Alun perin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annettuun lakiin (ns. Paras-puitelaki) perustuneet kuntien yhteistoimintavelvoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi ovat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden velvoitteiden soveltamisesta annetun lain perusteella voimassa vuoden 2016 loppuun. Lain tarkoituksena on ollut varmistaa Paras-puitelain mukaisten sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden toiminnan jatkuminen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteutumiseen saakka. 

Nyt käsiteltävässä lakiehdotuksessa ehdotetaan, että kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintavelvoitteita jatketaan edelleen vuoden 2018 loppuun. Yhteistoiminta-alueiden toiminnan jatkamisen tarkoituksena on edelleen turvata alueiden palvelujen häiriötön jatkuminen siihen saakka, kunnes sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen mukaiset uudet järjestämisvastuulliset organisaatiot aloittavat toimintansa. 

Paras-puitelaki säädettiin tavallisen lain säätämisjärjestyksessä perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 37/2006 vp). Sääntely yhteistoiminta-alueelle siirrettäviksi tarkoitettujen tehtävien osalta ei valiokunnan mielestä tuolloin ollut ongelmallista perustuslain 121 §:ssä turvatun kunnallisen itsehallinnon perustuslainsuojan näkökulmasta. Yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen (HE 61/2014 vp) ei sen sijaan ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana. 

Ehdotetussa sääntelyssä ei ole kysymys uusista yhteistoimintavelvoitteista eikä niiden laajentamisesta, vaan yksinomaan voimassa olevien velvoitteiden voimassaoloajan pidentämisestä. Pidentämisen tarkoituksena on turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen häiriötön jatkuminen eräänlaisen siirtymäkauden aikana. Lakiehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 121 §:n näkökulmasta. 

Voimassa olevat kuntien yhteistoimintavelvoitteet koskevat viime vuosina tehtyjen poliittisten valintojen johdosta enää vain osaa kunnista. Tilanteen ei esityksen säätämisjärjestysperusteluissa (HE s. 5) katsota tämän vuoksi olevan kuntien kannalta yhdenvertainen. Perusteluissa todetaan edelleen, että vaikka perustuslain yhdenvertaisuutta koskeva 6 § ei lähtökohtaisesti suojaa kuntien yhdenvertaisuutta, voidaan esityksen ajatella olevan tulkinnanvarainen siltä osin, voidaanko tällaista väliaikaista sääntelyä kunnallinen itsehallinto huomioiden edelleen jatkaa, kun se rajoittaa päätösvaltaa joidenkin kuntien osalta. 

Perustuslakivaliokunta painottaa, ettei perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussääntely koske kuntia, vaan ihmisiä. Lisäksi valiokunta huomauttaa, että ehdotetun sääntelyn nimenomaisena tarkoituksena on turvata erityisesti yhteistoiminta-alueissa mukana olevien pienten kuntien asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuus. Lakiehdotus toteuttaa siten perustuslain 19 §:n 3 momentissa julkiselle vallalle asetettua velvoitetta turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä perustuslain 22 §:ssä julkiselle vallalle asetettua velvoitetta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.