1  Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

Johdanto. Tenon kalastussopimuksen osapuolet eli Suomen tasavallan hallitus ja Norjan kuningaskunnan hallitus haluavat korvata voimassaolevan maiden välisen kalastussopimuksen uudella sopimuksella. Osapuolet painottavat kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa vastuutaan sekä tarvetta suojella ja turvata Tenojoen vesistön kalakannat tarkoituksenmukaisella ja varovaisuusperiaatteeseen perustuvalla kalastuksen säätelyllä. 

Osapuolet tunnustavat luonnon monimuotoisuuden ja luonnonvarojen kestävän hyödyntämisen merkityksen. Osapuolet tunnustavat saamelaisten alkuperäiskansaoikeudet ja paikallisväestön oikeudet ja luonnonvarojen merkityksen saamelaisille alkuperäiskansana kulttuurinsa ylläpitämiseksi, sekä muiden kalastusoikeuden haltijoiden oikeudet. Osapuolet painottavat tietojenvaihdon ja yhteistyön merkitystä yhteisten luonnonvarojen käytössä ja hoidossa sekä paikallisten kalastusoikeuden haltijoiden ja muiden paikallisten tahojen laajoja vaikuttamismahdollisuuksia kalastuksenhoitoon. 

Lisäksi osapuolet viittaavat 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen 66 artiklaan, 22 päivänä toukokuuta 1992 tehtyyn biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen ja Pohjois-Atlantin lohensuojelusta 2 päivänä maaliskuuta 1982 tehtyyn yleissopimukseen ja sen nojalla hyväksyttyihin lohen kalastuksen säätelyn ja hoidon suuntaviivoihin, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklaan sekä Yhdistyneiden Kansakuntien 13 päivänä syyskuuta 2007 hyväksymään alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaan julistukseen.  

1 luku Tarkoitus ja soveltamisalue

1 artikla.Tavoite. Sopimuksen tavoitteena on Tenojoen vesistön kalakantojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän käytön ja hoidon edistäminen. Kalakantojen hyödyntämisen ja hoidon tulisi perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon, mukaan lukien perinteinen tietämys. Artiklassa mainitulla vesistön lohentuotantokyvyn hyödyntämisellä tarkoitetaan sitä, että lohikantoja voidaan kalastaa ja saada tällä tavoin hyötyä lohisaaliina tai siihen liittyvien palveluiden kautta. Kalastus pitää mitoittaa niin, että se on kestävää eikä heikennä saaliinsaantimahdollisuuksia tulevina vuosina. Kalakantojen moninaisuuden turvaaminen viittaa erityisesti Tenossa lisääntyvien kolmenkymmenen geneettisesti erilaisen lohikannan perinnöllisten ominaisuuksien säilymiseen niin että kalastus ei muuta niiden perinnöllisiä ominaisuuksia esimerkiksi valikoimalla vain kookkaita kaloja.  

Artiklan 2 kohdan mukaan kalakantojen suojelussa, hoidossa ja käytössä on huomioitava eri osapuolten kalastusintressit ja erityisesti paikallisiin kulttuuriperinteisiin liittyvä kalastus. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että kalastuksen säätelyssä on pyrittävä sovittamaan yhteen Norjan ja Suomen kalastajien edut, kalastusperinteet ja -tavat, jotka voivat joiltain osin poiketa toisistaan sekä pyrittävä kohtelemaan muun muassa joen eri osissa asuvien kalastusoikeuden haltijoita tasapuolisesti sekä ottamaan huomioon erilaiset tavat lohikannan hyödyntämiseen, kuten perinteinen kalastus ja lohenkalastukseen perustuva matkailuelinkeino.  

Artiklan 3 kohdan mukaan lohen kalastuksen säätelyn lähtökohtana on hoitosuunnitelma, joka pohjautuu parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon lohikantojen koosta, koostumuksesta ja arvioidusta kehityksestä sekä ennalta varautumisen periaatteen soveltamiseen. Hoitosuunnitelmalla pyritään siihen, että kalastuksen säätely on tietoon perustuvaa, pitkäjänteistä ja Tenon lohikantojen olosuhteisiin sopivaa. Hoitosuunnitelman sisällöstä määrätään tarkemmin sopimuksen 4 artiklassa. Artiklan 4 kohdan mukaan säätely on toteutettava siten, että eri lohikantojen hoitotavoitteet pitkällä aikavälillä saavutetaan ja niitä ylläpidetään pitkällä aikavälillä hoitosuunnitelman mukaisesti. 

2 Artikla.Maantieteellinen soveltamisalue. Artiklassa määritellään sopimuksen maantieteellinen soveltamisalue. Sopimuksen liitteessä olevaa kalastussääntöä sovelletaan Tenojoen, Inarinjoen ja Kietsimäjoen niillä alueilla, joissa Suomen ja Norjan välinen valtakunnan raja kulkee eli maiden yhteisellä rajajokiosuudella. Rajajokiosuus on myös varsinaisen sopimuksen pääasiallinen soveltamisalue.  

Sopimuksen tiettyjä määräyksiä sovelletaan kuitenkin rajajokiosuutta laajemmalla alueella eli Tenojoen vesistön lohennousualueella. Sivuvesistöjä, Tenojoen alempaa Norjan puoleista osuutta sekä Finnmarkin merialueita koskevaa 3 artiklan 1 kohtaa, hoitosuunnitelmaa koskevaa 4 artiklaa sekä maiden yhteistä kalastuksen valvontaa koskevan 11 artiklan 2 kohtaa sovelletaan vesistön lohennousualueella. Kalatautien torjumista koskevaa sopimuksen 15 artiklaa sovelletaan vesistön koko valuma-alueella. Rajajokiosuus, lohennousualue ja valuma-alue on merkitty sopimuksen liitteenä 1 olevaan karttaan.  

3 Artikla.Sivuvesistöt, vesistön alempi Norjan puoleinen osuus ja Finnmarkin läänin merialueet. Artiklassa osapuolet sitoutuvat Tenojoen vesistön sivuvesistöjen ja alemman Norjan puoleisen osuuden lohennousualueiden osalta antamaan kansallisia säännöksiä ja määräyksiä kalakantojen suojelun ja kestävän käytön turvaamiseksi. Määräys on tärkeä, koska Tenojoen vesistön lohikannan hoito vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa. Norjalle kuuluvalla Tenojoen suun ja rajajokiosuuden välisellä jokialueella sovellettavat säännökset eivät voi olla lievempiä, kuin varsinaisella rajajokiosuudella kulloinkin voimassaolevat kalastussäännökset. Kansalliseen toimivaltaan kuuluvassa kalastuksen säätelyssä lähtökohtana on 4 artiklassa tarkoitettu hoitosuunnitelma ja joen Norjalle kuuluvalla alajuoksulla rajajokiosuuden kalastussäännökset.  

Sivuvesistöjen osalta määräystä on muutettu vastaamaan sopimuksen lähtökohtana olevaa lohikantakohtaista tavoitteellista hoitotapaa. Sivuvesistöjen osalta kansallisten säädösten ja määräysten tulee ottaa huomioon lohikantojen suojelu ja kestävä käyttö, mutta ne voivat poiketa Tenojoen pääuoman kalastusmääräyksistä, mikäli lohikantojen tila sen sallii tai jos lohikannan tila vaatii perustellusti tiukempia säätelytoimia kuin mitkä ovat olleet mahdollisia Tenojoen pääuomassa. Lohikantoja koskevan tiedon perusteella näyttää todennäköiseltä, että pääuoman kalastusrajoituksia joudutaan jatkamaan vesistön yläjuoksun heikkojen lohikantojen vuoksi tiukkoina useita vuosia, vaikka alempana vesistössä sijaitsevissa sivujoissa olisi mahdollista samanaikaisesti kalastaa kestävästi käyttäen lievempiä pyyntirajoituksia.  

Ennen kansallisten säännösten antamista tulisi toisen osapuolen toimivaltaiselle viranomaiselle varattava tilaisuus antaa lausunto suunnitelluista säätelytoimenpiteistä. Norjassa kalastuksensäätelystä joen alaosalla ja Tenon sivuvesistöissä vastaa Ilmasto- ja ympäristöministeriö ja toimeenpanotehtäviä hoitaa Tanavassdragets Fiskeförvaltning -niminen paikallinen kalastuksen hallinto-organisaatio. Suomessa sivuvesien kalastuksensäätelyä toteutetaan kalastuslain nojalla joko Lapin ELY-keskuksen antamilla hallintopäätöksillä taikka valtioneuvoston tai maa- ja metsätalousministeriön antamilla asetuksilla. Sivuvesien lohikantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta pyrittiin hillitsemään kalastuslain 10 §:n 2 momentin sisältämällä rajauksella, jonka mukaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnassa asuvien oikeus saada Metsähallitukselta maksuton lupa kalastukseen kyseisissä kunnissa sijaitsevilla valtion vesialueilla ei koske Tenojoen vesistön lohen- ja taimenen nousualueita. Vaelluskalojen kestävää kalastusta ei nähty mahdolliseksi järjestää siten, että kuntalaisilla olisi täysin rajoittamaton, kyseisiin vaelluskalakantoihin kohdistuva kalastusoikeus. Voimaansaattamislaissa esitetään säädettäväksi saalisilmoitusvelvollisuus koko Tenojoen vesistön Suomen puoleiselle lohennousualueelle, jotta artiklan velvoitteet kyetään täyttämään tietoon perustuvalla säätelyllä. Myös Norjassa on kaikilla lohijoilla käytössä pakollinen saalisilmoitusvelvollisuus.  

Artiklan 2 kohdan mukaan Finnmarkin merialueen lohenkalastuksen sääntelyä koskevista muutosesityksistä on pyydettävä lausunto Suomen toimivaltaiselta viranomaiselta ennen päätösten tekemistä. Norjan rannikolla Tenon lohikantoihin kohdistuva kalastus vaikuttaa osaltaan tarvittaviin kalastuksen järjestämistoimiin Tenojoessa, mistä syystä Suomen vaikutusmahdollisuus merikalastuksen määräyksiin on osa Tenon lohikantojen kokonaisvaltaista hoitoa.  

2 luku Kalastuksen säätely

4 Artikla. Hoitosuunnitelma. Artiklan 1 kohdassa määrätään osapuolet laatimaan yhteistyössä Tenojoen lohikantojen hoitosuunnitelma, jolla turvataan biologinen monimuotoisuus sekä kantojen kestävä käyttö. Määräyksen taustalla on kansainvälinen kehitys lohikantojen hoitotavoissa, ja tämän myötä annetut Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö NASCO:n suositukset ja suuntaviivat lohikantojen kestävästä hoidosta, joiden mukaan lohikannoille tulisi määritellä kantakohtaiset hoitotavoitteet (management target), joiden myötä hoitotavoitteiden määrittämisestä on muodostunut kansainvälistä käytäntöä. Sillä tarkoitetaan tavoiteltua kannan tasoa, jolla voidaan saavuttaa tavoitteeksi asetettu suojeluraja-arvon ylitys tiettynä osuutena vuosista sekä määritellä kestävän kalastuksen taso ja muita hoidolle asetettuja tavoitteita.  

Artiklan 2 kohdan mukaan suunnitelman on oltava joustava, tietoon perustuva ja lohikantakohtainen. Lohikantakohtaisuus on tärkeää, jotta kalastus Tenon pääuomassa voidaan mitoittaa oikein. Suunnitelma on lähtökohtana silloin, jos tehdään mukautuksia liitteenä olevan kalastussäännön määräyksiin, jotta on mahdollista arvioida mukautusten tarpeellisuus suunnitelmassa arvioituun lohikantojen tilaan nähden. Kalastusoikeuden haltijat osallistuvat suunnitelman laatimiseen.  

Artiklan 3 kohdassa määrätään suunnitelman sisältövaatimuksista. Suunnitelman on sisällettävä perustiedot kalakantojen ja niiden elinympäristöjen tilasta sekä kalastuksesta. Lisäksi suunnitelmassa on asetettava lohikantojen kantakohtaiset hoitotavoitteet sekä ehdotukset kalakantojen hoitotoimenpiteiksi. Artiklan 4 kohdan mukaan hoitotavoitteen alittavalla tasolla oleville lohikannoille tulee sisällyttää hoitosuunnitelmaan elvytyssuunnitelma ja ehdotukset tarpeellisiksi elvytystoimenpiteiksi. Kohdan tarkoitus on ohjata suunnitelman laatimista niin, että sen avulla voidaan tehokkaasti vastata lohikantojen hoidon kannalta keskeisiin kysymyksiin.  

Artiklan 5 kohdan mukaan suunnitelmaa arvioidaan ja tarkennetaan tarvittaessa. Osapuolten on yhteistyössä muutettava suunnitelmaa, jos lohikantojen seurannassa ilmenee, että lohikantojen tila kehittyy olennaisesti poikkeavalla tavalla hoitosuunnitelmaan sisältyvistä odotuksista. Kumpikin osapuoli voi tehdä aloitteen muutoksiin. Määräys on osa pyrkimystä tehdä kalastussopimuksesta joustava ja lohikantojen tila huomioon ottava.  

5 Artikla.Yhteinen kalastussääntö. Artiklasta ilmenee, että tarkemmat määräykset kalastamisesta Tenojoen rajajokiosuudella annetaan sopimuksen liitteenä 2 olevassa kalastussäännössä, joka on olennainen osa sopimusta. Kalastussäännön määräyksillä on siten samanlainen oikeudellinen asema kuin itse sopimuksen määräyksillä, minkä vuoksi niitä voidaan muuttaa lähtökohtaisesti vain osapuolten välisellä sopimuksella 17 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Hallitukset tai niiden määräämät viranomaiset voivat kuitenkin 6 ja 7 artiklassa määrätyin edellytyksin sopia kalastussäännöstä poikkeavista määräyksistä.  

Artiklan 2 kohdassa määrätään sopimuksen liitteenä olevan kalastussäännön voimaantulosta, voimassaoloajasta, voimassaolon päättymisestä sekä muuttamista koskevan pyynnön määräajasta. Kalastussääntö on voimassa viisi vuotta sopimuksen voimaantulosta. Viiden vuoden jälkeen kalastussäännön voimassaolo jatkuu aina seitsemän vuotta kerrallaan. Seitsemän vuotta katsottiin perustelluksi voimassaoloajaksi, sillä yksi lohisukupolvi elää noin seitsemän vuotta ja säätelyn vaikutuksiakin tulee voida arvioida useamman vuoden ajan, jotta voidaan arvioida mahdolliset muutostarpeet. Kalastussäännön voimassaolo päättyy kuitenkin voimassaolojakson jälkeen, jos toinen osapuoli esittää ennen voimassaolon päättymistä pyynnön säännön muuttamiseksi. Kalastussäännön muuttamista koskeva pyyntö on esitettävä vähintään kaksi vuotta ennen kalastussäännön voimassaolon päättymistä.  

Artiklan 3 kohdassa määrätään kalastussäännön 7 luvun sisältämien ennalta sovittujen säätelytoimenpiteiden voimaansaattamisen menettelyistä. Ne saatetaan voimaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti kalastussäännössä määriteltyjen edellytysten täytyttyä. Ennalta sovittujen toimenpiteiden käyttöä koskevien edellytysten olemassaoloa arvioidaan vuosittain sopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun arvioinnin yhteydessä ja arvioinnin lopputulos kirjataan saman artiklan 4 kohdassa tarkoitettuun pöytäkirjaan. Sopimuksen voimaansaattamislain 2 §:n mukaan maa- ja metsätalousministeriö allekirjoittaa Suomen osalta pöytäkirjan. Sen jälkeen allekirjoitettu pöytäkirja saatetaan valtioneuvoston käsittelyyn, jossa valtioneuvosto antaa asetuksen pöytäkirjan voimaansaattamisesta.  

