteen kehittymistä koskevista arvioista sekä eri toimijoiden toimintavalmiuksista ja sellaisista häiriöistä ja niiden uhkista, jotka vaarantavat huoltovarmuutta. Häiriötilanteissa Huoltovarmuuskeskus voisi tuottaa yleistilannekuvan lisäksi erillisselvityksiä, jotka sisältävät yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi häiriötilanteen vaikutusten kohteena olevan toimialan yritysten tilanteesta.
Tällä hetkellä Huoltovarmuuskeskus jakaa tilannekuvaa seuraaville viranomaistoimijoille: valtioneuvoston kanslia, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö sekä Puolustusvoimat. Näiden lisäksi Huoltovarmuuskeskus on jakanut tilannekuvaa Huoltovarmuusneuvostolle, Huoltovarmuuskeskuksen hallitukselle, sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimissä mukana oleville viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen edustajille sekä huoltovarmuuskriittisille yrityksille. Vastaavantyyppinen jakelu olisi tarkoitus säilyttää lakiuudistuksen jälkeen ja tarvittaessa viranomaisjakelua voitaisiin laajentaa kattamaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalojen valmiuskeskukset sekä pelastustoimen yhteistyöalueiden tilanne- ja johtokeskukset. Tietyt ministeriöt ovat käyttäneet Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvaa omassa tilannekuvanmuodostuksessaan.
Huoltovarmuuskriittiset yritykset pitävät tilannekuvaa omaa jatkuvuudenhallintaansa tukevana Huoltovarmuuskeskuksen tuottamana palveluna. Tilannekuva palvelee niin valtionhallinnon viranomaisia kuin yksityisiä, huoltovarmuuden kannalta kriittisiä toimijoita jatkuvuudenhallinnassa, varautumisen suunnittelussa ja valmiuden seurannassa. Tiedot tilannekuva-analyysia varten kerätään pääosin huoltovarmuuden kannalta kriittisiltä yksityisiltä toimijoilta ja tämän vuoksi on tärkeää, että nämä yritykset myös saavat Huoltovarmuuskeskuksen analysoiman ja koostaman, kriittisiä toimialoja koskevan tilannekuvan käyttöönsä, jotta he voivat hyödyntää analyysiä omassa toiminnassaan.
Myös muut viranomaiset ylläpitävät tilannekuvia. Esimerkiksi valtioneuvoston tilannekeskuksesta annetun lain (300/2017) nojalla valtioneuvoston tilannekeskus kerää tietoja ja ylläpitää valtioneuvoston ja tasavallan presidentin päätöksenteon tukemiseksi tilannekuvaa turvallisuustilanteesta ja sellaisista häiriöistä ja niiden uhkista, jotka vaarantavat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Viranomaiset ovat velvollisia ilmoittamaan tilannekeskukselle sellaisesta toimialaansa koskevasta onnettomuudesta, vaaratilanteesta, poikkeuksellisesta tapahtumasta tai muusta vastaavasta häiriöstä tai häiriön uhkasta, jolla voi viranomaisen arvion mukaan olla merkitystä muodostettaessa tilannekuvaa. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) nojalla sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskukset muodostavat ja ylläpitävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän valmiutta kuvaavaa tilannekuvaa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus tuottaa useita erilaisia tilannekuvatuotteita organisaatioiden ja kansalaisten käyttöön muun muassa kyberturvallisuuteen vaikuttavista tapahtumista ja ilmiöistä.
Muissa viranomaisten ylläpitämissä tilannekuvissa tietoja ei kerätä samassa määrin suoraan elinkeinoelämän toimijoilta, eivätkä muut tilannekuvat ole keskittyneitä nimenomaan huoltovarmuuden kannalta kriittisten toimialojen tilannekuvan muodostukseen, mikä tekee Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvasta erityisen ja tarpeellisen. Viranomaisten tilannekuvat ovat pääosin suunnattuja muille viranomaisille, pois lukien esimerkiksi Kyberturvallisuuskeskuksen tietyt tilannekuvatuotteet, mikä myös osaltaan erottaa Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvan muiden viranomaisten ylläpitämistä tilannekuvista. Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuvatyö tukee ministeriöiden ja muiden viranomaisten huoltovarmuus- ja varautumistehtäviä, sekä huoltovarmuuskriittisten yritysten ja järjestöjen jatkuvuudenhallintaa, varautumisen suunnittelua ja valmiuden seurantaa.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi edistää yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa huoltovarmuuden kannalta välttämättömän kriittisen infrastruktuurin toimivuuden turvaamista. Vastaavantyyppinen tehtävä sisältyy voimassa olevan huoltovarmuuslain 6 §:n 1 momentin 2 kohtaan. Tehtävää esitetään täsmennettävän siten, että Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä ja vastuuna ei olisi suoraan turvata kriittisen infrastruktuurin toimivuutta, vaan edistää sen toimivuuden turvaamista. Käytännössä Huoltovarmuuskeskuksen toimenpiteet ovat nimenomaan edistäviä ja mahdollistavia, ei välttämättä suoraan turvaavia. Muutoksena voimassa olevaan huoltovarmuuslain sääntelyyn olisi myös se, että kyseessä ei olisi pelkästään Huoltovarmuuskeskuksen vastuulla oleva tehtävä, vaan Huoltovarmuuskeskus toteuttaisi tehtävää yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa. Käytännössä Huoltovarmuuskeskuksen muilta viranomaisilta sekä elinkeinoelämältä saamat tiedot ovat välttämättömiä tehtävän hoidossa. Elinkeinoelämän roolia korostaa se, että suuri osa huoltovarmuuden kannalta kriittisestä infrastruktuurista on yksityisten tahojen omistuksessa.
Tehtävää tarkennettaisiin myös siten, että uudessa säännöksessä ei viitattaisi huoltovarmuuden kannalta elintärkeisiin teknisiin järjestelmiin, vaan huoltovarmuuden kannalta välttämättömään kriittiseen infrastruktuuriin. Kriittinen infrastruktuuri on määritelty lain 1 §:n perusteluissa.
Suomen kriittinen infrastruktuuri on suurimmaksi osaksi yksityisessä omistuksessa ja infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpito ovat ensisijaisesti yksityisten toimijoiden vastuulla. Huoltovarmuuskeskus yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa pyrkii varmistamaan, että infrastruktuurin omistajat eli elinkeinoelämän yritykset suojaavat kriittistä infrastruktuuria mahdollisimman kattavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi kriittisen infrastruktuurin omistavien tahojen jatkuvuudenhallintaa ja infrastruktuurin varajärjestelyjä voidaan edistää viranomaistoimenpitein. Tällaisia viranomaistoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kriittisen infrastruktuurin tunnistaminen ja tällaisen infrastruktuurin omistajien tietoisuuden lisääminen niihin kohdistuvista uhkista sekä suojaamisen tarpeesta ja keinoista. Lisäksi kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvien uhkien tunnistaminen ja kriittisen infrastruktuurin toimintakyvyn palauttaminen voisivat olla sellaisia toimia, joilla Huoltovarmuuskeskus yhdessä muiden viranomaisten kanssa voisi varmistaa kriittisen infrastruktuurin toimivuutta. Erityislainsäädännössä, kuten sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa (917/2014) sekä arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa (348/2017) on säännöksiä, joiden nojalla yritykset voivat saada huoltovarmuusrahastosta korvauksia muun muassa kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvista varautumistoimenpiteistä.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden saatavuuden turvaamisen edistäminen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamisen edistäminen. Vastaavantyyppinen säännös sisältyy voimassa olevan huoltovarmuuslain 6 §:n 1 momentin 3 kohtaan, jonka mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä on turvata välttämätön tavara- ja palvelutuotanto sekä sotilaallista maanpuolustusta tukeva tuotanto. Tehtävä on voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa erittäin laaja ja säädettävään lakiin esitetään tehtävän rajauksia, sillä Huoltovarmuuskeskuksen resurssit eivät mahdollista nykymuotoisen tehtäväsäännöksen mukaista toimintaa. Lisäksi on huomioitava, että tavaroiden ja palveluiden saatavuus on nykyisessä toimintaympäristössä riippuvainen niiden globaalista saatavuudesta, johon vaikuttaminen edellyttää laajempia, esimerkiksi EU-tasoisia, toimia. Tehtävä rajattaisiin säädettävässä laissa huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden ja palveluiden saatavuuden turvaamiseen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Tätä tehtävää voidaan toteuttaa esimerkiksi valtion varmuusvarastoinnin sekä turva- ja velvoitevarastoinnin kautta. Lisäksi Huoltovarmuuskeskus voi ryhtyä erilaisiin toimenpiteisiin tavaroiden ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa esimerkiksi varmistamalla logististen reittien tai tietoliikenneyhteyksien toimivuuden. Säännöksessä rajattaisiin tavaroiden ja palveluiden saatavuuden turvaaminen huoltovarmuuden kannalta välttämättömiin tavaroihin ja palveluihin, kun voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä on turvata välttämätön tavara- ja palvelutuotanto. Kyse ei siis olisi pelkästään Suomessa tuotettavista tavaroista ja palveluista, vaan yleisemmin tavaroiden ja palveluiden saatavuudesta. Lisäksi tavaroiden ja palveluiden saatavuuden turvaaminen kohdistuisi normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, mikä edelleen rajaisi tehtävää siten, ettei se koskisi tavaroiden ja palveluiden saatavuutta normaaliaikana.
Lainkohdassa säädettäisiin lisäksi Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi edistää sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamista. Vastaavantyyppinen säännös sisältyy voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin. Sotilaallinen maanpuolustus ja sen edellytysten turvaaminen ovat osa huoltovarmuutta. Sotilaallinen maanpuolustus kuuluu puolustusministeriön hallinnonalaan kuuluvalle Puolustusvoimille, jonka toiminnan rahoitus katetaan valtion talousarviosta. Huoltovarmuuskeskus ei lähtökohtaisesti rahoita toisen viranomaisen ja hallinnonalan vastuulle kuuluvaa toimintaa ja hankkeita. Sotilaallista maanpuolustusta tukeva tuotanto, kuten ampumatarviketuotanto, ei kuitenkaan kuulu valtiolle, vaan yksityisillä toimijoilla on siinä olennainen rooli. Ampumatarvikkeita ja muita sotilaallista maanpuolustusta tukevia tuotteita valmistavat yritykset eivät välttämättä esimerkiksi kysynnän vähäisyyden vuoksi kykene markkinaehtoisesti tuottamaan kaikkia sellaisia hyödykkeitä, jotka ovat välttämättömiä sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Tämän vuoksi valtion toimenpiteillä tulee varmistaa, että sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon edellytykset turvataan. Puolustusvoimien sodan ajan huollon kannalta kriittinen tuotantokapasiteetti on myös turvattava. Keskeinen kohde on raskas ampumatarviketuotanto. Koska tällaiset toimenpiteet ovat huoltovarmuudessa erityishuomion kohteina, ne on syytä mainita selkeästi Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviin kuuluvina.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtävästä ylläpitää valtion varmuusvarastoissa materiaaleja, jotka ovat välttämättömiä huoltovarmuuden turvaamiseksi ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, sekä toteuttaa varmuusvarastointiin liittyvä suunnittelu, varastojen hallinnointi, kauppatoimet, hallinto ja valvonta. Säännöksen sisältö vastaisi pääosin voimassa olevan huoltovarmuuslain 6 §:n 1 momentin 5 kohtaa sekä huoltovarmuusasetuksen 1 §:n 1 momentin 6 kohtaa. Ehdotetussa tehtäväsäännöksessä yhdistettäisiin nämä laissa ja asetuksessa olevat säännökset valtion varmuusvarastoinnista. Varmuusvarastointia pidetään muiden materiaalisen varautumisen keinojen rinnalla edelleen tarpeellisena ja välttämättömänä varautumisen keinona. Tiettyjä huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä tuotteita ja materiaaleja katsotaan perustelluksi varastoida jatkuvaluonteisesti ja normaaliaikana, jotta niillä voitaisiin turvata huoltovarmuutta ja materiaalien saantia normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Varmuusvarastoinnin tarkoituksena ei kuitenkaan ole turvata materiaalien saantia toistaiseksi, vaan varmuusvarastoinnilla varaudutaan siihen, että varastojen avulla saadaan turvattua akuuttia tarvetta joidenkin viikkojen tai kuukausien ajan, kun materiaalien normaali saatavuus on vakavasti häiriintynyt tai estynyt. Varmuusvarastot ovat viimesijainen keino varastoitujen materiaalien saatavuushäiriötilanteissa, ja niihin turvaudutaan vasta silloin, kun elinkeinoelämän varastoissa, eikä turva- tai velvoitevarastoissa ei ole kyseisiä varmuusvarastoituja tuotteita saatavissa. Varmuusvarastoitavista materiaaleista ei erikseen säädetä laissa. Sen sijaan huoltovarmuuden tavoitteista annettavassa valtioneuvoston päätöksessä on nostettu esiin tiettyjä varmuusvarastoitavia tuotteita ja raaka-aineita.
Yksityiskohtainen tieto varmuusvarastoiduista materiaaleista, niiden määrät ja sijainnit ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan nojalla salassa pidettävää tietoa, jos tiedon julkiseksi tuleminen aiheuttaisi vahinkoa poikkeusoloihin varautumiselle. Tiedon tullessa julkiseksi vihamielinen taho pystyisi vahingoittamaan varastoja, joita ylläpidetään materiaalien saannin viimesijaiseksi turvaksi normaaliolojenvakavien häiriötilojen ja poikkeusolojen varalta. Säännöksessä ei eriteltäisi tarkemmin, kuinka varmuusvarastointi tulisi toteuttaa, vaan Huoltovarmuuskeskus voisi järjestään varastoinnin tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa joko materiaalien varastointia Huoltovarmuuskeskuksen omistuksessa olevissa varastoissa taikka varastoinnin ulkoistamista sopimusperusteisesti. Säännöksen mukaan Huoltovarmuuskeskus toteuttaisi varmuusvarastointiin liittyvän suunnittelun, varastojen hallinnoinnin, kauppatoimet, hallinnon ja valvonnan. Suunnittelulla tarkoitetaan esimerkiksi varastojen perustamiseen, varastoitavan materiaalin mitoittamiseen, kierrättämiseen ja muihin varaston elinkaaren hallintaan liittyviä toimia. Varastojen hallinnoinnilla viitataan siihen, että varmuusvarastoidut materiaalit ovat Huoltovarmuuskeskuksen omistuksessa ja määräysvallassa huolimatta siitä, onko materiaali varastoituna Huoltovarmuuskeskuksen omistamiin tiloihin vai onko varastointi ulkoistettu sopimusperusteisesti. Huoltovarmuuskeskus toteuttaa kauppatoimet varmuusvarastoitavan materiaalin hankkimiseksi sekä myymiseksi. Varaston hallinnalla tarkoitetaan mm. varastointiin liittyvien sopimusten hallintaa, materiaalikirjanpitoa sekä muita varmuusvarastojen ylläpitoon liittyviä hallinnollisia toimenpiteitä. Huoltovarmuuskeskus suorittaa valvontatoimenpiteitä varastoissa sen varmistamiseksi, että varastointikumppani tai varasto-operaattori toteuttavat velvollisuutensa. Varmuusvarastojen valvonta käsittää muun muassa säännöllisen varastokirjanpidon ja inventaariraporttien tarkistamisen sekä varaston ja siellä olevien materiaalien fyysisen tarkastuksen. Valtion varmuusvarastoinnista säädetään tarkemmin 10, 11 ja 12 §:ssä.
Pykälän 1 momentin 6 kohta koskisi Huoltovarmuuskeskukselle velvoite- ja turvavarastointia koskevassa lainsäädännössä säädettyjen tehtävien hoitamista. Säännöksen mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi hoitaa velvoite- ja turvavarastointia koskevassa lainsäädännössä sille asetetut tehtävät. Velvoite- ja turvavarastoinnista ei säädetä huoltovarmuuslaissa, vaan niitä koskevassa erityislainsäädännössä. Huoltovarmuuskeskus on jo pitkään hoitanut velvoite- ja turvavarstointiin liittyviä tehtäviä ja voimassa olevan huoltovarmuuslain 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä on hoitaa velvoite- ja turvavarastointia. Tehtävän täsmentämiseksi ehdotettavassa tehtäväsäännöksessä viitattaisiin velvoite- ja turvavarastointia koskevaan lainsäädäntöön ja siinä Huoltovarmuuskeskukselle säädettyihin tehtäviin. Velvoitevarastoja ylläpidetään lääkevalmisteista ja tuontipolttoaineista ja pykälän 1 momentin 7 kohdassa velvoitevarastointia koskevalla lainsäädännöllä tarkoitettaisiin lääkkeiden velvoitevarastoinnista annettua lakia (979/2008) ja tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annettua lakia (1070/1994). Turvavarastointia koskevalla lainsäädännöllä tarkoitettaisiin turvavarastolakia (970/1982) ja polttoturpeen turvavarastoista annettua lakia (321/2007).
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi hoitaa kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle kuuluvat tehtävät, joista säädetään toimista kaasun toimitusvarmuuden turvaamiseksi ja asetuksen (EU) N:o 994/2010 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/1938, jäljempänä
kaasun toimitusvarmuusasetus
. Vastaava säännös sisältyy myös voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin. Kaasun toimitusvarmuusasetuksella pyritään varmistamaan, että kaikki tarvittavat toimenpiteet kaasun keskeytymättömän saannin varmistamiseksi toteutetaan kaikkialla unionissa erityisesti suojatuille asiakkaille vaikeiden ilmasto-olojen tai kaasun toimitushäiriöiden varalta. Jäsenvaltiot ovat nimenneet kaasun toimitusvarmuusasetuksessa säädettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanon varmistamista varten toimivaltaisen viranomaisen, joka Suomessa on Huoltovarmuuskeskus. Toimivaltaisen viranomaisen tehtävistä on säädetty kaasun toimitusvarmuusasetuksessa ja nyt säädettävässä tehtävässä viitattaisiin asetukseen ja siinä säädettyihin tehtäviin.
