Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys hallituksen esityksestä eduskunnalle tartuntatautilain muuttamisesta ja eräiden pykälien osalta väliaikaisesta muuttamisesta. Esittelyn alkuun haluan kerrata sen, minkätyyppisiä muutoksia hallitus esittää tehtäväksi tartuntatautilakiin. Näitä on neljä kokonaisuutta.
Ensimmäinen on se, että esityksessä ehdotetaan säädettäväksi sosiaali‑ ja terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyvyn turvaamiseksi viimesijaisesta mahdollisuudesta alueellisesti tai valtakunnallisesti velvoittavasti muuttaa sosiaali‑ ja terveydenhuollon toimintaa.
Toinen kokonaisuus koskee sitä, että esityksessä ehdotetaan säädettäväksi edellytyksistä, joita noudattamalla erilaisia palveluja voidaan koronavirusepidemian aikana tarjota asiakkaille ja toimintaan osallistuville sillä tavoin turvallisesti, että uusien tartuntojen leviämistä voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti estää. Näitä toimia ovat koronavirustaudin leviämisen estämiseen tähtäävien hygieniakäytänteiden edellyttämiseen, tilojen ja pintojen puhdistamiseen sekä riittävien etäisyyksien ylläpitoon liittyvät toimet. Jos nämä eivät riitä, alueellisen tautitilanteen niin vaatiessa toissijaisena keinona yleisten hygieniavaatimusten noudattamisen lisäksi kunta tai aluehallintovirasto voisi tehdä päätöksen, jossa se edellyttää elinkeinonharjoittajia ja muita toimijoita ryhtymään toimenpiteisiin, joilla estetään lähikontaktit asiakastiloissa ja muissa toimintaan osallistuville avoimissa tiloissa. Toiminnan harjoittaja voisi itse toteuttaa omaan toimintaansa parhaiten sopivan tavan järjestää toimintansa siten, että asiakkaiden ja osallistujien välinen lähikontakti olisi tosiasiallisesti mahdollista välttää. Ja sitten aivan viimesijaisena keinona esityksessä ehdotetaan, että kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitetut elinkeino‑ tai muun toiminnan tilat määräajaksi. Siihen on asetettu kuitenkin hyvin tiukat kriteerit.
Kolmantena asiakokonaisuutena ehdotetaan säädettäväksi vastaavista hygieniavaatimuksista sekä tarvittaessa viranomaispäätöksellä toteutettavasta matkustajamäärien rajoittamisesta henkilöliikenteessä.
Ja neljäs kokonaisuus koskee ehdotusta, jossa säädetään mainittujen velvoitteiden valvonnasta.
Tähän sosiaali‑ ja terveysvaliokunnan käsittelyyn on antanut viisi valiokuntaa lausunnon, jotka on valiokunnan työskentelyssä otettu huomioon. Käyn tässä läpi muutamia keskeisiä kohtia meidän mietinnöstämme, erityisesti niitä kohtia, joissa hallituksen esitykseen kohdistuu muutoksia.
Otan ensinnä tämän terveydenhuollon ohjaamisen eli esitetyn 9 a §:n lisäämisen, johon perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan vakavaa huomiota sillä tavalla, ettei kyseinen esitys merkittävästi poikkea valmiuslain sääntelystä. Perustuslakivaliokunta näkee, että edes toimivaltuutta täsmentäen normaaliolojen lainsäädäntöön ei ole aivan asianmukaista tehdä tämäntyyppisiä muutoksia.
Tämän johdosta sosiaali‑ ja terveysvaliokunta toteaakin, että 9 a § on tarkoitettu viimesijaisen ohjauksen välineeksi ja käytettäväksi vain tilanteissa, joissa palvelujärjestelmän toimintakyky on vakavasti uhattuna. Näin ollen pykälässä tarkoitetun sääntelyn tarve ilmenee lähtökohtaisesti tilanteessa, jossa käsillä voivat olla myös valmiuslain tarkoittamat poikkeusolot. Valmiuslaissa on erityiset suojakeinot perus‑ ja ihmisoikeuksien toteutumiseen sekä eduskunnan aseman varmistamiseksi. Edellä esitettyyn viitaten sosiaali‑ ja terveysvaliokunta ehdottaa, että tämä 9 a § sekä siihen liittyen 79 a § poistettaisiin.
Sitten haluan ottaa esille asian, joka on ollut esillä mediajulkisuudessa, jos ei laajasti niin poikkeuksellisen laajasti ainakin sosiaalisessa mediassa ja sosiaali‑ ja terveysvaliokunnan jäsenten saamissa kansalaisyhteydenotoissa. Tämä liittyy täsmennykseen, jota ollaan esittämässä karanteenia ja eristämistä koskeviin tartuntatautilain pykäliin.