6 Artikla.Mahdollisuus poiketa kalastussäännöstä. Kalastussäännön yksittäisiä määräyksiä tulee voida tarvittaessa joustavasti ja dynaamisesti mukauttaa, jos kalakantojen tila niin vaatii tai sen sallii (joustavuusperiaate). Artikla sisältää poikkeavien määräysten antamisen tarkemmat edellytykset. Kalastussäännöstä poikkeavilla määräyksillä tarkoitetaan sekä kalastussääntöä ankarampia että sitä lievempiä määräyksiä.  

Artiklan 1 kohdan mukaan hallitukset tai niiden määräämät viranomaiset voivat sopimuksen tavoitteen saavuttamiseksi ja kummankin osapuolen kansallisen lainsäädännön puitteissa sopia kalastussäännöstä poikkeavista määräyksistä, jos se on välttämätöntä kalakantojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi, heikentyneiden tai heikentymisvaarassa olevien kalakantojen suojelemiseksi tai elvyttämiseksi taikka jos kalakantojen tila sen sallii.  

Määräysten on oltava sellaisia, että ne eivät johda kalastussäännön ja sopimuksen kanssa ristiriidassa olevaan kalastuksen lisäämiseen. Määräyksillä tulee pyrkiä edistämään sopimuksen tavoitetta eli kalakantojen kestävää käyttöä ja hoitoa. Käänteisesti ilmaisten artiklan nojalla annettavilla poikkeavilla määräyksillä ei saa vaarantaa sopimuksen tavoitetta.  

Artiklan 2 kohdan mukaan kalastussäännöstä poikkeavat määräykset voivat koskea kieltoa tai rajoitusta kalastaa tietyllä pyydyksellä tai kalastustavalla. Poikkeavien määräysten kohteena voisivat myös olla alueelliset kalastuskiellot sekä kalastuskautta ja sallittuja kalastusaikoja koskevat kalastussäännön määräykset. Näin ollen kalastuskauden alkua tai loppua voidaan joko aikaistaa tai myöhentää. Myös pyydyskohtaisia sallittuja kalastusaikoja voitaisiin mukauttaa. Pyydysmäärien rajoituksista voitaisiin myös poiketa vähäisessä määrin. Mikäli kalastussääntöön tulevaisuudessa otettaisiin saaliskiintiöitä koskevia määräyksiä, voitaisiin myös niitä tarvittaessa mukauttaa. Kalastussäännössä sovituista rantakalastus- ja venelupamääristä sekä niiden alueellista voimassaoloa koskevasta kalastusvyöhykejaosta voidaan myös poiketa. Lisäksi poikkeavat määräykset voisivat koskea kieltoa ottaa tiettyä sukupuolta tai kokoluokkaa olevia kaloja, pyydysten rakennetta tai muita edellä selostettuihin seikkoihin rinnastuvia kalastussäännön täytäntöönpanoon liittyviä säätelytoimia. 

Artiklan 3 kohdan mukaan kalastussäännöstä poikkeavat määräykset voidaan rajata koskemaan vain sopimusalueen tiettyä osaa, erikseen määritettyä kalastuskauden jaksoa tai yksittäistä kalastustapaa. Määräykset annetaan määräajaksi enintään kolmeksi kalastuskaudeksi kerrallaan. Kohdalla on tarkoitus selventää, että poikkeavat määräykset voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisesti vain siihen osaan kalastusta, missä on havaittu ongelmia sopimuksen tavoitteen saavuttamisen kannalta.  

7 Artikla.Kalastussäännön vaikutusten arviointi ja poikkeavia määräyksiä koskeva menettelytapa. Artiklassa määrätään kalastussäännön ja siihen mahdollisesti tehtyjen poikkeusten vaikutusten arvioinnista. Vaikutuksia arvioivat sopimuksen 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu maiden yhteinen seuranta- ja tutkimusryhmä ja toimivaltaiset viranomaiset. Kalastusoikeuden haltijat otetaan mukaan arviointityöhön. Arviointia tehdään vuosittain ja sen pohjana on paras käytettävissä oleva tieto lohikantojen tilasta ja kehityssuunnista. Hoitotavoitteiden määrittelyyn sisältyy mekanismeja, jotka ottavat huomioon lohikantojen kehitykseen liittyvää vuosittaista vaihtelua.  

Artiklan 2–4 kohdassa määrätään määräysten antamista edeltävistä viranomaisten välisistä neuvotteluista. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa, että määräykset voidaan antaa hyvissä ajoin ennen kalastuskauden alkua. Artiklan 2 kohdan mukaan tarvetta 6 artiklassa tarkoitetuista poikkeavista määräyksistä sopimiseen arvioidaan myös vuosittain. Tämä arviointi tehdään hallitusten tai niiden määräämien viranomaisten toimesta. Artiklan 3 kohdan mukaan arviointi on tehtävä niin ajoissa, että tutkijoilla ja keskeisillä paikallisilla sidosryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen ja että mahdolliset poikkeavat määräykset voivat tulla voimaan huhtikuun 1 päivänä eli selvästi ennen kalastuskauden alkua. Määräajan asettamisessa on otettu huomioon se, että lohikantoja koskevan tiedon analysointiin kalastuskauden jälkeen on varattava joitakin kuukausia aikaa. Esimerkiksi suomunäytteiden analysointi, video- ja kaikuluotausaineistojen käsittely ja kalastuskauden kuluessa saatujen alustavien tulosten laadun varmistamiseen sekä saalistietojen käsittely vaativat aikaa niin, että lohikannan tila on mahdollista raportoida vasta seuraavan vuoden alussa. Tämän lisäksi aikaa tarvitaan myös sidosryhmien kuulemiseen ja kalastusoikeuden haltijoiden ja muiden paikallisten sidosryhmien osallistumiseen arviointityöhön. Artiklan 4 kohdan mukaan sopimus kalastussäännöstä poikkeavista määräyksistä kirjataan erilliseen pöytäkirjaan.  

3 luku Kalastuksen järjestäminen

8 Artikla.Kalastonhoitomaksut. Artiklan mukaan kalastettaessa rajajokiosuudella sovelletaan kalastonhoitomaksuvelvollisuuteen sen osapuolen lainsäädäntöä, jonka alueelta 10 artiklassa tarkoitettu kalastuslupa lunastetaan. Suomessa kalastonhoitomaksuvelvollisuudesta säädetään kalastuslain 79 §:ssä. Maksuvelvollisuudesta vapautettuja ovat alle 18-vuotiaat sekä 64 vuotta täyttäneet henkilöt.  

9 Artikla. Rajajokiosuuden jakaminen kalastusvyöhykkeisiin. Artiklan mukaan osapuolet määrittelevät yhteiset kalastusvyöhykkeet veneestä tapahtuvan matkailukalastuksen järjestämiseksi. Vyöhykkeet on määritelty kalastussäännön 5 §:ssä pääpiirteissään Suomen puolella toimivien suurimpien osakaskuntien rajojen mukaisesti. Kalastuslupien sallittu enimmäismäärä sekä kalastuslupien hinnat voivat vaihdella vyöhykkeittäin ja kalastuskauden aikana. Artiklan 2 kohdan mukaan kumpikin osapuoli voi perustaa kalastusvyöhykkeitä matkailukalastuksen järjestämiseksi rannalta kuultuaan toista osapuolta. Käytännössä myös rantakalastusvyöhykkeet on määritelty kalastussäännössä, joten määräys mahdollistanee vyöhykejaon sisällä tehtävät kansalliset tarkemmat jaot tarvittaessa. Määräyksen tarkoituksena on antaa mahdollisuuksia kalastuksen ohjaamiseen jokialueella sekä mahdollisuuksia kalastuslupien nykytilannetta joustavampaan hinnoitteluun.  

10 Artikla.Kalastusluvat. Artiklan 1 kohdan mukaan kalastussäännössä määritellään matkailukalastukseen myytävien kalastuslupien enimmäismäärä. Määrä jaetaan puoliksi osapuolten välillä. Vuoden 1989 kalastussopimuksessa vastaavaa määräystä ei ole, vaan lupia on voitu myydä niin paljon kuin kysyntää on ollut. Valtaosa (n. 95 %) luvista on myyty Suomessa. Lupatulot on kuitenkin jaettu maiden kesken. Matkailukalastuslupien kiintiöinti oli yksi Norjan tärkeimmistä tavoitteista uudelle sopimukselle, sillä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana suomalaisten matkailijoiden kalastusvuorokausien määrä jokialueella on kasvanut siten, että Norjan paikalliset kalastajat ovat kokeneet kalastajien paljouden heikentävän heidän mahdollisuuksiaan päästä kalastamaan merkittävästi. Vastaavia näkemyksiä esitettiin myös Suomesta neuvottelujen kuluessa.  

Artiklan 2 kohdassa on kalastajaa velvoittava määräys, jonka mukaan rajajokiosuudella kalastavan on lunastettava kalastuslupa ennen kalastuksen aloittamista. Kumpikin osapuoli vastaa lupien myynnin järjestämisestä oman lainsäädäntönsä mukaisesti. Lupien myynnin järjestämisestä Suomessa säädettäisiin sopimuksen voimaansaattamislaissa.  

Artiklan 3 kohdan mukaan rantakalastuslupa tulee ostaa siinä valtiossa, jossa kalastetaan. Venekalastuslupa voidaan ostaa kummasta maasta tahansa ja se oikeuttaa kalastamaan ilmoitetulla kalastusvyöhykkeellä molempien maiden alueella. Artiklan 4 kohdan mukaan kalastuslupien hinnat määritetään kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toista osapuolta on kuultava ennen hinnan määrittämisestä päättämistä. Kalastusluvan muut ehdot määritellään kalastussäännössä.  

Artiklan 5 kohdan pääsäännön mukaisesti myös lupatulojen käytöstä päättäminen kuuluu kansalliseen päätösvaltaan. Koska sopimuksen tarkoituksen toteuttaminen edellyttää säännöllistä kalakantojen seurantaa ja tutkimusta sekä uskottavan kalastuksenvalvonnan järjestämistä, tulisi artiklan mukaisesti lupatuloja kohdentaa ainakin näihin toimintoihin. Lupatulojen käytöstä Suomessa säädettäisiin sopimuksen voimaansaattamislaissa.  

11 Artikla.Kalastuksenvalvonta. Artikla sisältää määräykset kalastussäännön noudattamisen valvonnasta. Kummankin osapuolen tulee nimittää riittävä määrä kalastuksenvalvojia ja huolehtia riittävästä valvonnasta. Valvonnasta vastaavat kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltaiset kalastuksenvalvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat. Suomessa kalastusta valvovat kalastuslain 99 §:n mukaan kalastusta kalatalousviranomaiset (eli kalatalousasioita hoitavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja maa- ja metsätalousministeriö) poliisi, Rajavartiolaitos, ne Metsähallituksen virkamiehet, joiden tehtävänä on kalastusasioiden hoitaminen, kalastuslain 103 §:n mukaisesti hyväksytty ja 107 §:ssä tarkoitetun valtuutuksen omaava kalastuksenvalvoja, tulli sekä Metsähallituksen hallinnassa olevilla valtion vesialueilla lisäksi Metsähallituksen erävalvojat. Tarkoitus on määritellä kalastuksen valvontaan osallistuvat tahot niin, että eri tahot voivat osallistua helpommin ja tarkoituksenmukaisemmin kalastuksenvalvonnan toteuttamiseen ja valvontavastuun jakamiseen kuin nyt.  

Artiklan 2 kohdassa annetaan yhteisille suomalais-norjalaisille partioille mahdollisuus suorittaa valvontaa yhdessä. Yhteisvalvontaa suoritettaessa toisen maan valvojat ovat ainoastaan tarkkailijan asemassa. Artiklan 3 kohdan mukaan osapuolet voivat sopia yhteisestä kalastuksenvalvontasuunnitelmasta. Ajatuksena on lisätä kalastuksenvalvonnan suunnitelmallisuutta ja läpinäkyvyyttä yhteisellä suunnitelmalla ja yhteisillä valvontapartioilla.  

Artiklan 4 kohdassa velvoitetaan asianomaiset valvontaviranomaiset vaihtamaan tarvittaessa tietoja keskenään. Ajatuksena on, että valvojat ilmoittaisivat välittömästi toisen osapuolen valvontaviranomaisille, kun ne havaitsevat tai saavat tietoonsa, että toisen valtion vesillä harjoitetaan kalastussäännön kanssa ristiriidassa olevaa kalastusta.  

4 luku Seuranta, tutkimus, saalisraportointi ja saalistilastot

12 Artikla.Seuranta ja tutkimus. Artiklan mukaan osapuolet seuraavat ja tutkivat Tenojoen vesistön kalakantoja yhteistyössä. Seurannalla ja tutkimuksella pyritään luomaan perustaa 4 artiklassa tarkoitetun hoitosuunnitelman laatimiselle sekä arvioimaan kalastussäännösten vaikutuksia 7 artiklan mukaisesti. Tarkempi toteutustapa voi muuttua lohikantojen tilan, niistä saadun tutkimustiedon ja seurantamenetelmien kehittymisen seurauksena. Työtä toteuttaa maiden yhteinen seuranta- ja tutkimusryhmä, jossa kummallakin osapuolella on kaksi edustajaa. Paikalliset kalastusoikeuden haltijat osallistuvat työhön. Osapuolten toimivaltaiset viranomaiset sopivat ryhmän toimeksiannosta. Mailla on ollut ministeriöiden väliseen yhteisymmärryspöytäkirjaan perustuva yhteinen tutkijaryhmä vuodesta 2010, joka on muun muassa tuottanut tietoa uuden sopimuksen kalastuksensäätelyä varten ja arvioinut kaavailtujen rajoitusten vaikutuksia. Kokemukset yhteisestä tutkijaryhmästä ovat osoittautuneet hyviksi ja ryhmän jatkuvuudelle todettiin siten olevan vankat perusteet sopimuksen toimeenpanon kannalta.  

13 Artikla.Saalisrekisteri ja saalisilmoitukset. Artikla sisältää perusmääräykset osapuolten yhteisestä, sähköisestä saalisrekisteristä, johon kalastaja on velvollinen ilmoittamaan harjoittamaansa kalastusta ja saaliita koskevat tiedot siten kuin kalastussäännössä määritetään. Rekisteriin tallennettuja tietoja käytetään saalistilastointiin, kalavarojen hoidon suunnitteluun, valvontaan ja kalatutkimuksiin sekä kalakantoja ja kalastuksen harjoittamista koskevaan tutkimukseen. Tarkoitus on parantaa saalistietojen luotettavuutta, nopeuttaa niiden keräämistä ja vähentää saalistietojen keräämisen työpanosta säätämällä niiden ilmoittaminen pakolliseksi.  

5 luku Kalakantojen suojelu

14 Artikla.Rakentaminen ja saastuttaminen. Artikla sisältää yleisluonteisen määräyksen siitä, että kansallista lainsäädäntöä sovellettaessa tulisi huolehtia siitä, että laitosten, rakennusten tai rakenteiden sijoittaminen ja rakentaminen tai muu vastaava toiminta tai vesivarojen hyödyntäminen ei aiheuta vahinkoa tai sen vaaraa kalakannoille tai kalastukselle. Artiklan 2 kohdassa määrätään myös yleisluonteisesti osapuolten velvollisuudesta toteuttaa toimenpiteitä, joita tarvitaan vesistön vedenlaadun seuraamiseksi, ylläpitämiseksi ja tarpeen vaatiessa kohentamiseksi. 

