Direktiiviehdotuksen tavoitteena on unionin oikeuden täytäntöönpanon tehokkuuden vahvistaminen parantamalla väärinkäytösten ilmoittajien asemaa. Direktiivillä halutaan varmistaa, että henkilö, joka havaitsee tai epäilee yleisen edun vastaista toimintaa, väärinkäytöksiä tai laittomuutta, voi ilmoittaa asiasta turvallisesti. Näin voitaisiin saada tietoa sellaisista yleiseen etuun kohdistuvista uhista ja haitoista, jotka muuten voisivat jäädä paljastumatta. Tavoitteena on kokonaisvaltainen lähestymistapa väärinkäytösten esiin saamisen helpottamiseksi.  

Direktiivi olisi luonteeltaan olemassa olevaa sääntelyä täydentävää minimiharmonisointia. Sektorilainsäädäntöä sovellettaisiin edelleen, ja jäsenvaltioille jäisi oikeus säännellä ilmoittajan suojelusta nyt ehdotettua vahvemminkin.  

Direktiiviä sovellettaisiin työn yhteydessä havaituista väärinkäytöksistä ilmoittamiseen. Talousvaliokunta toteaa käsillä olevan sääntelyn kuuluvan siten keskeisiltä elementeiltään työoikeuden alaan ja rajoittuu tässä lausunnossaan punnitsemaan ensisijaisesti ja oman toimialansa mukaisesti ehdotetun sääntelyn vaikutuksia elinkeinoelämän toimintaympäristön näkökulmasta.  

Työntekijän käsite kattaisi työ- ja virkasuhteisten lisäksi mm. vapaaehtoiset, palkattomat harjoittelijat, alihankkijat ja tavarantoimittajat. Suojan piiriin kuuluisivat henkilöt, joilla on perusteltu syy uskoa, että hänen ilmoittamansa tiedot pitivät paikkansa ilmoittamishetkellä. Suojaa saadakseen ilmoittajan tulisi noudattaa kolmiportaista ilmoitusmenettelyä, joka muodostuisi organisaation sisäisestä kanavasta, viranomaisten ylläpitämästä ulkoisesta kanavasta ja tiedon julkistamisesta. Ehdotuksessa on säännökset myös niistä tilanteista, joissa ilmoittajan ei voida edellyttää noudattavan tätä hierarkiaa.  

Talousvaliokunta toteaa, että vaikka sisäisten menettelyjen käyttöön velvoittaminen voi joissain tapauksissa olla joko epätarkoituksenmukaista tai kohtuutonta, voi sille löytyä vankkoja perusteitakin; väärinkäytöstilanteita voi olla hyvin monenlaisia ja -tasoisia, ja on kohtuullista, että sääntely tunnistaa myös tilanteet, joissa ylin johto ei ole väärinkäytöksissä mukana eikä niistä tietoinen. Tällöin sisäisten kanavien käyttö on tarkoituksenmukaisin tapa selvittää rikkomistilanteet. 

Nykyisellään eurooppalainen lainsäädäntö on kansallisiin säädöksiin pirstaloitunutta sikäli kuin sellaista ylipäänsä on olemassa; suurimmassa osassa jäsenvaltioita ei ole tämän alan yleislainsäädäntöä. Sen sijaan relevanttia sääntelyä on runsaasti esimerkiksi finanssisektorilla sekä sen lähialoilla. Tästä näkökulmasta yleiseurooppalainen, sektorineutraali minimisääntely voi olla oikea askel kohti yhtenäisempää ja johdonmukaisempaa suojajärjestelmää. 

Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on keskusteltu siitä, millaisena nyt ehdotettu suoja näyttäytyy ilmoittajan näkökulmasta. Ehdotetussa muodossaan direktiivin tarjoama suojelu ulottuu henkilöihin, jotka ilmoittavat unionin oikeuden rikkomisesta. Tämä rajaa suojan soveltamisalaa ja saattaa olla käytännössä ilmoitusta harkitsevalle henkilölle varsin työläs seikka arvioitavaksi. Ilmoitusta harkitsevalla henkilöllä voi olla samanaikaisesti arvioitavana sektorilainsäädännön sisältämät ilmoitusvelvoitteet, työsopimuksen yhteydessä allekirjoitettu salassapitosopimus, sisäpiirisääntelyn mukanaan tuomat velvoitteet sekä liikesalaisuuksia koskeva lainsäädäntö. Näin ollen henkilö, joka huomaa mahdollisen väärinkäytöksen, joutuu arvioimaan hyvin hajanaisen säännöstön valossa henkilökohtaista riskiään väärinkäytöksen ilmoittamiseen liittyen.  

Nykytilan mukainen sektorilainsäädännön hajanaisuus ja ilmoitusta harkitsevan henkilön kohtaama vaikeus hahmottaa suojan saamisen edellytyksiä eivät näyttäisi korjaantuvan ehdotuksen mukaisella sääntelyllä. Suojan saamisen edellytykset on kuvattu direktiivin liitteessä, jonka valossa ilmoittajan oikeusaseman arviointi voi olla vaativaa.  

Valtioneuvoston kirjelmän mukaan ehdotetussa sääntelyssä on pyritty löytämään tasapaino ilmoittajan suojan ja ilmoituksen kohteena olevan toimijan oikeusturvan välillä. Erityisen sensitiiviseksi on koettu ilmoittajan mahdollisuus turvautua tekemiensä havaintojen julkistamiseen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä valtioneuvostonkin esillä pitämää tarvetta löytää tasapainoinen sääntelyratkaisu eri intressitahojen oikeuksien välillä. Väärinkäytösepäily on myös merkittävä seikka yrityksen maineriskin kannalta. Jo yksinomaan epäily väärinkäytöksistä voi joillakin toimialoilla olla omiaan vahingoittamaan yrityksen toimintaa tai sen työntekijöiden asemaa, vaikka epäilyt sittemmin osoittautuisivatkin aiheettomiksi. 

Talousvaliokunta huomauttaa, että ehdotuksessa sääntelyn soveltamisala on rajattu yrityksiin, joilla on vähintään 50 työntekijää tai joiden vuotuinen liikevaihto tai taseen loppusumma on vähintään 10 miljoonaa euroa, mikä rajaa valtaosan Suomen yrityksistä velvoitteen ulkopuolelle. Vaikka pienten toimijoiden rajaaminen sääntelyn soveltamisen ulkopuolelle on sinänsä johdonmukainen linjaus pienten yritysten hallinnollisen taakan minimoimistavoitteen kanssa, valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että näin tullaan luoneeksi jälleen uusi raja-arvo, jonka ylittyessä yrityksen täytyy sopeuttaa toimintansa uuteen sääntelykehikkoon.  

Talousvaliokunta tähdentää, että sääntelyn minimiharmonisointiluonteen vuoksi sen vaikutukset jäänevät keskeisiltä osin riippumaan siitä, kuinka suojamenettelyjä koskeva kansallinen viranomaistoiminta ja ohjeistus kussakin jäsenvaltiossa järjestetään. Valtioneuvoston kirjelmän mukaan tällä hetkellä on vielä avoinna, mikä taho olisi Suomessa se kansallinen viranomainen, joka vastaisi muista kuin sektorilainsäädännön mukaisten ilmoitusten hallinnoinnista. On odotettavissa, että minimitason asettamisesta huolimatta eri jäsenvaltioiden käytännöt tulevat jatkossakin poikkeamaan toisistaan huomattavasti.