Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaiset jättivät valiokunnassa mietintöön vastalauseen, koska esityksen sisältö ei riitä toteuttamaan sille asetettuja tavoitteita. Kannatamme lämpimästi hoitotakuun säätämistä, mutta katsomme, että se ei saa jäädä sanahelinän tasolle.
Nyt käsittelyssä oleva esitys on lähinnä vihervasemmistohallituksen viimeinen vaalitemppu, jossa hallitus, jälleen kerran, ratkaisee asian vain paperilla ja jättää sekä rahoituksen että käytännön toteutuksen seuraavan hallituksen ongelmaksi. Niin, näinhän sitovan hoitajamitoituksen kanssa on käymässä. Hallitus sääti lakiin ylvään tavoitteensa mutta joutui perääntymään siitä jo ennen hoitajamitoituksen voimaantuloa, koska ei ole hoitajia eikä hallitukselta löydy hyvinvointialueille lisää rahaa.
Arvoisa puhemies! Kuten hoitajamitoituksessa myös hoitotakuun toteutumisessa on ensisijaisesti kyse rahasta ja hoitajista. Hyvinvointialueet ovat itse arvioineet, että ensi vuoden budjetissa niille on osoitettu puolitoista miljardia liian vähän rahaa. Tämä puute ei mahdollista palveluiden parantamista, vaikka hallitus kuinka haluaisi. Puuttuva raha yhdistettynä hallituksen piilopuoluetuilla ja kallispalkkaisilla virkamiehillä pöhöttämään hallintoon johtaa siihen, että varsinaisesta käytännön työstä sekä palveluverkosta joudutaan karsimaan ja kansalaisilta palveluista perittäviä asiakasmaksuja korottamaan. Samaan aikaan laittomasti maassa olijoille hallitus haluaa tarjota jopa ilmaiset, nykyistä laajemmat terveyspalvelut. Tilanne ei näytä hyvältä — ei näytä hyvältä.
Arvoisa puhemies! Hoitajapula on tosiasia. Hoitajapula oli tosiasia jo ennen hallituskauden alkua ja ennen vaaleja. SDP kyllä esitti olevansa hoitajien asialla, mutta mitä se teki käytännössä? Korona-aikana ensin kyykytti hoitajia valmiuslailla ja sitten yritti pakottaa rokotuksiin estämällä rokottamattomien työnteon. Kaiken kruunatakseen se näytti kansainvälistä käsimerkkiä hoitajien oikeutetuille palkankorotusvaateille ja sääti pakkotyölain lakon murtamiseksi. Kun hoitajia kohdellaan vuodesta toiseen heittopusseina, hoitajapula ei tule hellittämään. Siihen tarvitaan asenteen muutosta ja myös palkassa näkyvää arvonantoa hoitoalan veto‑ ja pitovoiman vahvistamiseksi.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset katsovat, että erityisesti mielenterveyspalveluiden osalta terveydenhuolto on vakavassa kriisissä. Palveluiden saatavuus riippuu niiden tarvitsijan asuinpaikasta ja maksukyvystä. Tasa-arvo ei toteudu, ja erityisesti lasten ja nuorten osalta tilanne on kestämätön. Palveluihin ei pääse silloin, kun tarvetta olisi, mikä johtaa ongelmien pahenemiseen. Ongelmien hoitamatta jättäminen tulee yhteiskunnalle pitkällä tähtäimellä hyvin kalliiksi paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti, kun yhä useampi joutuu jäämään ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten vastalause sisältää lausumien muodossa neljä konkreettista ehdotusta kriisiä korjaamaan, neljä hyvää ehdotusta:
Ensiksi edellytämme hallitukselta, että hoitotakuuta ei ratkaista vain paperilla kielitaidottomalla halpatyövoimalla vaan palkataan jo potilasturvallisuuden kannalta välttämätöntä pätevää, ammattitaitoista ja kansalliskielet osaavaa työvoimaa.
Toiseksi haluamme kannustaa hoitajia jatko-opintoihin tiivistämällä opintokokonaisuuksia ja lisäämällä mahdollisuuksia hyödyntää aikaisemmin hankittua osaamista tutkinnoissa.
Kolmanneksi haluamme parantaa mielenterveyspalveluita määrittämällä psykoterapian osaksi perusterveydenhuoltoa ja kohdentamalla siihen hyvinvointialueille riittävät resurssit.
Neljänneksi haluamme nostaa pitkäaikaissairauksien hoitoketjut osaksi hoitotakuuta.
Arvoisa puhemies! Teen perussuomalaisten vastalauseen mukaiset lausumat. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Kiitos. — Ja edustaja Koulumies.