Viimeksi julkaistu 20.1.2022 12.21

Pöytäkirjan asiakohta PTK 90/2020 vp Täysistunto Tiistai 9.6.2020 klo 14.10—19.57

15.  Hallituksen esitys eduskunnalle ammattipätevyyden  tunnustamista  koskevan direktiivin täytäntöönpanon täydentämistä koskevaksi lainsäädännöksi sekä laiksi ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun  lain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 56/2020 vp
Valiokunnan mietintöSiVM 5/2020 vp
Toinen käsittely
Puhemies Anu Vehviläinen
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 15. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
19.54 
Paula Risikko kok :

Arvoisa rouva puhemies! Ihan vain vielä niiden sanojen vakuudeksi, mitä me tuolla valiokunnassa teimme. Mehän teimme tämän mietinnön ja olemme ehdottomasti sitä mieltä, että tämän ammattipätevyyden tunnustamisen osalta ollaan toimittu ihan hyvin Suomessa. Mutta koska tässä tuli tämä, että komissio ei ollut kuitenkaan tyytyväinen menettelytapaan, niin me saimme siitä huomautuksen, ja nyt on lakiehdotukset korjattu. Pyydän muistamaan kuitenkin sen, että esimerkiksi Valvira on toteuttanut ihan oikein näitä, soveltanut ihan samalla tavalla kuin mitä laki nyt edellyttää, elikkä siinä mielessä varmasti mitään ongelmia ei ole ollut. Mutta nyt on lait korjattu sen mukaisesti, mitä EU:n komissio on vaatinut, hyvä näin, ja on hienoa, että me saimme tämän eteenpäin vielä tässä koronankin aikana. Tässä ei mitään sen kummempaa ollut, mutta saadaan kuitenkin eteenpäin näitä lainsäädäntöjä. — Kiitos. 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 56/2020 vp sisältyvät 1.—3. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.