Ehdotetun sääntelyn tavoitteet.
Yleiseurooppalaisella henkilökohtaista eläketuotetta koskevalla lainsäädäntöehdotuksella pyritään edistämään kansalaisten eläkesäästämistä. Yleiseurooppalaisen eläketuotteen merkittävänä etuna pidetään sitä, että työntekijä voisi jäsenvaltiosta toiseen siirtyessään jatkaa eläkesäästämistä nykyistä joustavammalla tavalla. Talousvaliokunta katsoo näiden tavoitteiden kannustavan vapaaehtoisen eläketurvan hankintaan ja täydentävän muita eläketurvajärjestelmän elementtejä. Valiokunta muistuttaa kuitenkin, että eläketurvaa tulee kehittää edistämällä kaikkia eläketurvaan vaikuttavia osatekijöitä; pistemäinen sääntely tai valikoituihin instrumentteihin kohdennettu poikkeuksellinen verokohtelu voi johtaa eläketurvan kerryttämisen osaoptimointiin järjestelmän kokonaisuuden kustannuksella ja sijoitustuotteiden epätasapuolisiin kilpailun lähtökohtiin.
Talousvaliokunta pitää kirjelmän mukaista valtioneuvoston kantaa perusteltuna ja yhtyy siihen nostaen tässä lausunnossaan esille eräitä komission ehdotuksen sisältämiä elementtejä, joita valiokunta pitää huolta herättävinä. Valtioneuvoston kantaan viitaten talousvaliokunta korostaa Suomen eläkejärjestelmälle asetettua tavoitetta pidentää työuria.
Oikeudelliset epävarmuustekijät.
Ehdotuksen sääntelemien tuotteiden joukko on laaja: siihen kuuluisivat vakuutusmuotoisten tuotteiden ohella myös luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten, rahastoyhtiöiden ja vaihtoehtorahastojen hoitajien tarjoamat PEPP-tuotteet, joiden osalta on jo voimassa olevaa tuotekohtaista sääntelyä. Komission ehdotus nykymuodossaan jättää runsaasti epäselvyyksiä nyt ehdotetun sääntelyn ja muun sektorikohtaisen sääntelyn keskinäisestä suhteesta. Lisäksi PEPP-palveluntarjoajien vakavaraisuusvaatimukset riippuisivat siitä, minkä toimiluvan perusteella kukin palveluntarjoaja toimii. Tätä ei voida pitää kestävänä mallina, koska se voi luoda kannusteen hakeutua lievemmän sääntelyn piiriin osin keinotekoisinkin järjestelyin. Ehdotetun sääntelyn seurauksena säästäjien tiedonsaanti ja tuotteiden vertailtavuus todennäköisesti kohentuisivat nykytilaan nähden, mutta näiden tavoitteiden toteutumisen edellytyksenä on, että palveluntarjoajien velvollisuudet on määritelty selkeästi. Talousvaliokunta korostaa ehdotuksen hyväksyttävyyden edellyttävän huomattavasti nyt käsillä olevaa ehdotusta selkeämpää sääntelyä.
Sovellettava lainsäädäntö ja riidanratkaisu.
Talousvaliokunta pitää myös ehdotukseen sisältyvää lainvalintasääntöä sekä epäselvänä että kuluttajille epäedullisena. Yleiseurooppalaisiin eläketuotteisiin tulisi soveltaa sen maan lakia, missä eläkesäästäjällä on kotipaikka. Samoin riidanratkaisupaikan tulee määräytyä kuluttajan asuinpaikan mukaan. Jos palveluntarjoaja haluaa tarjota yleiseurooppalaista eläketuotetta rajat ylittävästi, on kohtuullista, että taakka eri jäsenvaltioiden lainsäädäntöihin perehtymisestä tai siitä, että mahdollinen oikeusprosessi käydään vieraassa valtiossa, lankeaa palveluntarjoajalle eikä kuluttajalle.
Kilpailu ja pääomien optimaalinen allokoituminen.
Komission ehdotuksen mukaan eläkesäästäjä voi vaihtaa valitsemaansa sijoitusvaihtoehtoa korkeintaan viiden vuoden välein. Talousvaliokunta katsoo tällaisen rajoituksen haittaavan pääomien optimaalista allokoitumista, kun pääomat joutuvat sidotuiksi mahdollisesti huonoiksi osoittautuneisiin sijoituskohteisiin näin pitkäksi aikaa. Viiden vuoden rajaa ei ole ehdotuksessa perusteltu.