Pykälän 1 momentin 8 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi hoitaa keskusyhteystoimistolle kuuluvat tehtävät sekä vastata kriittisesti tärkeiden tavaroiden ja palvelujen toimitusketjujen ja näiden tuottamiseen ja tarjoamiseen osallistuvien henkilöiden vapaan liikkuvuuden seurantaan liittyvistä tehtävistä, joista säädetään sisämarkkinoiden hätätilaa ja sisämarkkinoiden häiriönsietokykyä koskevan toimenpidekehyksen perustamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2679/98 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2024/2747 (sisämarkkinoiden hätätilaa ja häiriönsietokykyä koskeva säädös). Keskusyhteystoimisto vastaisi jäsenvaltiossaan tietojenvaihdosta, koordinoinnista ja yhteydenpidosta muiden jäsenvaltioiden keskusyhteystoimistojen, EU:n yhteystoimiston ja kansallisten viranomaisten kanssa. Se ilmoittaa komissiolle ja muille jäsenvaltioille merkittävistä vaaratilanteista, osallistuu komission pitämiin koulutuksiin ja simulaatioihin sekä toimittaa jäsenvaltioissa kerätyt tiedot valmiustilavaiheessa tehdystä vapaan liikkuvuuden ja toimitusketjujen seurannasta. Lisäksi keskusyhteystoimisto voi kerätä ja toimittaa tietoja valmius- tai hätätilan aikana kansallisista hankinnoista tai se voi ilmoittaa alueensa hankintaviranomaisille ja -yksiköille meneillään olevasta yhteishankinnasta. Tehtävä olisi uusi.
Pykälän 1 momentin 9 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi hoitaa tehtäviä, jotka liittyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2024/1252 puitteiden vahvistamisesta kriittisten raaka-aineiden turvatun ja kestävän tarjonnan varmistamiseksi ja asetusten (EU) N:o 168/2013, (EU) 2018/858, (EU) 2018/1724 ja (EU) 2019/1020 muuttamisesta (kriittisiä raaka-aineita koskeva säädös). Tehtävä olisi uusi.
Asetuksen 21 artiklassa säädetään seurantaa koskevista tiedotusvelvoitteista. Asetuksen 21 artiklan 2 kohdassa säädetään velvollisuudesta määrittää jäsenvaltion alueelle sijoittautuneet kriittisten raaka-aineiden arvoketjun keskeiset toimijat. Jäsenvaltioiden tulee 2 kohdan a) alakohdan mukaan seurata keskeisten toimijoiden toimintaa tutkimalla julkisesti saatavilla olevia tietoja ja tarvittaessa säännöllisillä kyselytutkimuksilla asetuksessa tarkemmin säädettyjen tietojen keräämiseksi. Artiklan 3 kohdan mukaan nämä tiedot on toimitettava kansallisille tilastoviranomaisille ja Eurostatille. Huoltovarmuuskeskus vastaisi tietojen toimittamisesta kansallisille tilastoviranomaisille ja Eurostatille. Seurannan toteuttamisaikataulua ohjaa asetuksen 45 artiklan mukainen vuosiraportointi, jota varten tietoja kerätään.
Asetuksen 24 artiklan 1 kohta edellyttää, että jäsenvaltiot nimeävät alueellaan toimivat suuryritykset, jotka käyttävät asetuksen tarkoittamia strategisia raaka-aineita energian varastointiin ja sähköiseen liikkuvuuteen tarkoitettujen akkujen, vedyn tuotantoon ja käyttöön liittyvien laitteiden, uusiutuvan energian tuotantoon liittyvien laitteiden, ilma-alusten, ajomoottorien, lämpöpumppujen, tiedonsiirto- ja varastointiteknologiaan liittyvien laitteiden, mobiililaitteiden, lisäaineiden valmistukseen liittyvien laitteiden, robotiikkaan liittyvien laitteiden, droonien, raketinheittimien, satelliittien tai kehittyneiden sirujen valmistukseen. Nimettyjen suuryritysten on vähintään joka kolmas vuosi ja siltä osin kuin vaaditut tiedot ovat niiden saatavilla suoritettava strategisten raaka-aineiden toimitusketjunsa riskinarviointi, johon sisällytetään artiklan 2 kohdan a-c alakohdassa tarkemmin esitetyt tiedot. Suuryrityksellä tarkoitetaan asetuksen 2 artiklan 29 kohdan nojalla yritystä, jolla oli keskimäärin yli 500 työntekijää ja jonka maailmanlaajuinen nettoliikevaihto oli yli 150 miljoonaa euroa viimeisimpänä tilivuonna, jolta on laadittu vuositilinpäätös. Nimetyt suuryritykset on ajantasaistettava aina 12 kuukauden kuluessa siitä, kun asetuksen mukainen strategisten raaka-aineiden luettelo on päivitetty. Huoltovarmuuskeskuksen tulisi ilmoittaa yrityksille, jotka se on nimennyt asetuksen (EU)1452/2024 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun mukaisesti.
Pykälän 1 momentin 10 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionin varautumistoimintaan liittyvät Huoltovarmuuskeskukselle annetut tehtävät. Tehtäväsäännös olisi uusi ja sillä olisi tarkoitus säätää lain tasolla Euroopan unionin varautumistoimintaan liittyvistä tehtävistä, joita Huoltovarmuuskeskus on jo tosiasiallisesti hoitanut. Nämä tehtävät liittyvät muun muassa Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin alaiseen määräaikaiseen rescEU-valmiusvarastointiin, jota Huoltovarmuuskeskus on hoitanut osana sisäministeriön perustamaa konsortiota. Säännöksen nojalla Huoltovarmuuskeskus voisi erikseen sovitusti toteuttaa myös muita sille annettavia Euroopan unionin varautumistoimintaan liittyviä tehtäviä. Huoltovarmuuskeskukselle annettaisiin aina toimivaltaisten viranomaisten kanssa yhteistyössä sovittu erillinen toimeksianto säännöksessä mainittujen tehtävien hoitamiseksi. Toimeksianto käsiteltäisiin myös Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmässä.
Pykälän 1 momentin 11 kohdassa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi tukea pelastuslain (379/2011) 38 §:ssä säädettyjen tehtävien edellyttämässä materiaaliavun hankinnassa, kuljetuksessa ja varastoinnissa. Vastaavanlaista työtä tehdään jo Huoltovarmuuskeskuksessa, mutta tehtävä nostettaisiin lain tasolle. Pelastuslain 38 §:n nojalla sisäministeriö voi tietyin edellytyksin päättää pelastustoimeen kuuluvan avun antamisesta ulkomaille, pyytää kansainvälistä pelastustoimeen kuuluvaa kansainvälistä apua ja päättää pelastustoimeen kuuluvan tuen antamisesta toiselle viranomaiselle kyseisen viranomaisen tehtävän suorittamiseksi Suomen alueen ulkopuolella. Käytännössä Huoltovarmuuskeskus on tarpeen mukaan tukenut sisäministeriötä avunannon toteuttamisessa erikseen sovitulla tavalla myymällä sisäministeriölle materiaalia kansainvälisen avun toimittamista varten ja/tai järjestämällä avun kuljettamisen joko osin tai kokonaan olemassa olevien kuljetussopimustensa kautta. Esimerkiksi Ukrainaan lähetetyssä materiaaliavussa Huoltovarmuuskeskuksen tuella on järjestetty valtaosa avustuskuljetuksista. Lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden ja muun terveydenhuollon materiaalin osalta tulisi huomioida kansainvälisen avun antamisessa tai pyytämisessä tehtävä yhteistyö sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Pelastuslain 38 §:ssä säädetyn lisäksi Huoltovarmuuskeskukselle säädettäisiin tehtäväksi tarvittaessa järjestää yhteistoiminnassa ministeriöiden kanssa kansainvälisen materiaaliavun lähettämiseen ja vastaanottamiseen liittyviä logistiikkatehtäviä, jollei muualla lainsäädännössä toisin säädetä. Tarkoituksena on mahdollistaa näiden tehtävien järjestäminen yhteistyössä sen ministeriön kanssa, jonka toimialaan tehtävä kuuluu. Huoltovarmuuskeskuksella on tällä hetkellä yhteistyötä logistiikkaan liittyvissä tehtävissä esimerkiksi puolustusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Tarve kansainvälisen avun lähettämisen ja vastaanottamisen operatiivisten logistiikkatehtävien tehokkaalle toteuttamiselle sisältyy useiden hallinnonalojen varautumiseen.
Pykälän 1 momentin 12 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi toteuttaa ulkomaisten toimijoiden kanssa tekemiensä kahden- tai monenkeskisten sopimusten edellyttämät tehtävät toimialallaan. Vastaava säännös sisältyy voimassa olevaan huoltovarmuusasetukseen. Kansainvälisyys ja yhteistyö huoltovarmuusasioissa etenkin pohjoismaiden, mutta myös EU:n kanssa on lisääntynyt merkittävästi voimassa olevan huoltovarmuuslain ja -asetuksen säätämisen jälkeen. Huoltovarmuuskeskuksen yhteistyö varsinkin Ruotsin huoltovarmuusviranomaisten kanssa on tiivistynyt huomattavasti, eikä huoltovarmuutta nähdä enää pelkästään kansallisena asiana. Myös koronapandemia ja Ukrainan sota ovat vaikuttaneet siihen, että huoltovarmuutta pyritään turvaamaan sekä varautumistoimia suunnittelemaan rajat ylittävästi. Huoltovarmuuskeskus on myös solminut kahden- ja monenvälisiä sopimuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa ja tässä säännöskohdassa todettaisiin, että Huoltovarmuuskeskus toteuttaisi kyseisten sopimusten mukaiset tehtävät toimialallaan. Huoltovarmuuskeskuksella on tiivistä Nato-yhteistyötä erityisesti siviilivalmiuteen liittyvissä kokoonpanoissa Naton resilienssikomiteassa. Huoltovarmuuskeskuksen asiantuntijat osallistuvat resilienssikomitean suunnitteluryhmien työskentelyyn yhdessä useiden ministeriöiden ja virastojen virkamiesten kanssa. Resilienssityön keskeisiä tavoitteita ovat yhteiskunnan siviilisektoreiden valmius, infrastruktuurien toimivuus ja sotilaallinen ja poliittinen yhteistyö.
Pykälän 1 momentin 13 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi hoitaa muualla lainsäädännössä Huoltovarmuuskeskukselle säädetyt tehtävät. Tehtävästä hoitaa muualla lainsäädännössä säädetyt tehtävät on säädetty tällä hetkellä huoltovarmuusasetuksessa. Muualla säädettyjä tehtäviä, joista on säädetty erikseen ehdotetun lain 19 §:ssä, ovat esimerkiksi muissa laeissa olevat säännökset siitä, että huoltovarmuusrahastosta voidaan korvata yksityisten toimijoiden varautumistoimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia.
Lisäksi yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetussa laissa (jäljempänä
CER-direktiivin toimeenpanolaki
, 310/2025) säädetään Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä. Lain 8 § asettaa Huoltovarmuuskeskukselle tehtävän yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa edistää erinäisiä kriittisten toimijoiden häiriönsietokykyyn liittyviä kokonaisuuksia. Pykälä koskee tietojenvaihtoa, käytäntöjen määrittämistä sekä kriittisten toimijoiden tukemista. Lisäksi lain 13 §:n mukaan Huoltovarmuuskeskuksen on annettava lausunto kriittisen toimijan määrittämistä koskevassa asiassa. Kyseinen kansallinen laki toimeenpanee kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä ja direktiivin 2008/114/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (EU) 2022/2557 (CER-direktiivi). Direktiivillä tavoitellaan keskinäisriippuvaisten sekä yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta kriittisten palveluiden häiriönsietokyvyn turvaamisen parantamista ja yhteiskunnan taloudellisten toimintojen ylläpitämistä. Edellä mainittujen laissa säädettyjen tehtävien lisäksi direktiivin toimeenpanon osalta Huoltovarmuuskeskukselle voidaan tarvittaessa tulosohjauksen kautta osoittaa Huoltovarmuuskeskuksen nykyiseen toimintaan liittyviä tehtäviä. Huoltovarmuuskeskuksella on esimerkiksi sellaista asiantuntijaosaamista, jota voitaisiin hyödyntää CER-prosesseissa, erityisesti kriittisten toimijoiden määrittämisessä, poikkeamailmoitusten käsittelyssä sekä poikkeamien huoltovarmuusvaikutusten arvioinnissa (HE 205/2024 vp). CER-direktiivin sisältämien toimenpiteiden ja tehtävien kansallisesta hoitamisesta on säädetty CER-toimeenpanolaissa.
Pykälän 1 momentin 14 mukaan Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi hoitaa työ- ja elinkeinoministeriön sille määräämät tehtävät. Säännös vastaisi muiden virastolakien sääntelyä. Työ- ja elinkeinoministeriö voisi antaa Huoltovarmuuskeskukselle toimeksiannon esimerkiksi ennakoimattomien ja kiireellisten huoltovarmuuden turvaamisen kannalta välttämättömien tehtävien hoitamiseksi. Huoltovarmuuskeskukselle annettaisiin aina erillinen toimeksianto tällaisen tehtävän suorittamiseksi. Annettavat toimeksiannot voitaisiin käsitellä myös Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmässä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
3 luku
Huoltovarmuuskeskuksen johtaminen ja päätöksenteko
6 §.Johtaminen ja ratkaisuvalta
. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskusta johtaisi pääjohtaja, jonka nimittäisi valtioneuvosto. Pääjohtaja vastaisi viraston toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta sekä tavoitteiden saavuttamisesta. Valtioneuvosto nimittäisi pääjohtajan määräaikaiseen viiden vuoden virkasuhteeseen. Pääjohtajan virka olisi täytettäisiin aina viiden vuoden pituiseksi määräajaksi valtion virkamieslain (750/1994) 9 a §:n perusteella, ellei erityisestä syystä olisi perustetta nimittää tätä lyhyemmäksi määräajaksi. Pääjohtajan tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä, mikä tulee säätää perustuslain 119 §:n 2 momentin mukaisesti laissa. Pääjohtajan erityiset kelpoisuusvaatimukset säädetään valtion virkamieslain 8 § 2 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan pääjohtaja ratkaisisi Huoltovarmuuskeskuksessa ratkaistavat asiat, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistaviksi. Ratkaisuvallan siirtämisestä muille virkamiehille määrättäisiin viraston työjärjestyksessä. Pääjohtaja voisi kuitenkin ottaa ratkaistavakseen asian, joka työjärjestyksessä olisi määrätty hänen alaiselleen ratkaistavaksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin johtoryhmästä, joka toimisi pääjohtajan tukena toimisi johtoryhmä. Johtoryhmän kokoonpano, kokouskäytännöt sekä johtoryhmän käsittelemät asiat ja päätösvalta määriteltäisiin työjärjestyksessä.
Pykälän 4 momentissa sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää Huoltovarmuuskeskuksen johtamisesta ja ratkaisuvallasta tarkemmin.
7 §.Työjärjestys.
Pykälässä säädettäisiin viraston työjärjestyksestä. Pykälän mukaan pääjohtaja vahvistaisi viraston työjärjestyksen, jossa annettaisiin tarkemmat määräykset ainakin viraston organisaatiosta, asioiden valmistelusta ja ratkaisemisesta sekä hallinnon, toimintojen ja työskentelyn järjestämisestä.
Työjärjestyksessä määriteltäisiin muun muassa yksityiskohtaisemmat menettelyt Huoltovarmuuskeskuksen päätöksenteosta ja täydennettäisiin sekä täsmennettäisiin laissa säädettyjä päätöksentekovaltuuksia ja menettelyitä.
4 luku
Ohjaus
8 §.Huoltovarmuuskeskuksen ohjaus
. Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksesta. Pykälän 1 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaisi edelleen työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaisi Huoltovarmuuskeskuksen organisaatiota, hallintoa sekä sen toimintaa koskevien säädösten valmistelusta. Tällaisia olisivat esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa koskevien asetusten antaminen. Ministeriöt ohjaavat hallinnonalojensa virastoja hallinnollisesti ja taloudellisesti. Keskeinen toiminnan ja talouden ohjausjärjestelmä normi- ja budjettiohjauksen lisäksi on tulosohjaus. Ministeriön ja viraston välinen ohjaussuhde on oikeudellisesti määritelty valtioneuvoston ohjesäännön (1280/2021) 11 §:ssä. Työ- ja elinkeinoministeriö yleishallinnollisena ohjaajana vastaisi myös Huoltovarmuuskeskuksen hallintoa koskevasta muusta ohjauksesta ja valvonnasta. Yleishallinnollinen ohjaus ja valvonta merkitsevät käytännössä tulosohjausprosessista vastaamista ja sen johtamista.
Huoltovarmuuskeskuksen ohjausmallia kehitettäisiin siten, että sekä virastoa ohjaavan työ- ja elinkeinoministeriön että muiden ministeriöiden roolia vahvistettaisiin ohjauksessa. Huoltovarmuusselonteko edellyttää, että sektorikohtaisia varautumistoimenpiteitä tehostetaan ja eri sektoreiden varautumistoimenpiteiden yhteensovittamista tiivistetään. Ministeriöiden osallistumismahdollisuutta Huoltovarmuuskeskuksen ohjaukseen vahvistettaisiin. Vahvistamalla toimivaltaisten ministeriöiden mahdollisuuksia osallistua Huoltovarmuuskeskuksen tulosohjaukseen ja sen seurantaan varmistetaan myös riittävä ja oikea-aikainen tiedonkulku eri hallinnonaloille.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen toimialaohjauksesta. Liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ulkoministeriö, valtiovarainministeriö, valtioneuvoston kanslia sekä ympäristöministeriö osallistuisivat Huoltovarmuuskeskuksen ohjaukseen yhteistoiminnassa työ- ja elinkeinoministeriön kanssa kukin omalla toimialallaan. Edellä mainittujen ministeriöiden osallistuminen Huoltovarmuuskeskuksen ohjaukseen tapahtuisi yhteistoiminnassa työ- ja elinkeinoministeriön kanssa 9 §:ssä kuvatussa valtioneuvostotason ohjausryhmässä.
