Nyt esillä oleva kompromissiehdotus (Uudistusten ja investointien tukiohjelma) korvaa aiemmat eurobudjettia koskevat asetusehdotukset. Uuteen ehdotukseen sisältyy kaksi uutta välinettä, jotka ovat (1) euroalueen maille kohdistettu lähentymistä ja kilpailukykyä edistävä väline sekä (2) euroalueen ulkopuolisille maille suunnattu lähentymis- ja uudistusväline. Näiden lisäksi mukana on jo aiempaan ehdotukseen sisältynyt (3) teknisen tuen väline.  

Suomen kanta komission alkuperäiseen ehdotukseen (U 85/2018 vp) oli teknisen tuen välinettä lukuun ottamatta varsin kriittinen, ja myös valtiovarainvaliokunta (VaVL 10/2018 vp) sekä suuri valiokunta (SuVL 8/2018 vp) katsoivat, että uudistusten toteuttamisen tukiväline ja lähentymisväline tulisi esitetyssä muodossaan hylätä. Ehdotukset olivat ongelmallisia mm. oikeusperustan sekä rakennepoliittisen toimivallanjaon näkökulmasta. Eduskunnan kantana oli, että esitystä tulisi kehittää suuntaan, joka liittyy selkeämmin koheesiopolitiikan tavoitteisiin, ja rahoitus tulisi kytkeä selkeämmin toimista koituvien tosiasiallisten kustannusten korvaamiseen. Myöskään erillisen valtiosopimuksen ei arvioitu tarjoavan jäsenvaltioiden budjettisuvereniteetille samanlaista turvaa kuin rahoittaminen EU:n budjetin kautta.  

Suomi on puheenjohtajamaana muokannut ehdotusta yhdessä EU:n neuvoston sihteeristön ja komission kanssa. Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että ehdotus on kokonaisuudessa parantunut ja edennyt monin osin eduskunnan kannan mukaisesti, joskaan kaikki epäkohdat eivät ole poistuneet.  

Lähentymistä ja kilpailukykyä edistävän välineen osalta keskeisiä muutoksia ovat mm. tukirahoituksen käyttötarkoituksen täsmentyminen siten, että tukea voidaan maksaa koheesiopolitiikan tavoin vain todellisten kustannusten perusteella. Myös mahdollisuus tuen takaisinperintään on poistettu, kuten myös uudistuksen muuttamiseen liittyneet rajoitukset. Valtiosopimukseen liittyminen on uuden ehdotuksen mukaan aidosti vapaaehtoista sekä oikeudellisesta että poliittisesta näkökulmasta, asetuksessa säädettäisiin vain tällaisen ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuudesta.  

Valiokunta pitää myös hyvänä, että rahoitettavissa hankkeissa vaaditaan pääsääntöisesti 25 prosentin kansallinen rahoitusosuus. Tämä parantaa hankkeiden omistajuutta ja ohjaa osaltaan tarpeellisiin ja tarkoituksenmukaisiin uudistuksiin ja investointeihin. Maakohtaista jako-osuutta koskevat säännökset ovat niin ikään muuttuneet Suomen kantojen mukaisesti siten, että ne suosivat enemmän alhaisen tulotason maita ja olisivat näin paremmin linjassa koheesiopolitiikan tavoitteiden kanssa.  

Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että esityksen pääasiallinen tarkoitus näyttää kuitenkin olevan jäsenvaltioiden talous-, rakenne- ja sosiaalipoliittisen päätöksenteon ohjaaminen, eikä kytkentä unionin koheesioon ole selvä. Esim. välineen rajaaminen vain euromaihin on koheesiopolitiikan näkökulmasta edelleen ongelmallinen.  

Myös euroalueen ulkopuolisille maille tarkoitetun lähentymis- ja uudistusvälineen kohdalla monet eduskunnan aiemmin esittämistä epäilyistä ovat edelleen relevantteja, mutta valtioneuvoston arvion mukaan sovitut muutokset vähentävät ehdotuksen ongelmallisuutta. Esimerkiksi välineen käytön rajaaminen tulotasoltaan unionin keskiarvon alapuolella olevien maiden käyttöön tekee siitä paremmin koheesiopolitiikan oikeusperustaan soveltuvan. 

Kaiken kaikkiaan valiokunta pitää ehdotettuja muutoksia myönteisinä Suomen aiempiin kantoihin nähden, mutta kiinnittää edelleen huomiota mm. komission kasvavaan rooliin jäsenmaiden rakenneuudistuksissa ja rahoitettavien hankkeiden valinnassa. Myös oikeusperustaan liittyviin kysymyksiin liittyy vielä ongelmia.  

Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että onnistuneilla rakenneuudistuksilla voidaan tukea rahaliiton toimintaa, vahvistaa talouskasvua ja edistää tuottavuutta ja työllisyyttä. Parhaimmillaan rakenneuudistukset ja investoinnit vahvistavat talouksien kasvupotentiaalia, parantavat euroalueen kilpailukykyä ja edistävät siten myös Suomen taloutta. Näin uudistusten vaikutukset voivat heijastua myös julkisen talouden kestävyyteen ja finanssipoliittiseen liikkumavaraan. Tukiohjelma on kooltaan pieni, mutta sen mahdollinen hyöty liittyy lähinnä siihen, toteutuuko sen avulla sellaisia talouksien kasvupotentiaalia tukevia rakenneuudistuksia, jotka eivät muuten toteutuisi ja jotka edistäisivät koko euroalueen talouskehitystä ja kilpailukykyä.