Esityksen tavoitteena on lisätä sosiaalihuollon keinoja ehkäistä ylivelkaantumista. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalisesta luototuksesta annettua lakia (1133/2002) niin, että sosiaalisen luototuksen myöntämisestä tulee hyvinvointialueen lakisääteinen tehtävä.
Sosiaalinen luototus säilyy esityksen mukaan edelleen sosiaalihuoltoon kuuluvana luotonantona, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalinen luotto voidaan perustellusta syystä myöntää henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa muulla tavoin, mutta jolla kuitenkin on kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta. Sosiaalinen luototus on luonteeltaan sosiaaliturvan muita muotoja, erityisesti sosiaalipalveluja ja toimeentulotukea, täydentävä. Ennen sosiaalisen luoton myöntämistä selvitetään hakijan oikeus saada toimeentulotukea, mutta henkilön oikeutta saada toimeentulotukea ei voi rajata tai tuen määrää alentaa sen vuoksi, että hänellä olisi mahdollisuus saada sosiaalinen luotto.
Valiokunta pitää hyvänä, että sosiaalisen luototuksen saatavuutta ja yhdenvertaisuutta lisätään siirtämällä sosiaalinen luototus hyvinvointialueen lakisääteiseksi tehtäväksi, ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä. Voimassa olevan lain perusteella sosiaalinen luototus on kunnille vapaaehtoinen tehtävä. Kaikki kunnat eivät ole ottaneet sitä käyttöön, minkä vuoksi sosiaalinen luototus ei ole ollut yhdenvertaisesti saatavilla.
Esityksen mukaan hyvinvointialueiden tulee järjestää sosiaalista luototusta alueellaan, varata talousarviossa riittäväksi arvioimansa määrä varoja sosiaaliseen luototukseen ja harkita toiminnan laajuus paikallisten tarpeiden perusteella. Sosiaaliseen luottoon ei kuitenkaan ole jatkossakaan subjektiivista oikeutta, vaan kyseessä on määrärahasidonnainen palvelu. Esityksen johdosta hyvinvointialueille osoitetaan 600 000 euron menolisäystä henkilöstö- ja hallinnollisiin kustannuksiin, kuten tietojärjestelmien päivityskustannuksiin. Lisäksi esitykseen liittyy kertaluonteinen 9,5 miljoonan euron kustannus, joka kohdennetaan vuonna 2023 myönnettävään valtionavustukseen luottopääomaa varten. Valiokunta toteaa, että sosiaalisen luoton määrärahan riittävyyttä tulee seurata, jotta kynnys sosiaalisen luoton saamiseen ei muodostu hyvinvointialueilla tosiasiallisesti liian korkeaksi ja jotta esityksen tavoitteet saavutetaan.
Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaalinen luototus säilyy sosiaalihuollon välineenä. Sosiaalisen luototuksen hakemusten arvioinnin yhteydessä voidaan tunnistaa talouden hallinnan lisäksi muita mahdollisia sosiaalisia tai terveydellisiä vaikeuksia asiakkaan elämässä, jotka mahdollisesti myötävaikuttavat sosiaalisen luoton tarpeeseen. Sosiaalihuollon ammattihenkilön tekemän palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä asiakas voidaan ohjata suunnitelmalliseen sosiaalityöhön, joka voi sisältää laajempaa tukea taloustilanteen selvittämiseen. Valiokunta korostaa lisäksi rakenteelliseen sosiaalityöhön panostamisen tärkeyttä etenkin alueilla, joilla viimesijaisen taloudellisen turvan tarve on muita suurempaa.
Valiokunta pitää myönteisenä, että ehdotetussa laissa säädetään voimassa olevaa lakia tarkemmin sosiaalisen luoton hakijalle ja luotonsaajalle annettavasta taloudellisesta neuvonnasta ja ohjauksesta. Sosiaalisen luoton saaneella tulee olla mahdollisuus taloudelliseen neuvontaan ja ohjaukseen koko luoton takaisinmaksuajan, erityisesti takaisinmaksuongelmien ja maksuohjelmien muutosten yhteydessä.
Valiokunta pitää myös hyvänä, että laissa ehdotetaan säädettäväksi sosiaalisen luototuksen vapaakuukausien (7 a §) ja maksuvapautusten (7 b §) myöntämisestä, mikä lisää joustoa luoton takaisinmaksuun. Valiokunta kuitenkin korostaa, että maksuvapautus sosiaalisesta luototuksesta sekä sille kertyneistä koroista on esityksen säädöskohtaisten perusteluiden (s. 21) mukaan viimesijainen vaihtoehto eli luotonsaajan takaisinmaksukykyä edistämään pyrkiviä ensisijaisia keinoja, kuten taloudellista neuvontaa ja ohjausta tai erilaisia maksujärjestelyjä sekä osittaista maksuvapautusta, tulee harkita ennen maksuvapautuksen myöntämistä kokonaan.
