2 §. Lain soveltamisala.
Pykälän 2 momenttiin esitetään lisättäväksi uusi 3 kohta, jonka mukaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia, jollei tässä laissa toisin säädetä. Valiokunta huomauttaa, että henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tietosuoja-asetusta suoraan asetuksen nojalla. Lisäksi eduskunta on hyväksynyt 13.11.2018 tietosuoja-asetusta täydentävän tietosuojalain, jonka mukaan tietosuoja-asetus tulee sovellettavaksi eräin rajauksin myös silloin, kun henkilötietojen käsittely jäisi tietosuoja-asetuksen ja rikosasioiden tietosuojadirektiivin (2016/680) soveltamisalan ulkopuolelle.
Pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan ehdotettu 3 kohta olisi luonteeltaan informatiivinen. Valiokunnan näkemyksen mukaan informatiivisiinkin viittauksiin tulisi lainsäädännön yhtenäisyyden vuoksi suhtautua lähtökohtaisesti pidättyvästi. Yleensä riittävää on, että asiasta otetaan maininta perustelutekstiin. Valiokunta katsoo, että viittaus ei tässä tapauksessa ole tarpeellinen, ja ehdottaa, että esitetty 3 kohta poistetaan.
9 §. Ulkomaan kansalaisen rekisteröinnin edellytykset.
Esityksen mukaan pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan lain 9 §:n 3 momenttia, mutta viittaus henkilötietolakiin muutettaisiin viittaukseksi tietosuoja-asetukseen. Ehdotuksen mukaan rekisterinpitäjän olisi momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ilmoitettava tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla henkilötietojen käsittelystä rekisteröinnin kohteelle. Valiokunta toteaa, että säännöksen sanamuodosta voi saada sellaisen käsityksen, että siinä pyrittäisiin rajamaan tietosuoja-asetukseen perustuvaa rekisterinpitäjän informointivelvollisuutta. Selvityksen mukaan sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu, vaan kyse on informatiivisesta viittauksesta. Valiokunta katsoo, että säännös voi aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta, ja ehdottaa, että 4 momentti selvyyden vuoksi poistetaan. Informointivelvollisuus seuraa suoraan tietosuoja-asetuksesta.
13 §. Henkilöstä järjestelmään talletettavat tiedot.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan pykälän 1 momentin 21 kohtaa muutettavaksi muun muassa siten, että viittaus henkilötietolakiin muutettaisiin viittaukseksi tietosuoja-asetukseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan säännöstä olisi aiheellista muuttaa siten, ettei siinä suoraan viitattaisi tietosuoja-asetuksen nojalla ilmoitettuihin tietojen luovuttamiskieltoihin, koska väestötietojärjestelmän kiellot olisivat lähtökohtaisesti muulla perusteella annettuja. Säännös on kuitenkin mahdollista muotoilla niin, että siinä on välillisemmin ilmaistu mahdollisuus myös tietosuoja-asetuksen nojalla tehtäviin kieltoihin. Valiokunta ehdottaa näin ollen säännöksen muuttamista muotoon "tämän lain tai muun lainsäädännön nojalla ilmoitetut kiellot luovuttaa väestötietojärjestelmän tietoja".
Pykälässä säädetään väestötietojärjestelmään rekisteröinnin kohteena olevasta henkilöstä talletettavista tiedoista. Hallintovaliokunta katsoo, että 13 §:n sääntelyn mahdollistava kansallinen harkintamarginaali on johdettavissa tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdasta. Sen mukaan henkilötietojen käsittelyn perustuessa tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan (käsittely tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi) jäsenvaltion lainsäädäntö voi sisältää erityisiä säännöksiä muun muassa käsiteltävien tietojen tyypeistä sekä käsittelytoimista ja -menettelyistä.
28 §. Tietojen luovuttamisen yleiset edellytykset.
Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pykälä vastaisi tarkoitukseltaan ja pääasialliselta sisällöltään voimassa olevaa lakia. Sen 1 momentissa säädettäisiin muun muassa siitä, että väestötietojärjestelmän tietoja voidaan luovuttaa vain, jos väestötietolaissa säädetyt edellytykset tietojen luovuttamiselle ovat olemassa eikä henkilön oikeudesta kieltää tietojensa luovuttaminen muuta johdu.
Lain 35 §:ssä säädettäisiin yleisestä kielto-oikeudesta. Rekisteröidyllä olisi sen perusteella mahdollisuus kieltää henkilötietojensa luovutus pykälässä mainittuihin tarkoituksiin. Pykälässä säädettäisiin myös henkilön oikeudesta kieltää tietojen luovuttaminen henkilömatrikkelia tai sukututkimusta varten, josta aiemmin on säädetty henkilötietolaissa. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksen perusteluista ei selvästi käy ilmi, mistä kansallinen harkintamarginaali on johdettu. Perusteluista voi saada käsityksen, että esitetyssä 35 §:ssä säädettäisiin tietosuoja-asetuksen 21 artiklassa säädetystä vastustamisoikeudesta tilanteessa, jossa tietojen käsittelyn yleinen perusta on asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta (käsittely tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi). Tämä ei kuitenkaan olisi tietosuoja-asetuksen mukaista.
Valiokunnalle esitetyn selvityksen mukaan kansallista liikkumavaraa voitaisiin perustella yhtäältä tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdalla, jonka nojalla kansalliseen lakiin voi sisältyä säännöksiä esimerkiksi yleisistä edellytyksistä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojen käsittelyn lainmukaisuutta, tai säännöksiä siitä, mille yhteisöille tai mihin tarkoitukseen tietoja voidaan luovuttaa. Toisaalta kansallista liikkumavaraa voitaisiin tässä yhteydessä perustella tietosuoja-asetuksen 86 artiklalla, joka koskee henkilötietojen suojan ja asiakirjajulkisuuden yhteensovittamista. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että tietojen luovuttamista koskeva kansallinen liikkumavara on tässä yhteydessä johdettavissa ensisijaisesti 86 artiklasta, sillä kyse on julkisuusperiaatteen ja henkilötietojen suojan yhteensovittamisesta. Mainittu 86 artikla jättää kansalliselle lainsäätäjälle 6 artiklan 3 kohtaa laajemmin kansallista harkintamarginaalia.
Sääntelyn tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi ja edellä mainitun tarkoituksen selventämiseksi valiokunta ehdottaa, että sääntely kielto-oikeudesta sisällytetään 35 §:n sijaan tietojen luovuttamisen yleisiä edellytyksiä koskevan 28 §:n uudeksi 3 ja 4 momentiksi ja samalla 1 momentista poistetaan ilmaisu "eikä henkilön oikeudesta kieltää tietojensa luovuttaminen muuta johdu". Sääntelyn tarkoituksena on edellä mainitulla tavalla säätää tarkemmin erityisestä lainsäädäntöön perustuvasta käsittelystä tiettyä käyttötarkoitusta varten — tässä tapauksessa tiedon luovuttamisesta suoramarkkinointiin, henkilömatrikkeli- tai sukututkimustarkoitusta taikka väestötietolain 32 §:ssä tai 34 §:n 1 momentissa tarkoitettuja käyttötarkoituksia varten. Kielto-oikeutta koskeva sääntely tietojen luovuttamista koskevassa pykälässä tuo myös selkeämmin esiin sen, että kyse on tietosuoja-asetuksen 86 §:ssä tarkoitetun julkisuusperiaatteen ja henkilötietojen suojan yhteensovittamisesta. Säännösten muotoilua on muutoksen vuoksi tarpeen kielellisesti tarkistaa.
35 §. Yleinen kielto-oikeus.
