Herra puhemies! Ehdotuksessa tosiaan esitetään lisättäväksi työttömyyskassalakiin säännös koskien tätä kassan kokouksen osallistumistapaa. Tämä esitys on laajasti kannatettu, ja näen kyllä tarpeellisena ja hyvänä, että tämä muutos sinne tehdään.
Herra puhemies! Nyt kun keskustelemme tästä kassalainsäädännöstä ja ylipäänsä tästä työttömyyskassojen tilanteesta, niin muutama lyhyt huomio ylipäänsä liittyen tähän koronatilanteeseen, mihin tämä esitys nyt vahvasti myös liittyy.
Mehän tiedämme sen, että hyvin monet suomalaiset ovat tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa. Meillä on yli 350 000 ihmistä, jotka ovat yt-menettelyitten piirissä, ja monen tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin epäselvä ja harmaa johtuen siitä, että varmuutta siitä oman työpaikan jatkosta ei enää ole. Me tiedämme myös sen, että työttömyyskassat ovat jo tällä hetkellä ruuhkautumassa ja näiden hakemusten määrä tulee kasvamaan erittäin voimakkaasti tulevina viikkoina. Nämä toimet, mitä nyt on tehty, eivät valitettavasti ole vielä riittäviä, sillä työttömyyskassat ovat joutuneet tämän ennennäkemättömän hakemustulvan eteen. Suomen suurin työttömyyskassa YTK on kertonut kohtaavansa kuukauden aikana kahden vuoden työmäärän. Uusien käsittelijöiden palkkaamisesta huolimatta hakemusruuhkan käsittely vie paljon aikaa. YTK arvioi kaikkien hakemusten käsittelyn menevän jopa vuodenvaihteen yli. Tämä on, kuten tiedämme, erittäin haitallista näiden ihmisten kannalta, jotka odottavat päätöstä siitä omasta etuudesta.
On selvää, että ihminen ei voi odotella työttömyysturvaansa näin pitkään, kun ihminen on jo nyt kovilla. Huoli on paitsi omasta myös perheen toimeentulosta. Kaikilla ei ole säästöjä, joilla elää säännöllisten tulojen katketessa. Ihmisten toimeentulo on varmistettava tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Tämä epätietoisuus työttömyysturvan saamisen ajankohdasta vaikeuttaa myös oman talouden suunnittelua jatkoa ajatellen. Olisi tärkeää, että päivärahojen maksamisajankohta ilmoitettaisiin mahdollisimman realistisesti. Tämä auttaisi myös arvioimaan omaa rahankäyttöä paremmin.
Mikäli nämä työttömyyskassojen hakemusprosessit edelleen venyvät, on uhkana myös Kelan ruuhkautuminen perustoimeentulotuen puolella. Toimeentulotukihakemusten pitäisi olla kuitenkin se viimesijainen keino, mutta nyt on riskinä se, että yhä useampi joutuu turvautumaan myös toimeentulotukeen, mikäli tämä päätös menee pidemmälle.
Toivon, että hallitus jatkaa aktiivisesti työtä työttömyysturvan nopean käsittelyn varmistamiseksi, ja tässä työssä myös kassat on otettava hyvin vahvasti mukaan. Uskon, että tässä salissa meillä on yhteinen näkemys siitä, että tämä tilanne täytyy ratkaista, ja ymmärrämme myös sen, että monikaan näistä työttömyyskassoista ei ole pystynyt varautumaan näin valtavaan hakemustulvaan kuin minkä he ovat tällä hetkellä kohdanneet.
Puhemies Matti Vanhanen
:Tämä esitys tosiaan koskee kassan kokoukseen osallistumistapaa, ja koetetaan tässä loppuiltaa kohti mentäessä pitäytyä otsikon mukaisissa asioissa.