Esityksen mukaan alueella esiintyvä tarve määrittää hyvinvointialueen sosiaalisen luoton myöntämisen sisällön ja laajuuden. Ehdotus antaa siten päätösvallan hyvinvointialueille määritellä sosiaalisen luoton perusteet lainsäädännön asettamissa rajoissa. Näin ollen ehdotus antaa mahdollisuuden laajentaa sosiaalisen luototuksen käyttöä sellaisilla alueilla, joilla tarve on suurempi. Toisaalta sosiaalisen luoton saannissa voi edelleen esiintyä alueellista vaihtelua, koska sosiaalisen luototuksen perusteet vaihtelevat hyvinvointialueittain. Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaalisen luototuksen tarpeen seurantaan kehitetään ylivelkaantumisen ja toimeentulotuen käytön seurannan indikaattoreita. Lisäksi valiokunta katsoo, että hyvinvointialueita tulee ohjeistaa sosiaalisen luototuksen myöntämisen yhtenäisistä tulkinnoista ja myöntämiskäytännöistä, jotta erot hyvinvointialueiden välillä eivät kasva liian suuriksi. Hyvinvointialueilla tulee myös huolehtia riittävästä tiedottamisesta, jotta asiakkailla on tietoa mahdollisuudesta sosiaaliseen luototukseen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille mahdollisuus erillisen oppaan laatimiseksi tukemaan hyvinvointialueita sosiaalisen luototuksen toimeenpanossa.
Valiokunta korostaa, että sosiaalisen luototuksen tavoitteiden toteutuminen edellyttää, että toimintaan osoitetaan hyvinvointialueilla riittävät henkilöstöresurssit. Lisäksi sosiaalista luototusta koskevaa neuvontaa ja ohjausta antavilla sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on oltava riittävä asiantuntemus ja osaaminen talous- ja velka-asioista, mikä edellyttää muun muassa koulutuksen järjestämistä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että hyvinvointialueiden lähtötilanne sosiaalisen luototuksen palvelun järjestämiseen vaihtelee paljon riippuen siitä, millä tavalla sosiaalista luototusta on alueen kunnissa myönnetty. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) annetussa laissa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvien sopimusten ja henkilöstön siirtymisestä kunnista hyvinvointialueille. Osalla alueista sosiaalisen luototuksen myöntämiseen liittyvä henkilöstö siirtyy sosiaalihuollon siirtymisen myötä hyvinvointialueille kuten myös työhön liittyvät järjestelmät.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä on nostettu esille kysymys sosiaalisen luoton saajan velvollisuudesta maksaa viivästyskorkoa. Taustalla on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu (KHO:2022:62), jonka mukaan luotonantajana toimivalla viranomaisella ei ollut lakiin perustuvaa oikeutta sisällyttää viivästyskorkoa sosiaalista luottoa koskevaan sopimukseen, koska asiasta ei ole säädetty laissa ja sosiaalisessa luotonannossa ja siihen liittyvässä mahdollisessa viivästyskoron maksuvelvollisuudessa on kyse sellaisesta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta, jota koskevista yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on perustuslain 80 §:n 1 momentti huomioon otettuna säädettävä lailla. Oikeustilan selkeyttämiseksi sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että lain 6 §:n uudeksi 4 momentiksi lisätään säännös mahdollisuudesta periä viivästyskorkoa sosiaalisen luoton saajalta.
Esityksen mukaan lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2023. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistuksen yhteydessä hyväksytyn siirtymäsäännöksen mukaisesti sosiaalinen luototus siirtyy hyvinvointialueiden tehtäväksi jo vuoden 2023 alusta, mutta sen myöntäminen perustuu voimassa olevan lainsäädännön perusteella vapaaehtoisuuteen. Siirtymäsäännös mahdollistaa aikaisemmin sosiaalista luottoa myöntäneiden alueiden luototuksen jatkamisen ilman katkosta.
Valiokunta pitää tärkeänä, että lain toimeenpanoa ja mahdollisia lainsäädännön kehittämistarpeita seurataan. Seurannan yhteydessä tulee erityisesti arvioida, tulisiko sosiaalisesta luototuksesta edellyttää merkintää positiivisen luottotietorekisteriin luoton saamisen ehtona ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi.