Arvoisa rouva puhemies! Nyt kun näitä julkisten tavallansa liikennepalvelujen hankintoja lähdetään viemään tämmöiselle, voisiko sanoa, ekologisemmalle sähkö- tai vähäpäästöiselle linjalle, niin tässä tulee olemaan aika paljon hankaluuksia varmaankin. Jollakin lailla ihmettelen sitä, että yritetään haukata liian suuri kakku kerrallaan, kun tekniikka tai jakeluverkosto ei ole vielä riittävän toimiva.
Täällä todetaankin, että ”sähköisten henkilöautojen ja siten myös taksien käyttö edellyttää toimivaa latausinfrastruktuuria”. Se on täysin puutteellinen tällä hetkellä, ja pikalatauspisteet, mitä on, ainakin lukemieni lehtiartikkelien perusteella ovat erittäin kalliita vielä. Elikkä ymmärrän tämmöisen sähköautohimon, mikä tässä nyt taustalla on, tämmöisessä kasvukeskuksessa — siellä sillä voi olla jonkinlainen mahdollisuus toimia. Tuolla Etelä-Pohjanmaalla on keskiarvo ajosuoritteesta 47 kilometriä, ja jos maakunnasta lähdetään ajamaan keskuskaupunkiin Kela-kyytiä tai jotain muuta, niin jollakin lailla näen, että se ei millään tavalla taloudellisesti tule toimimaan kuljettajan työajan puitteissa. Jos nyt kuljetus kestää tietyn hetken, saattaa olla pieni odotusaika, niin voi olla, että siellä paikan päällä ei voi ajaa mitään. Ei tähän kannattaisi hätäillen lähteä.
Ja samaten, jos lähdettäisiin biokaasu‑ tai kaasuautoja rakentamaan ja niillä toimimaan, niin niidenkin jakeluverkosto on tällä hetkellä hyvin vajavainen, sanotaanko nyt, jo Tampereen yläpuolella, mutta ympäri Suomen vaillinainen.
Mutta näissä kannattaisi antaa tekniikan kehittyä, ja vasta sen jälkeen, kun on tekniikka, mahdollinen jakeluverkosto ja muu olemassa, lähteä innokkaammin näitä edistämään. Että malttia näihin asioihin. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Werning.