15 Artikla.Biologiset vaikutukset. Artikla velvoittaa osapuolia ryhtymään tarvittaviin toimiin kalakantojen suojelemiseksi vakavilta tarttuvilta kalataudeilta. Artiklaa sovelletaan sopimuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan Tenojoen vesistön koko valuma-alueella. Tarkoituksena on estää sellaisten haitallisten kalatautien tai -loisten leviäminen Tenon vesistöalueelle, jotka voisivat aiheuttaa lohikantojen voimakkaan heikkenemisen tai tuhoutumisen. Merkittävin uhka on Gyrodactylus salaris -loisen leviäminen vesistöön.  

Määräys rajoittaa Lapin ELY-keskuksen harkintavaltaa Tenojoen vesistöön kohdistuvista kalastuslain 74 §:n mukaisista kotiutus- ja siirtoistutus lupahakemuksista päätettäessä. Jos toimenpiteistä huolimatta epäillään vakavan, tarttuvan kalataudin esiintymistä tai todetaan sellaisen esiintyminen, on siitä artiklan 2 kohdan nojalla ilmoitettava välittömästi toiselle sopimuspuolelle.  

Artiklan 2 kohdan mukaan osapuolten on minimoitava kalakantoja uhkaavat tekijät ja estettävä uusia uhkia aiheuttavia toimintoja vesistön valuma-alueella ja lähellä sijaitsevilla maa- ja merialueilla. Näihin kuuluvat kalankasvatuksesta aiheutuvat vahingolliset vaikutukset ja sairauksien tartunnanuhka sekä vaikutukset, joita karanneet tai istutetut kalat aiheuttavat.  

Artiklan 3 kohdassa kielletään anadromisten lohikalojen kasvatus ja viljely sekä Tenojoen vesistön ulkopuolelta tuotujen kalojen istuttaminen. Artiklan 4 kohdan mukaan myös elävien kalojen tai gameetin (mädin ja maidin) siirtäminen muista vesistöistä Tenojoen vesistön valuma-alueelle on kielletty. Artiklan 5 kohdan mukaan vesiviljelyeläinten ja niiden gameettien siirtämisen on tapahduttava Euroopan unionin kalaterveysmääräysten mukaisesti.  

Artiklan 6 kohdan mukaan muista vesistöistä peräisin olevaa vettä ei saa päästää eikä niistä pyydystettyjä kaloja saa puhdistaa vesistön valuma-alueella luonnonvesien välittömässä läheisyydessä. Muissa vesistöissä käytettyjen kalastusvälineiden, muiden varusteiden kuten myös veneiden ja niihin kuuluvien moottorien ja muiden kulkuvälineiden on oltava kuivia tai desinfioituja ennen kuin niitä saa käyttää valuma-alueella. Desinfioinnin ja kuivatuksen suorittamiselle laaditaan yhteinen ohjeistus. Osapuolet tulee huolehtia desinfiointi ja kuivausohjeistuksesta tiedottamisesta yleisölle.  

Artiklan 7 kohdan mukaan osapuolten on välittömästi varoitettava toisiaan, jos on aihetta epäillä, että valuma-alueella tai sen läheisyydessä sijaitsevilla maa- ja merialueilla esiintyy lohiloista Gyrodactylus salarista tai muita tarttuvia vakavia kalasairauksia tai jos tartunta on todettu. Osapuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat laatia yhteisen suunnitelman, jossa määritellään varoitusvelvollisuutta koskevat käytännöt, valmius mahdollisen Gyrodactylus salariksen leviämisen varalta, kalatautien todentamismenetelmät ja toimenpiteet epäiltäessä kyseisiä sairauksia tai kun esiintyminen on todettu.  

Suomessa toimivaltainen viranomainen toimeenpanemaan artiklassa tarkoitettuja määräyksiä on Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Tenojoen vesistön kalakantojen suojelemiseksi voidaan kalastuslain 78 §:n nojalla valtioneuvoston asetuksella asettaa kieltoja, rajoituksia ja toimenpiteitä, jotka koskevat elävien kalojen, mädin sekä kalastuksessa käytettävien kulkuneuvojen, välineiden, pyydysten ja syöttikalojen siirtämistä mainituille alueille, syöttikalojen käyttämistä alueilla harjoitettavassa kalastuksessa, alueiden ulkopuolelta tuotujen kalojen perkausta alueiden luonnonvesissä sekä perkausjätteiden laskemista alueiden luonnonvesiin sekä esityksessä ehdotettavan kalastuslain muutoksen mukaisesti myös kalastusvälineiden ja kalastuksessa käytettävien kulkuneuvojen desinfioinnista ja kuivauksesta.  

16 Artikla.Toimet erityistilanteissa. Artikla sisältää määräyksiä osapuolten velvoitteista erityistilanteissa, joissa kalakantoja uhkaavat force majeure -tyyppiset, äkilliset ja ennakoimattomat ympäristöuhat. Toimivaltaisten viranomaisten on erikseen tai yhdessä käynnistettävä välttämättömät toimenpiteet vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi, rajoittamiseksi tai estämiseksi siinä tapauksessa, että kalakantoja uhkaavat saastuminen tai muut ympäristövaikutukset.  

Artiklan 2 kohdan mukaan osapuolten on välittömästi rajoitettava kalastusta tai lopetettava se kokonaan veden virtaaman tai muiden erityisolosuhteiden, kuten lohennousun olennaisen vähenemisen niin vaatiessa. Kohdassa tarkoitetaan todella poikkeuksellista tilannetta, eikä sitä tule soveltaa esimerkiksi normaalin vuosittaisen lohennousun eroavaisuuden johdosta eikä esimerkiksi tilanteissa, joissa on kyse kalastussäännön 7 luvussa säädettyjen ennalta sovittujen toimenpiteiden soveltamisedellytyksistä. Kalastusta rajoitetaan tai se lopetetaan ainoastaan siinä laajuudessa ja sillä alueella, jolla se on välttämätöntä kalakantojen turvaamiseksi. Paikallisia tahoja ja oikeudenhaltijoita on kuultava asiasta siinä määrin kuin tilanteen kiireellisyys sen sallii. Viranomaiset laativat yhdessä menettelytavat artiklan määräysten toimeenpanemiselle. Toimenpiteiden välttämättömyyttä arvioitaessa on ennalta varautumisen periaatteelle annettava suuri painoarvo. Määräys voidaan tarvittaessa panna täytäntöön kalastuslain 52 §:n nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella.  

6 luku Loppumääräykset

17 Artikla.Yhteistyö, sopimuksen seuranta ja muutokset. Artikla sisältää määräykset sopimuksen toimeenpanon yhteistyöstä, soveltamisen seurannasta ja sopimuksen muuttamisesta. Artikla vastaa tavanomaista kansainvälistä sopimusoikeudellista käytäntöä. Artikla edellyttää viranomaisten välistä yhteistyötä kaikissa Tenon vesistön kalakantoja ja vesiympäristöä koskevissa kysymyksissä. Sopimusta ja sen liitteitä voidaan muuttaa osapuolten välisellä sopimuksella. Muutokset tulevat voimaan 22 artiklassa määrätyllä tavalla.  

18 Artikla.Erimielisyyksien ratkaiseminen. Artikla sisältää määräykset sopimuksen tulkintaan tai soveltamiseen liittyvien osapuolten välisten riitojen ratkaisumenettelystä. Artikla vastaa tavanomaista kansainvälistä sopimusoikeudellista käytäntöä. Artiklassa kuvattuun menettelyyn voidaan turvautua esimerkiksi silloin, jos osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen sopimuksen 6 ja 7 artiklassa tarkoitetuista poikkeavista määräyksistä tai kalastussäännön 7 luvussa säädettyjen ennalta sovittujen toimenpiteiden käyttöedellytysten täyttymisestä.  

Lähtökohtana on ratkaista erimielisyydet viranomaisten välisissä neuvotteluissa nopeasti yhteisymmärryksessä. Neuvottelut tulee käynnistää viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun osapuoli esittää toiselle osapuolelle neuvottelupyynnön diplomaattista tietä. Mikäli asiassa ei saada ratkaisua kolmen kuukauden kuluessa, osoitetaan erimielisyydet ad hoc Tenojoen vesistön rajajokikomission ratkaistavaksi. Kumpikin osapuoli nimeää komissioon kolme jäsentä sekä kolme varajäsentä ja asettaa sen käytettäväksi sihteerin ja tarvittavat asiantuntijat. Komission on pyrittävä löytämään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Jos komissio ei kykene ratkaisemaan asiaa viiden kuukauden kuluessa, ratkaistaan erimielisyydet diplomaattista tietä. 

19 Artikla.Irtisanominen. Artikla sisältää määräykset sopimuksen irtisanomismenettelystä ja sen sisältö vastaa tavanomaista kansainvälistä sopimusoikeudellista käytäntöä. Artiklan mukaan kumpikin osapuoli voi irtisanoa sopimuksen toiselle osapuolelle osoitetulla kirjallisella ilmoituksella. Sopimuksen irtisanominen tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana irtisanomisilmoitus on vastaanotettu. 

20 Artikla.Rikosoikeudelliset seuraamukset. Artiklan mukaan rangaistuksista, takavarikoista, menettämisseuraamuksista ja muista rikosoikeudellisista seuraamuksista säädetään kansallisessa lainsäädännössä. Suomessa kalastusrikkomuksesta säädetään kalastuslain 118 §:ssä, luvattomasta pyynnistä rikoslain 28 luvun 10 §:ssä ja kalastusrikoksesta rikoslain 48 a luvun 2 §:ssä. 

21 Artikla.Nykyisen sopimuksen kumoutuminen. Uusi sopimus korvaa vuoden 1989 sopimuksen, joten sopimuksen tullessa voimaan lakkaavat Suomen ja Norjan välillä Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä 1 päivänä maaliskuuta 1989 tehty sopimus ja siihen liittyvä kalastussääntö olemasta voimassa.  

22 Artikla.Voimaantulo. Artikla sisältää sopimuksen voimaantuloa koskevat määräykset. Sopimus tulee voimaan toiseksi seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen diplomaattiteitse sopimuksen voimaantulolle valtiosäännön mukaan asetettujen vaatimusten täyttymisestä. Sopimuksen todistusvoimaisia kieliä ovat suomi ja norja.  

Sopimuksen liite 2. Tenojoen vesistön kalastussääntö

Tenojoen kalastussopimukseen liittyvä kalastussääntö on olennainen osa Suomen ja Norjan välistä sopimusta kalastuksessa Tenojoen vesistössä. Kalastussäännön tarkoitus on antaa tarkempia määräyksiä kalastusajoista, lupamääristä ja pyydysmääristä, joiden avulla kalastusteho säädetään Tenon eri kalakantojen tilaan sopivaksi. Tämän lisäksi kalastussääntö sisältää pyydysten rakennetta, sijoittelua ja käyttötapoja koskevia teknisiä määräyksiä. Uutena osa-alueena kalastussääntöön on myös sisällytetty lohikantakohtaisia ennalta sovittuja toimenpiteitä, jotka tulisivat sovellettavaksi, mikäli lohikannat heikentyisivät tiettyjä myös ennalta sovittuja arvoja heikommiksi.  

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Soveltamisalue. Pykälässä määrätään, että kalastussääntö on voimassa sillä osalla Tenojokea, Inarinjokea ja Skietshamjokea, joka muodostaa Suomen ja Norjan välisen valtakunnan rajan. Norja antanee kansallisen kalastussäännön omalle rajajokiosuudelleen. Norjalle kuuluvalla Tenon alaosalla kalastussäännön kalastusta koskevat määräykset eivät voi olla lievempiä kuin rajajokiosuudella kulloinkin voimassa olevat määräykset. Tenon sivujokia koskevat kalastussäännöt määritellään kansallisesti ja ne voivat vaihdella sivuvesien lohikantojen tilanteen mukaisesti.  

2 §.Rajajokiosuuden kalastajaryhmät. Pykälässä määritellään kalastajaryhmät, joiden kalastusajat, pyydysten käyttömahdollisuudet ja kalastuslupatyypit poikkeavat toisistaan. Suomessa kalastajat on jaettu neljään eri ryhmään. Kalastajat jaotellaan nykyisen sopimuksen tavoin Tenojen jokilaaksoissa vakinaisesti asuviin sekä muualla asuviin. Vakinainen asuminen on tarkoitus pitkälti nykykäytännön tavoin määritellä tiukemmin kuin kotikuntalaissa (201/1994). Nykyisen käytännön mukaisesti kalastajilta tultaisiin edellyttämään tosiasiallista asumista Tenojoen vesistön jokilaaksoissa. Tarkempi määritelmä on tarkoitus säätää Tenojoen kalastussopimuksen voimaansaattamislain 9 §:ssä.  

Kalastusoikeuden osalta viitataan kalastuslain (379/2015) 4 §:n määrittelyihin. Sopimuksen kalastussääntöä sovellettaessa kalastusoikeuden haltijalla tarkoitetaan osakaskunnan lisäksi osakaskiinteistön omistajaa. Kalastuslain 4 §:n 1 momentin 10 kohtaan esitetään lisättäväksi uusi kohta, jotta asiasta ei synny epävarmuutta. Kalastajaryhmien määrittelyt on tehty erikseen Suomen ja Norjan kalastajille, koska ryhmien taustalla oleva lainsäädäntö poikkeaa toisistaan. Käytännön erona on se, että Suomessa on määritelty oma ryhmä kalastajille, jotka omistavat kalastusoikeutta mutta eivät asu Tenojoen vesistön jokilaaksoissa.  

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat Tenojoen jokilaaksoissa vakinaisesti asuvat kalastusoikeuden haltijat. Vastaava ryhmä on myös mainittu myös nykyisessä Tenon kalastusäännössä, eikä siihen esitetä muutoksia. 

Toiseen ryhmään kuuluvat muualla kuin Tenojoen jokilaaksoissa vakinaisesti asuvat kalastusoikeuden haltijat. Tähän ryhmään on yhdistetty nykyisen Tenon kalastussäännön 3 § D-kohdassa määritellyt kalastusoikeuden haltijat, jotka ovat saaneet kalastusoikeutensa suoraan perintönä ensimmäiseen ryhmään kuuluvilta kalastusoikeuden haltijoilta sekä muilla tavoin hankittua kalastusoikeutta omistavat kalastusoikeuden haltijat.  

Kolmas ryhmä käsittää Tenojoen vesistön jokilaaksoissa vakinaisesti asuvat henkilöt, jotka eivät omista kalastusoikeutta. Tämän ryhmän määrittely on säilynyt samana kuin nykyisessä kalastussäännössä.  

Neljännen ryhmän muodostavat muut henkilöt, jotka eivät omista kalastusoikeutta Tenojoen kalastussäännön voimassaoloalueella tai eivät asu vakinaisesti Tenojoen vesistön jokilaaksoissa.  

Norjassa kalastajaryhmien määrittely perustuu Norjan Tenolain 4 §:ssä käytettyihin määritelmiin.  

2 luku Kalastonhoitomaksut ja kalastusluvat

3 §.Kalastonhoitomaksu. Koska jatkossa matkailukalastukseen tarkoitetut kalastusluvat on jaettu tasan Suomen ja Norjan kesken ja molempien maiden kansalaiset voivat hankkia niitä kummastakin maasta. Kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuteen sovelletaan sen osapuolen lainsäädäntöä mistä kalastuslupa hankitaan.  

4 §.Kalastuslupaluokat. Kalastuslupaluokkia koskevassa pykälässä säädetään kalastuslupien sisällöstä perustuen 2 §:ssä määriteltyihin kalastajaryhmien jaotteluun.  

