1
Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön
1 artikla.Määritelmät. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet huoltovarmuus, toimitusjärjestelyt ja kolmas osapuoli.
Osa käsitteistä, kuten kriisi ja puolustustarkoitukset, perustuvat v.2015 tehtyyn pääsopimukseen (Agreement between the Governments of Denmark, Finland, Norway and Sweden concerning Cooperation in the Defence Materiel Area).
Huoltovarmuudella tarkoitetaan sopimuksessa puolustustarvikkeiden, materiaalien ja palveluiden turvaamista ja toimituksia liiteosapuolen puolustustarkoituksia varten rauhan aikana, kriisiaikoina ja sodan aikana, mukaan lukien riskejä vähentävät toimenpiteet ja toimitukset niukkuuksien välttämiseksi. Sopimuksessa käytettävä huoltovarmuuden käsite poikkeaa huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) huoltovarmuus-käsitteestä. Käsite esiintyy muun muassa EU-yhteistyössä ja esimerkiksi Naton puitteissa jonkin verran sisällöltään vaihdellen. Suomen lainsäädännössä huoltovarmuus määritellään laaja-alaisesti seuraavasti: ”poikkeusolojen ja niihin verrattavissa olevien vakavien häiriöiden varalta turvataan väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömät taloudelliset toiminnot ja niihin liittyvät tekniset järjestelmät.”
Huoltovarmuus koskee myös maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellistentoimintojen turvaamista. Turvaamalla sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden toimitukset, sopimus tähtää osaltaan tämän määritelmän mukaiseen maanpuolustuksen toimintojen turvaamiseen.
Huoltovarmuuden tavoitteista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1048/2018) todetaan, että huoltovarmuuden turvaaminen tukeutuu myös toimiviin kansainvälisiin poliittisiin, taloudellisiin ja teknisiin yhteyksiin sekä näiden jatkuvuuteen. Näitä tukevat huoltovarmuudelle kriittisten organisaatioiden ja verkostojen toiminnan jatkuvuutta varmistavat toimenpiteet sekä toimialakohtaiset huoltovarmuustoimenpiteet. Päätöksen mukaan ”huoltovarmuuteen kohdistuvien riskien tehokas hallinta edellyttää syvenevää yhteistyötä kumppanimaiden kanssa. Kahdenvälistä yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa pyritään syventämään olemassa olevien kahdenvälisten sopimusten ja tarvittaessa uusien järjestelyjen puitteissa. Kahdenvälisen yhteistyön lisäksi kehitetään laajempaa pohjoismaista varautumisyhteistyötä. Muita kahdenvälisiä suhteita huoltovarmuustyön edistämiseksi voidaan kehittää sekä tapauskohtaisesti että uusien, laajempien kahdenvälisten sopimusten tai järjestelyjen puitteissa.”
Edelleen todetaan puolustushallinnon ”edistävän kahden- ja monenvälistä huoltovarmuusyhteistyötä sotilaallisten suorituskykyjen yhteisen kehittämisen, jakamisen ja käytön mahdollistamiseksi. Tärkeiden kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskeistä on yhteistyö EU:n, NORDEFCO:n ja Naton kanssa. Pohjoismaisessa yhteistyössä korostuvat erityisesti ampumatarvikelogistiikka ja -tuotanto sekä puolustusmateriaalin ylläpito ja varastointi.”
”Kriisi” on määritelty pääsopimuksessa ja tarkoittaa seuraavaa: tilannetta, jossa vahinkoa aiheuttavat tapahtumat ovat mittasuhteiltaan selvästi arkielämän vahinkoa aiheuttavia tapahtumia laajempia ja jossa ihmisten elämä ja terveys tai huomattava määrä arvokasta omaisuutta taikka väestön elinmahdollisuuksien kannalta välttämättömät huoltotoimet ovat merkittävästi vaarantuneet tai rajoittuneet; kriisin katsotaan olevan kyseessä myös, kun mainitun kaltaisen vahinkoa aiheuttavan tapahtuman uhkaa on pidettävä välittömänä; aseellisia selkkauksia pidetään kriiseinä.