Pykälän 3 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksesta tarkemmin.
9 §.Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmä
. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valtioneuvostotason ohjausryhmästä, jonka työ- ja elinkeinoministeriö asettaisi Huoltovarmuuskeskuksen ohjauksen tueksi enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Ohjausryhmässä olisivat edustettuina kaikki ministeriöt. Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja ja Huoltovarmuusneuvoston enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan nimeämä elinkeinoelämän edustaja toimisivat ohjausryhmän asiantuntijajäsenenä. Ohjausryhmä voisi tarvittaessa kuulla muitakin asiantuntijoita käsiteltävän asian luonteen mukaisesti. Ohjausryhmän käytännön organisoinnin ja prosessien on tuettava tarvittaessa nopeaa asioiden käsittelyä. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaisi ohjausryhmän sihteeristöstä, jossa olisi edustus myös Huoltovarmuuskeskuksesta. Huoltovarmuuskeskus hyödyntäisi valmistelussaan sektoreita ja pooleja. Sihteeristö valmistelisi käsiteltävät asiat tarvittaessa yhteistyössä asian kannalta keskeisen ministeriön tai ministeriöiden kanssa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ohjausryhmän tehtävistä. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmän tehtävänä olisi käsitellä Huoltovarmuuskeskuksen tulossopimus ja seurata tulossopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Ministeriöt voisivat tällöin osallistua sekä omaan hallinnonalaansa liittyvien huoltovarmuustavoitteiden valmisteluun että niiden seurantaan. Työ- ja elinkeinoministeriö ja Huoltovarmuuskeskus allekirjoittaisivat tulossopimuksen.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan ohjausryhmän tehtävänä olisi seurata Huoltovarmuuskeskuksen ja huoltovarmuusrahaston toiminnan rahoitusta ja rahoituksen kohdistumista. Tehtävän tavoitteena olisi tehostaa huoltovarmuustoimenpiteiden rahoituksen seuraamista, estää mahdollista päällekkäistä rahoitusta sekä käydä laaja-alaista keskustelua Huoltovarmuuskeskuksen sektorikohtaisten hankkeiden rahoituksesta.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan ohjausryhmä voisi käsitellä myös muita kuin edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja Huoltovarmuuskeskuksen ja huoltovarmuusrahaston toiminnan kannalta merkittäviä asioita. Ohjausryhmälle tehtäisiin kalenterivuosittain toimintasuunnitelma, jossa yhteistyössä määriteltäisiin, millaisia muita Huoltovarmuuskeskuksen toiminnan kannalta merkittäviä asioita vuoden aikana ohjausryhmässä käsiteltäisiin. Ohjausryhmään voitaisiin esimerkiksi viedä keskusteltavaksi tai vähintään tiedoksi Huoltovarmuuskeskuksen strategiset linjausehdotukset kuten Huoltovarmuuskeskuksen strategia, Huoltovarmuuskeskuksen ohjelmatoiminta, huomattavat taloudelliset sitoumukset, joissa sitoumuksen arvo olisi yli miljoona euroa, Huoltovarmuuskeskuksen kansainväliseen toimintaan liittyvät asiat, sektori- pooli ja toimikuntatoiminnan vuosittaiset painopisteet, sekä merkittävät materiaaliseen varautumiseen liittyvät asiat kuten esimerkiksi isot hankinnat varastoihin, merkittävät varastojen purkamiset ja varmuusvarastojen perustaminen tai lakkauttaminen. Ohjausryhmän tulisi keskustella myös kiireellisissä ja ennakoimattomissa tilanteissa Huoltovarmuuskeskukselle annettavien toimeksiantojen tarpeesta ja sisällöstä, jotka liittyvät ehdotetun lain 5 §:n 1 momentin 14 kohtaan. Ohjausryhmä voisi käsitellä myös ministeriöiden ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteistyömuistioiden toimenpidesuunnitelmia. Yhteistyömuistiot eroavat merkittävästi tulossopimuksesta, joka on vuosittainen päivittyvä asiakirja, jossa sovitaan keskeisistä Huoltovarmuuskeskuksen tulostavoitteista. Yhteistyömuistiot eivät ole sitovia, vaan ne kuvaavat Huoltovarmuuskeskuksen eri hallinnonalojen kanssa tekemää yhteistyötä ja sen painopisteitä. Ohjausryhmä voisi myös itse tarvittaessa pyytää jotakin asiakokonaisuutta ohjausryhmän käsiteltäväksi.
Kukin toimialaohjauksesta vastaava ministeriö toisi ohjausryhmälle esityksen valtioneuvoston ohjesäännön mukaisista toimialansa tarpeellisista säännösmuutostarpeista, jos ehdotukset koskisivat Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviä. Jokainen ministeriö vastaisi edelleen huoltovarmuudesta ja sen kehittämisestä omalla toimialallaan, ja vastaisi toimialansa säädösten valmistelusta. Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä olisi tarkoitus säätää jatkossa mahdollisimman keskitetysti huoltovarmuuden turvaamisesta ja Huoltovarmuuskeskuksesta annettavassa laissa eikä erityislainsäädännössä, jotta Huoltovarmuuskeskusta koskeva sääntely ei pirstaloituisi. Mahdolliset muutostarpeet Huoltovarmuuskeskukselle osoitettuihin tehtäviin voitaisiin käsitellä myös ohjausryhmässä ohjattavuuden ja valvottavuuden varmistamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ohjausryhmässä elinkeinoelämää edustava asiantuntijajäsen ei saisi paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan ohjausryhmän asiantuntijajäsenenä tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saisi paljastaa senkään jälkeen, kun ohjausryhmän jäsenyys on päättynyt.
Elinkeinoelämän asiantuntijan olisi asiantuntijatehtäviä hoitaessaan noudatettava, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003), hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003) ja saamen kielilaissa (1086/2003) säädetään. Elinkeinoelämän edustajaan sovellettaisiin täten viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia, jonka mukaan tehtävää hoitaessaan hänellä olisi kyseisen lain 23 §:n nojalla vaitiolovelvollisuus salassa pidettävien tietojen osalta. Jäsenellä ei olisi oikeutta käyttää saamaansa tietoa hyväkseen muussa tarkoituksessa kuin pykälässä säädetyn tehtävän hoitamiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan Huoltovarmuusneuvoston ohjausryhmään nimeämään elinkeinoelämän edustajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevaa sääntelyä. Elinkeinoelämän asiantuntijajäsenen vahingonkorvausvastuun osalta viitattaisiin vahingonkorvauslakiin (412/1974). Myös Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja toimii ohjausryhmässä virkavastuulla.
Pykälän 5 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmästä, sen tehtävistä ja menettelytavoista.
5 luku
Materiaalinen varautuminen
10 §.Valtion varmuusvarastointi.
Pykälässä säädettäisiin valtion varmuusvarastoinnista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mitä tarkoitusta varten varmuusvarastoja voidaan perustaa ja ylläpitää. Pykälän 1 momentin mukaan valtion varmuusvarastoja pidetään väestön toimeentulon ja suojaamisen, elinkeinoelämän toiminnan, maanpuolustusta ja turvallisuutta tukevan tuotannon sekä huoltovarmuutta koskevien Suomen kansainvälisten sopimusvelvoitteiden kannalta välttämättömistä materiaaleista. Lakiin ei sisältyisi listausta varmuusvarastoitavista materiaaleista, sillä varmuusvarastoitavien materiaalien tarve saattaa muuttua eri aikoina, eikä niitä ole muun muassa tämän vuoksi perusteltua määritellä tarkemmin lain tasolla. Huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä mainitaan varmuusvarastoitavista tuotteista raakaöljy, öljytuotteet, vilja, kylvösiemenet, rehuvalkuaiset ja muut välttämättömät alkutuotannon tuotantopanokset sekä kriittisen teollisuuden toimintavarmuutta ja maanpuolustusta tukevat varmuusvarastot. Lisäksi varmuusvarastoja ylläpidetään muun muassa lääkkeistä ja terveydenhuollon hoitotarvikkeista.
Valtion varmuusvarastoilla varaudutaan normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin ja ne on tarkoitettu käytettäväksi vasta siinä tilanteessa, kun varmuusvarastoidusta materiaalista ei ole olemassa kaupallisia varastoja eikä turva- tai velvoitevarastoja. Valtion varmuusvarastot olisi siten tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi suhteessa muihin käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin tietyn materiaalin saatavuuden turvaamiseksi.
Varmuusvarastoinnin strategiset päälinjat määritettäisiin valtioneuvoston päätöksellä huoltovarmuuden tavoitteista. Valtioneuvoston päätöksentekoa täydentää Huoltovarmuuskeskuksen päätökset varmuusvarastojen perustamisesta tilanteissa, joissa huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä ei esimerkiksi ole määritetty varastoitavan materiaalin tarkkaa määrää, tai jossa varastotaso katsotaan tarpeelliseksi ylittää. Varmuusvarastojen perustamista koskevassa päätöksenteossa huomioidaan myös, miltä osin materiaalista varautumista toteutetaan muilla varastointimuodoilla, kuten velvoitevarastoinnilla, turvavarastoinnilla tai hallinnonalojen toteuttamalla valmiusvarastoinnilla. Edelleen huomioitava on se, kuinka paljon huoltovarmuusrahaston sisältämää pääomaa sidotaan varmuusvarastointiin ja onko mahdollisesti syntyvä varastohävikki kokonaistaloudellisesti arvioituna perusteltua. Varmuusvaraston perustamisesta tulisi aina tehdä päätös, joka on perusteltava. Päätöksessä tulisi kuvata se tarve tai uhka, mitä varten varmuusvarasto on tarkoitus perustaa, sekä varaston hoitoon, ylläpitoon ja valvontaan liittyvät vastuut.
Varmuusvarastojen ylläpitoon liittyvien taloudellisten ja hallinnollisten prosessien sekä niiden noudattamisen valvontaan liittyvien menettelyjen ja resurssien riittävyys ja asianmukaisuus tulee varmistaa osana varmuusvarastojen hallinnointia. Varmuusvarastointia koskevassa suunnittelussa tulee huomioida alueelliset erot ja resurssit, valtionhallinnon osalta tulee tarkastella mitä materiaalia ja kuinka paljon on tarkoituksenmukaista varastoida hyvinvointialueella, yhteistyöalueella, kunnilla ja kansallisesti, huomioiden Huoltovarmuuskeskuksen rooli. Kuntien rooli materiaalien jakeluun sekä liittyen esimerkiksi välivarastointiin tulee huomioida. Tarkoitus on, että varmuusvarastojärjestelmästä voidaan laskea liikkeelle ja toimittaa loppukäyttäjille materiaaleja, huomioiden että osa materiaaleista muodostaa esimerkiksi väestön suojaamisen ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta elintärkeän osan. Varmuusvarastoinnissa on kyse sellaisesta valtion harjoittamasta materiaalisesta varautumisesta, johon muilla toimijolla ei ole kykyä, mutta josta nämä toimijat ovat riippuvaisia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että Huoltovarmuuskeskuksen olisi varmistettava, että varmuusvarastot ovat käytettävissä, ja että niihin on fyysinen pääsy siten, että huoltovarmuus on turvattu. Osaa varmuusvarastoista ylläpidetään Huoltovarmuuskeskuksen ja yksityisen tahon välisen sopimuksen nojalla, jolloin Huoltovarmuuskeskus on ulkoistanut varastoinnin sopimuskumppanilleen. Tällaisissa tilanteissa Huoltovarmuuskeskuksen tulee sopimusperusteisesti huolehtia, että varmuusvarastoidut materiaalit ovat käytettävissä, kun materiaalit päätetään ottaa käyttöön. Varmuusvarastoja voitaisiin Suomen lisäksi sijoittaa EU/ETA-alueelle. Varmuusvarastojen sijoittamiselle muualle kuin Suomeen tulisi olla erityiset perusteet, esimerkiksi yhteisvarastointi toisen EU/ETA-valtion kanssa taikka tietyn materiaalin varastointiin soveltuvien varastointitilojen puuttuminen Suomessa. Varmuusvaraston sijoittaminen EU/ETA-alueelle ei saisi kuitenkaan heikentää Suomen huoltovarmuutta eikä varmuusvarastoitavien materiaalien käyttöönottoa normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin raakaöljyn ja öljytuotteiden varmuusvarastojen sijoittamisesta ja pääsystä varmuusvarastoihin. Momentin mukaan raakaöljyn ja öljytuotteiden varmuusvarastot olisi sijoitettava siten, että raakaöljyt ja öljytuotteet voidaan laskea liikkeelle ja tosiasiallisesti toimittaa loppukäyttäjille ja markkinoille määräajassa ja olosuhteissa, jotka lieventävät mahdollisesti esiintyviä toimitusongelmia. Pykälän 2 momentti vastaa huoltovarmuuslain 3 §:n 3 momenttia, jolla saatettiin kansallisesti voimaan jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa annetun neuvoston direktiivin 2009/119/EY asettamat määräykset.
11 §.Valtion varmuusvarastoja koskeva päätöksenteko
. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten varmuusvarastojen käyttöönotosta päätettäisiin. Pykälässä ei säädettäisi varastojen käyttöönoton oikeudellisista edellytyksistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että valtioneuvoston yleisistunto päättää varmuusvarastojen käyttöönotosta poikkeusoloissa. Päätösvalta varmuusvarastojen käyttämisestä kuuluisi edelleen valtioneuvostolle, joka vastaa valmiussuunnittelusta ja hallinnon toiminnasta poikkeusoloissa. Valmiuslain tarkoittamissa poikkeusoloissa olisi käyttöönottopäätöksissä huomioitava valmiuslain säännöstelytoimivaltuudet ja yhteensovittamismekanismit: Voimassa olevan valmiuslain 34 §:ssä säädetään teollisuustuotannon säännöstelystä, 31 §:ssä säädetään maatilatalouden alkutuotannon ohjaamisesta ja säännöstelystä, 30 §:ssä ja 10 luvussa säädetään polttonesteen säännöstelystä, varastoja koskevasta luovutusvelvollisuuden rajoituksesta säädetään valmiuslain 127 §:ssä, ja tärkeysmäärittelyjen yhteensovittamisesta säädetään valmiuslain 123 §:ssä. Poikkeusoloissa varmuusvarastojen käyttäminen ja varmuusvarastoidun materiaalin luovuttaminen eri tahoille liittyy kiinteästi valmiuslaissa säädeltyyn niukkuuden jakamista koskevaan päätöksentekoon, josta vastaa viimekädessä valtioneuvosto. Varastoja koskevasta luovutusvelvollisuuden rajoituksesta on säädetty valmiuslain 127 §:ssä. Säännöksellä on pyritty edistämään omatoimista varautumista poikkeusoloihin. Säädettyyn luovutusvelvollisuuden rajoitukseen ei sisälly ehdotonta kieltoa kohdistaa otto-oikeuksia varmuusvarastoihin. Huomioiden että varmuusvarastoinnissa on kyse valtion strategisen tason materiaalisesta varautumisesta, jossa varastojen käyttöönottoa koskeva päätöksenteko on keskitetty, olisi hyvin ristiriitaista, jos valmiuslaissa säädetyn otto-oikeuden katsottaisiin mahdollistavan tosiasiallisen poikkeamisen esimerkiksi valtioneuvoston yleisistunnon toimivallasta päättää varmuusvarastojen käyttämisestä.
Huoltovarmuuskeskus tekisi esityksen varastojen käyttöönotosta työ- ja elinkeinoministeriölle, joka pyytäisi lausunnon ministeriöltä, jonka alaan varastoitu materiaali ja sen käyttöönotto liittyvät. Työ- ja elinkeinoministeriö esittäisi varmuusvarastojen käyttöönottoa valtioneuvoston yleisistunnolle.
Kun päätös varmuusvarastojen käyttöönotosta on tehty, Huoltovarmuuskeskuksen tehtävänä olisi, yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, saattaa tuotteet tai raaka-aineet markkinoille. Varmuusvarastoitujen tuotteiden markkinoille saattaminen tapahtuisi markkinaehtoisesti.
Varmuusvarastojen käyttöönotolla tarkoitetaan varmuusvaraston käyttöä sen pääasialliseen käyttötarkoitukseen, joko tietyn saatavuushäiriön vaikutusten hallintaan tai saatavuushäiriön syntymisen ehkäisyyn. Muilta osin kyse on tavanomaisesta varaston ylläpidosta ja kierrättämisestä esimerkiksi tuotteiden vanhenemisen välttämiseksi. Tämä ei vaadi ministeriö- tai valtioneuvostotason päätöksiä, vaan on tavanomaista operatiivista toimintaa virastotasolla.