Yleinen paikkakuntalaislupa oikeuttaa kalastukseen kaikilla kalastussäännössä sallituilla pyyntimuodolla ottaen huomioon muualla kalastussäännössä säädetyt rajoitukset. Lupa on voimassa kalastuskauden. Luvan hankkimiseen ovat oikeutettuja Suomessa 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut ja Norjassa 2 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetut kalastusoikeuden haltijat. Lupatyyppi vastaa nykyisen kalastussäännön 3 §:n A-kohdassa määriteltyä lupaa, eikä muuta tilannetta tähän lupaan oikeutettujen kalastusoikeuden haltijoiden osalta.  

Paikkakuntalaisen vapakalastuslupa oikeuttaa kalastukseen vavalla ja vieheellä rannalta ja veneestä ottaen huomioon muualla kalastussäännössä säädetyt rajoitukset. Lupa on voimassa kalastuskauden. Suomessa lupaan ovat oikeutettuja kalastusoikeutta omistamattomat Tenon vesistön jokilaaksoissa asuvat kalastajat, jotka on määritelty 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa.  

Venekalastuslupa oikeuttaa kalastukseen vavalla ja vieheellä ottaen huomioon muualla kalastussäännössä säädetyt rajoitukset. Lupa on voimassa vuorokauden kerrallaan ja niiden kokonaismäärälle on asetettu kiintiö. Osa luvista voidaan Suomessa varata 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuille kalastusoikeuden haltijoille, mutta muuten luvan lunastamista ei ole rajoitettu. Lupien määristä ja jakamisesta eri alueille säädetään 5 §:ssä.  

Vapakalastuslupa oikeuttaa kalastukseen vavalla ja vieheellä ottaen huomioon muualla kalastussäännössä säädetyt rajoitukset. Lupa on voimassa vuorokauden kerrallaan ja niiden kokonaismäärälle on asetettu kiintiö, josta osa voidaan varata niin sanotuille ulkopaikkakuntalaisille kalastusoikeuden haltijoille.  

Rajajokiosuudella tarvittava pakollinen kalastuslupa perustuu kalastussopimuksen 10 artiklaan, jonka mukaan rajajokiosuudella kalastavan on lunastettava kalastuslupa ennen kalastuksen aloittamista. Sopimusmääräyksen mukaan osapuolet eli sopimusvaltiot vastaavat lupien myynnin järjestämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että kalastusoikeuden haltijoilla eli muun muassa yhteisen vesialueen osakaskunnilla ja niiden osakaskiinteistöillä ei ole kalastusoikeuteen lähtökohtaisesti kuuluvaa määräysvaltaa kalastuslupien myymiseen. Näin ollen rajajokiosuudella ei myöskään voida soveltaa kalastuslain 12 §:ää, jossa säädetään yhteisen vesialueen osakkaan mahdollisuudesta ilman muiden osakkaiden suostumusta antaa toiselle lupa kalastaa osakkaalle itselleen kuuluvan kalastusoikeuden nojalla. Sen sijaan kalastusoikeuden vuokraaminen olisi jatkossakin mahdollista.  

5 §.Kalastuslupien jako eri vyöhykkeisiin. Pykälässä säädetään vene- ja rantakalastuslupien määrästä ja lupien jakamisesta eri kalastusvyöhykkeille ja eri viikoille. Lupien enimmäismääräksi on kalastussopimusneuvotteluissa sovittu 11 000 kappaletta sekä vene- että rantakalastukseen. Aiemmasta käytännöstä poiketen lupamäärä jaetaan puoliksi Suomen ja Norjan kesken, kun aiemmin maat ovat jakaneet puoliksi lupien myynnistä kertyneet tulot.  

Näiden lupien kokonaismäärän vähennys on samaa suuruusluokkaa kuin muussa kalastuksessa tavoiteltu 30 %:n vähennys. Lupamäärää on leikattu voimakkaimmin kalastuskauden alussa, sillä tavoitteena on vähentää lohikantojen tilan elvyttämisen kannalta arvokkaisiin suurikokoisiin ja aikaisin jokeen nouseviin emokaloihin kohdistuvaa kalastuspainetta. Luvat on tämän lisäksi aiemmasta käytännöstä poiketen jaettu kalastusvyöhykkeisiin sekä viikoittain muualla kalastussäännössä määritellyn kalastuskauden kuluessa. Lupakiintiön jakamisessa lupavyöhykkeittäin on otettu huomioon matkailukalastuksen jakautuminen ajallisesti viikoittain sekä alueittain vuosina 2019–2014. Tämän lisäksi määrissä on huomioitu lupamäärän vähentäminen kalastuskauden alkua painottaen. Lupakiintiöt on asetettu viikoittain, mikä antaa joustavuutta niiden myyntiin lohijoilla laajasti käytössä olevien päivittäisten lupakiintiöiden sijaan.  

Pykälässä mainitut kalastusvyöhykkeet noudattavat pääpiirteissään Utsjoen neljän suurimman yhteisen vesialueen rajoja (Nuorgamin osakaskunta, Veahčaknjárgan osakaskunta, Utsjoen kirkonkylän osakaskunta sekä Outakosken osakaskunta ja alue tästä ylävirtaan). Kalastusvyöhykkeet on 2 momentin mukaisesti tarkoitus myös merkitä maastoon.  

Kolmannessa momentissa säädetään mahdollisuudesta varata vene- ja rantakalastusluvista enintään kolmasosa 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuille muualla kuin Tenon jokilaaksoissa asuville kalastusoikeuden haltijoille. Tämä kiintiö jaetaan tasan vene- ja rantakalastuslupien kesken. Kiintiön tarkasta suuruudesta, luvan hinnasta ja sen jakamisesta ryhmään kuuluville kalastusoikeuden haltijoille on tarkoitus säätää tarkemmin esitykseen sisältyvässä kalastussopimuksen voimaansaattamislaissa. On kaavailtu, että lupien lunastusoikeutta varten tulisi asettaa vaatimus tietyn suuruisen kalastusoikeuden omistuksesta. Kyse on kalastusoikeuden omistajille myytävästä luvasta, jota ei voida myydä edelleen tai siirtää toiselle henkilölle.  

Ulkopaikkakuntalaisille kalastusoikeudenhaltijoille varattava oma kiintiö nähtiin välttämättömäksi, jotta sopimuksen sisältämät kalastusrajoitukset eivät muodostuisi kohtuuttomiksi kyseisen omistajaryhmän kannalta. Kiintiöön kuuluvien lupien hinta on mahdollista asettaa kansallisesti nykyistä selkeästi alhaisemmaksi ja kyseistä kiintiötä koskeviin lupiin saatiin neuvoteltua muutoinkin paremmat ehdot verrattuna kalastusoikeutta vailla kalastavien lupaehtoihin. Lupakiintiön toimivuuteen käytännössä liittyy kuitenkin tiettyjä heikkouksia erityisesti siinä suhteessa, että kiintiöityjen lupien kysyntä saattaa ylittää käytettävissä olevan lupamäärän halutuimpana kalastussesonkina.  

3 luku Pyyntivälineet, kalastuskausi ja kalastusajat

6 §.Sallitut pyyntivälineet. Pykälässä määritellään kalastussäännön voimassaoloalueella sallitut pyydykset. Lohen, meritaimenen ja merinieriän pyynnissä on sallittua käyttää potku- ja mertapatoa, seisovaa verkkoa, kulkutus- eli ajoverkkoa sekä vapaa ja viehettä. Aiempaan kalastussääntöön verrattuna nuotan käyttö ei ollut mukana neuvottelujen yhteydessä lohikantojen tilan parantamiseen tähtäävässä säätelyratkaisussa, eikä sen käyttö lohenpyynnissä ei ole enää sallittua. Nuotan käyttö voi olla myös hyvin tehokasta kuivien vuosien vesiolosuhteissa. 

Muiden lajien pyynnissä on sallittua käyttää seisovaa verkkoa, vapaa ja viehettä, katiskaa, madekoukkua jäältä kalastettaessa sekä nuottaa Inarinjoen järvilaajentumissa Matinkönkään yläpuolella.  

Muut pyydykset ja kalastustavat ovat kiellettyjä. Kieltoa on erikseen tarkennettu koskemaan myös harrilautaa epäselvyyksien välttämiseksi. 

Sallittujen pyyntivälineiden käytön osalta kalastajat jaetaan kahteen ryhmään niin, että kaikkia 1 ja 2 momentissa lueteltuja pyydyksiä saavat käyttää ainoastaan 4 § 1 kohdassa tarkoitetun yleisen paikkakuntalaisluvan haltijat. Muut kalastajat saavat käyttää ainoastaan vapaa ja viehettä.  

Erilaisten kalastusrajoitusten kohdentaminen vakinaisen asuinpaikan perusteella on tarpeen lohikantojen suojelemiseksi sekä saamelaisen kulttuurin suojan huomioon ottamiseksi. Kalastussäännön 6 § määritellyistä sallituista pyyntivälineistä potku- ja mertapato, seisova verkko sekä kulkutusverkko liittyvät Tenonjokilaaksoille tyypilliseen, saamelaiseen kulttuuriin liittyvään lohenkalastusperinteeseen. Näiden perinnepyydysten varaamisella ainoastaan Tenon jokilaaksoissa asuville kalastusoikeuden haltijoille on haluttu suojata paikallista, saamelaiseen kalastusperinteeseen liittyvää kalastuskulttuuria. Asuinpaikkaan perustuva rajaus on katsottu parhaaksi tavaksi toteuttaa tämä kulttuurin suoja.  

Mahdollisena vaihtoehtona perinnepyydysten käytön rajaamiselle esitettiin Suomen valtuuskunnan sisällä myös rajauksen tekemistä saamelaiskäräjälain 3 §:n saamelaismääritelmän kautta, mitä ei kuitenkaan nähty mahdolliseksi. Saamelaismääritelmään ei ole muussa lainsäädännössä kuin saamelaiskäräjälaissa ja saamen kielilaissa kytketty saamelaista henkilöä koskevaa välitöntä oikeusvaikutusta. Tällaisen rajauksen tekeminen olisi ongelmallista, koska muiden saamelaiskäräjälain 3 §:n edellytysten täyttymisen lisäksi Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemisen edellytyksenä on aina, että henkilö on ilmoittanut kirjallisesti vaalilautakunnalle haluavansa tulla merkityksi luetteloon. Vaaliluettelo on salassa pidettävä, eikä siitä saa antaa tietoja muuta kuin sille, joka tarvitsee tietoa äänioikeutensa selvittämistä varten. Vaaliluetteloa ja sen laatimiseen liittyviä asiakirjoja ei saa antaa jäljennettäviksi tai kuvattaviksi eikä niistä saa antaa jäljennöksiä (saamelaiskäräjälain 25 ja 25 a §).  

Vastaava jako on ollut myös aiemmassa kalastussäännössä sillä erotuksella, että Tenon jokilaaksojen ulkopuolella asuvat kalastajat, jotka ovat saaneet kalastusoikeuden suoraan perintönä jokilaaksoissa asuvalta kalastajalta saavat käyttää ainoastaan vapaa ja viehettä. Laajemmin tarkasteltuna Atlantinlohen jokikalastuksessa sallitaan yleensä vain vapapyydykset.  

7 §.Yleinen viikkorauhoitus. Pykälässä määritellään yleisen viikkorauhoituksen aika, jolloin lohen, meritaimenen ja merinieriän kalastus on kokonaan kielletty. Tämän lisäksi kalastusaikoja on määrätty tarkemmin eri pyydyksille myöhemmissä kalastussäännön pykälissä. Yleinen viikkorauhoitus kieltää kalastuksen vuorokauden ajaksi sunnuntai-illasta maanantai-iltaan. Rauhoituksen alkamisajat on ilmoitettu sekä Suomen että Norjan kellonaikoina siten, että rauhoitus alkaa samaan aikaan molemmissa maissa. Muiden kalalajien kalastus on sallittu myös tänä aikana Tenojokeen tai muihin rajajokiin kuuluvissa järvissä 200 metriä kauempana joen niskasta tai suulta. Muille kalalajeille sallitut pyydykset on määritelty 6 §:n 2 momentissa. 

8 §.Vapakalastuskausi. Vapakalastuskautta koskevassa pykälässä määritellään vapakalastukselle sallitun kalastuskauden alku- ja loppupäivämäärät. Vapakalastuskausi on pidempi Tenojokilaaksossa asuville henkilöille, jotka ovat oikeutettuja 4 §:n 1 ja 2 kohdissa mainittuihin yleiseen paikkakuntalaislupaan tai paikkakuntalaisen vapakalastuslupaan. Heidän vapakalastuskautensa alkaa kesäkuun 1 päivästä ja jatkuu elokuun 20 päivään saakka. Pidemmällä kalastuskaudella on haluttu turvata paikkakunnalla asuvien kalastajien mahdollisuutta päästä kalastamaan vapavälineillä verrattuna aikaan, jolloin matkailukalastus on runsasta.  

Tenonjokilaaksoissa asuvien kalastajien vapakalastuskausi on lyhentynyt nyt voimassa olevaan sääntöön verrattuna 11 päivällä kalastuskauden alusta sekä 21 päivällä kalastuskauden lopusta, koska nykyisin vapakalastus on ollut sallittua tälle kalastajaryhmälle toukokuun 20 päivästä elokuun 31 päivän loppuun. Kalastuskauden lyhentämisen tarkoituksena on ollut suojella lohikantoja ja kohdentaa kalastuskuolevuuden vähennystoimia niihin lohikantoihin, joiden tila on heikentynyt ja toisaalta vähentää lohikantojen lisääntymisen kannalta tärkeimpien yksilöiden, eli useamman merivuoden emokalojen ja uudelleen kutemaan nousevien emokalojen pyyntiä. Näiden kalojen tiedetään laajan seurantatiedon perusteella nousevan kutuvaellukselle Tenojoen pääuomaan kalastuskauden alussa.  

Myös kalastuskauden loppuajan lyhentämisellä on lohensuojelullinen peruste. Sillä pyritään vähentämään jo kutupaikoilleen asettuneiden lohien kalastusta, joka myös kohdistuu edellä mainittuihin lohiin. Lisäksi on tiedossa, että nykyisen kalastuskauden lopulla saatavista lohista huomattava osa on jo valmistautumassa kutuun myös fysiologisesti, eikä niiden arvo elintarvikkeena ole kovin hyvä.  

Toisessa momentissa on määritelty kaikille kalastajille saatavilla olevien vene- ja rantakalastuslupia koskeva kalastusaika, joka alkaa kesäkuun 10 päivä ja päättyy elokuun 10 päivään. Kalastusaika on asetettu siten, että kalastuskauden alussa jokeen nousevien lohien ja toisaalta kutureviireille jo asettuneiden, ruokakalaksi heikosti sopivien kalojen kalastuskuolevuus vähenisi. Matkailukalastajien kalastusaika on asetettu lyhyemmäksi kuin paikkakuntalaisille tarkoitetuilla luvilla. Menettelyllä halutaan osaltaan turvata paikallisten kalastajien mahdollisuutta päästä Tenolle kalastamaan. Kalastuskauden alku ja loppupää ei ole erityisen vilkasta lohenkalastusaikaa.  