"Puolustustarkoitukset" on määritelty pääsopimuksessa ja tarkoittaa asevoimien tai jonkun muun niiden puolesta suorittamaa käyttöä jossakin osassa maailmaa, ja siihen sisältyy, ei kuitenkaan yksinomaan, selvityksiä, arviointia, määrityksiä, tutkimusta, suunnittelua, kehittämistä, valmistamista, parantamista, muuntamista, ylläpitoa, korjausta tai muita suunnittelun jälkeisiä palveluita ja tuotteen käyttämistä. Tähän ei sisälly myyntiä tai siirtämistä kolmansille osapuolille,
”Toteuttamisjärjestely”-käsite on nyt määritelty. Tämä tarkoittaa liiteosapuolten välisiä tarkempia järjestelyjä, jotka koskevat tiettyjä huoltovarmuustoimia, -tarpeita ja –prosesseja. Osapuolet tekisivät toisin sanoen pidemmälle meneviä selvityksiä menettelyistä muun muassa liittyen aiheisiin, jotka on mainittu artiklassa 6.
”Kolmas osapuoli” tarkoittaa sopimuksen mukaan sellaista instituutiota, kansainvälistä tai kansallista organisaatiota, oikeushenkilöä tai valtiota, joka ei ole vuonna 2015 tehdyn pohjoismaisen yhteistyösopimuksen osapuoli, ja sellaista yhteistyösopimuksen osapuolta, joka ei ole nyt tehtävän huoltovarmuussopimuksen osapuoli. Osapuolten toimivaltaisia viranomaisia ei katsota kolmansiksi osapuoliksi.
2 artikla.Soveltamisala ja tavoitteet. Artiklassa sovitaan sitoumuksista ja menettelytavoista, joilla luodaan, tuetaan ja ylläpidetään huoltovarmuutta, osana liiteosapuolten lisääntynyttä keskinäistä riippuvuutta ja yhteistyötä. Sitoumukset sisältävät puolustustarvikkeita, materiaalia ja palveluja koskevat toimet puolustustarkoituksiin niiden koko elinkaaren ajan, käsittäen osa-alueita kuten hankinta, teollisuuden tuotantokapasiteetti ja priorisointi, yhteinen varastointi, logistiikka ja kuljetus (luettelo ei ole tyhjentävä). Tavoitteena on myös tukea liiteosapuolten huoltovarmuutta mahdollistamalla keskinäisen rajan ylittävä puolustusteollisuuden logistinen ja tekninen tuki tukena olevan osapuolen alueelta.
3 artikla.Sitoumukset. Artiklassa määrätään osallistujamaiden keskinäisen huoltovarmuustuen periaatteesta mahdollistaen parhaan kyvyn mukaan puolustustarkoitukseen tarvittavan puolustusmateriaalin ja palvelujen toimittamisen niitä pyytävälle osapuolelle.
Mahdollisuus esittää poikkeuksellisesti rajat ylittäviä huoltovarmuuspyyntöjä on tyypillinen ehto kahden-tai monenvälisissä puolustuksen huoltovarmuutta koskevissa sopimusjärjestelyissä, ja on olemassa varajärjestelynä muun muassa erilaisissa poikkeustilanteissa. Vastaavia mekanismeja on voimassa myös esimerkiksi siviilivarautumisen ja väestönsuojeluviranomaisten kesken. Tällaisten velvoitteiden täyttämistä ei kuitenkaan voida pitää oikeudellisesti sitovana, vaan huoltovarmuustuen myöntäminen toiselle maalle on aina kulloinkin tapahtuvan harkinnan kohteena ottaen huomioon Suomen kansallisen puolustuksen vaatimukset. Taustalla on nähtävä myös Lissabonin sopimuksen solidaarisuus- ja keskinäisen puolustuksen velvoitteet (artikla 222 ja 42.7), joilla lausekkeilla on tärkeä merkitystä Suomelle turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.