Valiokunta on edellä ehdottanut, että pykälän 1—3 momentin sääntely sisällytetään 28 §:n uudeksi 3 ja 4 momentiksi. Tämän seurauksena 35 §:n 4 momentista tulee pykälän ainoa momentti. Valiokunta katsoo, että säännöstä on tarpeen täsmentää viittauksella 28 §:n 3 ja 4 momenttiin. Samalla valiokunta ehdottaa, että pykälän otsikko muutetaan sisältöä paremmin vastaavaan muotoon "Kielto-oikeuden toteuttaminen".
43 §. Tunnuksen luovuttaminen.
Pykälässä säädetään muun muassa edellytyksistä, joilla väestötietojärjestelmään talletettu henkilötunnus tai ulkomainen henkilönumero voidaan luovuttaa. Pykälään sisältyy muidenkin tunnusten luovuttamiseen ja muuhun käsittelyyn liittyvää sääntelyä. Valiokunta katsoo, että kansallinen harkintamarginaali seuraa tietosuoja-asetuksen 87 artiklasta, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat määritellä tarkemmin erityiset kansallisen henkilönumeron tai muun yleisen tunnisteen käsittelyn edellytykset. Lisäksi sääntely voidaan valiokunnan käsityksen mukaan perustaa myös tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohtaan siltä osin kuin kyse on yhteisöistä, joille ja tarkoituksista, joihin henkilötietoja, tässä tapauksessa tunnuksia, voidaan luovuttaa.
74 a §. Oikeus käsittelyn rajoittamiseen.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että tietosuoja-asetuksen 18 artiklan mukaista rekisteröidyn oikeutta rajoittaa henkilötietojensa käsittelyä rajoitettaisiin 74 a §:llä. Ehdotettu rajoitus on mahdollinen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan nojalla.
Tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 2 alakohdan mukaan rekisteröidyn oikeuksia rajoittavien lainsäädäntötoimenpiteiden on sisällettävä tarpeen mukaan erityisiä säännöksiä, jotka koskevat kyseisessä alakohdassa lueteltuja seikkoja. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan nämä tarpeet on väestötietojärjestelmän osalta katettu väestötietolaissa sekä varmennejärjestelmien osalta väestötietolaissa ja vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa (434/2003).
Perustuslakivaliokunta on hallituksen esityksestä EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi antamassaan lausunnossa PeVL 14/2018 vp kiinnittänyt huomiota sääntelyn selkeyteen ja todennut, että tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota perusoikeuskytkentäisessä sääntelyssä, joka koskee luonnollista henkilöä hänen tavanomaiseen elämäänsä kuuluvissa toiminnoissa (ks. PeVL 31/2017 vp, PeVL 45/2016 vp, s. 3 ja PeVL 41/2006 vp, s. 4/II). Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 2 alakohdan mukaisia erityisiä säännöksiä ei tulisi sijoittaa perusteettomasti eri säädökseen kuin missä rekisteröidyn oikeuksien rajoittamisesta säädetään. Hallintovaliokunta katsoo, että tässä yhteydessä rekisteröidyn oikeuksia voidaan kuitenkin rajoittaa hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla.
Esityksen yleisperustelujen mukaan väestötietojärjestelmään ja Väestörekisterikeskuksen varmennetoimintaan sovellettaisiin lähtökohtaisesti vain 18 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, jonka mukaan käsittelyä on rajoitettava, kun rekisteröity kiistää henkilötietojen paikkansapitävyyden. Ehdotettu pykälä on kuitenkin muotoiltu niin, että rajoitus kohdistuu koko 18 artiklan sovelta-misalaan. Hallintovaliokunnan saamassa selvityksessä todetaan, että vaikka lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että ainoastaan 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisia pyyntöjä voidaan tehdä suhteessa väestötietojärjestelmään, on tietosuoja-asetuksen tulkinta vasta muodostumassa, eikä kaikkia soveltamistapauksia voida täysin ennakoida. Perustelut tietojen käytettävyydestä ja keskeisyydestä viranomaistoiminnalle koskevat kaikkia tilanteita, joissa tietoja olisi rajoitettava. Siltä varalta, että asetuksen tulkinta myöhemmin osoittaisi, että myös muiden 18 artiklan kohtien nojalla voidaan pyytää rajoittamista väestötietojärjestelmässä taikka Väestörekisterikeskuksen varmennejärjestelmissä, ei säännöstä selvityksen mukaan tulisi rajoittaa ainoastaan 18 artiklan 1 kohdan a alakohtaan.