Viiden vuoden rajoitusta ehdotetaan myös palveluntarjoajan vaihtamiseen. Tämänkään rajoituksen peruste ei selviä komission ehdotuksesta. Talousvaliokunta arvioi rajoituksen haittaavan eläketuotemarkkinan kehittymistä ja vaikeuttavan uusien toimijoiden tuloa alalle. Palveluntarjoajaa tai sijoitusvaihtoehtoa tulisi voida vaihtaa vuosittain, jolloin eläkesäästäjä pääsisi nopeammin eroon huonoksi osoittautuneesta palveluntarjoajasta. Talousvaliokunta katsoo, että ehdotuksen edellä kuvatut aikarajat ovat kaiken kaikkiaan ristiriidassa sijoitusten likvidisyysvaatimusten kanssa.
Sijoitukset.
Ehdotuksessa pyritään eläkesäästäjän pääoman turvaamiseen ja riskien alentamiseen. Eläkesäästäjälle on tarjottava vähintään yhtä ja korkeintaan viittä sijoitusvaihtoehtoa. Pieni valikoima voi käytännössä johtaa eläkesäästäjille tarjottavien tuotteiden muotoutumiseen geneerisiksi paketeiksi. Komission ehdotuksen mukaan, mikäli palveluntarjoaja tarjoaa muita sijoitusvaihtoehtoja, ainakin yhden niistä on oltava kustannustehokas. Talousvaliokunta pitää kustannustehokkuutta tärkeänä kriteerinä, mutta peruste sille, miksi kustannustehokkuuden tulisi toteutua vain yhdessä vaihtoehdossa, jää epäselväksi.
Talousvaliokunta muistuttaa, että eläkesäästäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä, jonka kyky arvioida ja halu ottaa sijoitustuotteisiin liittyvää riskiä olisi vastaavasti yhtenäinen. Palveluntarjoajiin kohdistuvilla täsmällisillä tiedonanto- ja muilla velvoitteilla tulee turvata, että sijoittaja on päätöstä tehdessään tietoinen tuotteen riskeistä, onko pääoma turvattu ja perustuuko säästöjen ulosmaksaminen tai nostaminen suoraan sijoitettuun pääomaan ja sen tuottoon vai johonkin muuhun sitoumukseen. Talousvaliokunta katsoo, että palveluntarjoajien selkeillä velvoitteilla ja tehokkaalla valvonnalla voidaan kannustaa eläkesijoittamiseen. Eläkesäästämisen houkuttelevuutta voidaan lisätä tarjoamalla sijoittajalle mahdollisuus valita itselleen parhaiten sopiva riskiprofiili.
Komission ehdotuksen mukaan jokaiseen PEPP-tuotteeseen on tarvittaessa sisällytettävä osasto jokaista jäsenvaltiota varten. Tämä merkitsee, että PEPP-tuotetta on tarjottava kaikissa jäsenvaltioissa. Vaatimus vaikuttaa kohtuuttomalta etenkin pienten toimijoiden kannalta, ja siten sen voidaan arvioida vähentävän kilpailua.
Säästöjen nostaminen.
Ehdotuksen mukaan säästöjen nostamisen edellytykset jäisivät jäsenvaltioiden kansallisen harkintavallan piirissä säänneltäviksi. Ottaen huomioon, että ehdotetun sääntelyn lähtökohtana on luoda yleiseurooppalainen säästämistuote, joka olisi helposti siirrettävissä valtiosta toiseen, tulisi myös niinkin keskeisen osan kuin säästöjen nostamisen olla yhtenäisesti säännelty. Harmonisoiduilla säästöjen nostamista koskevilla säännöksillä voitaisiin varmistaa eläkesäästäjän oikeusvarmuus hänen siirtyessään jäsenvaltiosta toiseen. Kansalliset eroavaisuudet nostoehdoissa voivat huonoimmassa tapauksessa tehdä tyhjäksi sääntelyllä saavutettavat muut hyödyt.
Valvonta.
Komissio ehdottaa PEPP-tuotteiden hyväksymistä EIOPAn (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen — European Insurance and Occupational Pensions Authority) tehtäväksi. Ottaen huomioon, että PEPP-tuotteen hallinnoijat ovat finanssialan toimijoita, joilla on oman kotimaansa valvontaviranomaisen myöntämä lupa, tuotteen hyväksyttäminen eri viranomaisella voi johtaa tarpeettoman monikerroksiseen prosessiin. Erityisesti pienten ja keskikokoisten toimijoiden kannalta kotivaltion lupaviranomainen voisi olla tarkoituksenmukaisempi taho lupaviranomaiseksi.
Lopuksi.
Vaikka PEPP-ehdotuksen lähtökohdat ja tavoitteet ovat erittäin kannatettavia, talousvaliokunta katsoo, että ehdotuksen yksityiskohdat voivat viedä eläkesäästämisen instrumenttien ehtoja suuntaan, joka ei ole vähittäissijoittajan kannalta erityisen suotuisa.