Osallistujamaan materiaali- ja palvelutarpeet hoidetaan pääsääntöisesti puolustusviranomaisten julkisten hankintojen säädösten ja tarkoituksiin budjetoitujen varojen suunnitellun käytön kautta. Keskinäisen huoltovarmuustuen järjestäminen rajat ylittäen tulee kysymykseen lähinnä poikkeuksellisissa tilanteissa. Puolustustarvikkeet ja maanpuolustuksen tarvitsemat tavarat ja palvelut ovat Suomen valtion omaisuutta, ja tuotteiden, varaosien, modulien ja raaka-aineiden varastot eivät lähtökohtaisesti ole käytettävissä muiden maiden puolustuksen tarpeisiin. Keskinäisen rajan ylittävän puolustusteollisuuden logistisen ja teknisen tuen toimittamisen ei tulisi olla ristiriidassa sen kanssa, että mainittua tukea on saatavissa ao. markkinoilta. Tukeutuminen toiseen maahan saattaisi liittyä esimerkiksi siihen, että toimitus markkinoilta vaatisi liian pitkää toimitusaikaa. Samalla tavoin materiaali ja palvelut esimerkiksi käytön ajan ylläpitoon hankitaan julkisten hankintojen lainsäädännön mekanismien perusteella koti- ja ulkomaisilta elinkeinonharjoittajilta, ja lähtökohtaisesti puolustusalan tuotteiden käytönajan huolto tapahtuu puolustusvoimien omilla varaosilla.
Mahdollisuuksien mukaan tulee yhdenmukaistaa kansallisia vaatimuksia ja painopisteitä, jotta voidaan tukea keskinäistä huoltovarmuutta. Muun muassa tuotteiden yhteen toimivuus tai vaihdettavuus on keskeinen rajat ylittävän huoltovarmuustuen mahdollistaja.
Huoltovarmuuden kannalta on olennaista osallistujamaalla olevat tietyt puolustustarpeisiin tarkoitetut varastot. Puolustusvoimat toimeenpanee tällaista varastointia esimerkiksi ylläpitoon ja puolustusvalmiuteen liittyen. Huoltovarmuuslaissa on myös erityisiä valtion varmuusvarastointia koskevia määräyksiä. Varmuusvarastojen käytöstä päättää huoltovarmuuslainsäädännön mukaan valtioneuvosto.
Joiltakin osin olisi mahdollista harjoittaa esimerkiksi varaosayhteistyötä alueellisesti pohjoismaissa. Keskitetympi varaosatuki voisi tuoda tehokkuutta. Vastaavia aloitteita on ollut sekä EU:n että pohjoismaiden piirissä tai vietynä pitemmälle tietyillä toimialoilla. Asia edellyttää tällöin myös hyvää luottamusta vientilupien saamiseen tilanteissa joissa varaosat sijaitsevatkin toisessa maassa.
Tiedon jakamiseksi ja päivittämiseksi kunkin osapuolen tulee luoda tietojenvaihtoa varten prosessit, joilla tuetaan keskinäisriippuvuutta ja parannetaan huoltovarmuutta. Tähän todetaan artiklassa voivan sisältyä tietojenvaihtoa myös osallistujamaan puolustussuunnittelun logistiikkaosista. Tiedonvaihto voi myös koskea sellaista puolustusteollisuuden kehittämistä kunkin osapuolen alueella, joka saattaisi vaikuttaa keskinäisriippuvuuteen ja huoltovarmuuteen ja koskee teollisuuden hankintaverkoston kehittämistä ja kriittisiä alihankkijoita. Lisäksi tulee luoda prosessit tietojenvaihtoa varten kansallisten puolustusteollisuusyhdistysten kanssa. On tarpeen myös antaa tarvittaessa asianmukaista ohjeistusta ja tukea hallinnollisia menettelyjä liitteen määräysten toimeenpanemiseksi. On tehtävä tarpeen mukaan järjestelyjä, joilla mahdollistetaan turvallisuusluokitellun tiedon vaihto ja säilytys.