Kolmas momentti koskee 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia kalastajia, jotka omistavat kalastusoikeutta Tenojokeen, mutta eivät asu Tenon jokilaaksoissa. Kyseisten alueen ulkopuolella asuvien omistajien kalastuskausi alkaa samaan aikaan kuin muilla kalastusoikeuden haltijoilla kesäkuun alussa, jolloin heidän on mahdollista lunastaa henkilökohtaisia lupia 1 päivästä kesäkuuta ja 10 päivään elokuuta väliselle ajalle. Kalastusajan laajennus on tarpeen Tenonjokilaakson ulkopuolella asuvien omistajien aseman parantamiseksi. Kalastusaika alkaa tällöin samaan aikaan muiden omistajien kanssa mutta päättyy 10 päivää aikaisemmin. Kalastuspaine ei laajennuksen vuoksi kasva merkittävästi, koska kalastuskauden alun luvat on säädetty hankittavaksi kalastussäännön 5 §:n mukaisen viikoittaisen kalastuslupien kiintiön ensimmäisen ja viimeisen viikon kiintiöistä. Koska etenkin vapapyynti elokuussa kohdistuu jo kutupaikoille asettuneisiin lohiin, Tenojokilaaksojen ulkopuolella asuvien omistajien kalastuskauden jatkamista elokuun 20 päivään saakka ei Norjan neuvotteluvaltuuskunnassa nähty perusteltuna.  

9 §.Vene- ja rantakalastusluvat. Pykälässä määritellään tarkemmin kaikkien kalastajien lunastettavissa olevien lupien sisältö. Ensimmäisessä momentissa säädetään, että vene- ja rantakalastusluvat ovat henkilökohtaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että lupia ei voi myydä eteenpäin tai siirtää toiselle henkilölle käytettäväksi.  

Toisessa momentissa määritellään rantakalastusluvan tarkemmat ehdot eli käyttötapa, käyttöalue ja kalastusajat. Rantakalastuslupa oikeuttaa kalastamaan vain yhdellä vavalla. Määräyksellä pyritään estämään ylimitoitettua vapakalastusta ja kielteisen kalastuskulttuurin kehittymistä, kuten useampien vapojen virittämistä kalastukseen samanaikaisesti.  

Lupa on voimassa vain siinä valtiossa, mistä se on lunastettu ja 5 §:n mukaisilla kalastusvyöhykkeillä, jotka käytännössä noudattavat Utsjoen suurimpien osakaskuntien rajoja. Tässä suhteessa uusi sääntö muuttuu nykytilanteesta, missä rannalta kalastamiseen oikeuttava lupa on ollut voimassa koko rajajokiosuudella molemmissa maissa. Lähinnä Norjan vaatimuksesta toteutetun muutoksen tavoitteena on ollut jakaa kalastajamäärä tasaisemmin koko jokialueelle. Lupamäärien jako vyöhykkeittäin noudattaa kuitenkin kalastuslupien jakautumista eri vyöhykkeille tällä hetkellä lohensuojelun vuoksi tehdyt lupamäärän vähennykset huomioon ottaen.  

Rantakalastusluvan kalastusvuorokausi kestää 17 tuntia. Kalastusaika alkaa kello 23 ja päättyy seuraavana päivänä kello 16. Kalastusvuorokausi alkaa samaan aikaan molemmissa maissa, joten kalastussäännössä on ilmoitettu myös Norjan kellonajat. Kalastuksen rajoitus viiden iltatunnin ajaksi on säädetty kalastusoikeuden omistajien sekä paikallisten kalastajien kalastusmahdollisuuksien varmistamiseksi ja kalastuksen säätelyn taakan jakamiseksi eri kalastajaryhmille. Rantakalastusluvan rajoitusaika lisättiin kalastussääntöön etenkin suomalaisten osakaskuntien vaatimuksesta. Rajoituksella ei siten ole ensisijaisesti tarkoitus vähentää lohiin kohdistuvaa kuolevuutta, vaan vaikuttaa eri kalastajaryhmien pääsyyn joelle. Tästä syystä pykälän 2 momentin lopussa säädetään myös, että Tenonjokilaakson ulkopuolella asuvat omistajat voivat kalastaa heille varatusta kiintiöstä lunastetuilla rantakalastusluvilla koko vuorokauden kattavalla kalastusajalla.  

Kolmas momentti koskee venekalastuslupaa. Sen osalta on määritelty, että lupa oikeuttaa käyttämään korkeintaan kolmea vapaa, joissa jokaisessa saa olla yksi viehe. Vapamäärän rajoituksen tarkoituksena on estää ylimitoitettua vapakalastusta ja sellaisen kalastuskulttuurin kehittymistä, missä suuri määrä vapoja haittaisi myös muiden kalastajien kalastusta useista kohdin kapealla jokialueella. Vapojen määrän rajoittaminen lohensoudussa kahteen tai kolmeen venettä kohti on lisäksi tavanomainen määräys useilla Norjan lohijoilla. Rantakalastusluvan tavoin venekalastusluvan voimassaolo on rajattu vain sille kalastusvyöhykkeelle, mihin lupa on ostettu. Venekalastuslupa on kuitenkin voimassa molemmissa valtioissa, joten sillä on mahdollista kalastaa koko joen leveydeltä.  

Venekalastusluvan kalastusvuorokausi alkaa kello 19 ja päättyy seuraavana päivänä kello 19. Myös tässä tapauksessa kalastusvuorokausi alkaa ja päättyy samanaikaisesti molemmissa valtioissa. Kello 19 ja seuraavan vuorokauden kello 07 välillä veneessä on oltava Tenojoen jokilaaksoissa vakinaisesti asuva soutaja, jota nimitetään säännössä paikalliseksi soutajaksi. Paikallisen soutajan käyttö on käytössä myös nykyisessä kalastussäännössä. Paikallisen soutajan käyttöä edellyttävää aikaa on pidennetty 12 tuntiin, kun se tällä hetkellä on 7 tuntia. Määräyksen tarkoituksena on helpottaa kalastusoikeuden haltijoiden ja paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia päästä kalastamaan. 

Paikallisen soutajan käyttöaika on asetettu iltaan ja yöhön, jotta pääosin paikkakuntalaisille kalastajille tarkoitettu kalastusaika kohdistuisi tavanomaisen työajan ulkopuolelle. Samasta syystä kaikille kalastajille vapaan venekalastusajan alkua ei haluttu asettaa keskelle yötä, koska se olisi ollut hankala ja kustannuksia lisäävä järjestely matkailuyritysten kannalta. Rantakalastusluvan tavoin kalastusoikeuden haltijat, jotka asuvat Tenon jokilaaksojen ulkopuolella voivat kalastaa ilman paikallisen soutajan käyttöä koskevaa rajoitusta. Määräyksellä on pyritty parantamaan tämän kalastusoikeuden omistajaryhmän asemaa suhteessa muihin kalastajaryhmiin Tenon kalastussäännön piirissä.  

Turvallisuussyistä pykälän neljännessä momentissa säädetään lisäksi siitä, että paikallista soutajaa on käytettävä aina Alakönkään alueella joen virtaussuuntaan katsoen Bildamguoikan ja Boratbokcán välisellä alueella, koska olosuhteet ovat voimakkaan virran vuoksi vaaralliset. Vastaava turvallisuuteen liittyvä säädös on myös nykyisessä kalastussäännössä.  

Vapakalastuksessa matkailulupien määrää on vähennetty kolmanneksella, mikä on linjassa muun kalastuksen tavoitteisiin, noin 30 %:n vähennykseen kalastuskuolevuudessa. Tämän lisäksi matkailukalastukseen kohdistuu muita rajoituksia, kuten määräys paikallisen soutajan käytöstä sekä rantakalastuslupaan liittyvä tauko kalastuksessa illalla. Nämä määräykset on asetettu osin paikallisten kalastajien vesille pääsyn varmistamiseksi ja osin koska niillä on pyritty jakamaan lohikantojen suojelun kannalta välttämätöntä taakkaa kalastusaikojen rajoittamisesta myös vapapyyntiin. Kokonaisuutena ne lisäävät jonkin verran myös pelkkien lukumäärärajoitusten vaikutusta vapakalastuksen kalastuskuolevuuden vähenemiseen.  

10 §.Sallitut syötit kalastettaessa vene- tai rantakalastusluvalla. Pykälässä tarkennetaan määrittelyä siitä, minkälaisilla syöteillä tai vieheillä ranta- tai venekalastusluvalla saa kalastaa. Määrittelyissä ei ole tapahtunut muutoksia nykytilanteeseen verrattuna. Venekalastuksessa saa käyttää uistinta tai perhoa. Uistimella tarkoitetaan koukuilla varustettuja vieheitä, uistimen lisäksi myös kalastuksessa käytettyä lippaa, jigiä sekä vaappuja.  

Rantakalastuslupa oikeuttaa kalastamaan perholla ilman heittopainoa, mikä käytännössä tarkoittaa perhokalastusta siihen tarkoitetuilla välineillä, missä siima toimii heiton mahdollistavana painona ja rajaa mm. perhokohon käytön pois. Rantakalastus muilla, kuten kalastuslain 4 §:n 1 momentin 7 kohdassa määritellyillä vieheillä on aiemman käytännön mukaisesti mahdollista Alakönkäällä, Yläkönkäällä sekä Matinkönkäällä maastossa olevien kylttien mukaisesti sekä Inarinjoella Matinkönkäältä ylöspäin ja koko Skietshamjoella/Kietsimäjoella. Rajoitus on haluttu säilyttää, koska sillä voidaan vähentää erityyppistä kalastusta harrastavien kalastajien ristiriitoja (ja ohjata kalastusta kalastusmuotoihin, joissa koukkujen määrä on vähäisempi). Alle 16-vuotiaiden luvan lunastajien kohdalla tehdään poikkeus heittotaitoja vaativien perhokalastusvälineiden käytöstä ja he voivat kalastaa perholla ja koholla koko lunastamansa luvan osoittamalla alueella.  

11 §.Vapakalastuksen syöttiä ja koukkupyydyksiä koskevat yleiset säännökset. Pykälässä on kielletty kaikkea vapakalastusta koskien katkarapujen, kalojen ja matojen käyttö syöttinä kalastuksessa. Katkarapu ja mato on katsottu lohenkalastuksessa liian tehokkaaksi syötiksi ja kielletty tästä syystä. Syöttikalojen kiellon taustalla on myös Gyrodactylus salaris -loisen torjunta. Kalojen siirto toisesta vesistöstä on kielletty kalastussopimuksen 15 artiklan nojalla. Kiellolla tehostetaan kyseistä rajoitusta ja halutaan lisäksi estää tilanteita, joissa syöttikaloja tuotaisiin tietämättömyyttään muista vesistöistä. Pykälän kolmannessa momentissa on kuitenkin sallittu Tenojoen vesistöstä peräisin olevien kuolleiden syöttikalojen käyttö madekoukulla kalastettaessa. Madekoukun käyttömahdollisuus rajataan 6 §:ssä ainoastaan Tenojoen vesistön jokilaaksoissa asuville kalastusoikeuden haltijoille ja kalastus tapahtuu talvisin jäältä. 

12 §.Kielletyt vapakalastusalueet. Pykälän ensimmäisessä momentissa rajoitetaan vapakalastusta pyyntiin asetettujen patojen läheisyydessä. Kalastus on kiellettyä patojohteiden sisällä sekä 50 metriä padon alapuolella tai 10 metriä sen sivulla. Toisessa momentissa kielletään kalastus 10 metriä lähempänä seisovaa verkkoa. Määräysten tarkoituksena on estää pyydysvahingot ja kalojen karkoittuminen pyydyksen lähettyviltä. Suojaetäisyydet on arvioitu vastaavasta pyynnistä saatujen kokemusten nojalla ja samalla pyritty asettamaan etäisyydet niin, että ne eivät turhaan estä kalastusta kapeassa jokiuomassa.  

Kolmannessa momentissa kielletään kalastus silloilta. Sillalla kalastus saattaisi aiheuttaa vaaratilanteita muille kalastajille ja sillan käyttäjille. Neljännessä momentissa rajoitetaan vapakalastusta niiden sivujokien suualueiden läheisyydessä, joihin lohi nousee. Kielto suojaa sivujokeen hakeutuvia kaloja, jotka saattavat pysähtyä lähialueelle ennen nousua sivujokeen tai liikkua jokisuun läheisyydessä. Kalastus on kielletty yleisesti 200 metrin etäisyydellä sivujoen suusta. Akujoella, Levajoella ja Laksjoella rauhoitus ulottuu 300 metrin päähän sivujoen suusta. Laajemmalla kieltoalueella on tarkoitus parantaa lohikannan suojaa. Etäisyys jokisuuhun lasketaan tarkastelukohtaan nähden lähimmästä sivujoen rannasta tai lähimmän uoman lähimmästä rannasta, jos sivujoen laskukohdassa on useita uomia.  

13 §.Kulkutusverkon kalastusaika. Pykälässä määritellään kulkutusverkon sallittu kalastusaika. Sallittu kalastuskausi alkaa kesäkuun 1 päivänä ja jatkuu kesäkuun 15 päivään. Kalastuskauden aikana kalastus on sallittu kahtena vuorokautena viikossa ja kalastusvuorokausi alkaa kello 19. Kalastusaika alkaa samanaikaisesti molemmissa maissa ja alkuaika on ilmoitettu myös Norjan kellonaikana. Nykytilanteeseen verrattuna kalastuskausi lyhenee huomattavasti, koska nykyisessä kalastussäännössä kulkutusverkon käyttö on sallittu toukokuun 20 päivän alusta heinäkuun 15 päivän loppuun kolmena vuorokautena maanantaista torstaihin.  

Kalastusajan lyhentäminen on välttämätöntä lohikantojen tilan elvyttämiseksi. Kulkutusverkkoa käytetään ajankohtana, jolloin pyynnin kohteeksi joutuvat erityisesti heikossa tilassa olevat Tenojoen vesistön yläosien lohikannat sekä useamman merivuoden vanhat emolohet sekä uudelleen kutemaan nousevat lohet myös muista Tenojoen vesistön lohikannoista. Kulkutusverkon kalastusajan lyhentäminen on aiemmilta vuosilta kertyneiden tarkkojen saalistietojen perusteella arvioitu tehokkaaksi tavaksi parantaa alle kutukantatavoitteiden olevien lohikantojen tilaa.  

Kalastuspäivissä mitattuna suuri leikkaus nykyiseen kalastusaikaan on välttämätöntä myös siitä syystä, että tällä hetkellä noudatettavan kalastuskauden alussa sää- ja vesiolosuhteet eivät usein ole kovin edullisia kulkutuskalastukselle ja nykyisen kalastuskauden alussa saalista on kertynyt vain vähän. Sallittu kulkutusaika on katsottu parhaaksi sijoittaa nykyisen kalastuskauden loppuun niin, että kulkutus on edelleen mahdollista ajan puitteissa koko jokialueella ja perinteisten pyydysten käyttö voi jatkua keskeytymättä kulkutuskauden päätyttyä seisovalla verkolla tai patokalastuksella.  

14 §.Seisovan verkon kalastusaika. Seisovan verkon kalastuskausi alkaa kesäkuun 1 päivä ja jatkuu heinäkuun 31 päivään saakka. Kalastuskausi alkaa samaan aikaan kuin kulkutuskalastus, jotta pyydysten käyttöön oikeutetuilla kalastajilla on mahdollisuus valita eri pyyntitapojen välillä. Kalastuskautta koskevan pääsäännön lisäksi seisovan verkon kalastuskausi jatkuu Inarinjoella siellä vuosina 2013–2015 kalastaneille ja jokivarressa asuville kalastajille 12 päivään elokuuta saakka. Kalastuskauden jatkaminen Inarinjoella on katsottu tarpeelliseksi, koska lohi nousee tälle alueelle myöhemmin kuin Tenon pääuomaan ja kalastusolosuhteet ovat myös muuten vaikeat aikaisemmin.  

