Yleistä
Valiokunta kannattaa hallituksen esitystä muuttaa opintotukilakia siten, että siinä varmistetaan se, että henkilö ei menetä oikeuttaan opintolainahyvitykseen tai opintolainavähennykseen (opintolainan joustot) sen vuoksi, että hän ei ole pystynyt suorittamaan kaikkia tutkintoon vaadittavia opintoja määräajassa covid-19-pandemiaan liittyvistä syistä.
Esitys liittyy vuoden 2021 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen. Esitetty muutos lisää valtion opintolainahyvitysmenoja vuonna 2021 arviolta 5 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 arvioitu menolisäys on noin 10 miljoonaa euroa ja vuonna 2023 noin 5 miljoonaa euroa. Esityksellä ei arvioida olevan vuodesta 2024 eteenpäin merkittävää vaikutusta.
Vuosien 2022 ja 2023 menolisäykset on huomioitu vuosia 2022—2025 koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa (VNS 3/2021 vp).
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Opintolainan joustoissa otetaan huomioon opintojen viivästyminen korona-aikana
Valiokunta viittaa aikaisempaan mietintöönsä (SiVM 14/2020 vp) ja toteaa, että koronaepidemian ajan sinänsä välttämättömien rajoitusten vuoksi opiskelijoiden opinnot ovat voineet viivästyä syistä, joihin opiskelija ei ole voinut omilla toimillaan vaikuttaa. Esimerkiksi opetusjärjestelyiden muutokset, harjoitteluaikataulun muuttuminen tai peruuntuminen, vaikeudet saada aineistoa opinnäytetyöhön tai riittävän ohjauksen puute ovat voineet viivästyttää opintojen etenemistä.
Hallituksen esityksessä (s. 4) todetaan, että kevään 2021 aikana on arvioitu covid-19-epidemian kehitystä ja sen vaikutuksia opiskeluedellytyksiin sekä 1.1.2021 voimaan tulleiden opintotukilain joustojen toimivuutta, riittävyyttä ja mahdollista laajentamistarvetta, mitä valiokunta edellytti aikaisemmassa mietinnössään (SiVM 14/2020 vp). Hallituksen esityksessä esitetyn arvion mukaan poikkeuksellisten ja rajoitettujen opiskelujärjestelyjen ohella epidemia on voinut heikentää opiskelijoiden opiskelukykyä ja lisätä mielenterveyden kuormitusta. Osalle opiskelijoista epidemia on aiheuttanut myös taloudellisia huolia lomautusten vuoksi tai töiden ja siitä saatavien työtulojen lakattua. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden vaikeutuminen on lisäksi voinut heikentää erityisesti näiden palvelujen tarpeessa olevien opiskelijoiden elämänhallintaa ja arjessa selviytymistä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista seurataan aktiivisesti ja että opiskelijat saavat tarvitsemansa tuen oikea-aikaisesti. Samoin tärkeää on arvioida opintolainan joustojen käyttämistä ja vaikutuksia.
Opintolainan joustojen laajennus
Hallituksen esityksellä laajennetaan 1.1.2021 voimaan tulleita opintolainan joustoja, jotka kohdennettiin syyslukukauden 2020 aikana korkeakoulututkinnon suorittaneille opiskelijoille. Muutos ei ole enää määräaikainen, vaan voimassa toistaiseksi pitkien opiskeluaikojen ja erilaisten muiden hallituksen esityksessä selvitettyjen perusteiden (s. 4) vuoksi.
Yleisesti covid-19-epidemian vuoksi tehdyt joustot etuusjärjestelmiin ovat olleet määräaikaisia. Tässä tilanteessa hallituksen esityksessä ehdotettua ratkaisua voidaan pitää perusteltuna, koska tutkinnon suorittamisajan pidennyksen myöntämiselle on laissa säädetyt koronatilanteeseen liittyvät rajatut edellytykset. Lisäksi tutkinnon suorittamisen pidennystä ei myönnetä automaattisesti, vaan sitä tulee hakea ja esittää perustelut pidennyksen edellytysten täyttymiselle.
Esityksessä jää avoimeksi se, milloin mahdollisuus hakea tutkinnonsuoritusajan pidennystä poistuu. Tätä ongelmaa lieventää se, että opintojen suoritusaikaa ei voi pidentää niiden lainansaajien kohdalla, jotka ovat aloittaneet opintonsa epidemian lakattua.
Valiokunta pitää tärkeänä, että opintolainan saajia informoidaan riittävästi opintolainan joustoista ja joustoon oikeuttavan poikkeusajan päättymisestä.