Jatkokirjelmän kohteena oleva asetusehdotus koskee rikosasioihin liittyvän sähköisen todistusaineiston säilyttämis- ja esittämismääräyksiä. Asetuksessa ehdotetaan säädettäväksi, miten ja millä edellytyksillä toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen voi velvoittaa Euroopan unionin alueella palveluita tarjoavan palveluntarjoajan toimittamaan tai säilyttämään tietyn palveluntarjoajan hallussa olevan sähköisessä muodossa olevan tiedon käytettäväksi todistusaineistona käynnissä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä.  

Perustuslakivaliokunta on aiemmin käsitellyt asiaa lausunnossa PeVL 23/2018 vp. Valiokunta kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että asetusehdotuksessa palveluntarjoajille ehdotettiin laajaa ja itsenäistä vastuuta oikeudellisesta harkinnasta toteutettaessa toisen jäsenvaltion viranomaisen antamaa säilyttämis- tai esittämismääräystä. Valiokunta totesi, että valtioneuvoston tuolloisesta kannasta poiketen Suomen ei tule hyväksyä asetuksen ehdotettua sääntelyä palveluntarjoajille osoitetuista tehtävistä ja asemasta (PeVL 23/2018 vp, s. 4—5). 

Valtioneuvoston jatkokirjelmässä on tehty selkoa asetusehdotukseen neuvotteluissa tehdyistä muutoksista. Jatkokirjelmän ja muun valtioneuvostolta saadun selvityksen mukaan sähköisen viestinnän sisältö- ja liikennetietojen osalta menettelyssä on vahvistettu palveluntarjoajan sijaintivaltion viranomaisen roolia ja sen esittämän näkemyksen merkitystä. Lisäksi tekstistä on poistettu kohtia, jotka vaikuttivat edellyttävän palveluntarjoajan oikeudellista harkintaa.  

Perustuslakivaliokunta on ottaen huomioon perusoikeuksien toteutumisen ja perustuslain 124 §:n sääntelyn korostanut sen jäsenvaltion viranomaisten asemaa, jossa toimivalta palveluntarjoajalta tietoja pyydetään (PeVL 23/2018 vp, s. 4). Valiokunta pitää sijaintivaltion viranomaisen aseman vahvistamista tältä kannalta oikeansuuntaisena muutoksena. Kuitenkin asetusehdotuksessa omaksuttu ratkaisu palveluntarjoajien ja sijaintivaltion viranomaisten asemasta on edelleen ongelmallinen. Viranomaisen toimivalta puuttua asetuksessa tarkoitettuihin määräyksiin on varsin rajoitettu niin soveltamisalaltaan kuin sisällöltäänkin. Valiokunnan mielestä asetuksessa tulee edellyttää, että toisen jäsenvaltion viranomaisen toimittama tietojen säilyttämistä tai luovuttamista koskevaa määräys arvioidaan sen jäsenvaltion viranomaisen toimesta, jossa toimivalta palveluntarjoajalta tietoja pyydetään.  

Perustuslakivaliokunta korostaa lisäksi edelleen, että asetuksen valmistelussa on huolehdittava siitä, että asetuksen nojalla puuttuminen perusoikeuksiin rajoittuu vain välttämättömään. Valtioneuvoston on aktiivisesti huolehdittava siitä, että asetuksen valmistelussa otetaan huomioon myös perusoikeuskirjan määräykset ja niitä koskeva oikeuskäytäntö. Tältä kannalta valiokunta pitää väljähkönä valtioneuvoston kantaa siitä, että sääntelyn "ei tulisi" johtaa siihen, että toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaisilla olisi mahdollisuus saada suomalaisten yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden piiriin kuuluvia tietoja silloin, kun se ei ole muun muassa perusoikeuskirjan mukaan sallittua.