Pykälän 2 momentin mukaan varmuusvarastojen käyttöönotosta muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa päättäisi työ- ja elinkeinoministeriö. Varmuusvarastot on tarkoitettu käytettäväksi normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Siten niitä voidaan käyttää myös sellaisissa häiriötilanteissa, jotka eivät täytä valmiuslain 3 §:ssä säädettyä poikkeusolojen määritelmää, eikä varmuusvarastojen käyttäminen edellytä valmiuslain 6 §:ssä tarkoitettua päätöstä poikkeusolojen toteamisesta. Varmuusvarastot on tarkoitettu käytettäväksi viimesijaisena keinona varmuusvarastoitujen tuotteiden ja raaka-aineiden saatavuuden turvaamiseksi tilanteessa, jossa kaupallisia varastoja, velvoite- tai turvavarastoja kyseisistä tuotteista ja raaka-aineista ei ole käytettävissä. Tällaisia päätöksiä varmuusvarastojen käyttöönotosta on tehty tyypillisesti katovuosien jälkeen viljantuotannon turvaamiseksi tai osana öljymarkkinoiden vakauttamistoimia. Näissä tapauksissa tarkoitus on ollut ehkäistä vakavampien häiriöiden syntyminen.
Sääntelyn tarkoituksena olisi joustavoittaa varmuusvarastojen käyttöönottoa nykyisestä. Varmuusvarastoja voitaisiin nykyiseen tapaan käyttää jo normaalioloissa esimerkiksi markkinoiden vakavissa häiriötilanteissa, jolloin varmuusvarastoitua tuotetta tai materiaalia ei ole markkinoilta saatavissa. Päätöksenteossa tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että varmuusvarastoja ei oteta käyttöön liian kevein perustein siten, että varastoja ei ehdittäisi täydentää, eivätkä ne olisikaan käytettävissä vakavamman kriisin yllättäessä.
12 §.Varmuusvarastoitujen lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden, henkilösuojainten ja muiden terveydenhuollossa käytettävien tavaroiden käyttöönotto ja jakelu.
Pykälässä säädettäisiin varmuusvarastoituja lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita koskevasta päätöksenteosta. Pykälässä tarkoitettujen tavaroiden käyttöönottoa koskeva valtioneuvoston asetus varmuusvarastoitujen lääkkeiden, lääkintämateriaalin ja suojavälineiden käyttöönoton perusteista (279/2006) ehdotetaan kumottavan. Sääntely siirrettäisiin muutetussa muodossaan osaksi lakia. Lisäksi huomioitaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettuun lakiin (612/2021) lailla 822/2025 tehdyt muutokset sosiaali- ja terveysministeriön päätösvallasta häiriötilanteiden ja poikkeusolojen kansallisessa johtamisessa.
Pykälän 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö päättäisi 11 §:ssä ehdotetusta poiketen valtion varmuusvarastoitavien lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden, henkilösuojainten ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien tavaroiden käyttöönotosta ja jakelusta. 1 momentissa mainittujen tarvikkeiden hankinnat ja hankintojen sisällöt suunnitellaan yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä tarvittaessa muiden sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kesken.
Pykälä merkitsisi poikkeusta edellä 11 §:ssä ehdotettuun päätöksentekoa koskevaan toimivaltaan. Pykälän tarkoituksena olisi varmistaa se, että varmuusvarastoitavien lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden, henkilösuojainten ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien tavaroiden käyttöönottoa ja jakelua koskevissa päätöksissä olisi huomioitu riittävästi näiden tuotteiden varastointiin ja jakeluun tarvittava erityisasiantuntemus ja niitä koskevasta sektorilainsäädännöstä tulevat erityiset vaatimukset ja toimiluvat. Covid-19-pandemian aikana osoittautui, että asetuksen (279/2006) muotoilua on syytä selkiyttää siten, että pykälässä säädettäisiin lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita koskevasta päätöksenteosta. Häiriötilanteissa- ja poikkeusoloissa päätöksentekovastuun tulee olla selkeä. Ehdotettu pykälä vastaa Covid-19-pandemian aikana muodostunutta käytäntöä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista häiriötilanteisiin johtaa, valvoo ja yhteensovittaa sosiaali- ja terveysministeriö. Esitettävä pykälä olisi yhdenmukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain kansallista johtamista koskevan 50 b §:n kanssa. Kyseisen lainkohdan mukaan sosiaali- ja terveysministeriö päättää 50 c §:ssä tarkoitetun kansallisen valmiusryhmän valmistelun jälkeen normaaliolojen häiriötilanteissa sekä valmiuslain (1552/2011) 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa häiriötilanteen hoitamiseksi välttämättömästä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan johtamisesta ja toiminnan muuttamisesta sekä voimavarojen kohdentamisesta hyvinvointialueiden tai yhteistyöalueiden välillä, jos päättäminen on tarpeen voimavarojen tarkoituksenmukaisen käytön vuoksi, palvelujen järjestämisen turvaamiseksi taikka toiminnan yhteensovittamiseksi. Ministeriö päättää myös kansainvälisessä yhteistyössä sovittujen toimialan kannalta keskeisten voimavarojen kohdentamisesta hyvinvointialueiden tai yhteistyöalueiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 51 §:n 5 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö muodostaa yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskusten kanssa valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekuvan. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valmiuden ja varautumisen kehittämistä käsittelee myös valtioneuvoston asettama poikkeusolojen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta. Covid 19 -pandemian jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollossa on merkittävästi kehitetty tilannekuvan muodostamista myös materiaalin osalta ja Fimea on käynnistänyt kansallisen lääketietovarannon valmistelutyön. Varmuusvarastojen tulisi muodostaa toimiva kokonaisuus hyvinvointialueiden ja kansainvälisen varautumisen kanssa. Lisäksi tulisi huomioida myös yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet. Hankintojen sisältö, käyttöönotto ja jakelu olisi tarkoitus suunnitella yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, Huoltovarmuuskeskuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kesken.
Valtion varmuusvarastoissa olevia lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita ehdotetaan voitavan ottaa käyttöön silloin, kun joku momentin 1–3 kohdassa mainituista edellytyksistä täyttyisi.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan varmuusvarastoissa olevia lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita voitaisiin ottaa käyttöön silloin kun niiden käyttö olisi välttämätöntä väestön asianmukaisen hoidon ja huolenpidon tai sairauksien ehkäisyn toteuttamiseksi, eikä maassa olisi riittäviä kaupallisia varastoja eikä velvoite- tai turvavarastoja käyttöön otettavasta tavarasta. Kohta perustuisi osin aiemmin voimassa olleeseen asetukseen (279/2006). Kohdan soveltaminen olisi aina viimesijaista suhteessa normaaliin markkinoilta saataviin valmisteisiin ja turva- tai velvoitevarastoissa olevien valmisteiden ja materiaalin käyttöönottoon. Käyttöönotto voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteissa, joissa saatavuushäiriön takia potilasturvallisuus vakavasti vaarantuisi. Häiriötilanteessa voidaan myös tarvita potilaiden hoidossa huomattavasti enemmän laitteita tai tavaroita, joille ei normaalioloissa ole käyttöä. Varmuusvarastojen käyttöönotolla voitaisiin turvata tuotteiden riittävyyttä kansallisella tasolla. Pykälässä on huomioitu myös sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio ja vahva keskinäisriippuvuus.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan varmuusvarastoissa olevia lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita voitaisiin lisäksi ottaa käyttöön silloin kun niiden käyttöönotolle olisi tartuntatautilain (1227/2016) 73§:n mukaiset perusteet. Kohdassa viitattaisiin voimassa olevaan tartuntatautilain 73 §:ään, jonka mukaan yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin uhatessa, poikkeuksellisen epidemian uhatessa ja sen aikana sosiaali- ja terveysministeriöllä on toimivalta päättää valtion kustannuksella huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) 3 §:n mukaisesti varmuusvarastoon hankittujen lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden ja suojainten käyttöönotosta ja jakelusta. Jos valtion kustannuksella varmuusvarastoon hankittu lääke tai laite tai suojain jaetaan apteekkien kautta, sosiaali- ja terveysministeriö voi päättää niiden käytöstä ja ostajalta perittävästä hinnasta. Poikkeuksellisen epidemian uhatessa ja aikana sosiaali- ja terveysministeriö voi päättää antaa lääkelain estämättä varmuusvarastosta luovutettujen lääkkeiden myyntiluvasta poikkeavia kansallisia käyttö-, valmistus- ja annosteluohjeita. Ehdotetulla lakiviittauksella huomioitaisiin tartuntatautilain ja ehdotetun pykälän välinen yhteys. Kohdan soveltaminen olisi aina viimesijaista suhteessa normaaliin markkinoilta saataviin valmisteisiin ja turva- tai velvoitevarastoissa olevien valmisteiden ja materiaalin käyttöönottoon.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan varmuusvarastoissa olevia lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, henkilösuojaimia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä tavaroita voitaisiin ottaa käyttöön silloin kun niitä käytetään kansainvälisen avun antamiseen toiselle valtiolle, Euroopan unionille tai kansainväliselle järjestölle tai yhteistoimintaan toisen valtion, Euroopan unionin tai kansainvälisen järjestön kanssa Suomen alueen ulkopuolella, eikä käyttöönotto ole tarpeen 1 tai 2 kohdan nojalla. Kohdan mukainen käyttöönotto olisi mahdollista vain tilanteissa, joissa varastoja ei tarvittaisi 1 tai 2 kohdan mukaisesti kansallisen huoltovarmuuden turvaamiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriön olisi huomioitava 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa asioissa mahdolliset kansainvälistä apua, yhteistoimintaa tai muuta kansainvälistä toimintaa koskevasta päätöksenteosta annetun lain (418/2017) ja pelastuslain (379/2011) 38 §:n nojalla tehdyt päätökset. Kansainvälistä avunantoa koskevaa varmuusvaraston käyttöönottoa ehdotetun 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa edeltäisi päätös kansainvälisen avun antamisesta. Tämä voitaisiin tehdä valtioneuvoston yleisistunnon tai tasavallan presidentin toimesta kansainvälistä apua, yhteistoimintaa tai muuta kansainvälistä toimintaa koskevasta päätöksenteosta annetun lain 1 ja 2 §:n nojalla pykälissä yksilöidyissä tilanteissa tai sisäministeriön toimesta pelastuslain 38 §:n nojalla. Varmuusvarastojen käyttöönottoa koskeva sosiaali- ja terveysministeriön päätös tulisi näissä tilanteissa perustaa kansainvälistä avunantoa koskevaan päätökseen.
Pykälän 2 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön käyttöönottoa ja jakelua koskevassa päätöksessä voitaisiin määrätä 1 momentissa tarkoitettujen lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden, henkilösuojainten ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien tavaroiden jakelusta, käyttökohteista, määristä, hinnoista ja muista jakeluun liittyvistä seikoista. Jakelussa voitaisiin huomioida myös esimerkiksi yksityinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Momentin tarkoituksena olisi ilmaista esimerkinomaisesti mihin seikkoihin käyttöönottoa ja jakelua koskevassa päätöksessä voitaisiin ottaa kantaa. Vastikkeiden määrässä olisi huomioitava valtion talousarviosta annetun lain ja asetuksen säännökset.
13 §. Tuotanto- ja suorituskykyvaraukset
. Tuotantovarauksia ja suorituskykyvarausten hankintaa koskeva säännös olisi uusi. Pykälän 1 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskus voisi tehdä tuotantovaraussopimuksia tai suorituskykyvarausten hankintaa koskevia sopimuksia väestön toimeentulon ja suojaamisen, elinkeinoelämän toiminnan sekä maanpuolustusta ja turvallisuutta tukevan tuotannon turvaamiseksi. Tuotanto- ja suorituskykyvarauksia koskevat järjestelyt olisi tarkoitettu otettavaksi käyttöön normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Säännöksen tarkoitus olisi selkeyttää huoltovarmuuden turvaamiseen liittyvien sopimusjärjestelyjen roolia materiaalisen varautumisen muotona. Sopimukset voisivat olla aie-, esi- tai hankintasopimuksia tai erilaisia oikeudellisesti sitomattomia yhteisymmärryspöytäkirjoja tai jaettuja suunnitteluperusteita. Kunkin yksittäisen järjestelyn osalta olisi määritettävä sen oikeudellinen luonne, jolla on vaikutusta esimerkiksi sopimusten kilpailutukseen ja hankintaprosessiin. Pääosa sopimuksista olisi erilaisia poikkeusolojen varalta sovittuja palvelu- tai tavarahankintaan liittyviä puitejärjestelyjä.
Tuotantovaraus tarkoittaisi järjestelyä, jossa palveluntuottajana toimiva yritys tuottaa Huoltovarmuuskeskukselle sovittua palvelua tai valmistaa tuotetta sopimuksen käyttöönottokynnyksen aktivoituessa.
Erilaisia tuotantovarauksia olisivat muun muassa palvelutuotantovaraukset, tuotantovaraus palveluntuottajan normaaliin tuotantoon ja tuotantovaraus palveluntuottajan muunneltuun tuotantoon.
Palvelutuotantovarauksella tarkoitettaisiin sopimusta, jonka nojalla palveluntuottaja tuottaisi käyttöönottokynnyksen aktivoiduttua sopimuksella määriteltyä palvelua. Palveluntuottajan normaalia tuotantoa koskevassa tuotantovarauksessa olisi kyse siitä, että palveluntuottaja tuottaisi käyttöönottokynnyksen aktivoiduttua sopimuksella määriteltyä normaalin tuotantonsa mukaista tuotetta tai tuotteita. Tuotantovaraus palveluntuottajan muunneltuun tuotantoon (konvertointi) tarkoittaisi sopimusjärjestelyä, jonka nojalla palveluntuottaja muuttaisi käyttöönottokynnyksen aktivoiduttua tuotantolaitteistoaan ja rupeaisi tuottamaan sopimuksella määriteltyä tuotetta/tuotteita, joita yritys ei normaalisti tuota.
Tuotantovarauskokonaisuudet voisivat sisältää myös Huoltovarmuuskeskuksen investointeja koneeseen tai laitteeseen palveluntuottajan valmistuskapasiteetin kasvattamiseksi. Tällöin palveluntuottaja maksaisi Huoltovarmuuskeskukselle markkinaehtoista käyttökorvausta koneen tai laitteen käytöstä. Tarkoituksena olisi huoltovarmuuden kannalta kriittisten tuotteiden tuotannon maksimointi.
Tuotantovarauksesta tehtäisiin sopimus Huoltovarmuuskeskuksen ja palvelua tai tuotteita tuottavan tahon kanssa. Tällä sopimuksella määriteltäisiin yksityiskohtaisesti muun muassa tuotantojärjestelyn sisällöstä, maksettavista korvauksista, tuotannon aktivoimisesta ja sopijapuolten velvollisuuksista. Todennäköisesti suurin osa tällaisista sopimuksista olisi erilaisia poikkeusolojen puitejärjestelyjä. Tuotantovarausten sopimusrakenteen tulisi mahdollistaa tuotantovarausten käyttöönoton harjoittelu, testaaminen ja valvonta jo normaaliolojen aikana.
Tuotantovarausten käyttäminen mahdollistaisi joustavan vaihtoehdon varautumiselle tilanteissa, joissa perinteinen varastointi sitoisi liikaa pääomia, varastointiin liittyvät prosessit ovat tarpeettoman raskaita, varasto ei riitä pitkäkestoisen kriisiajan yli tai varastoitavat tuotteet eivät kestä pitkäaikaista varastointia. Pelkällä varastoinnilla ei erityisesti pitkäkestoisissa kriiseissä saavuteta riittävää materiaalisen varautumisen tasoa. Eri tuotantovaraussopimusten väliset suhteet ja näiden seuranta tulee olla selkeitä.
Käytännön esimerkkeinä tuotantovarauksista voitaisiin käyttää huoltovarmuusintressinä pidettävää tarvetta terveydenhuollon työntekijöiden henkilösuojaukseen esimerkiksi pandemioiden varalta. Kyseistä huoltovarmuusintressiä suojattaisiin tuotantovaraussopimuksella, jonka käyttöönottokynnyksen aktivoituessa palveluntuottaja rupeaisi tuottamaan esimerkiksi hengityssuojaimia. Hengityssuojaimilla on viimeinen käyttöpäivä, joten niiden suurten määrien varmuusvarastointi aiheuttaisi hävikkiä. Varastoitavien suojaimen varastointimäärä on volyymiltään niin suuri, että sitä ei saada kierrätettyä normaaliajan kulutuksessa. Tuotantovarauksissa ei olisi vastaavaa ongelmaa, koska tuotanto aktivoidaan vasta kun sille on huoltovarmuusnäkökulmasta tarve.
Suorituskykyvarauksissa Huoltovarmuuskeskus hankkisi tiettyjen nimettyjen tuotteiden sijasta suorituskykyä varautumisintressinä tunnistamaansa kohdetta ajatellen. Käytännössä kyse olisi tietyiltä osin turvavarastoinnin kaltaisesta menettelystä, jossa varastoiva yritys kuitenkin itse määrittäisi materiaalin laadun ja määrän, jolla haluttu vaikutus saataisiin käyttöönottovaiheessa aikaan ja jossa Huoltovarmuuskeskus tai valtioneuvosto päättäisi varastoidun materiaalin käyttökohteesta.
Huoltovarmuuskeskus määrittelisi sopimukselle huoltovarmuusintressinä pidettävän kohteen ja siihen kohdistetun varautumistason (laajuus ja kokoluokka). Sopimuksessa ei määriteltäisi erikseen tarkkaa tuotelistausta vaan palveluntuottaja voisi itse markkinalähtöisesti ratkaista millä tuotteilla ja tuotemäärillä rakentaa ja ylläpitää kyseistä huoltovarmuusintressiä turvaavaa suorituskykyä (huomioiden kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö ja muun muassa tuotteita ohjaavat määräykset ja direktiivit). Yritykselle voi tulla tarve vaihtaa varastossa oleva tuote kokonaan toiseen tuotteeseen varaston kierrätyksen yhteydessä, markkinoilla tapahtuneiden muutosten, tai viranomaismääräyksissä tapahtuvien muutosten vuoksi. Vaihdos olisi vapaasti toteutettavissa, kunhan hankittu suorituskyky säilyy sopimuksen mukaisena. Varastoa muodostettaessa ja sopimuskauden aikana yritys raportoisi sopimuksessa kuvatulla tavalla varastossa olevat tuotteet, jonka perusteella Huoltovarmuuskeskus valvoisi, että sovittu suorituskyky on saavutettu sekä sitä ylläpidetään sopimuksen mukaisesti.
Huoltovarmuusintressillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi kasvinsuojelun edellyttämää rikkakasvintorjuntaa 50 000 hehtaarin verran, joka omalta osaltaan tukee viljantuotantoa. Kyseisen huoltovarmuusintressin turvaamiseen hankitaan kasvinsuojelua tuottavaa suorituskykyä. Huoltovarmuusintressin ja sen turvaavan suorituskyvyn kokoluokka määritellään Huoltovarmuuskeskuksen toimesta. Suorituskyvyn rakentamisessa ja ylläpidossa tulee huomioida alan ohjaava lainsäädäntö. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suorituskyvyn mahdollistavien kemikaalien tulee olla lainsäädännön ja viranomaiskriteerien hyväksymiä tuotteita.
Suorituskykyvarauksesta sovittaisiin palveluntuottajan kanssa sopimuksella. Tällä sopimuksella määriteltäisiin yksityiskohtaisesti muun muassa huoltovarmuusintressi, sekä suorituskyky, jolla palveluntuottaja turvaisi kyseisen huoltovarmuusintressin. Tämän lisäksi muita sopimuksella määriteltäviä asioita olisivat muun muassa suorituskyvyn (materiaalisen varaston) ylläpidosta maksettava korvaus, sopimuksen voimassaoloaika, kyvykkyyksiin liittyvä valvonta ja tarkastukset. Suorituskyvyn ylläpidosta maksettavaan korvaukseen käytettäisiin mahdollisesti ohjaavaa laskumallia, joka kuitenkin sisältäisi maltillista neuvotteluvaraa. Palveluntuottaja vastaisi suorituskyvyn mahdollistavan varaston kierrosta osana omaa kaupallista varastoaan.
Palveluntuottaja sitoutuisi pitämään tuotteita varastossa sopimuksella kuvatulla tavalla. Huoltovarmuuskeskuksen tulisi varmistua siitä, että varaston ylläpito toimii sopimuksen edellyttämällä tavalla ja tasolla. Tämä varmistettaisiin muun muassa säännöllisellä palveluntuottajan raportoinnilla, tarkastuskäynneillä, sekä säännöllisin yhteistyökokouksin.
Sopimuksista olisi todennäköisesti joissain tapauksissa tehtävä määräaikaisia, jotta sopimukselle pystyttäisiin laatimaan jonkinlainen raami varaston myyntihinnalle niissä tapauksissa, kun varaston käyttöönottaessa Huoltovarmuuskeskus haluaa käyttää ohjausoikeuttaan tuotteiden jakelukohteille. Eli näissä tilanteissa palveluntuottajan varastoimaa materiaalia kohdennettaisiin muille toimijoille. Materiaalin saaja maksaisi saamastaan materiaalista palveluntuottajalle. Poikkeusoloissa tulisi huomioida valmiuslaissa säädetty materiaalin ja hintojen säännöstelystä. Todennäköistä on, että Huoltovarmuuskeskuksen ohjausoikeutta koskevat kysymykset liittyisivät vain osiin suorituskykyvaraussopimuksia.
Suorituskykyvarauksen hankintaa suunniteltaessa Huoltovarmuuskeskus tekisi kustannusarvioita, joissa verrattaisiin maksettavaa korvausta muihin materiaalisen varautumisen tapoihin (esimerkiksi kyseisen huoltovarmuusintressin turvaavaan varmuusvaraston perustamisen ja ylläpidon kustannusarvioihin).
Huoltovarmuusintressin tunnistamisen perusteella tehtäisiin markkinakartoitusta potentiaalisista palveluntuottajista suorituskykyvarausten tuottoon. Markkinakartoituksen perusteella palveluntuottajat voitaisiin kilpailuttaa kyseiseen hankintaan sopivalla menettelytavalla. Potentiaalisten palveluntuottajien kanssa käytäisiin tarvittaessa myös markkinavuoropuheluita.
Sopimuksista tehtäisiin joko määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia. Jos sopimuksista tehtäisiin toistaiseksi voimassa olevia, niin tällöin maksettavaan korvaukseen asetettaisiin hinnanmuutostilanteita varten sopimuksellinen indeksisidonnainen muutoskatto. Toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia voitaisiin myös kilpailuttaa sopimuskauden aikana Huoltovarmuuskeskuksen sisäisen hankintaohjeistuksen mukaisesti. Sopimuksia voitaisiin tehdä Suomessa ja ulkomailla sijaitsevien toimijoiden kanssa.
Käytännön esimerkkeinä suorituskykyvarauksista voidaan edellä kuvatun kasvinsuojelukyvykkyyden lisäksi mainita esimerkiksi huoltovarmuusintressinä pidettävä sotilaallisen maanpuolustuksen ja viranomaisten kuten poliisin, pelastustoimen, sairaanhoidon sekä muiden kriittisten maantiekuljetusten tarvitseman merkkikohtaisen raskaan kuljetuskaluston toimivuus merkittävissä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Tämä huoltovarmuusintressi voitaisiin turvata suorituskykyvarauksella, jossa sovitaan materiaalisen kyvykkyyden ylläpidosta, varaosavaraston muodossa. Tarkemmin kuvattuna kyse olisi merkkikohtaisista kriittisistä varaosista, joiden varastointia olisi vaikeaa ylläpitää esimerkiksi valtion varmuusvarastointimallia käyttäen. Kyseinen huoltovarmuusintressi huomioiden varastoitavien tuotteiden pitää pystyä joustavasti vastaamaan markkinamuutoksia, sekä vastaamaan kulloinkin käytettävissä olevan ajoneuvokaluston tarpeita.
Tuotantovarauksia ja suorituskykyvarauksien hankintaa koskevien sopimusten valmistelun yhteydessä olisi erityisesti huolehdittava siitä, etteivät sopimukset ja niiden nojalla maksettavat korvaukset ole päällekkäisiä hankintayksiköiden toteuttamien järjestelmähankintojen ja niihin liittyvien huoltovarmuusjärjestelyjen kanssa. Toimittajalle ei voida maksaa samasta varautumistoiminnasta yhtäältä hankintasopimukseen tai siihen liittyvien järjestelyjen kautta ja toisaalta huoltovarmuustoiminnan piiriin kuuluvien järjestelyjen kautta.
6 luku
Huoltovarmuuden rahoittaminen
14 §.Huoltovarmuusrahasto ja huoltovarmuusmaksu
. Pykälässä säädettäisiin huoltovarmuusrahastosta, rahastosta katettavista kustannuksista ja huoltovarmuusrahaston pääomasta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olisi perustuslain 87 §:ssä tarkoitettu valtion talousarvion ulkopuolinen huoltovarmuusrahasto, johon tuloutettaisiin nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1472/1994) sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) perusteella kannettava huoltovarmuusmaksu. Ehdotus vastaa voimassa olevaa sääntelyä.
Pykälän 2 momentin mukaan Huoltovarmuusrahastosta voitaisiin kattaa materiaalisesta varautumisesta kuten varmuus-, velvoite ja turvavarastoinnista aiheutuvat kustannukset ja investoinnit sekä muualla lainsäädännössä huoltovarmuusrahastosta katettavaksi säädetyt korvaukset. Huoltovarmuusrahastosta maksettavista varautumistoimenpiteistä aiheutuvien kustannusten korvauksista säädetään tällä hetkellä yhteensä 21 voimassa olevassa laissa, jotka ovat kuvattuina esityksen 19 §:n perusteluissa. Huoltovarmuusrahastosta voitaisiin lisäksi korvata Huoltovarmuuskeskuksen ohjelmatoimintaan liittyviä huoltovarmuustoimenpiteitä, muita kuin materiaaliseen varautumiseen liittyviä huoltovarmuuden turvaamiseen liittyviä välttämättömiä investointeja sekä kriisitoimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia.
Huoltovarmuusrahastosta voitaisiin kattaa myös voimassa olevan huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) 11 §:n 2 momentissa säädetyt viljan, siemenviljan ja nurmikasvien siemenen varmuusvarastoinnista aiheutuvat korkomenot ja muut kustannukset, jotka on voitu aiemmin korvata valtion talousarviosta.
Huoltovarmuusrahastosta voitaisiin rahoittaa myös jatkossa esimerkiksi huoltovarmuuden kannalta keskeisiä kyberturvallisuustoimenpiteitä. Rahoitettaviin palveluihin voisi kuulua Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen tuottamat huoltovarmuuskriittisille yrityksille suunnatut kyberturvallisuuspalvelut, kuten vakavien kyberuhkien havainnointipalvelu, huoltovarmuuskriittisten toimialojen kyberturvallisuusharjoitukset sekä ajankohtainen kyberuhkien tilannekuvapalvelu.
Huoltovarmuusrahaston rahoituksella tuotettavien palveluiden avulla edistetään yhteiskunnan kriisinsietokykyä ja varautumista digitaalisiin häiriöihin. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tuottanut huoltovarmuuskriittisille yrityksille suunnattuja erilaisia kyberturvallisuuspalveluita 20 vuoden ajan. Vuonna 2025 kokonaisrahoitus Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle oli noin 7 miljoonaa euroa. Rahoituksella tuotetaan tällä hetkellä muun muassa vakavien kyberuhkien havainnointipalvelu HAVARO:n toimintaa sekä kehittämistä, kyberuhkien tilannekuvapalvelua, julkisen ja yksityisen sektorin välisiä tiedonvaihtoryhmien toimintaa sekä huoltovarmuuskriittisten toimialojen kyberharjoituksia. Palvelut ovat pääosin sellaisia, joiden tuottamiselle kaupallisesti ei ole edellytyksiä.
Huoltovarmuusrahaston käyttötarkoitusta ei laajennettaisi nykyisestä. Uudistuksen yhteydessä määriteltäisiin kuitenkin säännöstasolla, mihin huoltovarmuusrahaston rahoitusta voitaisiin konkreettisesti käyttää. Tämä vähentäisi myös valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston eduskunnan budjettivallan rajoittamista.
Huoltovarmuusrahastosta rahoitettaisiin vain rahastolle määriteltyjä kustannuksia. Virastona toimivan Huoltovarmuuskeskuksen toimintamenot sekä sektori- ja poolitoimintojen kulut katettaisiin sen sijaan valtion talousarviosta. Toimintamenomäärärahaa saisi käyttää viraston laissa tai asetuksessa säädettyjen tehtävien hoidosta aiheutuviin palkkausmenoihin ja muihin kulutusmenoihin, koneiden ja kaluston sekä muun aineellisen tai aineettoman käyttöomaisuuden hankintamenoihin sekä muihin viraston toiminnasta välittömästi aiheutuneisiin menoihin.
Viraston kulujen korvaamisesta valtion talousarviosta ei säädettäisi erikseen. Esimerkiksi vuonna 2024 Huoltovarmuuskeskuksen edellä todetut toimintamenot olivat 28 347 854 euroa ja sektori- ja poolitoiminnan kulut 5 512 594 euroa eli yhteensä 33 860 448euroa. Vuonna 2023 vastaavasti toimintamenot olivat 19 211 706 euroa sekä pooli- ja sektoritoiminnan kulut 5 456 059 euroa eli yhteensä 24 667 765 euroa. Valtion talousarviosta virastolle kohdistettavasta määrästä päätettäisiin vuosittain osana valtion talousarvion laadintaprosessia.
Pykälän 3 momentti koskisi huoltovarmuusrahaston pääomataloutta ja siinä selkeyden vuoksi todettaisiin, mistä rahaston pääoma muodostuisi. Huoltovarmuusrahaston pääoman muodostaisivat sekä materiaalisen varautumisen edellyttämä että muu huoltovarmuuden kannalta välttämätön kiinteä ja irtain omaisuus, varmuusvarastoissa olevat tavarat sekä sijoittamattomat varat. Varmuusvarastoitujen tavaroiden luovutuksessa syntynyt voitto tai tappio olisi otettava huomioon huoltovarmuusrahaston pääoman muutoksena. Rahaston pääoma voisi alentua kauppatoimissa syntyvien tappioiden tai muiden menetysten seurauksena.
Varmuusvarastoitujen tavaroiden ja kauppatoimiin liittyvien saatavien lisäksi rahaston pääomaan kuuluisivat rahaston omat varastorakennukset ja -rakennelmat sekä varastokiinteistöt. Osa varastoista voisi olla sijoitettuna myös vuokrattuihin tiloihin. Rahaston pääoma kasvaisi siihen tuloutettujen varmuusvarastointimaksujen määrällä. Muulla huoltovarmuuden kannalta välttämättömällä omaisuudella tarkoitetaan esimerkiksi Puolustusvoimien kanssa tehtävän sotilaallisen huoltovarmuuden varautumisyhteistyön yhteydessä Huoltovarmuuskeskuksen hankkimaa omaisuutta.
15 §.Huoltovarmuusrahaston hallinto.
Pykälän 1 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskus vastaisi huoltovarmuusrahaston hallinnosta sekä talouden ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Huoltovarmuusrahastolla ei olisi erillistä hallitusta. Huoltovarmuusrahaston käyttöä koskevaan päätöksentekoon sovellettaisiin lain 6 ja 7 §:ssä säädettyä. Huoltovarmuusrahastoon liittyviä asioita käsiteltäisiin myös lain 9 §:n mukaisessa Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmässä.
Valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot ovat erilliseksi varallisuudeksi eriytetty osa valtionhallintoa. Rahastoja ei katsota erillisiksi oikeushenkilöiksi, vaan niiden rajoitettu toimivalta määräytyy rahastokohtaisen lainsäädännön mukaan. Huoltovarmuusrahastolla ei olisi omia työntekijöitä, vaan viraston työntekijät tekisivät esimerkiksi materiaalisen varautumisen kierrätyksen osto- ja myyntitoimenpiteet sekä sopimusten ja päätösten valmistelut rahaston lukuun, josta toimenpiteet rahoitetaan.
Huoltovarmuuskeskus päättäisi rahastosta maksettavista korvauksista ja tuista, huolehtisi rahaston hallinnosta sekä talouden ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä, huolehtisi rahaston kirjanpidon, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä, päättäisi rahaston toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä tekisi työ- ja elinkeinoministeriölle esityksiä rahaston tulostavoitteiksi ja vuotuiseksi talousarvioksi ja huolehtisi rahaston maksuvalmiudesta.
Huoltovarmuusrahaston kiinteän omaisuuden luovuttamiseen sovellettaisiin, mitä oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetussa laissa (973/2002) säädetään. Kiinteistöjen tuotto ja niiden luovutuksista saatavat vastikkeet tuloutettaisiin huoltovarmuusrahastoon.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos huoltovarmuusrahaston likvidit varat eli kassan varat ylittäisivät 150 miljoonaa euroa, ylimenevä osa olisi tuloutettava valtion talousarvioon. Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmässä ja tulosohjausprosessissa seurattaisiin säännöllisesti rahaston kassan kehittymistä. Kassasta siirrettäisiin varoja talousarvioon 150 miljoonan euron ylittävältä osuudelta. Tämä tehtäisiin siten, että vuosittain annettavien lisätalousarvioesitysten yhteydessä huomioitaisiin kassasta talousarvioon tehtävät siirrot.
Lisäksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos valtioneuvosto päättäisi, että valtion varmuusvarastoja lakkautettaisiin tai supistettaisiin, huoltovarmuusrahaston pääoma tai supistusta vastaava osa siitä olisi tuloutettava valtion talousarvioon.
Voimassa olevan huoltovarmuuslain 12 §:n nojalla varmuusvarastoitujen tavaroiden luovutuksessa syntynyt voitto tai tappio on otettava huomioon huoltovarmuusrahaston pääoman muutoksena siten, että jos valtioneuvosto päättää lakkauttaa tai supistaa valtion varmuusvarastoja, on huoltovarmuusrahaston pääoma tai supistusta vastaava osa siitä tuloutettava valtion talousarvioon.
Tuloutukset ovat käytännössä liittyneet tilanteisiin, joissa valtioneuvoston tavoitepäätöksessä on muutettu varastojen kuten esimerkiksi öljyn tai viljan varastotasoja. Tuloutus koskisi siis vain tilanteita, joissa valtioneuvoston tavoitepäätöksessä määriteltäisiin varastoitavalle tuotteelle uusi varautumisen taso, mikä johtaisi varmuusvaraston lakkauttamiseen tai supistamiseen.
Varmuusvarastoja on myös päivitettävä siten, että ne vastaisivat uhka- ja toimintaympäristöanalyysin tarpeita. Tällöin varmuusvarastoja joudutaan myös lakkauttamaan ja supistamaan myymällä tuotteita markkinahintaan. Myynnistä saatuja varoja on tarpeellista käyttää tällöin mahdollisimman nopeasti uhka-arvion perusteella jo olemassa olevien varastojen täydentämiseen tai ohjata varat tarvittaessa mahdollisimman nopeasti tarkoituksenmukaisiin varmuusvarastoihin tai varautumisjärjestelyihin. Tällaiset operatiiviset muutokset olisivat mahdollisia ilman pykälän 2 momentin varmuusvarastoja koskevaa tuloutussääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Huoltovarmuusrahaston hallinnosta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
16 §.Tilinpäätös, kirjanpito ja tilintarkastus.
Pykälässä säädettäisiin huoltovarmuusrahaston tilinpäätöksestä, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta. Rahaston tilikausi olisi kalenterivuosi. Huoltovarmuuskeskuksen olisi laadittava erillinen tilinpäätös rahaston toiminnasta. Tilintarkastus liittyy yleisesti ottaen tilivelvollisuuteen ja asianmukaisen taloudenhoidon vaatimukseen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että huoltovarmuusrahaston taloushallinnon järjestämiseen ja toimeenpanoon sovelletaan valtion talousarviosta annettua lakia (423/1988, jäljempänä
talousarviolaki
), jonka 21 a §:ssä säädetään, että talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston maksuliikkeeseen, kirjanpitoon ja sen yhteydessä järjestettävään muuhun seurantaan, tilinpäätökseen, toimintakertomukseen ja laskentatoimeen sekä palkanlaskentaan ja matkakustannusten korvausten tarkastamiseen sovelletaan, mitä talousarviolaissa ja sen nojalla säädetään tai määrätään, jollei muualla laissa toisin säädetä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin huoltovarmuusrahaston tilintarkastuksen vuosittainen hoitaminen valtiontalouden tarkastusviraston tehtäväksi. Valtiontalouden tarkastusviraston valvonta vähentäisi osaltaan valtion talousarvion ulkopuoliseen rahastoon liittyvää eduskunnan budjettivallan rajoitusta.
Pykälän 3 momentissa olisi perussäännökset tilintarkastajan tehtävistä ja velvollisuudesta antaa kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomus. Momentissa säädettäisiin myös, mistä seikoista tilintarkastuskertomuksessa olisi lausuttava.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tilinpäätökseen tehtävästä merkinnästä, joka koskisi tehtyä tilinpäätöstä. Merkinnässä olisi viitattava tilintarkastuskertomukseen sekä lausuttava siitä, onko tilinpäätös laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Pykälän 5 momentti koskisi ongelmatilanteita tilikauden aikana ja 6 momentti Huoltovarmuuskeskuksen avustamisvelvollisuutta tarkastuksessa.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin, että valtioneuvosto vahvistaisi Huoltovarmuuskeskuksen laatiman huoltovarmuusrahaston tilinpäätöksen viimeistään varainhoitovuotta seuraavan huhtikuun 15 päivänä. Tilinpäätös sisältäisi tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen.
Virastona toimivalla Huoltovarmuuskeskuksella ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä toimivalla huoltovarmuusrahastolla olisi jatkossa erilliset kirjanpidot. Kirjanpitoyksikkönä toimivan viraston osalta tilintarkastuksesta ei tarvita erillistä mainintaa laissa. Virastot laativat vuosittain tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, joiden tarkastamisesta valtiontalouden tarkastusvirasto vastaa valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) mukaisesti. Lisäksi valtiontalouden tarkastusvirasto toteuttaa erilaisia toiminnantarkastuksia. Virastot ovat kirjanpitoyksiköitä, joihin sovelletaan talousarviolakia ja asetusta valtion talousarviosta (1243/1992). Kunkin rahaston ja kirjanpitoyksikkönä toimivan viraston välillä olisi rahaston yhdystili, joka toimisi molempien tasetilinä. Se osoittaa rahaston ja sitä hoitavan kirjanpitoyksikön välisen saatava- ja velkasuhteen. Tiliä käytetäisiin myös silloin, kun varoja siirretään joko rahastosta talousarvioon tai talousarviosta rahastoon.
Huoltovarmuusrahaston toimintaa, rahoituksen käyttöä ja rahoituksen tason riittävyyttä arvioitaisiin säännöllisesti Huoltovarmuuskeskuksen ohjausryhmässä sekä ministeriön tulosohjauksessa.
17 §.Lainanottovaltuus.
Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta ottaa huoltovarmuusrahastolle lainaa valtioneuvoston luvalla ja sen määräämillä ehdoilla enintään 600 miljoonaa euroa. Lainojen korot ja takaisinmaksu suoritettaisiin huoltovarmuusrahaston varoista. Huoltovarmuuskeskus tekisi työ- ja elinkeinoministeriölle esityksen rahaston lainanotosta.
Voimassa olevan lain mukaan huoltovarmuusrahastolle voidaan ottaa lainaa enintään 200 miljoonaa euroa. Lainanotto edellyttää luvan valtioneuvostolta, joka määräisi myös sen ehdot.
Lainanottovaltuutta ei ole korotettu voimassa olevan lain aikana. Muutoksessa huomioitaisiin muuttunut toiminta- ja turvallisuusympäristö. Huoltovarmuusrahasto on yksi vakavien kriisitilanteiden keskeisiä työkaluja. Esimerkiksi mahdollisessa sotilaallisessa kriisissä voisi syntyä tilanne, jossa huoltovarmuuden turvaaminen edellyttäisi erittäin merkittäviä ja kiireellisesti toteuttavia huoltovarmuustoimia. Näiden toimien toteuttaminen voisi edellyttää lainanottovaltuuden käyttöä. Tällaisissa tilanteissa lainanottovaltuuden pitäisi olla riittävän suuri.
Lainanottovaltuuden täysimääräinen hyödyntäminen on epätodennäköistä, mutta se voi olla erittäin tärkeä rahoitusväline. Samankaltaista varautumista on lainsäädännössä muuallakin, ja esimerkiksi poikkeusolojen vakuutustakuusta annetussa laissa (408/2007) valtio voi ottaa vastuuta jopa 10 miljardin euron verran. Ilman merkittävää lainanottovaltuuden korottamista huoltovarmuuden turvaaminen mahdollisissa äärimmäisissä kriiseissä voisi vaikeutua. Lisäksi kriiseihin olisi pitkälti kyettävä vastaamaan normaaliolojen lainsäädännöllä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edelleen, että valtio vastaisi lainoista siltä osin kuin huoltovarmuusrahaston varat eivät riittäisi.
7 luku
Huoltovarmuuskeskuksen myöntämät tuet
18 §.Tuen myöntämisen yleiset edellytykset.
Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen huoltovarmuusrahaston varoista myöntämien tukien yleisistä edellytyksistä, Tuet huoltovarmuustoimenpiteisiin rahoitettaisiin Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimasta huoltovarmuusrahastosta. Virastomuotoisen Huoltovarmuuskeskuksen virkahenkilöstö tekisi virkavastuulla tuen myöntämistä koskevat päätökset
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskus voisi myöntää huoltovarmuusrahastosta tukea taloudelliseen tai muuhun toimintaan (ei-taloudelliseen toimintaan), jos se on tarpeellista tässä laissa säädettyjen tai edellä esitetyn 1 §:n 2 momentissa ja jaksossa 2.2 kuvatussa tavoitepäätöksessä asetettujen tavoitteiden toteutumiseksi. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista uusitaan noin viiden vuoden välein. Voimassa oleva valtioneuvoston päätös (568/2024) hyväksyttiin lokakuussa 2024. Myönnettävä rahoitus liittyisi Huoltovarmuuskeskuksen hyväksyttyjen strategisten painopisteiden ja Huoltovarmuuskeskuksen ohjelmatoiminnan käytännön toimeenpanoon liittyviin tukipäätöksiin.
Säännöstä ei sovellettaisi esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtion viranomaisten kanssa tekemiin sopimusjärjestelyihin, joissa rahoitetaan ei-taloudelliseen toimintaan liittyviä henkilöstöresursseja. Tällaisten sopimusjärjestelyjen lähtökohtana tulisi kuitenkin olla, parlamentaarisen selonteon (8/2022) mukaisesti, ettei Huoltovarmuusrahastosta rahoitettaisi toisen viranomaisen vastuulle kuuluvia pitkäkestoisia normaaliajan toimintoja.
Huoltovarmuusrahastosta voitaisiin kuitenkin rahoittaa huoltovarmuuden kannalta keskeisiä kyberturvallisuustoimenpiteitä. Rahoitettaviin palveluihin voisi kuulua Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen tuottamia huoltovarmuuskriittisille yrityksille suunnattuja kyberturvallisuuspalveluita, kuten vakavien kyberuhkien havainnointipalvelu, huoltovarmuuskriittisten toimialojen kyberturvallisuusharjoitukset sekä ajankohtainen kyberuhkien tilannekuvapalvelu.
Taloudellisen toiminnan käsite olisi sama kuin EU:n kilpailuoikeudessa. Sekä yrityksen että taloudellisen toiminnan käsitteet ovat EU-oikeudessa laajat. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailuoikeudellisen yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Ratkaisevaa arvioinnissa on harjoitettavan toiminnan luonne. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita ja palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla. Tulkintakäytännössä on painoarvoa annettu sille, tuottaako yksityinen yritys vastaavia tavaroita ja palveluita markkinoilla. Myös voittoa tavoittelemattomat yksiköt voivat harjoittaa taloudellista toimintaa. Toiminta voi olla taloudellista, vaikka siihen kytkeytyisi yleiseen etuun liittyviä velvoitteita, erityisoikeuksia, yksinoikeuksia tai toimintaa tuettaisiin julkisin varoin. Pelkkää hyödykkeen ostamista tai hankintaa ei pidettäisi lähtökohtaisesti taloudellisena toimintana, jos hyödykkeet on hankittu käytettäväksi muussa kuin taloudellisessa toiminnassa. Myös yksityinen ammatin- tai elinkeinonharjoittaja voi harjoittaa taloudellista toimintaa.
Huoltovarmuuskeskus voisi myöntää rahoitusta oikeushenkilöille tai julkishallinnon organisaatioille. Tukea ei myönnettäisi yksityishenkilöille.
Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin tuen myöntämisen yleiset edellytykset. Momentin 1 kohdan mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, ettei toimenpiteen tukeminen ole lakisääteisesti jonkun toisen viranomaisen vastuulla, eikä rahoitus liity viranomaisen vastuulle kuuluvaan pitkäkestoiseen normaaliajan toimintoon. Tavoitteena on estää päällekkäisten tukien myöntäminen ja se, ettei Huoltovarmuuskeskus rahoittaisi toisen viranomaisen vastuulle kuuluvia pitkäkestoisia normaaliajan toimintoja. Momentin 2 kohdan mukaan tuen olisi kohdistuttava markkinoiden toimintapuutteen korjaamiseen ja sillä olisi oltava kannustava vaikutus. Julkisia varoja on syytä kohdistaa vain markkinoiden toimintahäiriöissä, eikä tukea tule myöntää, jos tuen kohteena oleva toimenpide tai hanke käynnistyisivät ilman tukeakin. Kannustava vaikutus toteutuu esimerkiksi silloin, kun tuettava hanke tai toiminta aloitetaan vasta sen jälkeen, kun tuenhakija on toimittanut kirjallisen tukihakemuksen Huoltovarmuuskeskukselle. Kannustavaa vaikutusta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota myös siihen, saavutettaisiinko tavoiteltava huoltovarmuuden-, varautumisen tai turvallisuustaso ilman tuen myöntämistä. Momentin 3 kohdan mukaan yrityksellä on katsottava olevan edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että yritys esittää riittävät selvitykset taloudellisesta asemastaan. Momentin 4 kohdan mukaan tuki ei saisi vääristää tai uhata vääristää kilpailua. Huoltovarmuus perustuu toimiviin ja kilpailullisiin markkinoihin. Tukea myönnettäessä on huomioitava tuen vaikutukset yritysten väliseen kilpailutilanteeseen. Momentin 4 kohdassa edellytettäisiin, että Huoltovarmuuskeskuksen on tukea myöntäessään otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. SEUT 107 artiklassa on määritelty valtiontuen käsite ja SEUT 108 artiklassa määritellään komission yksinomainen toimivalta sekä jäsenvaltion velvollisuus etukäteen ilmoittaa valtiontuesta niissä tilanteissa, joissa ei ole säädetty poikkeusta ilmoitusvelvollisuudesta. Momentin 5 kohdan mukaan myönnettävän tuen tulisi olla määräaikainen. Määräajan päättyessä tuen tarpeellisuutta ja toimivuutta tulisi arvioida ennen mahdollista jatkopäätöstä.
Tukien myöntämiseen sovellettaisiin lisäksi, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään.
Tukipäätöksiä tehtäessä olisi selvitettävä tuettavan hankkeen saaman julkisen rahoituksen suuruus, hankkeen kokonaisrahoitus sekä hankkeen kannattavuus ja kilpailuvaikutukset. Julkiseksi rahoitukseksi katsotaan kaikki julkisista varoista kuten valtion, kuntien, valtion erityisrahoituslaitosten ja EU:n varoista saatava rahoitus. Jos hankkeeseen kohdistuu tukea useasta julkisesta lähteestä, tukea myönnettäessä on huomioitava myös EU:n valtiontukisääntelyn sekä mahdolliset kansalliset tukea koskevat kasautumista koskevat säännökset.
Hyväksyttävät kustannukset määriteltäisiin tukipäätöksessä. Hyväksyttäviä kustannuksia olisivat saavutettavaan huoltovarmuushyötyyn nähden tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kulut, jotka ovat todennettavasti rahoituksen saajan kirjanpidossa ja aiheutuneet rahoitettavasta projektista sen kestoaikana. Kustannuksia voidaan hyväksyä takautuvasti projektin kestoajalta ja erityisestä syystä myös toteutusta edeltäneestä suunnitteluvaiheesta. Arvonlisäverollisten kustannusten arvonlisäveron osuus voidaan katsoa hyväksyttäväksi kustannukseksi, jos kyseinen maksettava arvonlisävero jää rahoituksen saajan lopulliseksi kustannukseksi, eli jos rahoituksen saaja ei voi vähentää arvonlisäveron osuutta omassa verotuksessaan.
Tukihakemus ja projektin osalta projektisuunnitelma ja sen liitteenä oleva kululajikohtainen budjetti olisivat osa tukipäätöstä ja toimivat pohjana kustannusten hyväksymiselle.
Huoltovarmuuskeskuksen rahoitusta koskevassa päätöksessä voitaisiin erikseen määritellä hyväksyttävät kululajit kunkin rahoitettavan kohteen osalta.
Pykälän 3 momentin mukaan tuen muutoksenhakuun sovellettaisiin valtionavustuslain (430/2022) 7 luvun 34 §:ää, jonka mukaan valtionapuviranomaisen päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään.
Pykälän 4 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen edellytyksistä ja tuen määrästä sekä tuen määräytymisen perusteista.
19 §.Muissa laeissa säädetyt tuet ja korvaukset
. Pykälän mukaan sen lisäksi mitä 18 §:ssä säädetään, huoltovarmuusrahastosta myönnettävistä tuista ja korvauksista sekä niiden myöntämisen edellytyksistä säädetään erikseen muualla lainsäädännössä.
Erityislainsäädännössä säädetään lisäksi huoltovarmuusrahastosta myönnettävistä tuista ja korvauksista sekä niiden myöntämisen edellytyksistä. Pykälässä olisi yleinen viittaus muihin lakeihin, joita on yhteensä voimassa 21 kappaletta. Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat erityislait:
– Siemenlaki 600/2019
– Laki sähköisen viestinnän palveluista 917/2014
– Postilaki 415/2011
– Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 348/2017
– Laki luottolaitostoiminnasta 610/2014
– Sijoitusrahastolaki 213/2019
– Vakuutusyhtiölaki 521/2008
– Vakuutusyhdistyslaki 1250/1987
– Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä 398/1995
– Laki eläkesäätiöistä ja eläkekassoista 946/2021
– Merimieseläkelaki 1290/2006
– Maatalousyrittäjien eläkelaki 1280/2006
– Laki Eläketurvakeskuksesta 397/2006
– Maksulaitoslaki 297/2010
– Kiinteistörahastolaki 1173/1997
– Sijoituspalvelulaki 747/2012
– Laki Liikennevakuutuskeskuksesta 461/2016
– Laki Potilasvakuutuskeskuksesta 949/2019
– Laki lääkkeiden velvoitevarastoinnista 979/2008
– Turvavarastolaki 970/1982
– Laki polttoturpeen turvavarastoista 321/2007
8 luku
Erinäiset säännökset
20 §. Osakkeiden hankkiminen, luovuttaminen ja päätöksenteko.
Pykälässä säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskuksen osakkeiden hankkimisesta, Huoltovarmuuskeskuksen omistamien osakkeiden luovuttamisesta ja osakeomistusta koskevaan muuhun päätöksentekoon sovelletaan, mitä valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain (1368/2007) 4 § 1 momentissa säädetään. Kyseisessä lainkohdassa säädetään, että valtioneuvoston yleisistunto käsittelee ja ratkaisee muun muassa osakkeiden luovuttamista ja osakehankintoja valtioenemmistöisissä yhtiöissä koskevat asiat, asiat jotka koskevat valtion myötävaikutusta sellaiseen järjestelyyn, jonka seurauksena valtion täysin omistaman yhtiön osakkeita luovutetaan muille, sekä valtion omistajapolitiikkaa ja omistajaohjausta koskevat yleiset periaatteet ja toimiohjeet.
21 §.Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeus.
Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeudesta viranomaisilta sen lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi. Pykälän mukaan Huoltovarmuuskeskuksella olisi sen estämättä, mitä tietojen salassa pitämisestä säädetään, oikeus saada pyynnöstä maksutta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 4 §:n 1 momentin 1, 4 ja 7 kohdassa tarkoitetulta viranomaiselta välttämättömät tiedot tämän lain 5 §:n 1 momentin 3, 4 ja 7 kohdissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi.
Voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin ei sisälly säännöstä Huoltovarmuuskeskuksen oikeudesta saada tietoja salassapitosäännösten estämättä muilta viranomaisilta. Tällaisesta tiedonsaantioikeudesta säätäminen olisi välttämätöntä, sillä Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden viranomaisten välinen yhteistyö on tiivistä ja yhteistyö on korostunut entisestään nykyisessä turvallisuustilanteessa. Huoltovarmuuskeskus tarvitsee tietoja muilta viranomaisilta lakisääteisten tehtäviensä suorittamiseksi. Tiedonsaantioikeudessa on myös huomioitava 5 §:n tehtäväsäännösten muotoilut, joissa useassa Huoltovarmuuskeskus toteuttaa tehtäviään yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Lisäksi tiedonsaantioikeuden osalta on huomioitava, että jokainen ministeriö vastaa toimialallaan huoltovarmuuden kehittämisestä, eikä tämä ole yksin Huoltovarmuuskeskuksen tehtävä. Yhteistyön toteutumiseksi on välttämätöntä vaihtaa myös salassa pidettäviä tai turvallisuusluokiteltuja tietoja viranomaisten kesken. Julkisuuslaki soveltuu Huoltovarmuuskeskuksen toimintaan ja asiakirjoihin, joten viranomaisyhteistyössä noudatetaan julkisuuslain säännöksiä. Säännöksen tavoitteena on varmistaa, ettei voimassa olevasta lainsäädännöstä johdu esteitä tiedonvaihdolle Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden viranomaisten välillä, mikä voisi vaikeuttaa tai estää olennaisten ja kriittisten tietojen oikea-aikaisen vastaanottamisen ja luovuttamisen sekä estää Huoltovarmuuskeskusta hoitamasta lakisääteisiä tehtäviään.
Tiedonsaantioikeuden tarkkarajaisuusvaatimus on huomioitu säännöksessä viittaamalla niihin Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisiin tehtäviin, joiden suorittamiseksi tiedonsaantioikeudesta säädetään. Näitä tehtäviä olisivat 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen huoltovarmuuden kannalta välttämättömän kriittisen infrastruktuurin toimivuuden turvaamisen edistäminen, 4 kohdan mukainen huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden saatavuuden turvaamisen edistäminen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamisen edistäminen, sekä 7 kohdan mukainen kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle kuuluvien tehtävien hoitaminen, joista säädetään kaasun toimitusvarmuusasetuksessa.
Kaikki yllä mainitut tehtävät ovat sellaisia, joiden toteuttamiseksi Huoltovarmuuskeskus tarvitsee tai saattaa tarvita tietoja muilta viranomaisilta. Tällaiset tiedot liittyvät usein poikkeusoloihin varautumiseen, kansalliseen turvallisuuteen tai puolustusvoimien varautumiseen taikka ovat muulla perusteella salassa pidettäviä. Sen vuoksi säännöksen yhteydessä on säädettävä siitä, että Huoltovarmuuskeskuksella on tiedonsaantioikeus salassapitosäännösten estämättä.
Huoltovarmuuden kannalta välttämättömän kriittisen infrastruktuurin toimivuuden turvaamisen edistämisen osalta Huoltovarmuuskeskus tekee yhteistyötä muiden viranomaisten, kuten puolustusministeriön, Puolustusvoimien, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Traficomin, Väyläviraston ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Kriittisen infrastruktuurin toimivuuden turvaamista koskevat tiedot voivat liittyä esimerkiksi kriittisen infrastruktuurin kohteiden sijaintiin, suunnitteluun, suojaamiseen, turvajärjestelyihin ja kriittisen infrastruktuurin toimintakyvyn palauttamiseen. Huoltovarmuuden kannalta kriittisen infrastruktuurin turvaamisen edistämisessä tarvittavia tietoja voivat olla muun muassa kriittiseen toimijaan tai toimialaan kohdistuva kohonnut uhka-arvio, tiedot poikkeamista, tapahtumista tai ilmiöistä, jotka häiritsevät tai voivat häiritä huoltovarmuuden kannalta välttämättömän kriittisen infrastruktuurin toimivuutta ja mikä tällaisten häiriöiden vaikutus on huoltovarmuudelle. Huoltovarmuusjärjestelmän kannalta olennaista on paitsi tunnistaa ja turvata kriittistä infrastruktuuria, ymmärtää mikä sen merkitys ja siihen kohdistuvien häiriöiden vaikutus on huoltovarmuuden kannalta keskeisten toimintojen osalta. Huoltovarmuuden kannalta välttämätöntä kriittistä infrastruktuuria ovat esimerkiksi energiahuoltoon, vesi- ja jätehuoltoon, tietoliikenteeseen ja logistiikkaan liittyvät palvelut, infrastruktuuri sekä tuotanto- ja toimitusketjut.
Huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden saatavuuden turvaamisen edistäminen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa edellyttää tiivistä yhteistyötä Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden viranomaisten välillä. Tehtävä kohdistuu normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin ja se saattaa koskettaa mitä tahansa huoltovarmuuden kannalta olennaista toimialaa. Tehtävän hoitamiseksi tarvittavat tiedot voivat koskea esimerkiksi varautumissuunnittelua, logistisia reittejä, hallinnonaloilla varastoitavia tuotemääriä taikka arvioita tavaroiden tai palveluiden kulutustarpeista häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamisen edistämisen osalta Huoltovarmuuskeskus tekee tiivistä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Huoltovarmuuskeskus tarvitsee Puolustusvoimilta tietoja muun muassa varautumissuunnittelusta, varautumisen tasosta sekä tuotanto- ja varastomääristä oman työnsä suunnittelua, päätöksentekoa ja toteuttamista varten. Huoltovarmuuskeskus toimii kaasun toimitusvarmuusasetuksen tarkoittamana toimivaltaisena viranomaisena Suomessa. Tehtävän hoitamista varten Huoltovarmuuskeskus tekee yhteistyötä muun muassa Energiaviraston kanssa ja tarvitsee toimivaltaisena viranomaisena esimerkiksi tietoja kaasun kulutukseen liittyen.
Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on edellytetty viranomaisten välisistä tiedonluovutussäännöksistä säädettäessä säännöksiltä riittävää täsmällisyyttä. Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeutta koskevassa säännöksessä ei ole tehtävien luonteen ja mahdollisten häiriötilanteiden ennakoimattomuuden vuoksi mahdollista yksilöidä Huoltovarmuuskeskuksen tarvitsemia tietosisältöjä, minkä vuoksi tiedonsaantioikeus olisi sidottu tietojen käyttötarkoituksen kannalta välttämättömiin tietoihin. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat perustuslakivaliokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta ”tarpeellisiin tietoihin”, jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus ”tietojen välttämättömyydestä” jonkin tarkoituksen kannalta. Säännöksessä tiedonsaantioikeus sidottaisiin tietoja luovuttavan viranomaisen harkintaan siten, että luovuttava viranomainen olisi velvollinen luovuttamaan Huoltovarmuuskeskukselle vain välttämättömät tiedot. Tietojen luovuttaminen olisi täten luovuttaman viranomaisen harkinnassa. Välttämättömyysarvioinnissa on kysymys harkinnasta, jossa otetaan huomioon salassapitosäännöksen suojaaman edun suojan tarve ja peruste suhteessa Huoltovarmuuskeskukselle säädetyn tehtävän hoitamiseen. Välttämättömyysarvioinnin voi parhaiten suorittaa se viranomainen, jonka hallussa tieto on. Tällaisella viranomaisella on parhaat edellytykset arvioida kaikkia niitä tekijöitä, jotka yksittäistapauksessa vaikuttavat salassa pidettävän tiedon suojaamisen tarpeeseen. Viranomainen voi jättää tiedon antamatta, jos viranomainen katsoo, että tämä voisi vaarantaa viranomaisen oman tehtävän mukaisen intressin.
Henkilötiedot eivät kuuluisi tässä säännöksessä tarkoitettuihin välttämättömiin tietoihin eivätkä Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteiset tehtävät ole luonteeltaan sellaisia, että niiden hoitaminen edellyttäisi henkilötietojen käsittelyä. Jos Huoltovarmuuskeskukselle toimitettaisiin tiedonsaantioikeuden nojalla myös henkilötietoja, jotka eivät ole tarpeellisia pykälässä viitattujen Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi, Huoltovarmuuskeskuksen tulisi hävittää tiedot.
Edellä kuvatusti ne Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteiset tehtävät, joiden suorittamiseksi se tarvitsee salassa pidettäviä tietoja muilta viranomaisilta, ovat hyvin moninaisia ja tästä syystä ei ole mahdollista tyhjentävästi ennakolta määritellä, miltä viranomaiselta Huoltovarmuuskeskus voi tarvita tietoja lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseksi. Säännöksessä on tietojen antamiseen velvoitettavia viranomaisia rajattu siten, että viranomaisten määrittelyssä on hyödynnetty julkisuuslain 4 §:n 1 momentissa lueteltuja viranomaisia. Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeus kohdistuisi julkisuuslain 4 §:n 1 momentin 1, 4 ja 7 kohdissa mainittuihin viranomaisiin eli valtion hallintoviranomaisiin sekä muihin valtion virastoihin ja laitoksiin, hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaisiin sekä kunnallisiin viranomaisiin ja lisäksi Ahvenanmaan maakunnan viranomaisiin niiden huolehtiessa valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa.
Huoltovarmuuskeskuksella olisi säännöksen nojalla oikeus saada tietoja viranomaisilta maksutta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskus ei saisi luovuttaa 1 momentissa tarkoitettuja salassa pidettäviä tietoja edelleen ilman tietoja luovuttaneen viranomaisen suostumusta.
22 §.Tietojenantovelvollisuus.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin elinkeinonharjoittajan ja elinkeinoelämän järjestön velvollisuudesta Huoltovarmuuskeskuksen pyynnöstä antaa salassapitosäännösten tai muiden tietojen luovuttamista koskevien rajoitusten estämättä Huoltovarmuuskeskukselle 5 §:n 1 momentin 2–4 kohdissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot.
Huoltovarmuuskeskuksen, sektorien ja poolien oikeudesta saada elinkeinonharjoittajilta ja elinkeinoelämän järjestöiltä tietoja säädetään voimassa olevassa huoltovarmuuslaissa. Sen mukaan tiedonsaantioikeus koskee tietoja tuotantokapasiteetista, toimitiloista, henkilöstöresursseista sekä muista seikoista, jotka ovat välttämättömiä laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Elinkeinonharjoittaja ja elinkeinoelämän järjestön tiedonantovelvollisuutta ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että jatkossa tietojensaantioikeus koskisi ainoastaan Huoltovarmuuskeskusta ja tietojenantovelvollisuus olisi sidottu säännöksessä määriteltyjen Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisten tehtävien suorittamiseen. Lisäksi tietojenantovelvollisuus koskisi tehtävien suorittamisen kannalta välttämättömiä tietoja. Voimassa olevasta huoltovarmuuslaista poiketen sektorit ja poolit rajattaisiin tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle, sillä sektorit ja poolit eivät ole viranomaisia eivätkä juridisia oikeushenkilöitä. Tiedonsaantioikeuden säätäminen tällaiselle taholle ei olisi tiedonsaantioikeussäännöksiltä edellytettävien täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten vuoksi mahdollista.
Tiedonsaantioikeus on olennainen ja välttämätön Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi sekä Huoltovarmuuskeskuksen, elinkeinoelämän ja järjestöjen välisen huoltovarmuusyhteistyön mahdollistamiseksi. Huoltovarmuuden ylläpito, edistäminen ja turvaaminen liittyvät viranomaistoiminnan lisäksi vahvasti elinkeinoelämän ja järjestöjen toimenpiteisiin, suunnitteluun ja jatkuvuudenhallintaan, ja tämä yhteistoiminta on edellytys huoltovarmuuden kokonaisvaltaiselle turvaamiselle. Huoltovarmuuskeskus toteuttaa varautumistoimenpiteitä tämän kumppanuuden avulla ja kautta, jolloin myös yksityisiltä toimijoilta saatavat tiedot ovat kriittisen tärkeitä niin huoltovarmuustoimien suunnittelun kuin toteutuksen kannalta. Vaikka Huoltovarmuuskeskuksen ja yksityisten toimijoiden välinen yhteistyö sekä sektori- pooli- ja toimikuntatoiminta perustuvat vapaaehtoisuuteen ja sopimuksiin, on tästä huolimatta tärkeä varmistaa, että Huoltovarmuuskeskuksella on tarvittaessa lainsäädäntöön perustuva oikeus tiedonsaantiin lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi.
Säännökseen on listattu ne lakisääteiset tehtävät, joiden suorittamiseksi Huoltovarmuuskeskuksella on oikeus saada tietoja elinkeinonharjoittajilta ja elinkeinoelämän järjestöiltä. Näitä tehtäviä ovat 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen huoltovarmuuden tilannekuvan ylläpitäminen, 3 kohdan mukainen huoltovarmuuden kannalta välttämättömän kriittisen infrastruktuurin toimivuuden turvaamisen edistäminen ja 4 kohdan mukainen huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden saatavuuden turvaamisen edistäminen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamisen edistäminen.
Huoltovarmuuden tilannekuvan ylläpitoa varten Huoltovarmuuskeskus kerää tietoja huoltovarmuuden kannalta muun muassa olennaisten sektoreiden ja toimialojen yrityksiltä ja järjestöiltä. Nämä saattavat sisältää tietoa muun muassa toimialan toimintakyvystä, toimintaedellytyksistä ja toimintaympäristöstä, työvoiman saatavuudesta ja käytettävyydestä sekä turvallisuudesta. Tilannekuvaa varten kerättävät tiedot eivät oletusarvoisesti sisällä salassa pidettävää tietoa, mutta on silti tärkeää säätää Huoltovarmuuskeskuksen oikeudesta saada tällaista tietoa salassapitosäännösten estämättä, sillä yksittäinen yritys voisi katsoa jonkin siltä pyydettävän tiedon olevan kyseisen yrityksen liikesalaisuus. Huoltovarmuuskeskuksen tilannekuva-analyysin pohjalta laatimassa valmiissa tilannekuvaraportissa tiedot esitetään toimialakohtaisesti, eikä tilannekuvassa olevan tiedon perusteella ole mahdollista liittää tiettyä tietoa yksittäiseen yritykseen.
Kriittisen infrastruktuurin turvaamisen edistämistä koskevan tehtävän hoitamiseksi Huoltovarmuuskeskus tarvitsee viranomaisten ohella tietoja yksityisiltä toimijoilta. Kriittinen infrastruktuuri on olennaisilta osin yksityisessä omistuksessa, minkä vuoksi tiedot muun muassa kriittisen infrastruktuurin sijainnista, poikkeamista, tapahtumista tai ilmiöistä, jotka häiritsevät tai voivat häiritä huoltovarmuuden kannalta välttämätöntä kriittistä infrastruktuuria, saadaan elinkeinonharjoittajilta.
Huoltovarmuuden kannalta välttämättömien tavaroiden, materiaalien ja palveluiden saatavuuden turvaamisen edistäminen normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa on myös tehtävä, jonka hoitamisessa Huoltovarmuuskeskus tarvitsee tietoja näitä tavaroita valmistavilta, maahantuovilta, jakelevilta taikka palveluja tuottavilta tahoilta, jotka ovat suurelta osin elinkeinonharjoittajia. Sotilaallista maanpuolustusta tukevan tuotannon turvaamisen edistämiseen kuuluu erilaiset järjestelyt, joilla varmistetaan Puolustusvoimien materiaalin saanti sekä toisaalta turvataan kriittistä tuotantoa. Tämän tehtävän hoitamiseksi Huoltovarmuuskeskus tekee yhteistyötä niin Puolustusvoimien kuin yritysten kanssa, jotka tuottavat ratkaisuja maanpuolustuksen tarpeisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedot olisi toimitettava maksutta, ilman aiheetonta viivytystä ja vaadittaessa kirjallisina.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Huoltovarmuuskeskus ei saisi luovuttaa edellä 1 momentissa tarkoitettuja tietoja edelleen vastoin tietoja luovuttaneen elinkeinonharjoittajan tai elinkeinoelämän järjestön asettamia ehtoja.
23 §.Salassa pidettävää tietoa sisältävän tilannekuvan luovuttaminen
. Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen oikeudesta sen estämättä, mitä tietojen salassapidosta säädetään, luovuttaa tämän lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu tilannekuva, silloin kun se sisältää salassa pidettävää tietoa, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 4 §:n 1 momentin 1, 4, 5 ja 7 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille, Huoltovarmuusneuvostolle sekä sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimille. Huoltovarmuuskeskukselle säädettäisiin lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tehtäväksi ylläpitää säännöllistä huoltovarmuuden tilannekuvaa ja jakaa tilannekuvaa valtioneuvostolle, muille viranomaisille, Huoltovarmuusneuvostolle sekä sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimille.
Edellä esitetyn 5 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteluissa on todettu huoltovarmuuden tilannekuvan tukevan viranomaisten sekä huoltovarmuuskriittisten toimijoiden varautumista, valmiuden seurantaa sekä jatkuvuudenhallintaa. Huoltovarmuuden tilannekuva saattaa sisältää salassa pidettäviä tietoja, minkä vuoksi on tarpeen säätää tilannekuvan luovuttamisesta viranomaisille, Huoltovarmuusneuvostolle sekä sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimille salassapitosäännösten estämättä. Pykälässä tarkoitettuja viranomaisia olisivat julkisuuslain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetut valtion hallintoviranomaiset sekä muut valtion virastot ja laitokset, hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaiset sekä kunnalliset viranomaiset, Suomen Pankki mukaan lukien Finanssivalvonta, Kansaneläkelaitos sekä muut itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset ja Ahvenanmaan maakunnan viranomaiset niiden huolehtiessa valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa. Huoltovarmuusneuvostossa sekä sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimissä on jäseninä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajia. Huoltovarmuuskeskuksella ei kuitenkaan olisi oikeutta luovuttaa salassa pidettävää tilannekuvaa suoraan huoltovarmuuskriittisille yrityksille, vaan näille voitaisiin luovuttaa ainoastaan sellaista tilannekuvaa, joka ei sisällä salassa pidettäviä tietoja. Salassa pidettävän tiedon luovuttaminen huoltovarmuuskriittisille yrityksille ei olisi mahdollista sen vuoksi, että kyseessä on hyvin laaja joukko elinkeinoelämän yrityksiä, järjestöjä ja näiden edustajia, yhteensä useita satoja toimijoita. Jos salassa pidettävää tietoa jaettaisiin näin laajasti, ei olisi käytännössä mahdollista valvoa tiedon käsittelyyn ja säilyttämiseen liittyviä vaatimuksia.