Viikoittainen kalastusaika on jaettu kolmeen eri jaksoon. Seisovalla verkolla saa kalastaa kahtena vuorokautena viikossa 1 kesäkuuta ja 15 heinäkuuta välisenä aikana ja kolmena vuorokautena viikossa 16 heinäkuuta ja 31 heinäkuuta välisenä aikana. Inarinjoella elokuun 1 ja 12 päivän välisenä aikana sallitussa kalastuksessa kalastusaika on 2 vuorokautta viikossa. Kalastusvuorokausi alkaa samanaikaisesti molemmissa maissa Suomen aikaa kello 19. 

Nykyisessä kalastussäännössä sallittuihin kalastusaikoihin verrattuna seisovan verkon käyttöaika lyhenee huomattavasti, koska seisovan verkon käyttö on nykyisin sallittu toukokuun 20 päivän alusta elokuun 31 päivän loppuun. Myös viikoittainen käyttöaika lyhenee, koska tällä hetkellä seisovan verkon käyttö on sallittua kolmena päivänä viikossa kalastuskauden kuluessa. Käytännössä seisovan verkon käyttö on alkanut laajassa mitassa vastan sen jälkeen kun kulkutuskalastuksen kausi on päättynyt. Tämä on johtunut toisaalta siitä, että kalastusolosuhteet ovat olleet hyvin hankalat seisovalle verkolle kalastuskauden alussa, kevättulvan aiheuttaman suuren virtaaman ja korkean vedenkorkeuden vuoksi. Kalastuskauden lopussa pyyntimahdollisuutta ei ole laajalti käytetty elokuun loppuun saakka, koska kutuun valmistautuvien lohien laatu elintarvikkeena heikkenee osassa saalista elokuussa. Lisäksi riittävä lohimäärä on useimmiten saatu kalastettua jo aikaisemmin.  

Kalastusajan lyhentäminen on välttämätöntä ja perusteltua lohikantojen tilan parantamiseksi ja suojelun tehostamiseksi. Seisovan verkon käyttö on sallittua vain kahtena kalastusvuorokautena viikossa kalastuskauden alussa, jolloin pyynnin kohteeksi joutuvat erityisesti heikossa tilassa olevat Tenojoen vesistön yläosien lohikannat sekä useamman merivuoden vanhat emolohet sekä uudelleen kutemaan nousevat lohet myös muista Tenojoen vesistön lohikannoista. Seisovan verkon käyttömahdollisuus on kuitenkin haluttu säilyttää vaihtoehtona koko perinteisten pyydysten sallitulle kalastuskaudelle, vaikka kulkutuskalastus onkin tärkein pyyntimuoto kesäkuun puoliväliin saakka. Kalastuskauden lopussa kalastusaikaa on lyhennetty, koska huomattava osa saaliista on lihan laadultaan heikompia kutuun valmistautuvia lohiyksilöitä, eikä voimakasta pyyntiä tässäkään suhteessa pidetä eettisesti suotavana. Yön pidentyessä elokuussa verkkopyynti voi myös kohdistua alkukautta selvemmin kutupaikan valinneisiin ja sitä puolustaviin yksilöihin, jotka eivät havaitse verkkoa hämärissä olosuhteissa.  

Koska nykyisen kalastuskauden alussa ja lopussa on useita viikkoja sellaista kalastusaikaa, jota ei käytännön syistä ole käytetty, tai saalista on ollut mahdollista saada vain vähän, aiheuttaa muutos laskennallisesti suuren leikkauksen sallittujen kalastuspäivien lukumäärään. Kalastusajan vähentäminen on myös seisovien verkkojen kalastuksessa välttämätöntä, jotta lohikantojen elpymisen kannalta tavoitteeksi asetettu noin 30 %:n vähennys lohikantojen kalastuskuolevuuteen on mahdollista saavuttaa.  

15 §. Patokalastuksen kalastusaika. Patokalastuksessa kalastuskausi alkaa kesäkuun 1 päivä ja jatkuu heinäkuun 31 päivään saakka. Kalastuskausi alkaa samaan aikaan kuin kulkutuskalastus, jotta pyydysten käyttöön oikeutetuilla kalastajilla on mahdollisuus valita eri pyyntitapojen välillä. Viikoittainen kalastusaika on jaettu kahteen jaksoon. Padolla saa kalastaa kahtena vuorokautena viikossa kesäkuun 1 ja 15 päivän välisenä aikana ja kolmena vuorokautena kesäkuun 16 ja 31 päivän välisenä aikana. Kalastusvuorokausi alkaa samanaikaisesti molemmissa maissa Suomen aikaa kello 19. 

Nykyisessä kalastussäännössä sallittuihin käyttöaikoihin verrattuna patojen käyttöaika lyhenee huomattavasti, koska patojen käyttö on nykyisessä kalastussäännössä sallittu toukokuun 20 päivän alusta elokuun 31 päivän loppuun. Myös viikoittainen käyttöaika lyhenee, koska tällä hetkellä patokalastus on ollut sallittua kolmena päivänä viikossa koko kalastuskauden kuluessa. Käytännössä patokalastus on alkanut laajassa mitassa vasta sen jälkeen kun kulkutuskalastuksen kausi on päättynyt. Tämä on johtunut toisaalta siitä, että kalastusolosuhteet ovat olleet hyvin hankalat seisovalle verkolle kalastuskauden alussa, kevättulvan aiheuttaman suuren virtaaman ja korkean vedenkorkeuden vuoksi. Kalastuskauden lopussa saalismäärät ovat asteittain pienentyneet lohien kutunousun vähentyessä. Nykyisin sallitun kalastuskauden lopussa myös kutuun valmistautuvien lohien laatu elintarvikkeena heikkenee osassa saalista elokuussa, eikä pyyntimahdollisuutta ei ole laajalti käytetty elokuun loppuun saakka. Lisäksi riittävä lohimäärä on useimmiten saatu kalastettua jo aikaisemmin.  

Patokalastuksen kalastuskauden lyhentäminen on välttämätöntä samoista lohensuojelullisista syistä kuin edellä selostettu muun verkkokalastuksen kalastusajan lyhentäminen. Patokalastus on sallittua vain kahtena kalastusvuorokautena viikossa kalastuskauden alussa, jolloin pyynnin kohteeksi joutuvat erityisesti heikossa tilassa olevat Tenojoen vesistön yläosien lohikannat sekä useamman merivuoden vanhat emolohet sekä uudelleen kutemaan nousevat lohet myös muista Tenojoen vesistön lohikannoista. Patojen käyttömahdollisuus on kuitenkin haluttu säilyttää vaihtoehtona koko perinteisten pyydysten sallitulle kalastuskaudelle, vaikka kulkutuskalastus onkin tärkein pyyntimuoto kesäkuun puoliväliin saakka.  

Kalastuskauden lopussa kalastusaikaa on lyhennetty, koska huomattava osa saaliista on lihan laadultaan heikompia kutuun valmistautuvia lohiyksilöitä, eikä voimakasta pyyntiä tässäkään suhteessa pidetä eettisesti suotavana. Patokalastus eroaa muista perinteisistä lohen kalastusmuodoista siinä, että padon rakentaminen vaatii paljon työtä ja vedenkorkeuden muutokset voivat vaikuttaa paljon padon kalastavuuteen. Pato on myös ehkä kaikkein perinteisin lohenpyyntimuoto Tenojoen vesistössä, vaikka myös patokalastuksessa on tapahtunut teknistä kehitystä materiaalien osalta. Suuren työmäärän vuoksi patokalastuksen pyyntiaikaa ei ole lyhennetty nyt käytössä olevasta kolmesta vuorokaudesta varsinaisena patopyynnin kalastuskautena kesäkuun 16 päivästä heinäkuun loppuun.  

16 §.Kudottujen pyydysten määrällinen rajoitus. Pykälässä rajoitetaan kalastuksessa sallittujen pyydysten käyttömäärää. Kalastusoikeuden haltijat voivat käyttää vain yhtä kulkutusverkkoa, seisovaa verkkoa tai patoa samanaikaisesti. Tällä hetkellä voimassa oleva kalastussääntö sallii yhden kulkutusverkon tai kahden seisovan verkon tai padon käyttämisen samanaikaisesti. Vain yhden seisovan verkon tai padon käytön salliminen samanaikaisesti on yksi keino saavuttaa tavoitteeksi asetettu noin 30 %:n vähennys lohien kalastuskuolevuuteen. Tämä keino päätettiin ottaa käyttöön, koska se on helposti toteutettavissa ja valvottavissa. Lisäksi määräyksen toimivuudesta on kokemusta Norjalle kuuluvalta Tenon alaosalta vuonna 2013.  

Pykälässä määrätään lisäksi, että yksi pyydys lasketaan Norjassa kalastusoikeuden haltijaa kohti ja Suomessa kyseiseen kalastukseen oikeuttavaa kalastusoikeutta omistavaa kiinteistöä kohti. Asian määritteleminen maakohtaisesti on ollut tarpeen, koska kalastusoikeudet on määritelty eri tavoin valtioiden kansallisissa kalastuslainsäädännöissä. Suomessa kalastusoikeus kytkeytyy pääsääntöisesti kiinteistön omistukseen. Jos kiinteistöllä on useita omistajia jotka ovat oikeutettuja kalastamaan tilan kalastusoikeuteen kuuluvilla pyydyksillä, omistajat päättävän keskenään kuka kalastusoikeutta käyttää. Erityisperusteisten kalastusoikeuksien kohdalla pyydysten käytölle on määritelty pyyntipaikat, eikä näitä pyydyksiä saa käyttää muualla kuin maanmittaustoimituksissa vahvistetuissa pyyntipaikoissa.  

17 §.Muiden lajien kalastusaika. Tenojoen vesistössä kalastetaan verkoilla lohen, meritaimenen ja meriraudun lisäksi myös muita lajeja. Niiden kalastuksessa sallitut pyyntivälineet on lueteltu 6 §:n 2 momentissa. Muiden lajien kalastus verkoilla on sallittu toukokuun 20 päivästä elokuun 10 päivään saakka. Kalastuskausi jatkuu lisäksi Inarin- ja Kietsimäjoella elokuun 20 päivään saakka. Muun kalan pyynnin saaliina saadaan lähinnä taimenta sekä harjusta ja vähäisemmässä määrin siikaa, haukea ja madetta.  

18 §.Venekalastus. Pykälässä kielletään kalastus veneestä, jonka moottori on käynnissä tai joka on ankkuroitu virtaan. Kielto koskee myös kalastusvälineiden laskemista pyyntiin, kuten siimaa ja viehettä vapapyynnissä. Vuoden 1991 kalastussäännössä ainoastaan kalastus tällaisesta veneestä oli kielletty. Määräystä on tiukennettu ja tarkennettu epäselvien tilanteiden poistamiseksi, koska sääntöä on ilmeisesti rikottu vieheiden saamiseksi hyville kalastuspaikoille moottorin käydessä. Yleisemmin kiellon tarkoitus on estää hyvien pyyntipaikkojen varaamista ankkuroitumalla niiden läheisyyteen kalastusta varten. 

19 §.Laiton menettely. Pykälän mukaan kaikenlainen toiminta, jonka tavoitteena on ainoastaan säikyttää kalaa tai estää kalan vapaa liikkuminen on kielletty. Pykälällä halutaan estää kalan pelottaminen asettamalla esineitä veteen tai veden yläpuolelle tai esteiden rakentaminen kalan vapaata kulkua estämään veteen. Pykälällä kielletään myös muu toiminta, jolla on sama päämäärä.  

4 luku Pyyntivälineitä koskevat tekniset säännökset

20 §.Pyydysten merkintä. Pyydysten merkintää koskevissa määräyksissä nykyisessä kalastussäännössä merkkeinä mainitut vedenpinnan yläpuolelle ulottuvat risukimput on korvattu säännöksillä, jotka vastaavat Suomen kalastusasetuksen 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia vaatimuksia. Pykälän mukaan pyydykset on merkittävä siten, että ne ovat selvästi muiden vesistössä liikkuvien havaittavissa eli vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla taikka vähintään 40 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttimetriä.  

Pyydyksissä on ilmoitettava myös pyydyksen asettajan nimi ja yhteystiedot. Näiden lisäksi on ilmoitettava kiinteistö, jolle kalastusoikeus kuuluu, koska kalastusoikeudet alueella on määritelty kiinteistöittäin. Valvonnan helpottamiseksi on määritelty aiempaan tapaan, että pyydyksen asettajaa koskevat tiedot on kiinnitettävä pyydyksen päässä näkyvään kellukkeeseen tai padoissa poikkipadon uloimpaan vaajaan tai pukkiin.  

21 §.Solmuväli ja langan laatu. Lohen, meritaimenen ja merinieriän kalastukseen on asetettu pienin sallittu solmuväli. Pienin sallittu solmuväli 58 millimetriä sekä solmuvälin mittaamistapa solmun keskipisteestä seuraavan solmun keskipisteeseen on säilytetty samana kuin nykyisessä kalastussäännössä. Solmuvälisäätelyn tarkoituksena on säästää nuorien kalojen sekä muiden kuin pyynnin kohteena olevien lajien tarttumista pyydyksiin.  

Pykälän toisessa momentissa kielletään kirkkaiden monofilin kaltaisten materiaalien käyttö lohen, meritaimenen ja merinieriän verkkokalastuksessa. Määräyksellä pyritään myös tekemään selkeä ero lohen, meritaimenen ja merinieriän kalastukseen käytettyjen sekä muun kalan pyyntiin käytettyjen havaspyydysten välille.  

Metallilangan, metalliköyden ja muiden vastaavien materiaalien käyttö, jotka eivät perinteisesti ole kuuluneet lohenpyyntivälineisiin Tenojoen vesistössä on kielletty nykyisen kalastussäännön tavoin.  

22 §.Pato. Pykälän ensimmäisessä ja toisessa momentissa annetaan tarkempia määräyksiä padon rakenteesta ja siitä, mitkä padon osat eivät saa pyytää kalaa, vaan ainoastaan ohjata kaloja padon pyytävää osaa kohti. Toisessa momentissa on määritelty näissä padon osissa yhtenä vaihtoehtona käytettävän verkkohapaan sallitut silmäkoot niin, että lohenkalastuksessa helpoiten kalaa pyytävät silmäkoot on rajattu pois. Kolmannessa momentissa määritellään padon pyytäviksi osiksi koukkuverkko tai merta. Pyytäviä osia saa olla padossa korkeintaan kolme kappaletta. Koukkuverkkojen osalta on myös määritelty yksittäisen koukkuverkon maksimipituus ja mittaustapa. Pykälässä on myös määritelty patoon kuuluvien apujohteiden pituus ja sijoittelu.  

Patojen rakennetta on havainnollistettu pykälään liitetyillä kuvilla, joista käyvät ilmi sallitut yhdistelmät padon pyytävien osien sijoittelussa. Lisäksi on määritelty padon suurin sallittu kokonaispituus. Määräysten tarkoituksena on estää patojen rakentaminen ylisuuriksi, jolloin niiden pyyntiteho saattaisi kasvaa poikkeuksellisen suureksi. 

