Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.07

Kirjallinen kysymys KK 29/2019 vp 
Arto Satonen kok 
 
Kirjallinen kysymys vähemmistöomistajien asemasta Aiko Academy Oy:n koulutuksissa

Eduskunnan puhemiehelle

Pirkanmaalla on toiminut vuoden 2017 elokuun alusta lähtien 10 kunnan alueellinen työvoima- ja yrityspalveluiden kokeilu. Kuntalain muutoksen myötä (126 §) SASKY koulutuskuntayhtymä perusti vuonna 2015 Aiko Academy Oy:n, jonka perustehtävä on myydä yritys- ja elinkeinoelämälle maksullista koulutusta. Yhtenä osa-alueena on ELY-keskuksen osittain rahoittamat Rekrykoulutus, Muutoskoulutus ja Täsmäkoulutukset, jotka omalta osaltaan varmistavat työelämän osaavan työvoiman turvaamisen. 

Vuonna 2017 SASKY koulutuskuntayhtymän 100-prosenttisesti omistama yhtiö sai neuvoteltua, että yhtiöön omistajaksi tuli neljä yritystä. Jokainen yritys osti 10 %:n osuuden Aiko Academy Oy:stä. Yritykset ovat Pihlajalinna Terveys Oy, L&T Oyj, Smile Henkilöstöpalvelut Oyj sekä LähiTapiola Pirkanmaa Oy. SASKY koulutuskuntayhtymän omistusoikeus jäi näin 60 %:iin, ja yritys toimii SASKY koulutuskuntayhtymän tytäryhtiönä. SASKY koulutuskuntayhtymällä on myös määräysvalta yhtiön hallituksessa. 

TEM on nyt vuonna 2019 linjannut, että Aiko Academy Oy ei saa toteuttaa omistajayrityksille ELY-keskuksen rahoittamia koulutuksia. Kaikki yritykset ovat vähemmistöomistajia eivätkä käytä todellista valtaa Aiko Academy Oy:ssä. 

Aiko Academy on yksi tapa tehdä käytännössä ammattioppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä. Yritysten tavoitteena on yhteistyön avulla turvata osaavan työvoiman saatavuus ja henkilöstön kehittämismahdollisuudet. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Voidaanko vähemmistöomistajina oleville yrityksille taata samat mahdollisuudet Aiko Academy Oy:n kautta toteutettaviin ELY-keskuksen rahoittamiin koulutuksiin kuin muillekin yrityksille? 
Helsingissä 27.6.2019 
Arto Satonen kok