Hallintovaliokunta toteaa, että tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 2 alakohta pitää jo itsessään sisäl-lään mahdollisuuden rajoittaa kyseisen artiklan soveltamista esimerkiksi jäsenvaltion tärkeää yleistä etua koskevasta syystä. Vaikuttaisikin siltä, että rekisteröidyn oikeuksia on mahdollista rajoittaa suoraan tietosuoja-asetuksen nojalla sen ollessa välttämätöntä tässä tarkoitetun järjestelmän asianmukaisen toimivuuden kannalta. Koska asetuksen soveltamisesta ei kuitenkaan ole kehittynyt vielä viranomais- eikä oikeuskäytäntöä, valiokunta katsoo, että tässä nimenomaisessa tapauksessa on väestörekisterijärjestelmän yhteiskunnallinen merkittävyys huomioon ottaen mahdollista rajoittaa rekisteröidyn oikeutta hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla.
76 §. Tiedon korjaaminen.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan voimassa olevasta pykälästä poistettaviksi säännökset, jotka koskevat rekisterinpitäjän velvollisuutta oikaista, poistaa tai täydentää väestötietojärjestelmässä oleva virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut tieto. Lisäksi poistettaisiin säännökset noudatettavasta menettelystä, kun rekisterinpitäjä ei hyväksy rekisteröidyn vaatimusta tiedon korjaamiseksi tai tieto korjataan asianomaisen antaman selvityksen vastaisesti. Säännöksissä tarkoitetuista rekisteröidyn oikeuksista, rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja menettelysäännöistä säädetään tietosuoja-asetuksessa, erityisesti 12 artiklan 4 kohdassa sekä 16 ja 17 artiklassa. Rekisteröity voi vaatia tietojen oikaisemista, poistamista tai täydentämistä suoraan tietosuoja-asetuksen nojalla. Tietosuoja-asetus kattaa myös rekisterihallinnon viranomaisen velvollisuuden korjata virheellinen tieto oma-aloitteisesti. Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohta edellyttää, että käsiteltävät tiedot ovat täsmällisiä ja tarvittaessa päivitettyjä. Rekisterinpitäjän on toteutettava kaikki mahdolliset kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että käsittelyn tarkoituksiin nähden epätarkat ja virheelliset henkilötiedot poistetaan tai oikaistaan viipymättä. Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c ja e alakohdat edellyttävät, että tarpeettomat tiedot poistetaan viipymättä.
Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan pykälän 3 momenttia vastaavasti Maahanmuuttoviraston lausunnon pyytämisestä, kun maistraatti korjaa ulkomaan kansalaista koskevaa rekisterimerkintää. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaan 1 momenttiin sisältyvää säännöstä vastaavasti tilaisuuden varaamisesta selvityksen antamiseen sille, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta merkintä koskee kun kyse on viranomaisen oma-aloitteisesta tiedon korjaamisesta. Valiokunta katsoo, että säännöksissä ei ole kyse lisäedellytysten asettamisesta tietosuoja-asetukseen nähden, vaan hallinnon sisäisten menettelyjen säätämisestä tilanteessa, jossa rekisterinpitäjä toteuttaa tietosuoja-asetuksen mukaista velvollisuuttaan huolehtia tietojen oikeellisuudesta. Valiokunta toteaa, että menettelyt eivät mahdollista sitä, että rekisterinpitäjä jättäisi tiedot korjaamatta, vaan ne edellyttävät asianmukaista tiedonhankintaa tietojen alkuperästä, sisällöstä ja ajantasaisuudesta rekisterinpitäjän velvollisuuksia toteutettaessa. Valiokunta katsoo, että sääntely on tarpeen asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseksi. Kansallinen harkintamarginaali on johdettavissa tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdasta.