7.1
Laki tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista
4 luku. Maakaasun velvoitevarastointi
13 a §. Lakiin esitetään lisättäväksi uusi 13 a §, jolla pantaisiin toimeen kaasuvarastoasetuksen mukainen maakaasun lisävarastointivelvoite. Lisävarastointivelvoite velvoittaisi kaasuvarastoasetuksen 6 c artiklan 1 kohdan mukaisesti lain 10 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut maakaasulaitokset tekemään sellaisissa muissa EU jäsenvaltioissa, joissa on maanalaisia kaasuvarastoja, toimivien maanalaisten varastointilaitteistojen haltijoiden tai muiden markkinaosapuolten kanssa järjestelyt, joilla varmistetaan, että 1. päivään marraskuuta mennessä kunakin vuonna käytettävissä on sellaiset maakaasun varastointimäärät, jotka vastaavat vähintään 15 prosenttia Suomen keskimääräisestä kaasunkulutuksesta edellisten viiden vuoden aikana. Velvoite on määräaikainen ja voimassa vuoden 2025 loppuun saakka, alkaen talvesta 2022–2023. Lisävarastointivelvoite voidaan toteuttaa joko lähimmässä, Latvian Inčukalnsin maanalaisessa kaasuvarastossa tai muussa Euroopan yhteenliitetyn maakaasuverkon alueella toimivassa maanalaisessa kaasuvarastossa.
Kaasun toimitusvarmuusasetuksen uuden 6 c artiklan 1 kohdan pääsäännön mukaiseen kaasun varastointivelvoitteeseen kohdistuu kaksi vaihtoehtoista poikkeusta. Jos tekniset rajoitukset eivät mahdollista pääsääntönä 6 c artiklassa olevaa 15 prosentin kaasun kulutusta vastaavaa kaasun varastointijärjestelyä, ja jos jäsenvaltio on ottanut käyttöön velvollisuuden varastoida muita polttoaineita kaasun korvaamiseksi, pääsääntönä oleva velvoite voidaan poikkeuksellisesti korvata vastaavalla velvoitteella varastoida muita polttoaineita kuin kaasua. Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 11 §:n 3 momentin mukaisesti Huoltovarmuuskeskus voi maakaasulaitoksen hakemuksesta vahvistaa, että maakaasun varastointivelvoite voidaan täyttää sellaisen korvaavan polttoaineen varastoinnilla, jolla taataan vastaava huoltovarmuus. Suomen osalta tekniseksi rajoitukseksi voidaan katsoa se, että kaasua tulee Euroopan yhteenliitetystä maakaasuverkosta Suomeen vain yhden kaasuputken, Balticconnectorin kautta. Jos kyseiseen kaasuputkeen tulee tekninen vika tai muusta syystä toimitukset putken kautta estyvät, keskeytyy putkikaasun saanti Suomeen kokonaisuudessaan. Lisäksi riskinä voidaan nähdä se, että jokin muu toimija on jo varannut putken kautta käytettävissä olevan kapasiteetin. Tältä osin on huomattava myös, että 6 c artiklan 1 kohdan mukainen varastointivelvoite koskee nimenomaisesti putkikaasua, eikä LNG-terminaalilaiva (FSRU) ole näiltä osin relevantti korvaamaan teknisiä rajoituksia. Näin ollen Suomen mahdollisuuksiin toteuttaa pääsäännön mukainen 15 prosentin kaasun kulutusta vastaava varastointivelvoite kohdistuu teknisiä rajoitteita, ja 6 c artiklan 1 kohdan mukaisen poikkeuksen voidaan katsoa soveltuvan Suomeen.
Toiseksi, kaasun toimitusvarmuusasetuksen uuden 6 c artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että varastointimäärät vastaavat vähintään viiden viimeisen vuoden käyttöä varastointikapasiteeteista, joihin niillä on pääsy ja jotka sijaitsevat jäsenvaltiossa, jonka yhteenlaskettu maanalainen kaasun varastointikapasiteetti on suurempi kuin kyseisen jäsenvaltion vuotuinen kaasunkulutus. Vaihtoehtoisesti on osoitettava, että kyseistä varastointimäärää vastaava varastointikapasiteetti on varattu. Jos pystytään osoittamaan, että kyseistä määrää vastaava varastointikapasiteetti on varattu, sovelletaan 6 c artiklan 1 kohdan mukaista pääsääntöä. Poikkeuksen katsotaan 1 kohdan 15 prosentin varastointivelvoitteen estämättä mahdollistavan tätä pienemmän määrän varastoinnin maanalaiseen kaasuvarastoon, jos se vastaa keskimääräistä kyseisen varastointikapasiteetin käyttöä viiden viimeisen vuoden aikana. Kyseessä katsotaan olevan nimenomaisesti maakaasun varastointi, jolloin 6 c artiklan 1 kohdan poikkeusta vaihtoehtoisten polttoaineiden velvoitevarastojen hyödyntämisestä ei voitaisi huomioida. Kuitenkaan 6 c artiklan 5 kohdan ei pitäisi johtaa tilanteeseen, jossa markkinatoimijoilla olisi velvollisuus samanaikaisesti sekä varata b alakohdan mukainen varastointikapasiteetti, että täyttää 6 c artiklan 1 kohdan pääsäännön mukainen varastointivelvoite. Kaasuvarastoasetuksen 6 c artiklan 5 kohdan sanamuodon perusteella voidaan siten katsoa, että jäsenvaltio voi soveltaa joko artiklan 1 tai 5 kohdan mukaisesti määriteltyä varastointivelvoitetta sen mukaan, kumpi niistä muodostaa jäsenvaltion kannalta määrältään pienemmän varastointivelvoitteen.
Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi esitetään vahvistaa vuosittain Suomea koskeva kaasun varastointivelvoitteen kokonaismäärä, perustaen laskennan edellä esitetyistä malleista edullisempaan. Vuosittainen valinta vaihtoehtojen välillä mahdollistaa tarvittaessa valitun laskumallin vaihdon myöhempinä vuosina toiseen vaihtoehtoon.
Velvoitteen pohjana oleva 15 prosentin keskimääräinen maakaasunkulutus lasketaan liukuvana keskiarvona siten, että kunkin vuoden varastointimäärän laskennassa otetaan huomioon kyseistä vuotta edeltävien viiden vuoden keskimääräiset maakaasun kokonaiskulutukset. Vastaavaa liukuvaa keskiarvoa käytetään 6 c artiklan 5 kohdan mukaiseen varastointimäärään perustuvassa velvoitteen laskennassa, jolloin kohdan sanamuodon mukaisesti huomioitaisiin myös sellaiset kalenterivuodet, jolloin suomalaiset maakaasulaitokset eivät ole käyttäneet maanalaista kaasuvarastoa. Laskennassa ei oteta huomioon valtion varmuusvarastoja eikä siirtoverkon ulkopuolista kulutusta, sillä varastointijärjestelyt koskevat maanalaisiin varastoihin varastoitua putkikaasua.
Varastointivelvoite esitetään jaettavaksi markkinaosapuolille suhteessa kunkin osuuteen kaasun kulutuksesta. Jakoperuste vastaa tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 11 §:n mukaista maakaasun velvoitevarastoinnin määrän laskentaa maakaasulaitoskohtaisesti. Vähittäismyyjien osalta velvoite kohdistuisi omien asiakkaiden kaasun käyttöön. Kuten edellä esitetyssä 6 c artiklan 1 kohdan mukaisessa Suomen kokonaisvarastointivelvoitteen laskennassa, markkinaosapuolten osuudet esitetään laskettavaksi kutakin vuotta edeltävien viiden vuoden kulutuksen perusteella liukuvana keskiarvona. Liukuvan keskiarvon käyttö huomioi kaasun käytön vähentämisen vaikutuksen lisävarastointivelvoitteen laskennassa.
