Kiitos, arvoisa puhemies! Tätä valiokunta käsitteli huolellisesti. Tuossa edustaja Räsänen toi esille mitätöinnin mahdollisuuden. Valiokunnan enemmistö ei nyt puoltanut tätä. Ministeriöhän on tutkinut tarkkaan, mikä olisi se paras keino puuttua tähän ilmiöön, itse asiassa erittäin epätoivottavaan ilmiöön. Tässä mikään näistä, oli se sitten mitätöinti tai kumoaminen, ei tehoaisi, kuten kuulimme asiantuntijakuulemisessa, siihen, että kulttuurinen ja uskonnollinen avioliitto saattaa jäädä silti voimaan.
Tässä toitte esille, että jos se olisi mitätöinti, niin silloin kaikki oikeudet poistuisivat. Se on juuri se ongelma. Esimerkiksi lapsiavioliitto on tänne tullut, ja jos se mitätöitäisiin, jäisi vielä ongelmia lapsen asemasta ja avio-oikeudesta, joita pitäisi säädellä erikseen. Lisäksi valiokunta päätyi tähän kumoamiseen juuri siitä syystä, että kun ministeriö oli tarkastellut näitä eri vaihtoehtoja, niin ongelma tosiaan on se, että se ei pureudu tähän uskonnolliseen ja kulttuurilliseen avioliittoon.
Myöskään en henkilökohtaisesti eikä perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsonut tarpeelliseksi olla mukana tässä vastalauseessa sen vuoksi, että siinä olisi kolme eri vaihtoehtoa: olisi nykyinen avioero, olisi kumoaminen ja mitätöinti. Jo nyt tuli merkittäviltä perheoikeuden asiantuntijoilta, muun muassa professori Kankaalta ja professori Heliniltä, ja myös Asianajajaliitolta vahvaa kritiikkiä siitä, että tämä sotkee jo nyt suomalaista avioliittojärjestelmää, koska tässä tietyllä tavalla tulee syyllisyysperiaate harkintaan, kun nykyisinhän pääsee vain hakemuksella eroon tietyn ajan vuoksi.
Oikeuskäytännön varaan jää myös hyvin pitkälle se, jos on kilpailevat hakemukset. Tämä lopputulos on kyllä mielestäni aivan sama tällä lainsäädännöllä kuin se olisi, jos sitä kutsuttaisiin mitätöinniksi. Ehkä tässä on kysymys enemmän siitä, miltä se ulospäin näyttää.
Myöskin ajattelen, että tätä lakia pitää seurata sen vuoksi, toimiiko nykyinen osituksen sovittelua koskeva pykälä riittävällä tavalla tässä, niin että pakotettu varakkaampi osapuoli ei joudu luovuttamaan tasinkoa, vai tuleeko sinne säätää erillinen pykälä tästä. Tästäkin keskusteltiin lakivaliokunnassa, ja tästä syystä me annoimme ponnet seurata tätä lakia, sen toimivuutta, tuleeko siitä kenties ongelmia, kun tämähän koskee kaikkia, niin ettei joku kekseliäs huoltoriita‑/avioeroriitahenkilö ala käyttää tätä sitten estääkseen ehkä pikaisen mahdollisuuden saada avioero. Pohdimme tämän erittäin huolellisesti, ja sen takia ainakaan henkilökohtaisesti en ollut mukana tässä kokoomuksen vastalauseessa.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Ja edustaja Räsänen.