23 §.Lohen, meritaimenen ja merinieriän pyyntiin tarkoitettu seisova verkko. Lohen, meritaimenen ja merinieriän pyyntiin tarkoitetun verkon rakenne on tarpeen määritellä tarkemmin, koska verkkojen pyyntitehoa on pyritty muuttamaan enemmän patojen tai rannikolla käytettyjen koukkuverkkojen suuntaan lisäämällä niihin ylimääräisiä salkoja tai painoja. Tästä syystä pykälässä on määrätty, että verkko on asetettava pyyntiin suorana ja että verkko saadaan kiinnittää tolpilla tai muilla kiinnikkeillä, kuten painoilla ainoastaan verkon päistä. Erikseen on mainittu, että verkkoa ei saa asettaa pyyntiin koukun muotoon. Tältä osin pykälä on samansisältöinen kuin nykyinen kalastussääntö. Verkon kiinnitystavan määrittelyä on tämän lisäksi tarkennettu, jotta ei olisi mahdollista käyttää kiinnikkeenä useasta painosta tai useista saloista tehtyä rakennelmaa, joka mahdollistaisi verkkojen asettamisen pyyntiin myös alueille, joihin sitä ei muuten voida olosuhteiden vuoksi asettaa. 

Pykälän toisessa momentissa on määritelty verkon tai yhteen liitettyjen verkkojen maksimipituudeksi 30 metriä. Tarkoituksena on estää ylimitoitettua loheen, taimeneen ja merirautuun kohdistuvaa kalastusta. Tämä säädös ei ole muuttunut vuoden 1991 kalastussääntöön verrattuna. Pykälän kolmannessa momentissa kielletään keinotekoisten virransuojusten ja johdeverkkojen käytön silloin, kun kalastetaan lohiverkolla. Virransuojusta tai johdeverkkoa käyttämällä tällaisen välineen taakse muodostuu suvanto, jonne kala sijoittuu aloilleen ja on siten helposti pyydettävissä. 

24 §.Kulkutusverkko. Pykälässä määritellään, että kulkutusverkon on oltava suora verkko ilman pussia. Lisäksi verkon enimmäispituudeksi rajataan 45 metriä ja kahden kulkutuksessa käytetyn verkon etäisyydeksi vähintään 200 metriä. Kulkutusta saa harjoittaa yhtäjaksoisesti enintään 500 metriä. Määräysten tarkoituksena on estää ylimitoitettua loheen, taimeneen ja merirautuun kohdistuvaa kalastusta ja säilyttää kulkutusverkon kalastusteho nykyisen suuruisena, jotta lohikantojen elvytystoimia voidaan toteuttaa.  

25 §.Muun kalan pyynti verkkopyydyksillä. Muun kalan kuin lohen, meritaimenen ja meriraudun kalastuksessa käytetyt verkot on pyritty määrittelemään niin, että todennäköisyys saada niiden käytössä sivusaaliina edellä mainittuja lajeja on pieni. Tästä syystä pyynnissä on sallittu käyttää vain pohjaverkkoja, jotka ovat korkeintaan kaksi metriä korkeita. Verkon havaksen tulee olla rakenteeltaan yksiliinainen ja valmistettu korkeintaan 0,17 millimetrin monofillangasta. Kyseisellä tavalla valmistettu verkko on sellainen, josta suurimman osan lohesta, meritaimenista ja merirauduista on mahdollista päästä läpi ilman pyydykseen tarttumista. Verkossa käytetyn langan vahvuutta on pienennetty nykyiseen kalastussääntöön verrattua, koska verkkomateriaalit ovat kehittyneet laadultaan vahvemmiksi. Myös muun kalan kalastuksessa keinotekoisten virransuojusten ja johdeverkkojen käyttö on kielletty kalojen houkuttelemiseksi pyydyksen läheisyyteen.  

Kolmannessa momentissa määritellään muun kalan pyynnissä käytettävien verkkojen silmäkoko sellaiseksi, että se sopii esimerkiksi siian- ja harjuksenpyyntiin, mutta ei erityisen hyvin lohelle, meritaimenelle tai meriraudulle. Muun kalan pyynnissä käytettävän nuotan rakenne on määritelty samalla tavoin kuin patojen tai lohenkalastuksessa käytettyjen pyydysten, nuotan silmäkokoa lukuun ottamatta.  

26 §.Syväväylä ja pyydysten väliset etäisyydet. Pykälässä säädetään pyydysten sijoittelusta ja niiden välisistä etäisyyksistä. Pyydysten mikään osa ei saa ulottua syväväylän yli. Määräys koskee myös joen sivu-uomassa olevaa syväväylää. Tämän lisäksi pyydyksen uloimmasta osasta on jäätävä vähintään kymmenen metriä matkaa vastakkaiseen rantaan. Vastakkaisen rannan määrittelyä on tarkennettu niin, että kymmenen metrin etäisyyden vaatimuksella tarkoitetaan myös uomassa sijaitsevia saaria, luotoja ja kareja, joiden väliin tulee omia uomia. Määräys on tarpeellinen, koska jokiuomassa saattaa olla useita uomia etenkin vesistön latvaosissa tai sivujokien suualueiden läheisyydessä. Patojen sekä seisovien verkkojen välille on annettu minimietäisyydet, jotka lasketaan pyydysten toisiaan lähimpänä olevista osista.  

27 §.Verkkokalastuskieltoalueet. Pykälässä kielletään verkkokalastus sivujokien suualueilla 200 metrin matkalla sivujoen suusta alavirtaan. Etäisyys jokisuuhun lasketaan tarkastelukohtaan nähden lähimmästä sivujoen rannasta tai lähimmän uoman lähimmästä rannasta, jos sivujoen laskukohdassa on useita uomia. Toisaalta määräys tarkoittaa sitä, että rajoitus on voimassa myös kaikkien sivujoen uomien kohdalla.  

Toisessa momentissa määrätään rajoitusalueista, joissa kalastus seisovilla pyydyksillä on sallittu ainoastaan niille, jotka ovat kalastaneet alueella viime vuosina, mutta kielletään uusien kalastajien mukaantulo kalastukseen näillä alueilla nyt annettavan määräaikaisen kalastussäännön voimassaoloaikana. Tarkoituksena on estää loheen kohdistuvan kalastuspaineen kasvu Ylä- ja Alakönkään alueilla, joihin lohien nousun on todettu pysähtyvän joksikin aikaa voimakaan virtapaikan vuoksi. Jos lohien eteenpäinvaellus pysähtyy, ne yleensä oleskelevat koskipaikan alapuolella ja ovat tällä kohdalla pyynnin kohteena pidempään kuin jos vaellus jatkuisi suoraviivaisesti ylävirtaan. Tästä syystä pyynti on runsasta näillä alueilla ja saattaisi edelleen lisääntyä elvytyssuunnitelman vähentäessä kalastuspainetta ja lisätessä jokeen nousevan kalan määrää, ellei määräystä annettaisi. Lohikantojen tilan elpyessä määräystä on mahdollista arvioida uudelleen.  

28 §.Pyydysten nostaminen pois vedestä. Pykälässä määrätään, että pyydykset on poistettava pyynnistä heti kyseisen pyydyksen pyyntikauden päätyttyä. Pyydysten merkintään ja asettamiseen käytettävät välineet on poistettava kahden viikon kuluessa. Tällä tarkoitetaan kaikkia säännössä sallittuja rakenteita, kuten patopukkeja, vaajoja, risuja sekä verkkojen kiinnittämiseen tarkoitettuja kohoja tai salkoja. Säännön tarkoituksena on estää laitonta pyyntiä sekä antaa kohtuullinen aika muiden kalastukseen liittyvien välineiden poistamiselle vesistöstä.  

5 luku Saalista koskevat säännökset

29 §.Vähimmäismitat ja kalojen vapauttaminen. Saaliiksi otettavalle lohelle, meritaimenelle ja merinieriälle on asetettu alamitaksi 30 senttimetriä. Koska kalastussääntö koskee jokialuetta, johon kalat ovat nousseet kutuvaellukselle, alamitta on voitu asettaa suhteellisen alhaiseksi. Korkeamman alamitan asettaminen ei ole perusteltua, koska sillä ei saavutettaisi jokialueella hyötyä kantojen elvyttämisessä. Pienikokoisimmat jokeen nousevat yksilöt ovat vain yhden vuoden meressä syönnöksellä viettäneitä ”tiddejä”, joiden määrässä ei ole havaittu vähentymistä toisin kuin suurikokoisten, yli kahden merivuoden kalojen osalla. Alamitan nostaminen päinvastoin lisäisi näiden suurikokoisten ja lohikantojen suojelun kannalta arvokkaiden emokalojen kalastuspainetta.  

Taimenen osalta vähimmäismitan määräämiselle korkeammaksi saattaisi olla biologisia perusteita, mutta on katsottu selkeimmäksi pitää vähimmäismitta samana kuin lohella. Vähimmäismitan määräämistapa on muutoin sama kuin kalastusasetuksen (1360/2015) 2 §:ssä käytetty, mutta pyrstöevää ei puristeta yhteen.  

Vähimmäismittaa pienemmän kalan pyytäminen on kielletty ja se on laskettava takaisin veteen. Myös kudun jälkeen jokeen talvehtimaan jääneiden kalojen pyynti on kielletty. Kutuvaelluksen jälkeen mereen palaavat lohet muodostavat tärkeän osan Tenojoen vesistön pienten sivujokien kutukannasta ja toisaalta talvikoiden kunto on talven jälkeen heikko ja käyttökelpoisuus ruokakalana huono, mistä syystä niiden pyynnin kielto on tarpeen. Talvikoiden ja vähimmäismittaa pienemmän kalan lisäksi myös muut kalat on laskettava takaisin veteen jos ne on pyydetty sallitun kalastusajan ulkopuolella tai kielletyllä kalastusvälineellä tai -tavalla. Tällä tavoin saaliiksi saadut kalat on laskettava veteen riippumatta siitä, ovatko ne kuolleita vai eivät. Määräys on yhteneväinen Suomen kalastuslain 58 §:n kanssa. Voimassa olevaan kalastussääntöön verrattua säännös muuttuu, koska nykyisin kuolleet lohet tulee toimittaa kalastuksenvalvojalle tai nimismiehelle myytäväksi. Tätä ei pidetty enää tarpeellisena, koska sen toteuttaminen käytännössä vaatisi tarkempaa säätämistä ja olisi käytännön kannalta hankala.  

30 §.Saalisilmoitus rekisteriin. Pykälässä säädetään siitä, että kaikki kalastussäännön soveltamisalueella kalastavat ovat velvollisia ilmoittamaan saaliinsa. Saalisilmoitusten tulee olla riittävän tarkkoja ja perustua kalastajan muistiinpanoihin. Saalispäiväkirjaa voidaan pitää paperilla tai sähköisesti. Kalastajan tulee ilmoittaa tiedot Tenojoen saalisrekisteriin, joka on sähköinen. Jokaisesta pyydetystä lohesta, meritaimenesta, merinieriästä, kyttyrälohesta ja kirjolohesta ilmoitetaan pyyntialue (vyöhyke), kalastuspäivämäärä, sukupuoli, paino ja pituus sekä pyyntiväline. Lisäksi ilmoitetaan vapautettujen kalojen lukumäärä. Ilmoitettavat tiedot on rajattu niin, että niiden avulla saadaan olennaista tietoa Tenon lohikantojen tilan seurantaa varten. Ilmoitusvelvollisuuden avulla on tarkoitus yhtenäistää menettelyjä saalistietojen keräämisessä valtioiden välillä. Koska kysymyksessä ovat erityisen arvokkaat lohikannat, on perusteltua säätää asiasta ilmoitusvelvollisuus.  

6 luku Biologisten vaikutusten torjunta

31 §.Vieraslajit. Pykälässä määrätään, että saaliiksi saatuja vieraslajeja ei saa laskea takaisin vesistöön, vaan ne on otettava hengiltä. Tarkoitus on estää vieraslajien leviämistä ja vähentää niiden aiheuttamia haittoja, kuten kilpailua samoista kutualueista ja muista resursseista kuin Tenojoen alkuperäinen saalislajisto. Kyttyrälohia (Oncorhynchus gorbuscha) tavataan Tenojoessa säännöllisesti ja lajin kudusta on havaintoja. Poikasia ei ole kuitenkaan havaittu tutkimuksissa. Kirjolohia ei ole tavattu Tenojoessa, mutta lajia käytetään jonkin verran vesiviljelyssä ja se saattaa päästä tätä kautta myös Tenojokeen. Vaatimus saaliiksi saatujen vieraslajien tappamisesta koskee myös muita mahdollisia vieraslajeja. Voimassa olevassa kalastussäännössä ei ole vastaavaa määräystä.  

32 §.Syöttikalojen käyttö ja kalojen perkaus. Pykälässä kielletään syöttikalojen tuominen muualta Tenojoen vesistöön. Syöttikaloja ei myöskään saa käyttää vapa- ja viehekalastuksessa Tenojoen vesistön valuma-alueella. Säännöksen tarkoituksena on estää vieraiden lajien tai kalakantojen tai niiden mukana leviävien sairauksien tai loisten leviämistä Tenon vesistöön. Määräys on tarpeen erityisesti siksi, että se pienentää mahdollisuutta Gyrodactylus salaris -loisen leviämisestä Tenojoen vesistöön. 

Myös muista vesistöistä pyydettyjen kalojen perkaaminen tai muu puhdistaminen vesistön valuma-alueella luonnonvesien välittömässä läheisyydessä on kielletty. Säännöksen tarkoitus on estää perattavien kalojen käsittelyä niin, että siitä aiheutuu vaaraa Gyrodactylus salaris -loisen sekä muiden kalasairauksien tai loisien leviämisestä Tenojoen vesistöön. Säännös ei estä muualta pyydettyjen kalojen käsittelyä keittiöissä tai muissa tiloissa, missä ei ole vaaraa jätevesien pääsystä suoraan vesistöön.  

33 §.Kalastusvälineiden ja veneiden kuivaus ja desinfiointi. Säännöksen tarkoitus on estää ja varmistaa Gyrodactylus salaris -loisen sekä muiden kalasairauksien tai loisten leviämistä Tenojoen vesistöön. Toisin kuin Itämeren lohikannoissa, loinen tappaa Atlantinlohen poikaset ja voi vaarantaa Tenon lohikantojen olemassaolon. On arvioitu, että loisen hävittäminen Tenojoen vesistöstä ei olisi mahdollista, mikäli se pääsisi leviämään sinne. 

Gyrodactylus salaris -loista tavataan yleisesti Itämereen laskevien jokien lohikannoissa, kuten Tornionjoella, mikä lisää leviämisriskiä. Desinfioinnin lisäksi perusteellisesti suoritettu kuivattaminen estää loisten leviämisen. Säädös koskee koko valuma-aluetta, koska Gyrodactylus salaris -loinen voi levitä myös muiden kalalajien kautta vesistöön. Molemmat valtiot voivat kansallisesti antaa tarkempia säännöksiä desinfioinnista, esimerkiksi menetelmien tai loisten vastustamista koskevan tiedon tarkentuessa ja muuttuessa. 

7 luku Ennalta sovitut toimenpiteet

34 §.Ennalta sovittujen toimenpiteiden käytön edellytykset. Pykälän tarkoituksena on varautua ennakolta mahdollisiin tilanteisiin, missä lohikantojen tila heikkenee huomattavasti tai niiden elpyminen jää huomattavasti jälkeen odotetusta kehityksestä. Tällaisissa tilanteissa on pystyttävä tekemään nopeasti toimia, joilla lohikantojen tilaan voidaan vaikuttaa. Uuden kalastussopimuksen 6 ja 7 artikloissa on määritelty, miten kalastussäännön kalastusmääräyksistä on mahdollista poiketa, mikäli kalakantojen tila sitä vaatii tai jos kalakantojen tilanne sallii poikkeamisen. Jos lohikantojen tila heikkenee, neuvottelujen käymiseen ja poikkeavien määräysten muotoilemiseen saattaa kulua jopa useita vuosia ennen ratkaisuja. Tästä syystä NASCO:n suositusten mukaisesti tulee käyttää ennalta sovittuja toimenpiteitä osana lohikantojen kalastussääntöjä. Ne ovat valmiiksi neuvoteltuja toimenpiteitä kalastuskuolevuuden vähentämiseksi.  