Maakaasulaitoksilla tarkoitetaan lain 10 §:n 1 ja 2 kohtien mukaisia siirtoverkkoon liittyneitä kaasunkäyttäjiä (ml. teollisuus) sekä kaasun vähittäismyyjiä jakeluverkon osalta. Velvoitteen esitetään näin ollen kohdistuvan toimijoihin, jotka 10 §:n mukaisesti ovat velvoitevarastoinnin piirissä, mukaan lukien toimijat, jotka 11 §:ssä säädettyjen vähennysten myötä eivät tosiasiallisesti ole olleet velvollisia toteuttamaan velvoitevarastointia. Lisävarastointivelvoitteen piiriin tulisi siten myös teolliseen tuotantoon käytetty tai käytettäväksi myyty maakaasu, jonka käyttö 11 §:n 2 momentin mukaan muutoin vähennetään maakaasulaitoksen varastointivelvoitteesta. Teollisella tuotannolla tarkoitettaisiin teollisuuslaitoksen tarvitseman sähkö- ja lämpöenergian tuotantoa sekä maakaasun apu- ja raaka-ainekäyttöä. Lakimuutoksella ei esitetä laajennettavaksi tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 4 luvun mukaista velvoitevarastointia. Näin ollen 11 §;n nojalla velvoitevarastoinnista vapautettujen markkinatoimijoiden esitetään olevan velvollisia toteuttamaan vain esitetyn 13 a §:n mukainen lisävarastointivelvoite, joka voidaan maakaasun lisäksi toteuttaa kaasuvarastoasetuksen mukaisesti myös vastaavan energiamäärän takaavilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla.
Siirtoverkon loppukäyttäjällä tarkoitetaan elinkeinonharjoittajaa, joka kuluttaa ja toimittaa maakaasua siirtoverkkoon liitetyissä käyttöpaikoissa. Vähittäismyyjällä puolestaan tarkoitetaan elinkeinonharjoittajaa, joka toimittaa maakaasua jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta välittömästi loppukäyttäjille. Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnin mukaisesti varastointivelvollisiksi ei lueta esimerkiksi pieniä jakeluverkkoon liitettyjä maakaasua käyttäviä lämpöyhtiötä, sillä niitä on pidettävä maakaasumarkkinalain 3 §:n 28 kohdassa tarkoitettuna loppukäyttäjänä, joka ostaa maakaasua omaan käyttöönsä tuottaakseen sillä energiaa asiakkailleen (HE 158/2021 vp). Varastointivelvoitteen hoitaa tällöin vähittäismyyjä, jolta lämpöyhtiö ostaa maakaasun. Kuten tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 10 §, esitetty lisävarastointivelvoite ei myöskään kohdistuisi maahantuojiin. Koska maakaasun tuonti ei enää perustu tuontimonopoliin, voisi velvoitteen kohdistaminen maahantuojiin olla haastavaa.
Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukaan maakaasulaitoksella tarkoitetaan laissa elinkeinonharjoittajaa, joka käyttää maakaasua siirtoverkkoon liitetyssä käyttöpaikassa. Lisävarastointivelvoite ei siten koskisi elinkeinonharjoittajaa, joka on lopettanut maakaasunkäytön. Elinkeinonharjoittajan velvoitetta lisävarastointiin arvioitaisiin näissä tilanteissa lain 10 §:n velvoitevarastointia koskevan soveltamiskäytännön pohjalta.
Lisäksi pykälän 3 momentissa esitetään, että edellä esitetyn mukainen varastointivelvollinen markkinaosapuoli voisi siirtää lisävarastointivelvoitteen toteutettavaksi myös muun tahon, esimerkiksi shipperin, toimesta. Siirtoon tulisi hakea hyväksyntä Huoltovarmuuskeskukselta. Varastointi tapahtuisi tällöin varastointivelvollisen maakaasulaitoksen lukuun ja tämän vastuulla. Varastointivelvollisen maakaasulaitoksen olisi pystyttävä osoittamaan, että sillä on sitova oikeus varastointivelvoitteen mukaiseen varastointimäärään.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lisävarastointivelvoite on pantava täytäntöön 1.12. mennessä, jos lisävarastointivelvoite pannaan täytäntöön maanalaisessa kaasuvarastossa, johon sovelletaan kaasun toimitusvarmuusasetuksen 6 a artiklan 8 kohtaa. Kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltio, jolla on maanalaisia kaasuvarastoja, voi poikkeuksellisesti saavuttaa 6 a artiklan 1 kohdan mukaisen täyttötavoitteensa 1.12. mennessä, jos sen alueella sijaitsevan yhden tai useamman maanalaisen kaasuvaraston teknisistä erityispiirteistä, kuten poikkeuksellisen alhaisesta injektionopeudesta johtuu, ettei tavoitetta voida saavuttaa pääsäännön mukaisesti 1.11. mennessä. Kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta perusteluineen komissiolle 1.11. mennessä.
