Arvoisa puhemies! Haluan vielä näin yösydämellä puhua kuitenkin Suomen kehitysyhteistyörahoista, jotka kuuluvat tähän ulkoministeriön hallinnonalaan.
Tässä budjettikirjassa ehdotetaan varsinaiseen kehitysyhteistyöhön noin 550 miljoonaa euroa ja kehitysyhteistyöhön kokonaisuudessaan 886 miljoonaa. Nyt kun talous on kasvussa, Suomen kehitysyhteistyön bruttokansantuotteen osuus laskee. Arvioiden mukaan Suomen kehitysyhteistyö on ensi vuonna noin 0,38 prosentin tasolla — siis kaukana siitä tavoitteesta 0,7, johon me olemme sitoutuneet. Vaikka nyt pikkaisen kehitysmäärärahoja nostetaan, ne leikkaukset, mitä tämä hallitus teki alkukaudesta, olivat niin rajuja, että todellakin olemme kaukana tavoitteesta. Olen ymmärtänyt, että hallitus on kuitenkin edelleen sitoutunut tuohon tavoitteeseen ja haluaa siitä pitää kiinni, mutta kyllä tällä tahdilla menee vuosikymmeniä ennen kuin me pääsemme tuohon prosenttiin, ja siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että hallitus tekisi nyt selvän tiekartan, kuinka tähän prosenttiin aiotaan päästä, ja tämä hallitus ja tulevat hallitukset siihen sitoutuisivat.
Huolestuttavaa on myös se, että Suomen kaikkein köyhimmille maille elikkä niin kutsutuille LDC-maille antaman avun osuus bruttokansantuotteesta on vähentynyt ja rahoitus jää vain 0,16 prosenttiin, vaikka me olemme YK:ssa sitoutuneet siihen, että annamme näille kaikkein köyhimmille maille 0,2 prosentin osuuden. Me olimme tässä tasossa ja tämän ylikin vielä vuonna 2015, jolloin Suomi antoi kehitysapua 0,22 prosenttia bruttokansantuotteesta näille kaikkein köyhimmille maille, ja tähän meidän pitää pyrkiä.
No, kelle Suomi sitten antaa apua? On ehkä aika hämmentävääkin huomata, että suurin yksittäinen maa, johon Suomi antaa kehitysapurahojaan, on Suomi itse. Suomi antoi kehitysapurahoja viime vuonna 118 miljoonan euron edestä Suomelle itselleen, kun seuraavaksi eniten apua Suomelta saanut maa oli Afganistan, jolle Suomi antoi 27 miljoonaa euroa, ja sitten Nepal, 2 miljoonaa euroa. Miten tämä on sitten mahdollista? Se johtuu siitä, että Suomi on vähän kikkaillut näitten rahojen kanssa sillä tavalla, että leikkaukset eivät olisi näyttäneet ihan niin pahoilta kuin mitä ne olivat, ja nämä 118 miljoonaa euroa käytetään täällä Suomessa niihin kuluihin, mitkä ovat syntyneet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta, siis Suomessa syntyviin kuluihin. Tämä kehitys on kyllä varsin huolestuttava, ja toivoisin, että me antaisimme sitä apua ihan aidosti sinne, missä sitä tarvitaan, ja sinne, missä ovat esimerkiksi nyt pakolaiskriisiin liittyvät juurisyyt, eikä niin, että me käyttäisimme näitä kaikkein köyhimmille tarkoitettuja rahoja täällä kotimaassa.
No, me tiedämme, että hallitus leikkasi varsin rajusti järjestöiltä, jotka tekevät kehitysyhteistyötä, siitäkin huolimatta, että näissä evaluaatioissa on todettu, että järjestöt tekevät työtään hyvin kustannustehokkaasti ja järjestöt pystyvät hyvin vaikeissakin olosuhteissa toimimaan niin, että saavat hyviä tuloksia. Vain noin 7 prosenttia kaikesta Suomen kehitysyhteistyöstä menee nykyään kansalaisjärjestöille. Sen sijaan entistä enemmän rahaa menee finanssisijoituksiin — kehitysyhteistyön finanssisijoituksen momentille ensi vuoden budjetistakin myönnetään 130 miljoonaa, [Puhemies koputtaa] joka on 15 prosenttia kaikesta. Tämä voi olla sinänsä perusteltua, mutta myös näiltä rahoilta tulee vaatia samaa tuloksellisuutta, läpinäkyvyyttä ja ihmisoikeuksien edistämistä kuin edellytetään muultakin kehitysyhteistyöltä. — Oliko tässä meillä aikaraja?
Toinen varapuhemies Arto Satonen
: Suositus on 5 minuuttia.
Okei. No, jos saan yhden asian vielä todeta, kun tässä ei taida kovin pitkää puheenvuorolistaa olla, niin haluan nostaa esiin nämä kansalaisjärjestöjen tuet, jotka on annettu järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatukseen. Nythän tässä budjetissa esitetään, että nämä rahat siirrettäisiin — summaa ei sinänsä pienennetä — ulkoministeriöstä Opetushallitukselle. Se, mikä tässä on huolestuttavaa, on se, että sitten sieltä rahoja saisivat hakea kunnat ja oppilaitokset. Silloin tämä globaalikasvatustyö suuntautuisi pelkästään kouluihin. Nyt järjestöt ovat kuitenkin pystyneet monipuolisemmin käyttämään näitä rahoja. Ne ovat käyttäneet niitä myös kouluihin ja aivan varmasti myös jatkossa käyttäisivät, mutta sen lisäksi ne ovat tehneet myös erilaista kampanjointia, mediaviestintää, on tehty globaalia vapaaehtoistoimintaa niiden avulla, ja olisi äärimmäisen tärkeätä, että se olisi jatkossakin mahdollista. Siksi tätä siirtoa olisi kyllä syytä harkita ja palauttaa ne rahat mieluummin sinne ulkoministeriön hallintoon, niin että kaikki järjestöt voisivat niitä hakea. Nyt tulee riippumaan koulun aktiivisuudesta, onko siellä ketään opettajaa, joka haluaa näitä rahoja hyödyntää. Järjestöt nimenomaan ovat voineet viedä tätä globaalikasvatusta sellaisiinkin kouluihin, joista ei koulun sisältä itsessään välttämättä ole löytynyt sitä aktiivisuutta, ja tämän käytännön tulisi jatkossakin olla näin. Se olisi paljon tehokkaampaa, monipuolisempaa ja saavuttaisi suuremman osan myös oppilaista.