Kansalaispalautteissahan ollaan oltu varsin huolissaan siitä, että lapset voitaisiin eristää vanhemmistaan pelkän koronaepäilyn takia. Haluan ottaa tämän poikkeuksellisesti esille tässä esittelypuheenvuorossa sen takia, että tähän liittyy, voi sanoa, täydellinen väärinymmärrys. Tässä hallituksen esityksessä ei ole esitetty mitään tämänkaltaista sääntelyä. Päinvastoin, tässä halutaan lakiin ottaa nimenomaan säännökset siitä, että terveydenhuollon yksikön sijaan, jos lapsi tarvitsee eristää, karanteeni ja eristäminen toteutetaan nykykäytännön mukaisesti lähtökohtaisesti lapsen kotona silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Voihan olla tilanteita, että lapsen edun mukaista on, että joudutaan eristämään sairaalaan, terveydenhuollon yksikköön tai tietenkin tilanteissa, joissa lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle, sellaiseen asumisyksikköön. Mutta tämän väärinkäsityksen haluan kerta kaikkiaan oikaista.
Arvoisa puhemies! Otan esille seuraavana kohdan, johon liittyy valiokunnan mietinnössä muutosesityksiä, ja se liittyy ulkotilojen rajaamiseen mahdollisen elinkeinotoiminnan tilojen sulkemisen osalta. Tässä yhteydessä mietinnössään valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että säännöksen sanamuoto on siten rajattu, että se ei — toisin kuin hallituksen esityksen perusteluissa todetaan — koske lainkaan esimerkiksi hiihto- ja laskettelukeskuksia, joissa tulee kuitenkin noudattaa 58 d §:n mukaisesti tehtävää alueellista viranomaispäätöstä lähikontaktien välttämisvelvoitteesta, jos sellainen päätös tehdään, ja tietenkin noudattaa niitä hygieniavelvoitteita, mitä laki säätää jo lähtökohtaisesti.
Valiokunta korostaa liikunnan merkitystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta ja ehdottaa, että 58 g §:n 4 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen liikuntamuotojen sulkemismahdollisuus rajataan vain sisätiloissa tapahtuvaan toimintaan. Lisäksi ehdotetaan eläintarhojen ulkotilojen jättämistä sulkemismahdollisuuden ulkopuolelle vähäisen tartuntariskin perusteella. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että 58 g §:n 5 momentin mukaan sulkemispäätöstä tehtäessä on otettava huomioon tiedossa oleva asiantuntemus siitä, muodostaako asiakkaiden tai osallistujien fyysinen läheisyys toisiinsa tai yhtä aikaa paikalla olevien ihmisten määrä tai muu sijoittuminen tilassa taikka taudin leviäminen pintojen välityksellä erityisen riskin taudin leviämiselle. Lisäksi on otettava huomioon, onko toiminnassa tai siihen käytettävissä tiloissa erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiseen.
Haluan jo tässä vaiheessa todeta, että hallituksen esitys jo sisältää erittäin tiukat kriteerit sille, että viime vaiheessa vain silloin, kun on välttämätöntä, näitä tiloja voidaan sulkea. Siellähän on kriteereinä paitsi tämä taudin ilmaantumisluvun 50/100 000 ylittyminen myös se, että alueella on tautiryppäitä, joita ei pystytä jäljittämään, ja ne aiheuttavat merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen, sekä se, että tartuntojen määrän arvioidaan johtavan sairaala- ja tehohoidon tarpeen merkittävään lisääntymiseen. Näiden kaikkien pitää toteutua, jotta voidaan siirtyä tähän kaikista vakavimpaan — perusoikeuksien kannalta, elinkeinovapauden kannalta vakavimpaan — vaiheeseen eli rajoittamaan elinkeinotoimintaa sulkemalla joitakin tiloja.
Ja vielä otan esille viimeisen muutoksen, jonka valiokunta teki tähän, ja se liittyy voimaantuloon ja myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Näiden muutostenhan, väliaikaisten muutosten, piti olla vuoden 2021 loppuun saakka voimassa, mutta perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyen valiokunta esittää mietinnössään, että nämä muutokset, jotka on tarkoitettu määräaikaisiksi, ovat voimassa 30. kesäkuuta 2021 saakka.
Valiokunnan mietintöön sisältyy myös kaksi lausumaa. Lausuma 1 koskee sitä, että eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee [Puhemies: Aika!] pikaisesti säännökset siitä, että tartuntatautilain 58 §:ssä tarkoitetun asiakastilojen sulkemisen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä korvataan elinkeinonharjoittajille. Ja, arvoisa puhemies, jos sallit, niin ihan lyhyesti vielä otan...
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Hyvin lyhyesti.
...tämän toisen lausuman, ja se koskee sitä, että me näemme pikaisen tarpeen tartuntatautilain muuttamiselle siten, että me estämme viruksen tulemisen rajojen yli Suomeen ja mahdollistamme turvallisen matkustamisen.
Tästä, arvoisa puhemies, mietintöön jätettiin yksi vastalause, joka koskee tiettyjä yksityiskohtia, mutta isossa kuvassa näistä esitetyistä muutoksista olimme kyllä hyvin yksimielisiä.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Ja sitten edustaja Turtiainen. Muistutan edelleen siitä, että meillä on puhemiesneuvoston päätös maskin käytöstä.