Pykälän 5 momentissa esitetään säädettäväksi, että lisävarastointivelvoite ei ole voimassa sinä aikana, kun sovelletaan kaasun toimitusvarmuusasetuksen 6 a artiklan 9 kohtaa, jonka mukaan 6 a artiklan 1 kohdan mukaista täyttötavoitetta ei sovelleta, jos ja niin kauan kuin komissio on julistanut alueellisen tai unionin tason hätätilanteen kaasun toimitusvarmuusasetuksen 12 artiklan mukaisesti. Komissio voi julistaa alueellisen tai unionin tason hätätilanteen sellaisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä, joka on kansallisesti julistanut 11 artiklan mukaisen hätätilanteen.
5 luku. Velvoitevaraston käyttö ja valvonta
16 a §. Lakiin esitetään lisättäväksi uusi pykälä, jossa täsmennetään kaasun määräaikaiseen lisävarastointivelvoitteeseen kohdistuvia menettelyitä.
Pykälän 1 momentissa esitetään säädettäväksi lisävarastointivelvoitetta koskevasta varastointivelvollisten maakaasulaitosten velvollisuudesta toimittaa Huoltovarmuuskeskukselle lisävarastointi-ilmoitus Huoltovarmuuskeskuksen asettamassa määräajassa. Esitetty säännös vastaa 15 §:n 1 momentissa säädettyä velvollisuutta tehdä velvoitevarastointi-ilmoitus, ja lisävarastointi-ilmoitus täydentäisi näiltä osin jo olemassa olevaa velvoitetta.
Koska kaasuvarastoasetuksen tarkoituksena on varmistaa kaasuvarastojen täyttäminen nimenomaisesti käyttöä varten eikä perustaa velvoitevarastoihin verrattavia pysyviä varastoja, on varastot pystyttävä ottamaan joustavasti käyttöön. Näin ollen esitetään säädettäväksi, että maakaasulaitos saa käyttää 1.11.–30.4. välisenä aikana lisävarastointivelvoitteen piiriin kuuluvaa varastoitua maakaasua sekä 11 §:n mukaisesti määrättyä velvoitevarastoa, jos velvoitevarasto on vähennetty lisävarastointivelvoitteesta. Tänä aikana maakaasulaitoksen kyseisiin varastoihin ei sovellettaisi 16 §:n 1 ja 2 momenttia, joissa säädetään pääsääntöisestä velvoitevarastojen alituskiellosta sekä Huoltovarmuuskeskuksen mahdollisuudesta myöntää hakemuksesta alituslupa. Lisäksi esitetään säädettäväksi, että maakaasulaitoksen on ilmoitettava Huoltovarmuuskeskuksen asettamassa määräajassa lisävarastointivelvoitteen piiriin kuuluvan varaston ja velvoitevaraston käytöstä. Maakaasun velvoitevaraston käyttöä koskevan poikkeuksen säätäminen on välttämätöntä, jotta Suomi voisi soveltaa kaasun toimitusvarmuusasetuksen 6 c artiklan 1 kohdan toisen alakohdan poikkeussäännöstä ja välttää kaksinkertaisen velvoitevarastoinnin.