Hoitotavoitteiden määrittely perustuu kansainväliseen käytäntöön, missä lähtökohtana on kalastuksen mitoittaminen kalakantojen seurantatiedon avulla MSY-tason saavuttamiseksi. Lohella tavoite määritellään kutukantatavoitteen täyttymisen kautta. Menettely on käytössä muun muassa Euroopan unionin yhteisessä kalastuspolitiikassa sekä NASCO:n suosituksissa sekä Suomen ja Ruotsin lohistrategioissa, jotka koskevat Itämeren lohta. Tavoitteen täyttymistä seurataan tietyn ajanjakson (yleensä 3–4 vuotta) kuluessa, jolloin voidaan ottaa huomioon lohikantojen luontainen vuosittainen vaihtelu. Tenon kalastussopimuksen valmistelutyön yhteydessä hoitotavoite Tenojoen lohikannoille on määritelty suomalais-norjalaisen Tenon lohentutkimusryhmän v. 2015 raportissa (s. 46). ”Kalakannan pitää olla saavuttanut kutukantatavoittensa yli 75 % keskimääräisellä todennäköisyydellä viimeisten neljän vuoden aikana.” 

Pykälän ensimmäisessä momentissa on määritelty kalastuksen vähentämistapa. Toimenpiteet toteutetaan vähentämällä pyyntiaikoja yhdellä päivällä viikossa. Vähennys kohdistetaan kunkin lohikannan esiintymisalueen ja vaellusajankohdan mukaisesti pyydystyypeittäin, viikoittain sekä alueellisesti. Tarkoitus on kohdentaa rajoitukset niin, että muuta kalastusta rajoitettaisiin lisää mahdollisimman vähän. Ennalta sovittujen toimenpiteiden käyttöönoton edellytykset on määritelty kestävyystavoitteet saavuttaneille lohikannoille ja elvytysvaiheessa oleville lohikannoille. Nykytilanteen arvion perusteella ainoastaan Utsjoen ja Norjan Valjohkan lohikannat saavuttavat kestävyystavoitteet. Edellytyksiä arvioidaan eri lohikantojen havaitun kalakuolleisuuden perusteella. Lohikantojen kalakuolleisuuden arvot Tenojoen pääuomassa vaihtelevat nykyisin 30 %:n ja 60 %:n välillä. Kalakuolleisuus tulee saada kalastusta säätelemällä laskemaan tasolle, jolla 4 artiklan mukaisen hoitosuunnitelman lohikantakohtaiset hoitotavoitteet voidaan saavuttaa.  

Toisessa momentissa määritellään millaiset muutokset kalakuolevuutta kuvaavassa prosenttiluvussa aiheuttavat ennalta sovittujen toimenpiteiden käyttöönoton. Jos prosenteissa ilmaistu kuolevuus jää 5 tai 10 % tavoitteena olevaa arvoa pienemmäksi, toteutetaan 35 §:ssä esitetyt vähennykset kalastukseen. Esimerkiksi mikäli hoitosuunnitelmassa määriteltynä tavoitteena olisi saada kalakuolleisuus tasolle 45 %, ennalta sovittuja määräyksiä sovellettaisiin jos tämän lohikannan kuolleisuus jäisi tasolle 50 % tai 55 %.  

Kolmannen momentin mukaisesti mikäli lisäys kalakuolleisuudessa on suurempi kuin 20 %, tilanteen vaatimat kalastuksen vähennystoimenpiteet toteutetaan tilannetta varten laadittujen artiklojen 6 ja 7 mukaisesti. Samoja sopimuksen artikloja on mahdollista soveltaa tarvittaessa myös muissa tilanteissa, jotka eivät kuulu ennalta sovittuihin toimenpiteisiin.  

Neljäs momentti koskee lievempien kalastusmääräysten soveltamista. Tämä tapahtuu sopimuksen artiklojen 6 ja 7 mukaisesti. Kalastusmääräyksien lieventämistä varten ei ole laadittu ennalta sovittuja toimenpiteitä. Nykytilan arvion perusteella on todennäköistä, että lohikantojen elvytys kestää useita vuosia, eikä Tenojoen pääuomassa tai Inarinjoessa ole näköpiirissä kalastussääntöjen lieventämismahdollisuuksia ensimmäisen kalastussääntökauden voimassaoloaikana. Tenojoen lohikantojen tilan oletetaan parantuvan ensin Tenojoen pääuoman ala- tai keskiosaan laskevissa sivujoissa, missä lohikannat eivät ole yhtä kaukana hoitotavoitteista kuin vesistön latvaosassa. Tällöin kalastussäännöksiä voidaan lieventää ensimmäisenä kyseisissä sivujoissa. Tämä mahdollisuus on huomioitu uuden sopimuksen 3 artiklassa, missä sivujokien kalastussääntöjen osalta ei ole enää kieltoa asettaa lievempiä määräyksiä kuin pääuomassa, jos lohikantojen tila sen sallii. 

Viidennessä momentissa esitetään, että ennalta sovittujen toimenpiteiden soveltamisen tarpeellisuutta arvioidaan kalastussopimuksen 7 artiklan mukaisesti samassa yhteydessä muun kalastussäännön vuosittaisen arvioinnin kanssa. Toimenpiteiden tarpeellisuuden arviointi tehdään seuranta- ja tutkimustiedon avulla. Biologiseen tietoon sisältyvää vaihtelua vähennetään sillä, että hoitotavoitteiden arviointi perustuu neljän vuoden havainnoista laskettuihin keskiarvoihin. Tietoa kalakuolevuuden tasosta tulee olla käytössä useista eri kannanarviointitavoista. Muutoksia ei ole tarkoitus toimeenpanna ainoastaan saalistietoihin perustuen. 

35 §.Ennalta sovitut toimenpiteet. Toimenpiteet, joita sovellettaisiin 34 § määriteltyjen käytön edellytysten täyttyessä, on esitetty taulukkomuodossa. Ne perustuvat maiden yhteisen tutkijaryhmän esitykseen, jonka pohjalta toimenpiteitä on osin lievennetty perinteisen kalastuksen osalta ja eriytetty vapakalastuksessa matkailun ja paikallisten kalastajien välillä. Rajoitukset on asetettu viikoittaista saalistietoa hyväksi käyttäen ajanjaksoon, jolloin kyseinen lohikanta muodostaa huomattavan osan rajoitettavan pyydystyypin kalastuksesta. Rajoitukset on laadittu erikseen eri lohikannoille. Menettelyllä on pyritty rajaamaan lisärajoittaminen mahdollisimman vähäiseksi muun kalastuksen kannalta. Koska Tenon pääuoman kalastus on sekakantakalastusta, lisärajoitukset on perusteltua kohdistaa tähän kalastukseen. Lisäksi lohikantojen tilan heikkeneminen tulee ottaa huomioon kansallisesti säädettävissä sivujokien kalastussäännöissä.  

Ennalta sovittujen toimenpiteiden soveltamisalue on rajattu niin, että se ei rajoita kalastusta ylävirtaan kyseisen lohikannan vaellusalueeseen nähden. Yhtä viikoittaista lisärauhoituspäivää koskevat rajoitukset on esitetty rajoitusajan alku- ja loppupäivämäärinä, koska pyyntiajat on sidottu viikonpäiviin ja viikonpäivää kohdistuva päivämäärä vaihtelee eri vuosina. Lievemmät, vähintään 5 %:n yhden kalastuspäivän lisärajoitukset kohdistuvat vapakalastukseen sekä Karas- ja Iesjokien osalta myös kulkutuskalastukseen. Rajoitusten kohdistaminen ensin vapakalastukseen on perusteltua, koska yhden kalastuspäivän vähentäminen kuuden päivän viikoittaisesta kalastusajasta on suhteellisesti lievempi toimi kuin yhden kalastuspäivän vähentäminen kahden tai kolmen päivän viikoittaisesta kalastusajasta. Voimakkaammat, vähintään 10 %:n yhden lisärauhoituspäivän rajoitukset kohdistuvat vapakalastuksen lisäksi myös perinteisiin pyydyksiin. Ennalta sovitut toimenpiteet on valmisteltu Tenon pääuoman rajajokiosuudelle, lisäksi sopimus velvoittaa Norjaa on toimeenpanemaan vastaavia rajoituksia sille kuuluvalle joen alaosalle. Lisäksi ennalta sovitut toimenpiteet on sovittu Inarinjoelle. Ne poikkeavat Tenon pääuoman toimenpiteistä, koska niiden avulla on tarkoitus lisätä lohikannan suojelua alueella, missä vaeltaneet lohet pysyvät samalla alueella kalastuskauden loppuun saakka. Tenon pääuomassa rajoitukset kohdistuvat sen läpi tiettynä aikana kesästä vaeltaviin lohiin.  

8 luku Muut määräykset

36 §.Venerekisteri. Pykälässä säädetään, että veneestä tapahtuva kalastus on sallittua vain Tenojoen venerekisteriin rekisteröidyllä kalastusveneellä, jossa on kansallisuustunnus ja numero. Säännöksen tarkoitus on säädellä kalastukseen käytettyjen veneiden määrää jokialueella, missä kalastajien suosimia kalastuspaikkoja on rajallisesti sekä vähentää riskiä Gyrodactylus salaris -loisen leviämisestä alueelle. Mahdollinen riski loisen leviämisestä liittyy siihen, että loinen voisi siirtyä Tornionjoella käytetystä kalastusveneestä, jossa on käsitelty saaliiksi saatuja Itämerenlohia. Voimassa olevassa kalastussäännössä ei ole määräyksiä kalastusveneiden rekisteröinnistä, vaan rekisteröinnistä on annettu erillinen Lapin lääninhallituksen ja Finnmarkin fylkesmanin veneiden rekisteröintiä koskeva määräys. Tämä käytäntö ei ole enää perustuslain mukaan mahdollinen, vaan venerekisteristä on säädettävä lain tasolla  

Pykälässä annetaan puitteet veneiden rekisteröintiä koskeville säännöille, josta säädetään kansallisesti tarkemmin. Eri kalastajaryhmille on määritelty maksimimäärät rekisteröitäviksi saatavista kalastusveneistä. Voimassa olevan käytännön mukaisesti paikalliset Tenon jokilaaksoissa asuvat henkilöt voivat rekisteröidä enintään kolme venettä. Kolmen veneen enimmäismäärä liittyy siihen, että perinnepyydysten käyttöön oikeutetut kalastusoikeuden haltijat tarvitsevat kaksi venettä esimerkiksi patojen rakentamiseen ja huoltamiseen. Pato tai muu pyydys saattaa sijaita etäällä vapakalastukseen käytetystä paikasta, mistä syystä on katsottu perustelluksi sallia vene myös vapakalastustarkoituksiin. Voimassa olevan käytännön mukaisesti paikalliset matkailuyrittäjät voivat rekisteröidä enintään viisitoista venettä ja muut paikalliset kalastajat yhden veneen.  

Nykyisestä käytännöstä poiketen myös Tenojokilaaksojen ulkopuolella asuvat kalastusoikeuden haltijat voivat rekisteröidä enintään yhden veneen, mikä liittyy pyrkimykseen kohtuullistaa alueen ulkopuolella asuvien omistajien asemaa. Esitykseen sisältyvässä lakiehdotuksessa sopimuksen voimaansaattamisesta ja soveltamisesta säädettäisiin tarkemmin veneiden rekisteröinnin edellytyksistä, esimerkiksi tarkennuksia siihen, minkä suuruinen kalastusoikeuden omistus tai yritystoiminta edellytetään. Kalastusveneiden rekisteritunnus yhdistetään myös jatkossa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi:n ylläpitämään valtakunnalliseen venerekisteriin. Venettä varten annettu rekisterikilpi on venekohtainen, eikä sitä saa siirtää veneestä toiseen.  

Nykytilanne veneiden rekisteröinnissä on se, että veneitä on rekisteröity noin 1 200 kappaletta, jotka ovat noin 580 henkilön nimissä. Yli puolet omistajista on rekisteröinyt vain yhden veneen (n. 320 kpl), 2–3 venettä on noin 200 omistajalla. Matkailuyrittäjille rekisteröityjä veneitä on 46 omistajalla.  

37 §.Aluerajausten ja kalastuspaikkojen tarkempi määrittely. Pykälässä säädetään jokiuoman leveyden määräämisestä sivu- ja pääuomissa sekä syväväylän sijainnista sivu-uomissa. Määräys on annettu niitä tilanteita varten, joissa on tarpeen antaa selventäviä määräyksiä pyydysten sijoittamisesta 26 §:n määräysten mukaisesti. Syväväylä Tenon pääuomassa on määritetty Norjan ja Suomen määräajoin tarkistettavassa rajankäynnissä, eikä sen uudelleenmäärittämiseen ole siksi tarvetta sopimuksen puitteissa.  

Pykälän toisessa momentissa luetellaan, mitä kalastuspaikkoihin liittyviä tarkennuksia toimivaltainen viranomainen voi määrätä. Kysymys on lähinnä informatiivisesta viittauksesta voimassaolevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Teknisluonteiset tarkistukset esimerkiksi laillisen patopaikan sijaintiin saattavat olla tarpeen kalastuksen järjestämiseksi tilanteessa, jossa patopaikka joen pohjan muuttumisen tai muun vastaavan syyn takia tulee tarkoitukseen sopimattomaksi.  

38 §.Poikkeusluvat kalakantojen suojeluun tai kehittämiseen tähtääville toimenpiteille. Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joiden perusteella yksittäistapauksissa tieteellistä tutkimusta, käytännön kokeita tai kalanviljelytoimenpiteitä varten on mahdollista myöntää lupa poiketa kalastussäännön määräyksistä emokalojen ja istukkaiden pyyntiin. Luvan on oltava perusteltu kalakantojen suojelun tai kestävän käytön edustamiseksi sekä sopusoinnussa kalastussopimuksen tarkoituksen kanssa, joka on määritelty sopimuksen 1 artiklassa.  

Pykälän toisessa momentissa määritellään luvan myöntävä viranomainen sekä tiedottaminen toiselle osapuolelle ja kalastusoikeuden haltijoille. Luvan myöntää sen maan viranomainen, jossa toimintaa harjoitetaan. Voimaansaattamislakiehdotuksen 3 §:ssä säädettäisiin viranomaisesta, jolla on toimivalta tehdä poikkeuslupaa koskeva päätös pykälässä määrättyjen ehtojen täyttyessä.  

2  Lakiehdotusten perustelut

3  Voimaantulo

Uusi Tenon kalastussopimus tulee 22 artiklan mukaan voimaan toiseksi seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen diplomaattiteitse sopimuksen voimaantulolle valtiosäännön mukaan asetettujen vaatimusten täyttymisestä. Osapuolten välisissä neuvotteluissa yhteisymmärrykseen pääsemisen ehtona Norjan puolelta oli, että sopimus tulisi saattaa voimaan ennen vuoden 2017 kalastuskauden alkua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakiehdotus tulisi vahvistaa viimeistään helmi-maaliskuussa 2017. Samoin Norjan tulisi saada sopimuksen kansallinen käsittely toteutettua vastaavassa aikataulussa. Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ehdotetaan saatettaviksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa. Myös kalastuslain muuttamista koskeva lakiehdotus on tarpeen säätää tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana, koska siihen ehdotetut muutokset kytkeytyvät asiallisesti Tenon kalastussopimuksen voimaansaattamislakiin.  

4  Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys