Ilmastonmuutos ja luontokato

Ympäristövaliokunta pitää ylivaalikautista kehityspoliittista selontekoa tärkeänä pitkän aikavälin linjauksena, jolla voidaan tukea Suomen Agenda2030:een perustuvaa kansainvälistä kehityspolitiikkaa. YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 on kokonaisvaltaisin ja kunnianhimoisin kansainvälisen yhteisön sitoumus toimiin ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi ja kestävän kehityksen saavuttamiseksi maailmanlaajuisesti. Agenda2030 yhdessä Pariisin ilmastosopimuksen ja kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen kanssa sitoo myös Suomea ja luo perustan johdonmukaiselle, kokonaisvaltaiselle ja vaikuttavalle kestävän kehityksen työlle. 

Valiokunta pitää erittäin hyvänä sitä, että selonteossa on nostettu yhdeksi viidestä päätavoitealueesta ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus sekä luonnonvarojen kestävä hallinta ja käyttö. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden häviämisen keskinäinen riippuvuus ja suuri merkitys on ymmärretty aikaisempaa laajemmin, ja luonnon monimuotoisuuden nosto yhdeksi päätavoitealueeksi on hyvin tärkeää. Ilmastonmuutos, ympäristön tilan heikkeneminen ja luontokato ovat keskeisiä ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä.  

Selonteossa todetaan, että ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen on yksi tärkeimpiä ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavia kysymyksiä. Toisiinsa monin tavoin kytköksissä olevat ilmastonmuutos, ympäristön tilan heikkeneminen ja luontokato rapauttavat taloudellisen toiminnan perustaa ja koettelevat erityisesti kehittyvien maiden kantokykyä heikentäen ruoka- ja ravitsemusturvaa sekä veden ja energian saantia, kun laajamittaiset tulvat ja poikkeuksellisen pitkät kuivuusjaksot yleistyvät. Ruoka- ja ravitsemusturvaan sekä veden ja energian saantiin kohdistuvat muutokset puolestaan vaikuttavat välillisesti erilaisten konfliktien syntyyn lisäten pakolaisuutta, muuttoliikettä, köyhyyttä ja epätasa-arvoa. Myös pandemioiden riski kasvaa, sillä eläinperäisten zoonoositautien on todettu syntyvän ja leviävän siellä, missä elinympäristöt ovat tuhoutuneet tai pirstoutuneet ja johtaneet villi- ja tuotantoeläinten sekä ihmisten välisten yhteyksien lisääntymiseen. Ympäristövaliokunta pitää näistä syistä erittäin ajankohtaisena ja olennaisena, että ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuutta tarkastellaan selonteossa kokonaisuutena. Juurisyihin vaikuttamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa eikä rajata tarkastelua vain ympäristöhankkeisiin, vaan ottaa luontokato huomioon kaikessa toiminnassa. Tätä kokonaisnäkemystä tulee korostaa laajasti kaikessa kestävän kehityksen työssä ja kehityspolitiikan ohella laaja-alaisemminkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.  

Valiokunta korostaa politiikkakoherenssin merkitystä ja pitää tärkeänä, että aktiivista vaikuttamistyötä jatketaan kehitystavoitteiden ottamiseksi huomioon ympäristöpoliittisessa päätöksenteossa sekä EU:ssa että YK-tasolla erilaisissa kansainvälisissä ympäristösopimusneuvotteluissa. Kansainvälisen ympäristöpolitiikan kehittämistä on jatkettava ja voimavaroja suunnattava kestävän kehityksen ja ympäristön tilan heikkenemisen näkökulmasta keskeisiin haasteisiin.  

Ilmastoa, luontokatoa ja luonnonvaroja koskevan painopisteen alla keskeisiä teemoja ja aihealueita selonteossa ovat ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, metsät, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja aavikoitumisen torjunta, ruoka- ja ravitsemusturva, vesi ja sanitaatio sekä vesivarojen kestävä hallinta, kestävä energia, katastrofiriskien hallinta ja kiertotalous. Valiokunta toteaa, että veden merkitys hyvinvoinnille, kestävälle kehitykselle ja turvallisuudelle on yhä keskeisempi väestönkasvun, lisääntyvän veden niukkuuden ja ilmastonmuutoksen johdosta. Vesidiplomatia yhdistää ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehityspolitiikkaan ja rauhanvälitykseen edistäen alueellista yhteistyötä ja tasapuolista luonnonvarojen käyttöä sekä vähentäen veteen liittyviä jännitteitä. Suomi on pyrkinyt aktiivisesti profiloitumaan vesidiplomatian edistäjänä rakentaen toimintaa kahdelle Suomen kansainväliselle vahvuusalueelle, rauhanvälitykselle ja rajavesiosaamiselle.  