Pykälän 2 momentin mukaan viranomaiset, Huoltovarmuusneuvosto sekä sektoreiden, poolien ja toimikuntien toimielimet eivät saisi luovuttaa salassa pidettävää tilannekuvaa edelleen ilman Huoltovarmuuskeskuksen suostumusta. Lisäksi on huomioitava lainsäädännössä olevat edellytykset salassa pidettävän tiedon luovuttamiselle. Julkisuuslain 17 §:n 3 momentin mukaan harkittaessa yleisöltä salassa pidettävän tiedon antamista ennalta määritellylle tiedonsaajalle julkisuus- tai salassapito-olettaman sisältävän säännöksen osoittamissa rajoissa on pidettävä huolta siitä, että tiedonsaajalla on tämän lain mukainen vaitiolovelvollisuus ja että tietoja annetaan muille kuin viranomaisille ja niissä toimiville vain, jos tiedon antamiselle on painava yleinen syy. Lisäksi julkisuuslain 23 §:ssä säädetään vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta. Tämän lisäksi valtioneuvoston asetuksessa asiakirjojen turvallisuusluokittelusta valtionhallinnossa (1101/2019) säädetään turvallisuusluokitellun asiakirjan antamisen edellytyksistä.
24 §.Virka-apu
. Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen oikeudesta saada poliisilta virka-apua lain 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisen valtion varmuusvarastoinnin valvonnan toteuttamiseen sekä 11 ja 12 §:ssä säädetyn valtion varmuusvarastojen käyttöönoton suorittamiseksi. Edellytyksenä virka-avun antamiselle olisi, ettei se vaaranna poliisille säädettyjen muiden tehtävien suorittamista. Poliisin antama virka-apu on maksullista.
Voimassa olevaan huoltovarmuuslakiin tai -asetukseen ei sisälly säännöksiä virka-avusta. Ottaen huomioon tietyt Huoltovarmuuskeskuksen valtion varmuusvarastointiin liittyvät tehtävät, on välttämätöntä, että poliisi voisi antaa Huoltovarmuuskeskukselle virka-apua, jos Huoltovarmuuskeskusta estetään suorittamista tehtäviään. Poliisin virka-apua voitaisiin tarvita esimerkiksi rakennukseen tai muuhun suljettuun tai tilaan pääsemiseksi, jos se olisi välttämätöntä varmuusvarastojen valvonnan suorittamiseksi tai varmuusvarastoidun materiaalin vapauttamiseksi varastosta sen jälkeen, kun materiaali on päätetty ottaa käyttöön. Varmuusvarastojen käyttöönottoon liittyen virka-apu voisi kohdistua myös varmuusvarastosta noudettavan materiaalin kuljetuksen ja jakelun turvaamiseen tilanteessa, jossa olisi todennäköistä, että ulkoinen toimija yrittäisi estää tai vaikeuttaa varmuusvarastoidusta käyttöönotettavan materiaalin kuljetusta tai jakelua.
Osaa valtion varmuusvarastoista ylläpidetään Huoltovarmuuskeskuksen ja varastointikumppanina toimivan yksityisen elinkeinonharjoittajan välisellä sopimuksella. Varastointikumppani hallinnoi ja varastoi Huoltovarmuuskeskuksen omistamia varmuusvarastoitavia materiaaleja omissa varastoissaan. Valtion varmuusvarastointia ei olisi mahdollista toteuttaa siten, että kaikki varastot sijaitsisivat valtion omistamissa varastointikiinteistöissä, joten varastoinnin toteuttaminen yksityisten toimijoiden kanssa sopimusperusteisesti on välttämätöntä.
Valtion varmuusvarastointia toteuttavista varastointikumppaneista toteutetaan laajat taustaselvitykset, jotta voitaisiin varmistua niiden sopivuudesta tehtävään. On kuitenkin mahdollista, että joissain harvinaisissa, mutta ei täysin poissuljetuissa tilanteissa Huoltovarmuuskeskuksen edustajien pääsy varmuusvarastotiloihin evättäisiin tai estettäisiin. Tällainen tilanne saattaisi olla esimerkiksi varastotarkastuksen yhteydessä tai tilanteessa, jossa varmuusvarasto on päätetty ottaa käyttöön ja varastossa olevat materiaalit tulee noutaa pois varastosta. Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviin kuuluisi lain 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan varmuusvarastojen valvonta. Jotta Huoltovarmuuskeskus pystyisi hoitamaan tätä tehtävää, tulee sillä olla fyysinen pääsy varastoon sen varmistamiseksi, että materiaalien varastointi suoritetaan Huoltovarmuuskeskuksen ja varastointikumppanin välisen sopimuksen mukaisesti. Tilanteissa, joissa varmuusvarastoidut materiaalit on päätetty ottaa käyttöön 11 tai 12 §:n nojalla, Huoltovarmuuskeskuksella tulee olla fyysinen pääsy varastoon, jotta varastoidut materiaalit voitaisiin noutaa pois varastosta. Tilanne, jossa Huoltovarmuuskeskuksen edustajia estettäisiin noutamasta varastoituja materiaaleja, saattaa potentiaalisesti aiheuttaa vahinkoa tilanteessa, jossa varmuusvarastoitu materiaali tulee pikaisesti saattaa markkinoille esim. tuotannon jatkuvuuden varmistamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan virka-avun pyytämisestä päättäisi pääjohtaja.
25 §.Uhkasakko.
Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen mahdollisuudesta asettaa uhkasakko 23:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden noudattamisen tehostamiseksi. Uhkasakon asettamisesta ja tuomitsemisesta maksettavaksi säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Säännöksen nojalla tuomittaisiin sakkoon se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta jättää määräajassa toimittamatta tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvan tiedon tai antaa virheellisen tiedon. Säännös koskee elinkeinonharjoittajan ja elinkeinoelämän järjestön edustajaa, joka toimisi vastoin tiedonantovelvollisuutta. Säännös on tarpeen, jotta Huoltovarmuuskeskuksella on mahdollisuus tehostaa elinkeinonharjoittajaa ja elinkeinoelämän järjestöä koskevaa 22 §:ssä säädettyä tiedonantovelvollisuutta uhkasakolla. Sakon määräytymisperusteiden tulee olla linjassa yritysten taloudellisen kantokyvyn kanssa, jottei niillä voida vahingossa aiheuttaa huoltovarmuushäiriötä. Huoltovarmuuskeskus asettaa määräajan tietopyyntönsä yhteyteen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen mahdollisuudesta asettaa uhkasakko suuryrityksille, jotka tahallisesti tai huolimattomuudesta eivät suorita kriittisten raaka-aineiden asetuksen (EU) 2024/1252) artiklan 24(2) mukaista riskienarviointia. Kriittisten raaka-aineiden asetuksen 47 artiklassa säädetään velvoitteen suorittamatta jättämisen seuraamuksista. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on viimeistään 24 päivänä marraskuuta 2026 säädettävä asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten on artiklan mukaan oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Asetuksen johtolauseen 71 mukaan asetuksessa säädettyjen velvoitteiden noudattamisen varmistamiseksi jäsenvaltioiden olisi säädettävä seuraamuksista yrityksille, jotka eivät noudata velvoitteitaan, jotka koskevat muun muassa asetuksen velvoitteita riskeihin varautumisesta. Määräaika velvoitteen noudattamiseen määritellään asetuksen (EU)1252/2024 artiklassa 24(2). Velvoite koskee yrityksiä, jotka viranomaisen on nimettävä 24 artiklan mukaisesti. Näitä ovat suuryritykset, jotka käyttävät strategisia raaka-aineita energian varastointiin ja sähköiseen liikkuvuuteen tarkoitettujen akkujen, vedyn tuotantoon ja käyttöön liittyvien laitteiden, uusiutuvan energian tuotantoon liittyvien laitteiden, ilma-alusten, ajomoottorien, lämpöpumppujen, tiedonsiirto- ja varastointiteknologiaan liittyvien laitteiden, mobiililaitteiden, lisäaineiden valmistukseen liittyvien laitteiden, robotiikkaan liittyvien laitteiden, droonien, raketinheittimien, satelliittien tai kehittyneiden sirujen valmistukseen. Uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemista koskevat säännökset sisältyvät uhkasakkolakiin (1113/1990).
26 §.Suoritteiden maksullisuus
. Pykälä sisältäisi yleissäännöksen Huoltovarmuuskeskuksen suoritteiden maksujen määräytymisestä sekä asetuksenantovaltaa koskevan säännöksen. Pykälän 1 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskuksen suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992).
Pykälän 2 momentin mukaan Huoltovarmuuskeskuksen suoritteiden maksuista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
9 luku
Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
27 §.Voimaantulo
. Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1. päivänä huhtikuuta 2026.
Työ- ja elinkeinoministeriö voisi ryhtyä ennen lain voimaantuloa tarvittaviin toimenpiteisiin virastomuotoisen Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtajan ja tämän sijaisen nimeämiseksi ja toiminnan muuksi järjestämiseksi.
28 §.Kumottavat säännökset.
Pykälän mukaan lailla kumottaisiin huoltovarmuuden turvaamisesta annettu laki (1390/1992). Vakiintuneen tulkinnan mukaisesti kumottavien lakien mukana kumoutuvat myös niissä olevien asetuksenantovaltuuksien nojalla annetut asetukset. Näihin kuuluvat Huoltovarmuuskeskuksesta annettu valtioneuvoston asetus (455/2008), valtioneuvoston asetus öljytuotteiden varmuusvarastojen tilapäisestä käyttöönotosta (734/2005), valtioneuvoston asetus viljan- ja nurmisiementen kylvösiemenen varmuusvarastojen tilapäisestä käyttöönotosta (140/2005), ja varmuusvarastoitujen lääkkeiden, lääkintämateriaalin ja suojavälineiden käyttöönoton perusteista annettu valtioneuvoston asetus (279/2006). Sosiaali- ja terveysministeriön päätösvallasta ehdotetaan säädettävän jatkossa lain tasolla.
29 §.Henkilöstöä koskeva siirtymäsäännös.
Henkilöstöön sovelletaan siirtymisen jälkeen valtion virkaehtosopimuslakia (664/1970). Työsopimussuhteessa oleva henkilö voidaan siirtää ilman hänen suostumustaan, jos hänet siirretään työssäkäyntialueellaan tai työssäkäyntialueelleen. Työssäkäyntialueella tarkoitetaan työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (380/2023) 10 §:ssä tarkoitettua aluetta. Valtion virkaehtosopimuksiin sisältyy nykyisin useita organisaatiomuutostilanteissa sovellettavia virkamiehen palkkatasoa turvaavia sopimusmääräyksiä, joista ilmenevien periaatteiden mukaan toimitaan viraston virkamiesten palkkauksien suhteen sopien tähän liittyvistä kysymyksistä viimeistään viraston palkkauksia koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen solmimisen yhteydessä. Huoltovarmuuskeskuksen työntekijät siirtyvät virastomuotoiseen Huoltovarmuuskeskukseen vanhoina työntekijöinä.
30 §.Omaisuuteen liittyvät järjestelyt
. Pykälässä säädettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen omaisuuteen liittyvistä järjestelyistä tämän lain tullessa voimaan. Huoltovarmuuskeskuksen tilinpäätös sisältää tällä hetkellä sekä Huoltovarmuuskeskuksen että huoltovarmuusrahaston omaisuuserät. Koska esitettävän lain on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2026, laaditaan välitilinpäätös ajalta 1.1.2026-31.3.2026, jonka perusteella määritellään molempien kirjanpitoyksiköiden; virastona aloittavan Huoltovarmuuskeskuksen ja talousarvion ulkopuolisena rahastona jatkavan Huoltovarmuusrahaston avaava tase. Huoltovarmuuskeskuksella ja huoltovarmuusrahastolla olisi jatkossa erillinen kirjanpito ja uudistuksen yhteydessä olisi määriteltävä, miten Huoltovarmuuskeskuksen välitilinpäätöksen omaisuuserät jaettaisiin jatkossa taseiden omaisuuseriksi kirjanpidossa. Huoltovarmuusrahasto ei olisi itsenäinen oikeushenkilö, vaan Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa. Huoltovarmuuskeskus vastaisi myös rahaston hallinnosta laissa säädetyn mukaisesti.
Huoltovarmuuskeskuksen 31.3.2026 välitilinpäätöksessä olevat osakeomistukset siirtyisivät tämän lain voimaan tullessa Huoltovarmuuskeskuksen taseeseen, jonne merkittäisiin myös henkilöstön työvälineet, viraston tarvitsema käyttöomaisuus ja rescEU-hankkeen valmiusvarastojen materiaalit. Rahaston taseeseen siirrettäisiin Huoltovarmuuskeskuksen 31.3.2026 välitilinpäätöksen muut omaisuuserät.
Säännöksessä säädettäisiin siitä, että Huoltovarmuuskeskuksen 31.3.2026 välitilinpäätöksen taseessa olevat osakeomistukset merkittäisiin virastona toimivan Huoltovarmuuskeskuksen taseeseen. Huoltovarmuuskeskus omistaa Suomen Huoltovarmuusdata Oy:n (SHVD) osakekannan kokonaisuudessaan. SVHD tarjoaa turvallista konesalitilaa kriittisten tietojärjestelmien ja kahdennettujen laitteistoratkaisujen sijoituspaikaksi. Lisäksi SHVD tarjoaa tietojärjestelmien käyttö- ja lisäarvopalveluita, kuten erilaisia tietojärjestelmien operointi-, valvonta-, tuki-, tietoturva- ja tietoliikennepalveluita. Lisäksi Huoltovarmuuskeskuksella on Navidom Oy:n ja ns. alusyhtiöihin liittyvä järjestely. Navidom Oy on suomalainen tuotetankkerien ja hinaajien hallinnointiyhtiö, jonka päätoimiala on logistiikka. Huoltovarmuuskeskus omistaa Navidomin osakekannasta 25 %. Huoltovarmuuskeskus ja Keskinäinen vakuutusyhtiö Ilmarinen omistavat 50/50 osuuksin seitsemän ns. alusyhtiötä, joista kukin omistaa ja hallinnoi yhtä öljytuotetankkeria tai yhtä hinaajaa. Navidom-järjestely toteutettiin turvaamaan Suomen öljykuljetukset suomalaisomistuksessa olevilla aluksilla. Huoltovarmuuskeskus on näin varmistanut, että sillä on määräysvalta aluksiin ja niiden liikennöintiin häiriötiloissa ja poikkeusloissa. Lisäksi Huoltovarmuuskeskus omistaa 16,24 % Fingrid Oyj:n osakekannasta.
Myös Huoltovarmuuskeskuksen henkilöstön käytössä olevat työvälineet sekä muu käyttöomaisuus kuten IT-sovellukset, toimistokalusteet ja -laitteet siirtyisivät perustettavan viraston taseeseen. Näiden lisäksi rescEU-hankkeen valmiusvarastot siirtyisivät viraston taseeseen, koska rescEU-hankkeen rahoitus tulee kokonaisuudessaan EU:n komissiolta. EU-rahoitus ohjautuu valtion budjetin kautta Huoltovarmuuskeskukselle ja neljälle muulle viranomaiselle (sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja Säteilyturvakeskus). RescEU-valmiusvarastoilla tarkoitetaan rescEU CBRN ja rescEU Medical varastoja.
Huoltovarmuusrahaston hallintaan ja siten rahaston taseeseen merkittäisiin kaikki materiaaliseen varautumiseen liittyvät kiinteistöt, maa-alueet, rakennukset ja rakennelmat sekä muu Huoltovarmuuskeskuksen 31.3.2026 laadittavassa välitilinpäätöksissä oleva omaisuus. Huoltovarmuusrahastosta rahoitetaan materiaalisen varautumisen toimenpiteitä, joihin edellä mainittu keskeisen omaisuuden hallinta liittyy.
31 §.Sopimuksia, sitoumuksia ja vireillä olevia asioita koskeva siirtymäsäännös
. Pykälä sisältäisi Huoltovarmuuskeskukselle säädettyihin tehtäviin liittyvien arkistojen, rekisterien ja tietoaineistojen, vireillä olevien asioiden, tehtyjen sopimusten ja sitoumusten samoin kuin niistä johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymäsäännökset. Vireillä olevat asiat, tehdyt sopimukset ja sitoumukset sekä niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet pysyisivät lain voimaan tullessa Huoltovarmuuskeskuksella
Ehdotettuja sopimuksia ja sitoumuksia koskevia siirtymäsäännöksiä ei kuitenkaan sovellettaisi, jos niistä koskevista vastuista tai velvollisuuksista tämän tai muun lain nojalla erikseen säädetään tai muuta sovitaan, tai jos sopimusten ja sitoumusten sisällöstä johtuisi muuta.
Huoltovarmuuskeskus voisi käyttää nimitettyjä asiantuntijoita nimityksen päättymiseen saakka.
32 §.Muutoksenhakua koskevat siirtymäsäännökset.
Pykälä sisältäisi muutoksenhakua koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan päätökseen, joka on tehty ennen virastosta annettavan lain voimaantuloa, haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan vastaavasti virastosta annettavan lain voimaan tullessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyyn muutoksenhaussa sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos tuomioistuin kumoaa päätöksen, joka on tehty ennen virastosta annettavan lain voimaantuloa, ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin virastosta annettavan lain mukaisesti. Pykälän säännökset on tarkoitettu esimerkiksi valtion virkamieslaissa säädettyä muutoksenhakua varten.