Ehdotetun 16 a §:n 1 momentin mukaisen lisävarastointi-ilmoituksen ja 2 momentin mukaisen varaston käyttöilmoituksen sisällöstä esitetään säädettäväksi tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tältä osin 16 a §:n 4 momenttiin esitetään sisällytettäväksi asetuksenantovaltuus.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan lisävarastointivelvoitteeseen sovellettaisiin 14 §:n,15 §:n 2 momentin sekä 16 §:n 3 momentin säännöksiä velvoitevarastojen käytöstä ja valvonnasta. Lisävarastointiin esitetään näin ollen sovellettavaksi 14 §:n mukaista Huoltovarmuuskeskuksen tehtävää valvoa varastoja ja niiden käyttöä sekä 15 §:n 2 momentin mukaista Huoltovarmuuskeskuksen tiedonsaantioikeutta. Koska kaasun toimitusvarmuusasetuksen uuden 6 c artiklan 1 kohdan pääsäännön mukaiset varastointijärjestelyt koskevat toiseen jäsenvaltioon sijoitettuja maanalaisia kaasuvarastoja, ei 15 §:n 3 momenttia vastaavaa Huoltovarmuuskeskuksen oikeutta päästä varaston sijaintipaikkaan voida määräaikaisen lisävarastointivelvoitteen osalta säätää kansallisella lainsäädännöllä.
Pykälän 3 momentin mukaan lisävarastointivelvoitteeseen esitetään sovellettavaksi lisäksi 6 luvun 20 §:n säännöksiä Huoltovarmuuskeskuksen mahdollisuudesta vapauttaa varastointivelvollinen velvoitteesta, 21 §:n säännöksiä viranomaisten tiedonsaantioikeudesta, 22 §:n säännöksiä muutoksenhausta ja 23 §:n säännöksiä seuraamuksista. Lisävarastointivelvoitteeseen ei sovellettaisi sen sijaan lain 17 §:ää, maahantuojien ollessa rajattu varastointivelvoitteen ulkopuolelle, ja velvoitteen siirtoa koskevia järjestelyjä koskevaa 19 §:ää, lisävarastointivelvoitteen kohdistuessa kaasun toimitusvarmuusasetuksen uuden 6 artiklan 1 kohdan pääsäännön mukaisesti nimenomaisesti varastointijärjestelyihin maanalaisten varastointilaitteistojen haltijoiden tai muiden markkinaosapuolten kanssa, jotka sijaitsevat sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa on maanalaisia kaasuvarastoja.
Lain 20 §:n mukaan Huoltovarmuuskeskus voi erityisistä syistä hakemuksesta vapauttaa varastointivelvollisen varastointivelvoitteesta osittain tai kokonaan. Myöntäessään vapautuksen Huoltovarmuuskeskus voi antaa tarkempia määräyksiä velvoitevaraston käyttämisen ehdoista. Koska kaasun toimitusvarmuusasetuksen uuden 6 c artiklan mukainen kaasun varastointivelvoite kohdistuu Suomeen jäsenvaltiona, Huoltovarmuuskeskus voisi 16 a §:n säännöksen perusteella vapauttaa maakaasulaitoksia joko osittain tai kokonaan lisävarastointivelvoitteesta, mikäli Suomelle kuuluva varastointivelvoite on varastointikautena jo täytetty kaupallisin perustein tai muilla tavoin.
7.2
Maakaasumarkkinalaki
42 §Maakaasun tukkumyyjän toimitusvelvollisuus. Maakaasumarkkinalain 42 §:n säännös tukkumyyjän toimitusvelvollisuudesta esitetään kumottavaksi tarpeettomana venäläisen vientimonopolin katkaistua putkikaasun toimituksen Suomeen toukokuussa 2022. Säännöksen mukaan tukkumyyjän, jolla on huomattava markkinavoima siirtoverkossa, on toimitettava tasapuolisin ja syrjimättömin ehdoin Venäjän maakaasuverkkoon liitetyn yhdysputken kautta Suomeen hankkimaansa maakaasua vähittäismyyjille jakeluverkkojen kautta toimitettavaksi. Maakaasun hankintalähteet ja tukkumarkkinoiden rakenne tulevat muuttumaan merkittävästi, kun maakaasun toimitus tulee mahdolliseksi suuren kokoluokan LNG-terminaalin kautta. Jatkossa Suomen maakaasun kulutus voidaan kattaa useista toimituslähteistä myös siinä tapauksessa, että putkikaasun toimitukset Venäjältä Suomeen käynnistyisivät uudelleen. Markkinarakenteen muuttuessa putkikaasun tukkumarkkinoiden erityissääntelystä voidaan luopua. Jatkossa maakaasun tukkumarkkinoiden kilpailun sääntelyyn sovellettaisiin kilpailulakia (948/2011).