Valiokunta korostaa, että ilmastonmuutoksen kiihdyttämät sään ääri-ilmiöt ilmenevät monilta osin vesivarojen kautta, joten vesiosaamisella on tärkeä rooli. Investoinnit infrastruktuuriin, jätevesihuoltoon ja hygienian edistämiseen ovat tärkeä osa ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista sekä kestävän kehityksen tavoitteiden laaja-alaista saavuttamista. Suomalaisten vesialan yritysten ja kehittyvien maiden yhteistyötä tukemalla varmistetaan kehittyvien maiden omaa kantokykyä ja samalla suomalaisten vahvuuksien hyödyntämistä. Selonteossa otetaankin hyvin huomioon se, että monitoimijakumppanuudet julkisen, yksityisen, tutkimus- ja koulutuslaitosten sekä kansalaisyhteiskunnan kesken ovat keskeinen toimintatapa kestävän kehityksen edistämiseksi. Kumppanuuksilla voidaan moninkertaistaa kokonaisrahoitus ja työn vaikuttavuus.  

Valiokunta korostaa myös, että kestävä kemikaalien ja jätteiden hallinta on olennainen osa toimivaa ja ympäristöhyötyjä tuottavaa kiertotaloutta ja tähän on jatkossa kiinnitettävä kasvavaa huomiota taloussiirtymän edistämiseksi lineaarisesta kohti kiertotaloutta. Kiertotalouden edistäminen ja erilaiset ilmasto- ja ympäristötoimet tarjoavat myös mahdollisuuksia hyödyntää suomalaista osaamista näissä aihepiireissä. 

Kuten selonteossa todetaan, kehitysyhteistyön tavoitteena on kehittyvien maiden oman kantokyvyn vahvistaminen, ja kehitysyhteistyö tarjoaa keinoja valmiuksien vahvistamiseen. Erityisesti kaikkein köyhimmät maat ovat hyvin riippuvaisia luonnonvaroistaan, ja kehityksen tapahtuminen kestävästi luonnon kantokyvyn rajoissa on olennaista. Luonnonvarojen tuhoutumista pidetään jo tällä hetkellä yhtenä keskeisenä konfliktien ja pakolaisuuden syynä, ja ilmastonmuutoksesta johtuva kuivuuden paheneminen ja toimeentulomahdollisuuksien häviäminen johtavat yhä vaikeampiin tilanteisiin. Selonteossa korostetaan hyvin yksityisen sektorin toimintakyvyn ja työpaikkojen lisäämisen välttämättömyyttä yhteiskuntien pitkäjänteisessä vakauttamisessa. Valiokunta korostaa pienten ja keskisuurten yritysten merkitystä uusien, kestävien työpaikkojen syntymisen kannalta. Yritystoiminnan tukea tulisi siten suunnata myös vähiten kehittyneisiin maihin ja erityisesti näiden pk-sektorille. Olennaista on edistää teknologiahyppyä suoraan ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpiin teknologioihin, kuten digitaalisiin ja luontopohjaisiin ratkaisuihin. 

Selonteossa on otettu hyvin huomioon oikeusvaltioperiaatteeseen ja hyvään hallintoon nojautuvan yhteiskuntakehityksen edistämisen tärkeys. Demokraattisen poliittisen päätöksenteon edellytysten, hallinnon ja oikeuslaitoksen, julkisia palveluja rahoittavan verotuksen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen muodostavat perustan kaikelle kehitykselle. Suomi vaikuttaa demokratian, ihmisoikeuksien, hyvän hallinnon, median ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistumiseen ja korruption torjuntaan kehitysohjelmin ja politiikkavaikuttamisella. Ympäristövaliokunta pitää tätä kokonaisuutta hyvin tärkeänä korostaen näiden rakenteiden merkitystä kestävän kehityksen menestyksellisen edistämisen kannalta.  

Valiokunta korostaa selonteon tavoin myös sitä, että ilmaston muuttuessa nopeasti on entistäkin tärkeämpää varmistaa, ettei Suomen kehitysyhteistyöstä aiheudu haitallisia vaikutuksia ilmastoon tai ympäristöön (ns. do no harm -periaate). Päästöjä on myös vähennettävä nopeasti Suomen kaltaisissa korkean tulotason maissa, joilla on suuri historiallinen vastuuSuomen ilmastopaneeli on korostanut, että hiilineutraalisuuden saavuttaminen ei riitä, vaan Suomi tarvitsee negatiivisia päästöjä rajoittaakseen omat päästönsä globaalisti reilulle tasolle. Historiallisen vastuun periaate: jokainen valtio saa saman määrän per capita päästöjä, kun mukaan lasketaan menneet ja tulevat päästöt valitulla ajanjaksolla ja sen mukaisella globaalilla hiilibudjetilla. Samalla on tuettava kehittyviä maita sekä kehitysyhteistyön että ilmastorahoituksen keinoin. päästöistä. Kokonaisvaltainen kehityspolitiikka tukee ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumista. 

