Viimeksi julkaistu 6.2.2026 15.33

Kirjallinen kysymys KK 5/2026 vp 
Hanna Laine-Nousimaa sd 
 
Kirjallinen kysymys työrauhasta esiopetuksessa ja kouluissa

Eduskunnan puhemiehelle

Työrauha on asia, johon meillä kaikilla on oikeus. Esiopetuksessa ja kouluissa ei kuitenkaan ole lainkaan selvää, että luokissa rauha säilyisi sekä opettaa että oppia.  

Oppimistulosten, esimerkiksi PISA-tutkimuksen tuloksen lasku, voi kertoa siitä, että opiskelun edellytykset ovat heikentyneet. Samoin viesti ammatillisesta koulutuksesta ja työpaikoilta on yhtenevä; osalla nuorista ja nuorista aikuisista luku- ja laskutaito ovat erittäin heikolla tasolla. 

Tulosten heikkenemiseen voi olla useita syitä. Kouluista tulevan viestin perusteella työrauhan heikkeneminen on niistä yksi merkittävä syy. Työrauha on merkittävä tekijä esiopetuksen ja koulujen henkilökunnan työssä jaksamisen näkökulmasta. Koulutettujen kasvatuksen ja opetuksen ammattilaisten riittävyydestä on huolehdittava ja alan houkuttelevuutta parannettava. Ilman ammattitaitoista ja osaavaa henkilöstöä ei myöskään hyviä oppimistuloksia saavuteta.  

Levottomuuden ja häiriökäyttäytymisen lisäksi myös väkivallan uhka on lisääntynyt kouluissa. Uhan poistamiseksi on etsittävä pikaisesti keinoja. Suomen yksi tärkeimmistä menestystekijöistä on korkeatasoinen kasvatus ja opetus, johon jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla oikeus. Tämä oikeus on turvattava myös tulevaisuudessa, mikäli haluamme pysyä osaamisen kärkimaiden joukossa. Ilman osaavaa ja koulutettua väestöä emme pienenä kansana menesty kansainvälisessä kilpailussa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, että työrauha kouluissa säilytetään, 
millä toimenpiteillä oppimistulosten lasku pysäytetään ja käännetään kasvuun, 
mitä toimia hallitus on suunnittelemassa väkivallan uhan ja sen käytön poistamiseksi esiopetuksessa ja kouluissa ja 
millä toimenpiteillä kasvatus- ja opetusalan arvostusta pidetään korkealla tasolla ja jopa parannetaan sitä? 
Helsingissä 5.2.2026 
Hanna Laine-Nousimaa sd