Artiklassa on myös kriisiajan määräyksiä. Näiden mukaan osapuolen pyytäessä puolustustarvikkeita tai materiaalia ja palveluja puolustustarkoituksiin erityisesti kriisin tai sodan aikana, osapuolten tulee välittömästi ja yhteistyöhengessä konsultoida toisiaan asianmukaisella tasolla. Pyynnön esittänyt osapuoli voisi saada etusijan tilauksessa tai puolustusteollisuuden puolustustarvikkeiden, materiaalin ja palvelujen toimituksessa, mikä voisi tapahtua muokkaamalla tukena olevan osapuolen olemassa olevia sopimuksia ja järjestelyjä. Samanlainen mahdollisuus etusija-aseman järjestelyyn olisi voimassa myös, mikäli tarvittaisiin puolustusteollisuuden toimenpiteitä esimerkiksi järjestelmien modifioimiseksi.
Artiklan mukaan myös kolmansilta osapuolilta saatavan puolustustarvikkeiden, materiaalin ja palvelujen toimitusta voitaisiin helpottaa sovellettavien järjestelyjen mukaisesti osapuolten välillä ottaen huomioon osapuolten kansainväliset velvoitteet. Ajatuksena on, että pyynnön esittänyt osapuoli voisi vastaanottaa puolustustarvikkeet, materiaalin ja palvelut välittömästi suoraan tukena olevalta osapuolelta, ottaen huomioon osapuolten omat tarpeet ja kansainväliset sitoumukset. Tällainen menettely edellyttää viennin ja loppukäytön järjestelyjä tukevan osapuolen ja alkuperämaan kesken.
Kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitetaan muun muassa Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyyttä sekä, Suomen, Ruotsin ja Tanskan EU-jäsenyyttä, sulkematta pois muita kansainvälisiä tai kansainvälisoikeudellisia velvoitteita. Kuten vastaavissa muissakin huoltovarmuusjärjestelyissä, tukipyynnön saanut osapuoli joutuisi arvioimaan tilannetta ja tukensa antamisen mahdollisuutta, ottaen huomioon oman tilanteensa ja annetut sitoumukset. Annettava tuki olisi luonteeltaan tavaraa tai palvelua, jonka toimituksen yksityiskohdat tulee määrittää yksityiskohtaisesti. Sopimuksen alkutesteissä viitataan osapuolten budjettilakien mukaisuuteen. Luovutukseen ja hinnoitteluun noudatettaisiin meillä lähtökohtaisesti valtion irtaimen omaisuuden myynnistä tai muusta luovutuksesta valtion talousarviosta annetussa laissa (423/1988) ja asetuksessa annettuja määräyksiä.
Sopimus sisältää tarpeen vaihtaa tietoja sekä viranomaisten kesken, että yhdessä teollisuuden kanssa. Puolustusviranomaisten välinen tiedonvaihto tapahtuisi siihen käytettävissä olevien pohjoismaisten tai kahdenvälisten tiedonvaihdon mekanismien kautta, ja tieto voisi myös olla salassa pidettävää. Tiedonvaihdon mekanismit täsmennetään jatkotyössä. Yksityisten elinkeinonharjoittajien liike- ja ammattisalaisuuksien turvaamisesta on huolehdittava (JulkL 24.1. § 20 kohta). Laissa huoltovarmuuden turvaamisesta on myös säädetty, että Huoltovarmuuskeskuksella, sektoreilla ja pooleilla on oikeus saada elinkeinonharjoittajilta ja elinkeinoelämän järjestöiltä tietoja tuotantokapasiteetista, toimitiloista, henkilöstöresursseista sekä muista seikoista, jotka ovat välttämättömiä tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Tämän lain nojalla saatuihin tietoihin sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään asiakirjasalaisuudesta sekä vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta.
4 artikla.Hallinnointi ja raportointi. Artiklassa määrätään luotavasta osapuolen yhteyspisteestä. Yhteyshenkilön tulee toimia kansallisina tietojenvaihdon keskuksina osapuolten välillä ja avunpyynnöille liitteen nojalla, toimia kiertävän puheenjohtajuuden pohjalta yhteyspisteiden kokousten puheenjohtajina, olla yhteydessä toisiinsa ja keskustella säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, osapuolten huoltovarmuudesta ja toimittaa puheenjohtajan välityksellä vuosiraportin liitteen mukaisista huoltovarmuutta koskevista toimista ja sen kehittämisestä pääsopimuksessa määritellylle pohjoismaiselle konsultaatioryhmälle. Artikla linjaa tärkeällä tavalla huoltovarmuuden jatkotyötä osapuolten kesken.
5 artikla.Kustannukset ja vastuut. Artikla toteaa, että pyytävä osapuoli vastaa kaikista kustannuksista, jotka liittyvät tukena olevalle osapuolelle esitettyyn pyyntöön tapauskohtaisen sopimuksen mukaisesti. Pääsääntöisesti tukena olevalle osapuolelle korvataan aiheutuneet kustannukset. Vastuukysymyksistä sovitaan tapauskohtaisesti. Osapuolen antaman tuen yksityiskohtaisista ehdoista apua pyytäneelle osapuolelle sovitaan tapauskohtaisesti. Asiaa on tarkoitus selventää tarkemmalla toteuttamisjärjestelyllä. Luovutukseen ja hinnoitteluun Suomessa noudatettaisiin valtion irtaimen omaisuuden luovutuksesta annettuja määräyksiä.
6 artikla.Toteuttamisjärjestelyt. Artiklassa mahdollistetaan, että sitoumuksia ja muita asioita voidaan täsmentää erikseen luotavilla toteuttamisjärjestelyillä (Implementing Arrangement). Toteuttamisjärjestelyjä voivat tehdä osapuolten edustajat. Toteuttamisjärjestelyn määräysten tulee olla yhdenmukaisia vuoden 2015 yhteistyösopimuksen ja nyt tehdyn sopimuksen kanssa. Jos liitesopimus ja mikä tahansa toteuttamisjärjestely ovat keskenään ristiriitaisia, sopimus katsotaan ensisijaiseksi. Pidemmälle käytännön kysymyksiin meneviä toteuttamisjärjestelyjä tehtäisiin ainakin seuraavista: huoltovarmuuden yhteyspisteistä, tietojen jakamisesta puolustusteollisuuden ja puolustusteollisuusyhdistysten kanssa, pyyntöjen ja korvausten käytännön menettelyistä/mallipohjista sekä ampumatarvikealan huoltovarmuudesta.
7 artikla.Loppusäännökset. Artiklassa todetaan erityisesti että kun liite astuu voimaan, se korvaa 9. kesäkuuta 2001 allekirjoitetun sopimuksen artiklan 2 (Huoltovarmuus) määräykset ja sen NAMMO AS:ään liittyvän liitteen 1, joka on ollut edelleen voimassa osapuolten välillä vuoden 2015 yhteistyösopimuksen artiklan 11(5) mukaisesti, ja joka liite lakkaa täten olemasta voimassa. Nyt tehtävä sopimus korvaa siis aiemman huoltovarmuutta koskevan järjestelyn osapuolten välillä. Tanskan suhteen vanhan sopimuksen huoltovarmuuslausekkeet ovat edelleen voimassa. Huoltovarmuussopimuksesta nyt pois jäänyt Tanska ei ollut mukana edellä mainitussa Nammo-liitteessä.