Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä maakunta- ja sote-uudistuksesta. Kuten täällä tuli esille, se on nyt todellakin jo kohta ollut kolme viikkoa lausuntokierroksella ja lausuntokierros on sinne marraskuun 9. päivään eli 10 viikkoa. Minä itse pidättäydyn kyllä tässä tilanteessa, kun lausuntokierros on menossa, että ottaisin uusia linjauksia siihen, mitä hallitus on esityksessään nyt esittänyt.
Tämän pääkaupunkiseutuasian osalta totean lyhyesti, että me teemme parhaillaan sitä arviointityötä sekä virkamiestasolla että myös poliittisesti ja siinä tarvitaan ratkaisu erittäin pian.
Sitten näihin muihin kysymyksiin.
Vielä edustaja Sarkkiselle perustulon osalta: Siinä on tarkoitus katsoa sitä, miten sitä laajennetaan marraskuussa, kun tämä tutkijatyöryhmä jättää sen oman loppuraporttinsa, eli että laajennetaanko, millä tavalla, tuleeko alueellista kokeilua ja näin. Mutta ensi vuoden alusta lähdetään liikkeelle tällä 2 000 työttömän henkilön otoksella.
Sitten muutama muu kysymys.
Edustaja Hautala kysyi näistä maakunta—kunta-asioista, että mitä siinä tapahtuu, mikä se työnjako on. Totean sen, että maakunnilla olevasta e-tehtävästä, mikä on nykyään ely-keskuksilla, puhutaan maakuntien osalta, mutta sitten kuntien osalta on selvät kolme — ainakin kolme — kovaa K:ta, on tämä kehittäminen, koulutus ja sitten kaavoitus, ja elinkeinopolitiikka ja ylipäänsä se, että kunnilla tulee olemaan tämä yleinen toimiala, mitä pidän hyvänä. Sieltä ne erot löytyvät. Mutta on ihan selvä asia, että maakuntien ja kuntien pitää tehdä keskenään hyvää yhteistyötä. Että on sitten näistä molemmista organisaatioista kysymys.
Edustaja Haataiselle tästä, aikooko hallitus rangaista kohdentamalla jotenkin erillisrangaistuksia: Tämä on minulle ihan uusi ajatus. En ainakaan itse ole kuullut, että näin tässä toimittaisiin.
Sitten edustaja Jaskarille tämän kansallisen tulorekisterin osalta: kyllä se on ihan valtavan mittava harjoitus, siinä on niin monia tahoja mukana, on Verohallinto, on Kela ja monia muita, ja tämä tarkoittaa silloin sitä, että meidän pitää tehdä sitä kunnolla ja huolella, että se 2019 on meillä käytettävissä.
Sitten täällä tuli kysymyksiä siitä, miten käy kuntien työpaikkojen nyt jatkossa. Minä sanon, että kuntatalous on kokonaisuus, ja niin kuin te tiedätte, kun tehdään kuntatalousohjelmaa, niin se on KUTHANEKissa eli kuntien edustajien, Kuntaliiton ja eri ministeriöitten yhteinen näkemys. Että se on se kokonaisuus. Mutta siinä arvioidaan valtion toimenpiteitä, ei kuntien omia toimenpiteitä. Kyllähän se, mitä kunnat itse myös arvioivat, jos on tarvetta sopeuttaa — kunnat ovat itsemääräämisoikeuden piirissä, itsehallinnon piirissä, ja käyttävät niitä keinoja, mitä heillä kaiken kaikkiaan on.
Nostavatko kunnat veroja kahden vuoden aikana? Minä en usko, että yksikään kunta nostaa turhaan veroja. Jos katsotaan meidän kuntaveroprosentteja, niin jokaisessa ne ovat niin korkeat, että semmoista varmuuden vuoksi nostamista en usko olevan.
Sitten alijäämät kuntayhtymillä. No, kuntalaki edellyttää sen, että kuntayhtymät myös kattavat omat alijäämänsä. Ja ei voi ajatella niin, että kuntayhtymät tulisivat 2019 sitten alijäämäisinä mukaan näihin maakuntiin, vaan se on toteutettava.
No, sitten täällä tuli esille, kun kyseltiin näistä muista kokeiluista, että mitä muuta on kuin tämä perustulo. Niitä on itse asiassa erittäin paljon: Opetus- ja kulttuuriministeriön puolella on paljon kokeilutoimintaa. Sitten on esimerkiksi yksi semmoinen moniakin kärkihankkeita yhdistävä kokeilu kuin digikuntakokeilu, jossa on ei pelkästään oppijoita vaan myös levittäjiä, ja siitä on juuri nyt tällä viikolla alkamassa sitten tämmöinen oma starttitilaisuus. Kokeiluissa on myös palvelusetelikokeilu ja valtavan paljon monilla eri alueilla olevia kokeiluja kaiken kaikkiaan.
Sitten kysyttiin sitä, miten on kuntien valtuustojen koko. Tämähän on ihan tietysti kunnan itsensä päätettävissä. Meillä kuntalaki ja myös se luonnos maakuntalaiksi esittävät tietyn vähimmäismäärän asukaslukuun perustuen. Mutta kunta itse päättää siitä oman valtuustonsa koosta kaiken kaikkiaan.
Sitten Paateron kysymys vielä kuntakorvauksesta ja näistä tasoista. Totta kai näistä asioista on keskusteltu hallituksen piirissä, se on ihan selvä asia. Mutta me emme ole tässä vaiheessa lähteneet nostamaan niitä. Tämä oli ehkä jonkun verran enemmän esillä alkuvuodesta kuin ihan nytten. Tämä on minun tuntumani tuolta kuntakentältä.
Sitten oikeastaan vielä tähän lopuksi, kun Taljakin kysyi tästä pelastuksesta, minä totean sen, millä aloitin, eli kun tämä uudistus on nyt lausuntokierroksella, niin meidän pitää huolehtia siitä, että me saamme paljon aitoja lausuntoja, ja lausuntokierroksen jälkeen on hallituksen paikka uudelleen linjata, jos niin katsoo.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Arvoisat edustajat, jospa vielä on aihetta tai haluja muutamaan puheenvuoroon, otetaan ne.