Arvoisa herra puhemies! Hyvä ministeri, hyvät edustajakollegat ja muut täysistuntoa seuraavat! Oikeastaan ajattelin, että tulen tähän kohtaan käyttämään puheenvuoron, sillä oman eduskuntaurani aikana olemme lukuisia kertoja näitä erilaisia huumausaineiden lisäämisiä lainsäädännössä käsitelleet, ja hieman on tullut sellainen tunne, että joko me lainsäätäjät olemme aina askeleen perässä tai sitten käyttäjät ja tekijät ovat askeleen edellä. Ehkä kummastakin on jollain tavalla kyse.
Muistan, kun jo muutamia vuosia sitten kuuntelin erästä haastattelua, jossa kerrottiin, että keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio testasi kaiken kaikkiaan lähes 18 000 näytettä tai näyte-erää pelkästään sen takia, että niistä haluttiin tutkia lähinnä ulkomailta, Kiinasta tulleita lähetyksiä, mitä näissä lähetyksissä on. Muutaman vuoden sisällä, vajaassa kymmenessä vuodessa, määrä oli kasvanut 50 prosentilla, eli tämä kehitys on ollut erittäin hurjaa. Se kuvaa nimenomaan huumeiden käytön moninaistumista. Voisi todeta, että kun ehkä ennen tilanne oli vähän sensuuntainen, että huumeidenkäyttäjät joko polttivat kannabista tai pistivät heroiinia tai amfetamiinia, niin nyt sitten otetaan erilaisia nieltäviä lääkeaineita ja tilataan niitä usein myös netistä ja yleensä Kiinasta. Ja nämä lähetykset eivät läheskään aina edes sisällä sitä, mitä on kuviteltu sieltä ostettavan.
Oikeastaan, kun tässä kokonaisuudessa jälleen päivitetään tätä listaa ja otetaan uusia aineita tähän mukaan, oma huoleni on se, että me olemme koko ajan auttamattomasti tässä juoksussa perässä. Niin kuin edellä puhunut edustajakollegakin toi esiin, että porsaanreiät pitää pystyä tilkitsemään ja sulkemaan, niin vähän tuntuu siltä, että tähän ei pystytä vaan koko ajan kun yksi suljetaan, niin jokin toinen aukko on jo auennut ja jotain uutta on tulossa.
Ei minulla tähän ole vastausta. Täällä on entisiä poliiseja, jotka ovat näiden asioiden ympärillä joutuneet työtä tekemään. En tiedä, onko heilläkään siihen ratkaisuja, mutta kysyisin, onko ministerillä siihen ratkaisua. Millä tavalla me voisimme olla tässä enemmän etunojassa näiden uusien ainesosien ja huumeina käytettävien aineiden tien tilkitsemisessä ja estämisessä, kun kerran usein tässä käy niin, että yhä nuoremmat, kun se on niin helppoa, tilaavat niitä netistä? Tarinat voivat olla hyvinkin toisenlaisia kuin se totuus on, ja se aine, mitä sieltä tulee, on usein ihan jotain muuta kuin ehkä on annettu ymmärtää. Usein vahinko on tapahtunut ensimmäisen kerran jälkeen.
Huumepoliisi tekee tässä sektorissa hyvää työtä, kuten myös meidän Tullimme, mutta se on hieman sellaista perässä juoksemista. Mitä uusia muuntohuumeita tulee markkinoille, sitä emme tiedä, ja näitä näyttää koko ajan tulevan yhä lisää.
Muistan silloin tuosta aiemmasta uutisesta, että siinä todettiin, että tuntuu siltä, että oikeastaan vain taivas on rajana siinä, mitä voi syntetisoida — keskusrikospoliisin Erkki Sippola sen silloin totesi — ja valitettavasti taivas on aika monella näiden jälkeen myös kohteena.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ministeri Lindén, olkaa hyvä.