Arvoisa puhemies! Lämmin kiitos kiitoksista. Uskon, että tällaiset kysymykset ovat sellaisia, jotka nauttivat, vähän niin kuin urheiluseurat poliittisista väreistä huolimatta, aika laajaa kannatusta, kuitenkin niin, että emme rupea kiihkomielisesti vaatimaan rangaistuksia pelkästään koventamisen takia, vaan ne perustuvat huolelliseen yhteiskunnalliseen arviointiin ja analyysiin. Ei tässä ole tarkoitus mitään jalkapuurangaistuksia kaikille tuosta noin vain laittaa, vaan tehdään ihan huolelliseen arviointiin perustuvaa kriminaalipoliittisen järjestelmän viilaamista ja päivittämistä.
Kysymyksiä tuli niin paljon, että varmaan en ihan kaikkiin ehdi vastaamaan, mutta yritetään.
Vanhentumisajat ensinnäkin. Meillä on lähtökohta se, että näissä henkirikoksissa ja kovimmissa rikoksissa saattaa olla sellaisia, esimerkiksi murha, jotka eivät vanhene. Näiden osalta minä olen jo pistänyt vähän selvitystä käyntiin, miten me voisimme lapsiin kohdistuvien rikosten vanhentumisaikoja vähän tarkastella. Ne vanhentumisajathan ovat pitkiä nyt jo, mutta se ongelma tulee siitä, että uskallus puhua, tai ehkä tavallaan itse asiassa tietämys, mitä onkaan tapahtunut, paljastuu vasta, kun henkilö on ehkä yli kolmenkympin, neljänkympin tai vaikkapa muuten jo varttuneemmalla iällä, työelämässä. Eli se ongelma tulee näissä. Siihen liittyvät ne haasteet, joita tässä entinen sisäministeri Päivi Räsänenkin nosti hyvin esiin, että on hyvin vaikea saada näyttöjä aikaiseksi. Mutta onko se sitten tavallaan riittävä peruste sille, että näitä keissejä ei edes avattaisi? [Timo Heinosen välihuuto] — Niin, ne voivat olla tarkoituksenmukaisuusnäkökulmasta hyvin vaikeita ja hankalia useiden vuosikymmenten jälkeen löytää näyttöä, jonka perusteella oikeasti voitaisiin tuomita. Mutta siihen, että saa oikeutta, voi riittää myös se, että saadaan asianmukainen käsittely tälle asialle.
Lupaan tätä vielä pohtia. Se, että saadaanko lakimuutosesitystä suoraan vielä tälle eduskunnalle, niin siinä voi minulla henkilökohtaisesti loppua kausi vähän lyhyeen. [Timo Heinonen: Yritetään saada jatkoa sille!] — No niin. [Naurua]
Sitten elinkautinen. Meillähän elinkautisesta vapautuu eri vaiheessa. Helsingin hovioikeus ja oikeusministerin esityksestä presidentti armahtavat, ja armahduskäytännöt tietysti välillä vaihtelevat. Jotkut ovat istuneet pitkiä aikoja, jotkut vähän vähemmän pitkiä aikoja. Nyt täytyy sitten selvittää, pitäisikö meillä olla käytössä sellaisia malleja, joissa esimerkiksi ei olisi edes mahdollista vapautua.
Rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus ja tämä suostumusperusteisuus ja muut, ne ovat meillä arvioinnissa oikeusministeriössä. Me olemme myös samaan aikaan arvioineet, että todennäköisesti koko seksuaalirikosten sääntelyn uudistamisen huolellinen valmistelu veisi useamman vuoden, eli käytännössä tälle vaalikaudelle sitä ei ehdittäisi tekemään. Mutta se pitää tehdä, ja minä olen erittäin halukas kyllä käynnistämään sen hankkeen.
Lapsen asema oikeusprosessissa. Sitä on parannettu koko ajan, ja on koko ajan hirmu hankalaa, ettei haavoiteta ihmistä lisää, mutta saadaan silti tekijät ja syylliset vastuuseen. Hirmu vaikea tasapaino, siihen vaaditaan ihan erilaistakin osaamista kuin pelkästään poliisipuolen osaamista.
Sitten vielä lyhyesti tähän alarajat vai ylärajat. Toisessa eli törkeässä lapsenraiskauksessa nostetaan selvästi alarajaa kahdesta vuodesta neljään vuoteen, selvä koveneminen, mutta lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä ylärajaa nostetaan, millä nostetaan, hilataan käytännössä sitä oikeuskäytännön keskiarvoa vähän ylöspäin. On selvää, että jos siinäkin olisi haluttu alarajaa nostaa, se olisi ollut kustannuksiltaan selvästi reippaasti kalliimpi, sanon sen tässä suoraan. Eli nyt tässä on painopiste, jossa toisessa selvästi nostetaan alarajaa ja toisessa nostetaan ylärajaa, mikä nostaa keskiarvoa myös seksuaalisessa hyväksikäytössä. Eli tasapainoinen kompromissi minun mielestäni. — Kiitoksia.
Puhemies Paula Risikko
:Ja sitten puhujalistalle. Ehdimme ottaa siis yhden puheenvuoron, edustaja Mattila.