Arvoisa puhemies! Kiitos rakentavista kysymyksistä ja myös kannustuksista hallitukselle tämän asian eteenpäinviemiseksi. Näyttää siltä, että ollaan sinänsä tästä lainmuutoksen tarpeellisuudesta varsin yhtä mieltä kaikkien puheenvuoronkäyttäjien kesken.
Sinänsä tällä lakiesityksellä annetaan oikeuksia poliisille puuttua selkeissä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantavissa tilanteissa tai onnettomuustilanteiden tai poliisin tutkinnan estämistilanteiden kohdalla poliisin toimesta näiden lennokkien lennättämiseen ja ottaa tarvittaessa tällainen lennokki haltuun.
Täytyy todeta, että tässähän ei sinänsä synny vaikkapa kiinteistönomistajalle oikeutta oman käden oikeudella tiputtaa dronea verrattuna nykyiseenkään tilanteeseen, jossa toki kotirauhan rikkominen on myöskin dronen kameran välityksellä kielletty, niin kuin täällä edustaja Hoskonenkin totesi.
Sitten kysymys rangaistavuudesta, rikosvastuusta ja tutkinnan kynnysten madaltamisesta tämäntapaisissa tapauksissa on tietysti laajempi, pääosin rikoslainsäädäntöön liittyvä oikeusministeriön hallinnonalan asia, mutta on varmasti niin, että jos yleistyy tämäntyyppinen salakuvaaminen, yksityisyyden suojan rikkominen dronejen avulla, niin paitsi että meidän pitää pystyä puuttumaan silloin, jos tilanne jatkuu niin pitkään, että poliisi tulee tilanteeseen, eli että silloin tämä laki antaa mahdollisuuksia siihen puuttua, niin pitää voida myös varmistaa, että rikosvastuun kautta oikeus sikäli toteutuu ja myöskin ennaltaehkäisevässä mielessä, niin että vastuu on riittävän selkeä, jotta toistuva käytös tässä suhteessa ei sitten yleisty. Tähän puuttuivat myös edustajat Hänninen ja Turunen erityisesti.
Laservalojen käyttöön edustaja Kiuru puuttui erityisesti lentokenttien osalta. Toki, jos syntyy yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta häiriötilanne esimerkiksi lentokentän tai vastaavan kohteen häiritsemisellä vaikkapa laservalojen kautta tällaisesta miehittämättömästä lennokista, niin silloin poliisi voi sitten tähän toimintaan puuttua, jos se on oikeasuhtaista ja välttämätöntä, ottamalla lennokin haltuun.
Samalla myös edustaja Jalonen mielestäni puuttui ihan oleelliseen asiaan, minkä itsekin mainitsin tuossa alussa, että vaikka tämä laki tietysti puuttuu niihin uhkiin, joita dronet tuovat, niin sinänsähän kyseessä on uusi väline meille kansalaisille niin turvallisuuden takaamiseksi, etsinnöissä ja myöskin kiinniotoissa mutta myös vaikkapa kuljetuspalveluiden uusissa muodoissa ja vaikkapa pelastuspuolenkin välineiden lähelle viemisessä. Luonnollisesti tässä ei olla kieltämässä dronejen lennättämistä eikä myöskään kuljetuspalveluita, ja täytyy ehdottomasti toimia sillä tavalla, että tämä markkina pystyy kehittymään siihen. On pelkästään myönteistä, jos pystytään palveluita tuomaan droneilla lähelle.