Kansainvälisen kehitysrahoituksen taso ja kohdentuminen

Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus on osa ulkoministeriön hallinnoimaa virallista kehitysyhteistyötä. Suomen tilastoitu ilmastorahoitus on vaihdellut vuosittain merkittävästi. Vuosina 2017—2019 se on ollut 46,6—146,8 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin 6—15 % Suomen koko julkisen kehitysyhteistyön maksatuksista. Valtiontalouden tarkastusviraston ilmastorahoitusta koskevassa tarkastuskertomuksessa (VTV 6/2021) nostetaan esiin tarve parantaa ilmastorahoituksen seurantaa, arviointia ja raportointia sekä laatia julkinen suunnitelma siitä, miten Suomen kansainvälistä ilmastorahoitusta kasvatetaan ja kohdennetaan perustellen siinä tehtävät valinnat, painotukset ja vaikuttamistavoitteet. Valiokunta pitää VTV:n huomiota perusteltuna. 

Ulkoministeriö laatii vuoden 2021 loppuun mennessä pitkäjänteisen suunnitelman Suomen kansainvälisen ilmastorahoituksen tasosta ja kohdennuksista. Hallituksen päätöksen mukaan samalla selvitetään mahdollisuutta avata talousarvioesityksessä kansainvälisen ilmastorahoituksen arvioitua kohdentumista. Suunnitelman toteutuksesta raportoidaan eduskunnalle vuosittain ilmastovuosikertomuksen yhteydessä. 

Ympäristövaliokunta pitää hyvänä ympäristö-, luonnon monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteiden nostamista selonteossa painopisteeksi, mutta on huolissaan tavoitteiden toteutumisen edellyttämien voimavarojen riittävyydestä tavoitteiden toimeenpanoon ja seurantaan. Ympäristö- ja ilmastoasioiden seurantaan tulee osoittaa riittävät voimavarat. Luonnon monimuotoisuuteen kohdentuva pitkäjänteinen rahoitus on ollut laskussa viime vuosiin asti. Suomen rahoitus YK:n ympäristöohjelmaan (UNEP) ja Maailman ympäristörahastoon (GEF) on vieläkin merkittävästi vuoden 2016 kehitysyhteistyöleikkauksia alemmalla tasolla. Valiokunta korostaa tarvetta tarkastella osana selonteon toteutuksen seurantaa ympäristörahoituksen kohdentumista ja tasoa sekä henkilöresurssien kehittymistä. 

Valiokunta pitää tärkeänä tavoitteena kehitysrahoituksen tiekartan laatimista kehitysrahoituksen nostamiseksi YK-sitoumuksen mukaiselle tasolle ja käyttää 0,7 % bruttokansantulosta (BKTL) kehitysyhteistyöhön. Myönteistä on se, että Suomi on vähiten kehittyneitä maita (LDC) koskevan 0,2 %:n tavoitteen osalta hyvin lähellä tavoitteen saavuttamista. Valiokunta pitää hyvin tärkeänä kehitysrahoituksen painottamista köyhimmille ja hauraimmille maille. 

Ilmastorahoituksen tulee kansainvälisten ilmastosopimusten mukaisesti olla uutta ja lisäistä suhteessa köyhyyden poistamiseen tarkoitettuihin kehitysyhteistyövaroihin. Valiokunta korostaa, että ilmastorahoituksen suunnittelun tulisi perustua tieteellisiin arvioihin rahoituksen tarpeista ja suunnittelun tulisi pohjautua tietoon rahoituksen tuloksellisuudesta. Valiokunta korostaa myös sitä, että pitkäjänteistä suunnitelmaa tarvitaan ilmastorahoituksen tasosta, kohdennuksista, tulosseurannasta ja raportoinnista hallituksen budjettiriihen päätöksen mukaisesti. Suunnitteluprosessissa on tärkeää toteuttaa avointa ja sidosryhmiä osallistavaa toimintatapaa. Jotta ulkoministeriö voisi seurata ja raportoida ilmastorahoituksen tuloksellisuutta tarkoituksenmukaisesti, sillä tulisi olla käytössään mahdollisimman järjestelmällistä ja yhdenmukaista tietoa eri rahoitusvälineiden ja organisaatioiden kautta toteutettujen ilmastotoimien tuloksista. 

Yksityisten investointien ja luottojen sekä kehittyvien maiden oman yksityisen ja budjettirahoituksen rooli on kehitystyössä olennainen. Lahjamuotoisen ja julkisen ilmastorahoituksen määrää kehittyville maille on kuitenkin lisättävä turvaamaan etenkin niitä sopeutumistoimia, joihin yksityisen sektorin instrumentit eivät sovellu. Näitä ovat esimerkiksi paikallis- ja ruohonjuuritason sopeutumistoimet haavoittuvimpien ryhmien parissa ja paikallisten kansalaisjärjestöjen tekemä työ. Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten haavoittuvassa asemassa olevat, kuten kaikkein köyhimmät, syrjäytyneet, naiset ja lapset, vammaiset, etniset ja muut vähemmistöt sekä alkuperäiskansat. Kehittyvien maiden kansalaisyhteiskunnan ja kehitysjärjestöjen tulisi olla keskeisessä asemassa sopeutumistuen ja -välineiden kehittämisessä, jotta varmistetaan ilmastonmuutokselle kaikkein haavoittuvimpien ryhmien osallistuminen sopeutumistoimia koskevaan päätöksentekoon.