Ehdotus ja sen vaikutuksista
Vuosien 2007—2009 maailmanlaajuinen finanssikriisi aiheutti merkittävää vahinkoa rahoitusjärjestelmälle sekä reaalitaloudelle. Kriisin taustalla oli mm. monien pankkien korkea velkaantuneisuus sekä riittämätön pääomitus ja likviditeetti. Myös riskienhallintajärjestelmissä, hallinto- ja ohjausjärjestelmissä sekä kannustinrakenteissa oli merkittäviä puutteita. Finanssikriisin jälkeen pankkisääntelyä on uudistettu merkittävästi ja pankkien vakavaraisuutta vahvistettu. Muutoksista suurin osa on perustunut Baselin pankkivalvontakomitean antamiin Basel III -sääntelystandardeihin, joista ensimmäiset annettiin jo vuonna 2010. Uudistuksen viimeisestä vaiheesta sovittiin joulukuussa 2017, ja nyt käsiteltävänä olevilla, komission viime lokakuussa antamilla lainsäädäntöehdotuksilla on tarkoitus saattaa voimaan Basel III -sääntelystandardien viimeisin vaihe EU:ssa.
Ehdotuksen merkittävimmät vaikutukset liittyvät ns. kokonaisriskipainolattiaan, jolla rajoitetaan sisäisiä riskimalleja käyttävien luottolaitosten vakavaraisuushyötyjä. Ehdotuksen mukaan vakavaraisuuslaskennassa sovellettavien riskipainotettujen erien yhteismäärä ei saa alittaa määrää, joka vastaa 72,5 prosenttia standardimenetelmällä määritettävien erien kokonaisriskistä. Ehdotetun kokonaisriskipainolattian voimaantulon jälkeen pankeille jäisi edelleen merkittävä hyötypotentiaali sisäisten riskimallien hyödyntämiseen, sillä riskipainojen olisi mahdollista olla jopa 27,5 prosenttia matalammat kuin vertailun kohteena olevassa standardimenetelmässä.
Finanssivalvonnan alustavien arvioiden mukaan Suomen pankkisektorin yhteenlasketut pääomavaatimukset voivat kasvaa nykytilanteesta uudistukseen sisältyvien siirtymäaikojen päätyttyä arviolta viidellä miljardilla eurolla tarkoittaen noin 15 prosentin kasvua euromääräisissä vakavaraisuusvaatimuksissa. Koska laskelmissa ei ole voitu ottaa huomioon kaikkia komission ehdotukseen sisältyviä EU-spesifejä ehdotuksia (ml. huojennukset), arvioitua 15 prosentin kasvua on pidettävä vaikutusten ylärajana.
Finanssivalvonnan laskelmien mukaan suomalaiset pankit täyttäisivät tämänhetkisillä omilla varoillaan kaikki uudet Basel III -uudistusten voimaantulon jälkeiset vaatimukset myös siirtymäaikojen päättymisen jälkeen. Vaikka vaikutukset nousisivat Finanssivalvonnan laskelmien ylärajalle, pankeilla ei olisi tarvetta kerätä lisää omia varoja näiden vaatimusten täyttämiseksi. Pääomavaatimusten kasvu painottuisi niihin suuriin pankkeihin, jotka käyttävät sisäisiä riskimalleja vakavaraisuuslaskennassaan. Standardimenetelmää käyttäville pankeille uudistuksella ei ole Finanssivalvonnan arvion mukaan pääomavaateita kohottavaa vaikutusta, vaan vaikutus olisi pikemminkin päinvastainen.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotusta on kannatettu ja nähty tärkeänä, että kansainvälisesti toimivien pankkien sääntely perustuu mahdollisimman laajasti yhdenmukaisiin sääntöihin. Pankkien vakavaraisuusvaatimusten vahvistamisen komission ehdottamalla tavalla ei ole arvioitu vaikeuttavan vaan päinvastoin tukevan pankkien kykyä luotottaa kotitalouksia, yrityksiä ja vihreää siirtymää, etenkin kun uudistukset ehdotetaan otettaviksi käyttöön huomattavan pitkillä siirtymäajoilla. Myöskään Finanssivalvonnan laskelmat eivät tue väitteitä, että uudistuksella olisi merkittäviä vaikutuksia pk-yritysten lainoitukseen tai asuntorahoitukseen.