17 luku. Erinäiset säännökset
97 a §.Suojatut asiakkaat. Lakiin esitetään lisättäväksi uusi 97 a §, jossa kaasun toimitusvarmuusasetuksen 2 artiklan 5 alakohdan mukaisiksi suojatuiksi asiakkaiksi määritellään maakaasun jakeluverkkoon liitettyjen kotitalousasiakkaiden lisäksi 1) maakaasun jakeluverkkoon liitetty pieni tai keskisuuri elintarviketeollisuuden yritys, jos kyseinen yritys ei pysty vaihtamaan maakaasua muihin polttoaineisiin tai energianlähteisiin, sekä 2) maakaasun jakelu- tai siirtoverkkoon liitetty terveydenhuoltoon, keskeiseen sosiaalihuoltoon, hätätilanteeseen, turvallisuuteen, koulutukseen tai julkishallintoon liittyvä palvelu.
Yritysten tai palveluiden, jotka sisältyvät 1 ja 2 kohtien määritelmiin, yhteinen osuus kansallisesta maakaasun vuotuisesta loppukulutuksesta voi olla enintään 20 prosenttia.
Kaasun toimitusvarmuusasetuksen 6 artiklan mukainen kaasun toimitusnormi on muodoltaan velvoittava. Sen mukaan jäsenvaltion onvaadittava määrittämiään kaasualan yrityksiä toteuttamaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan kaasun toimitukset suojatuille asiakkaille kyseisessä artiklassa tarkemmin määritellyissä tilanteissa. Jotta kaasun toimitus suojatuille asiakkaille pystytään tosiasiallisesti turvaamaan, on määritelmä pidettävä mahdollisimman rajattuna ja siihen sisällytettävä vain välttämättömät toimijat. Näin ollen suojattujen pienten ja keskisuurten yritysten ryhmää esitetään rajattavaksi ruokahuollon toteuttamiseen osallistuviin elintarviketeollisuuden yrityksiin, näiden ollessa kriittisessä roolissa Suomen huoltovarmuuden turvaamisessa. Lisäksi esitetään, että pienet ja keskisuuret elintarviketeollisuuden yritykset voivat kuulua suojattujen asiakkaiden määritelmän piiriin vain, jos ne eivät pysty yrityksistä itsestään riippumattomista syistä johtuen vaihtamaan maakaasua muuhun polttoaineeseen tai energianlähteeseen. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä tarkoitetaan tässä yhteydessä komission mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6.5.2003 antaman suosituksen mukaisia yrityksiä (EUVL L 124/36 20.5.2003). Määritelmän piiriin kuuluvat näin ollen yritykset, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa.
