Arvoisa herra puhemies! Itse olen lohikiintiöasian kanssa saanut olla myös ympäristövaliokunnassa aikanaan kuutisen vuotta aika aktiivisestikin tekemisissä, vuosittain se aina esille nousi. Olen tyytyväinen siihen, että nyt ensimmäistä kertaa ainakin seitsemään vuoteen tämä Puolan salakalastus on tällä tavalla huomioitu Itämeren lohikiintiöissä. Se on ollut yksi sellainen ongelmakohta tässä kokonaisuudessa, ja pidän erittäin myönteisenä sitä, että tässä on nyt edistysaskelia saavutettu.
Edustaja Sirén vahvana Itämeren ihmisenä ja suojelijana nosti esille sen, että elinvoimaiset kalakannat tarvitsevat näitä jokia, mihin kalat pääsevät nousemaan. Tästä itse asiassa perjantaina, kun aloitimme tätä keskustelua, kävimme jo keskustelua. Tärkeää on se, että uusia jokia, koskia ei enää valjasteta, mutta yhtä tärkeää on se, minkä edustaja Sirénkin nosti esille, että kaikki ne joet, jotka nyt on vuosikymmenten saatossa valjastettu, voitaisiin mahdollisimman pikaisesti saattaa kalateiden tai kalaportaiden varaan. Meillä on esimerkiksi Kuusankoskelta erinomaisia esimerkkejä aika jyrkistäkin kalaportaista, mistä kalat pääsevät nousemaan. Se on tärkeä osa elinvoimaisia lohikantoja, ja vaelluskalat nousevat tässä merkittävään rooliin.
Kun meillä on elinvoimainen kalakanta ja kalat nousevat, niin uskon, että itse asiassa tämän vapaa-ajankalastuksen kautta on löydettävissä huomattavasti enemmän myös elinvoimaa ja mahdollisuuksia esimerkiksi matkailunkin kautta saada elinvoimaa tähän maahan kuin esimerkiksi niiden kalakantojen kautta, jotka tällä hetkellä eivät pääse nousemaan jokiin.
Arvoisa puhemies! Pidän itse tärkeänä sitä, että me pikkuhiljaa pystyisimme luomaan järjestelmiä myös yhtiöille, jotka ovat näitä valjastuksia jokiin tai koskiin tehneet, sen eteen, että ne vanhatkin kosket avattaisiin kalateiden tai kalaportaiden kautta pikkuhiljaa. Valtion rahoitusta niihin tarvitaan, mutta minun mielestäni kyllä näillä voimalayhtiöillä on myös oma vastuunsa näistä tehtävistä. Näkisin erittäin mielelläni sellaista sähköä tulevaisuudessa: voin ostaa uusiutuvaa tai voin ostaa tuulivoimasähköä mutta voisin ostaa myös vesivoimasähköä, jossa olisi huomioitu se, että tämä tulee sellaisesta voimalasta, jossa myös vaelluskalojen tiet on kalateillä ja kalaportailla hoidettu kuntoon. Olisin itse valmis ostamaan tällaista sähköä saman tien.