Vaikutus valtion vastuisiin ja julkiseen talouteen
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on arvioitu, että ehdotuksella ei ole suoria vaikutuksia valtion vastuisiin. On myös pidetty epätodennäköisenä, että vaatimusten lievä ja pitkillä siirtymäajoilla toteutuva kasvu ohjaisi pankkeja vähentämään rooliaan yritysluotonannossa tai muissa keskeisissä pankkitoiminnoissa. Vaikuttaa siten epätodennäköiseltä, että valtio joutuisi uudistuksen seurauksena ottamaan uusia riskejä kannettavakseen yritysluotonannossa tai muissa pankkien tarjoamissa rahoituspalveluissa esimerkiksi Finnveran takausvastuiden lisääntymisenä. Alustavien arvioiden mukaan Basel III -uudistuksen vaikutukset nostavat vain vähäisessä määrin yritysluottojen pääomavaatimuksia.
Julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta uudistus on merkityksellinen, sillä luottolaitosten vakavaraisuuden ja häiriönsietokyvyn vahvistuminen ennaltaehkäisevät pankkikriisien syntymistä. Ne vähentävät samalla tarvetta kriisinratkaisumenettelyn käyttämiseen tai tarvetta turvautua yhteisvastuullisiin riskinjakomekanismeihin, kuten yhteiseen kriisinratkaisurahastoon tai EVM:n yhteiseen varautumisjärjestelyyn. Pankkien vakavaraisuuden vahvistaminen tukee myös talouden pitkän aikavälin kasvua, sillä vakavaraiset pankit pystyvät ylläpitämään luotonantoaan ja tukemaan taloutta paremmin myös kriisiaikoina, mikä loiventaa talouden taantumien syvyyttä.
Pankkisektorin häiriöt leviävät helposti rajojen yli ja johtavat pahimmillaan globaaleihin kriiseihin, joiden aiheuttamat taloudelliset ja inhimilliset kustannukset voivat olla erittäin suuria. Vaikka vakavaraisuussääntelyllä ei voida ratkaista pankkien akuutteja ongelmia, pankkisektorin häiriönsietokyvyn pitkäjänteinen vahvistaminen on erityisen tärkeää nykytilanteessa, jossa talousnäkymien epävarmuus ja kasvanut velkaantuminen korostavat sekä kotimaisen että eurooppalaisen pankkisektorin vahvan vakavaraisuuden merkitystä. Valiokunta pitää siksi tärkeänä, että kokonaisriskipainolattiaa koskeva sääntely saatetaan voimaan, millä viimeistellään edellisen finanssikriisin jälkeen vuonna 2010 käynnistetty luottolaitosten vakavaraisuussääntelyä koskeva kokonaisuudistus.
Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää valitettavana, ettei komission esitys puutu valtioriskien kohteluun pankkien vakavaraisuuslaskennassa eikä sisällä sääntelyä, joka vähentäisi valtioiden ja pankkien välistä kohtalonyhteyttä. Pankkien ja niiden kotivaltioiden välisen kohtalonyhteyden vähentäminen on ollut eräs pankkiunionin keskeinen tavoite sen perustamisesta lähtien, mutta kohtalonyhteys ei ole vieläkään katkennut, joskin etenkin kytkökset pankeista valtioihin ovat finanssikriisin jälkeen tehtyjen toimien myötä heikentyneet. Valiokunta painottaa, että ylivelkaantuneiden jäsenvaltioiden ja pankkien ongelmia tulee hoitaa niin, etteivät ne lisää finanssikriisin riskiä euroalueella ja ettei niistä aiheudu merkittäviä kielteisiä seurauksia EU:n rahoitus- ja pääomamarkkinoille.