Viimeksi julkaistu 6.2.2026 16.00

Kirjallinen kysymys KK 9/2026 vp 
Hanna-Leena Mattila kesk 
 
Kirjallinen kysymys metsänhoidon tukijärjestelmien toimivuudesta

Eduskunnan puhemiehelle

Metsänhoidon tukijärjestelmien, kuten Kemera-tukien, tavoitteena on edistää aktiivista ja kestävää metsätaloutta sekä kannustaa metsänomistajia huolehtimaan metsien hoidosta ja kasvukunnosta. Tukijärjestelmien tulisi olla selkeitä, oikeasuhtaisia ja hallinnollisesti kevyitä, jotta ne eivät muodostu esteeksi metsänhoitotoimenpiteille. 

Eräässä tapauksessa metsänomistaja toteutti nuoren metsän hoitotyöt vuonna 2023. Työhön sisältyivät risusavotta, puuston raivaus, puiden ajo ja haketus. Metsänomistaja huolehti lisäksi metsän kasvukunnosta lannoittamalla aluetta boori- ja fosforilannoitteella. Alueella esiintyi merkittäviä hirvituhoja, jotka osaltaan vaikuttivat taimikon kehitykseen ja puuston järeytymiseen. 

Vuonna 2025 tehdyssä tarkastuksessa todettiin, että yksittäinen puu ylitti Kemera-tukiehtojen mukaisen enimmäisläpimitan. Puu oli rinnan korkeudelta mitattuna 168 millimetriä, kun tukiehtojen mukainen yläraja oli 160 millimetriä. Kyseinen, vain 8 millimetrin ylitys johti siihen, että tuki evättiin kokonaisuudessaan. 

Metsänomistaja hyväksyi päätöksen eikä kiistänyt tukiehtojen tulkintaa, vaan pyysi laskua voidakseen maksaa tuen takaisin viivytyksettä. Asiaan liittyvät tiedot toimitettiin Ruokavirastolle, josta toimitettiin metsänomistajalle yhteensä 36 sivua asiakirjoja. Asiaa oli käsitellyt kahdeksan eri henkilöä. 

Tästä huolimatta metsänomistaja ei ole saanut laskua palautettavasta tuesta. Prosessi on pitkittynyt huomattavasti ja näyttäytyy kohtuuttoman raskaana suhteessa itse asiaan, joka koskee vähäistä mittapoikkeamaa ja jossa osapuolet ovat olleet yksimielisiä tukien palautusvelvollisuudesta. 

Tapaus herättää perusteltuja kysymyksiä metsätalouden tukijärjestelmän suhteellisuusperiaatteen toteutumisesta, hallinnollisten prosessien tehokkuudesta sekä siitä, ohjaavatko nykyiset käytännöt metsänomistajia aktiiviseen metsänhoitoon vai lisäävätkö ne epävarmuutta ja hallinnollista kuormitusta. On syytä arvioida, vastaako tällainen menettely tukijärjestelmien alkuperäisiä tavoitteita ja onko hallinnon toiminta tässä suhteessa oikeasuhtaista. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus arvioi Kemera-tukien nykyistä valvontakäytäntöä tilanteissa, joissa tuen epääminen perustuu vähäiseen mittapoikkeamaan, 
aikooko hallitus selkeyttää tai joustavoittaa tukiehtoja ja niiden soveltamista, jotta tukijärjestelmä kannustaa aktiiviseen metsänhoitoon eikä lisää hallinnollista epävarmuutta ja 
miten hallitus varmistaa, että tukien takaisinperintä ja siihen liittyvä laskutus tapahtuvat viivytyksettä ja hallinnollisesti tehokkaasti? 
Helsingissä 5.2.2026 
Hanna-Leena Mattila kesk