Ehdotetun 97 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen suojattujen asiakkaiden kategorian esitetään kattavan maakaasun jakelu- tai siirtoverkkoon liitetyt terveydenhuoltoon, keskeiseen sosiaalihuoltoon, hätätilanteeseen, turvallisuuteen, koulutukseen tai julkishallintoon liittyvät palvelut. Määritelmä perustuu kaasun toimitusvarmuusasetuksen 2 artiklan 5 alakohdan b-kategoriaan (keskeinen sosiaalipalvelu, jos se on liitetty kaasun jakelu- tai siirtoverkkoon), täydennettynä 2 artiklan 4 kohdan mukaisella keskeisen sosiaalipalvelun määritelmällä. Tältä osin katsotaan, että kaasun toimitusvarmuusasetuksessa käytetty termi keskeinen sosiaalipalvelu (engl. essential social service) vastaa lähemmin laajempaa käsitettä yhteiskunnallinen palvelu, termin sosiaalipalvelu ollessa ymmärrettävissä viittaavan rajatummin sosiaalihuoltoon. Muilta osin esitetyn 97 a §:n 1 momentin 2 kohta noudattaa asetuksen suomenkielisessä versiossa käytettyjä termejä. Tältä osin on huomattava ero kaasun toimitusvarmuusasetuksen 2 artiklan 4 alakohdan ruotsinkieliseen versioon, jonka mukaan keskeisiin sosiaalipalveluihin sisältyisivät muun muassa pelastuspalvelut (räddning) ja julkinen sektori (den offentliga sektorn). Asetuksen muiden kieliversioiden tuella on kuitenkin perusteltua noudattaa termeissä asetuksen suomenkielistä versiota.
Suojattuja asiakkaita koskeva määritelmä on ilmoitettava komissiolle kaasun toimitusvarmuusasetuksen 6 artiklan mukaisesti. Lisäksi komissiolle on ilmoitettava suojattujen asiakkaiden vuotuisen kaasunkulutuksen määrät sekä kyseisten kulutusmäärien prosenttiosuus vuosittaisesta kaasun loppukulutuksesta. Esitetyn uuden 97 a §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen kategorioiden osalta on täsmennettävä niihin kuuluvien asiakkaiden kaasunkulutusta vastaava määrä sekä kunkin näiden asiakasryhmien prosenttiosuus vuosittaisesta kaasun loppukulutuksesta. Kyseisellä velvoitteella valvotaan kaasun toimitusvarmuusasetuksessa säädetyn suojattujen asiakkaiden määritelmän noudattamista, mutta toisaalta tieto on tarpeellinen myös unioninlaajuisen yhteistyön ja hätätilatoimien toteuttamisen turvaamiseksi. Ilmoitusvelvollisuudella suojellaan näin ollen myös unionin kaasumarkkinoiden toimintaa ja yhteistyötä kaasun toimitusvarmuuden turvaamisessa. Lisäksi ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden vuoksi voidaan katsoa olevan tärkeää, että toimitusvelvollisille maakaasualan yrityksille sekä suojattujen asiakkaiden määritelmän piiriin kuuluville yrityksille ja palveluntarjoajille on selvää, mitkä tahot kuuluvat määritelmän piiriin. Tältä osin esitetään säädettäväksi, että Huoltovarmuuskeskus vahvistaa suojattujen asiakkaiden määritelmään piiriin kuuluvat yritykset ja palveluntarjoajat. Huoltovarmuuskeskus on nykyisin määrittänyt kirjeellä tarkemmin mitä kotitalousasiakkailla tarkoitetaan, mutta yritysten ja palveluntarjoajien oikeussuojan kannalta katsotaan, että tämä menettely ei ole jatkossa riittävä. Sen sijaan päätöstä, jolla Huoltovarmuuskeskus vahvistaa suojattujen asiakkaiden piiriin kuuluvat yritykset ja palvelut, tulee pitää hallintopäätöksenä, josta voi valittaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (2019/808) mukaisesti. Lisäksi maakaasun datahubin käyttöpaikkatietoihin voidaan sisällyttää tieto, joka selventää mihin kategoriaan kyseinen käyttäjä kuuluu suojattujen asiakkaiden määritelmässä.
Kaasun toimitusvarmuusasetus edellyttää lisäksi, että toimivaltaisen viranomaisen on yksilöitävä ne maakaasualan yritykset, jotka se velvoittaa asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteuttamaan toimenpiteet, joilla turvataan kaasun toimitukset suojatuille asiakkaille. Nämä maakaasualan yritykset on määritettävä kaasun toimitusvarmuusasetuksen mukaisessa ennaltaehkäisysuunnitelmassa, jonka Huoltovarmuuskeskus toimivaltaisena viranomaisena on velvollinen tekemään. Tältä osin muutoksia ei esitetä.