Arvoisa puhemies! Nyt käsitteillä oleva esitys on niin sanottu yhden luukun periaate ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisessa. Tämä on varmasti, sanoisin, suurin ja merkittävin ympäristöministeriön hallinnonalalla toteutettava sujuvoittamishanke. Kyseessä on nimenomaan menettelyllinen uudistaminen, ei sillä tavalla, että jotenkin ympäristöllisiä lakeja tasoltaan alennettaisiin tai jotenkin pantaisiin rimaa alemmas lupien hakijalle, vaan kyse on nimenomaan menettelytapojen uudistamisesta.
Esityksellä on lukuisia tavoitteita, ensinnäkin se, että tällä pystytään asiakkaan, luvanhakijan, saamaa neuvontaa parantamaan, asiointi yksinkertaistuu, menettely- ja osallistumisvaiheet keskittyvät, päällekkäisiä lupamenettelyjä yhteensovitetaan ja yhdistetään. Eri lupien ja käsittelymenettelyjen kokonaiskesto on aiempaa ennakoitavampi. Viranomaistyöskentely tehostuu, yhteistyö lisääntyy, lupapäätökset kustakin prosessista tai hakemuksesta saadaan samanaikaisesti. Tällä päästään siihen, että eri osaset luvissa eivät voi olla keskenään ristiriitaisia, kuten joskus aiemmin on saattanut olla. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin kaivattu hanke.
Ympäristöllisten lupien yhteensovittaminen koskee useita eri lakeja. Tähän voidaan mennä silloin, jos haetaan ympäristönsuojelulain mukaista lupaa, vesilain mukaista lupaa tai maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa. Myös muitten lakien mukaisia lupia voidaan yhdistää tähän samaan käsittelyyn: luonnonsuojelulain laji- ja luontotyyppisuojelua koskevat poikkeamisluvat, kaivoslain mukainen malminetsintälupa, kaivoslupa, kullanhuuhdontalupa, kemikaaliturvallisuuslain mukaisia lupia voidaan tähän samaan prosessiin yhdistää, ja sitten maankäyttö- ja rakennuslain mukainen rakennuslupa, toimenpidelupa, maisematyön lupa ja niin edelleen.
Kyseessä on yksi luukku ja sen jälkeen kuitenkin kaksi viranomaista. Eli tähän prosessiin yhdistetään sillä tavoin tuo asia... Tai oikeastaan viranomaisia on useampiakin, mutta yhteensovittavana viranomaisena isommissa luvissa on lupa- ja valvontavirasto, joka vuoden 21 alusta starttaa, ja toisaalta sitten niissä luvissa, joitten käsittely tapahtuu kunnissa, pääviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Nyt vielä kuvaisin tätä hyötyä tästä asiasta sillä tavalla, että kun joku hanke, joka vaatii esimerkiksi ympäristölupaa, pannaan vireille, niin näistä lupahakemuksista tulee — olkoonpa niin, että kyseistä hanketta varten on tarpeen kaksi tai viisi — yksi kuulutus. Näistä pääsee mielipiteen antamaan kerralla. Viranomaislausunnot pyydetään yhdellä kertaa, vastine yhdellä kertaa. Ja juuri todellakin sitten nämä eri osat tästä yhdestä prosessista ja luvasta annetaan samanaikaisesti. No, nyt kuitenkin voi olla sitten tilanteita, missä hakija haluaisi kuitenkin vielä tämmöisen pala palalta tapahtuvan käsittelyn eli vanhaan malliin osasina tuon hankkeen luvituksen, ja hakijalla on mahdollisuus valita myös tämänkaltainen menettely. Eli tähän yhteen lupahakemukseen, yhteen prosessiin ei ketään pakoteta. Tarvittaessa hakija voi valita tuon erillismenettelyn.
Yhteensovittava viranomainen, Luova tai sitten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, arvioi kussakin hankkeessa niitten muitten mukana olevien viranomaisten kanssa tavoitteellisen käsittelyajan ja antaa hakijalle arvion päätösten antamisajankohdasta. Myös tämä tuo ennakoitavuutta lisää. Ja kun sitten menettelyvaiheella on tämmöinen yhteisesti sovittu määräaika, niin jokainen viranomainen tietää, mitä häneltä odotetaan tässä prosessin vaiheessa.
Paljon on puhuttu myös siitä, että meillä on tuomioistuimissa paljon valituksia käsiteltävänä ja että samoista asioista valitetaan uudelleen ja uudelleen. Tämä tuo myös sen muutoksen, että kun on yksi lupa, niin silloin on yksi lupa, mistä voidaan valittaa, ei enää erikseen kaikista osasista. Ja tämä myös, uskon, tulee vähentämään valitusten määrää, mutta ennen kaikkea tämä helpottaa sitten tuomioistuinten urakkaakin, että asiaan voi kerralla paneutua kunnolla eikä niin, että sama asia pyörii eri luvan osien myötä useaan otteeseen siellä pöydällä.
Kun tätä esitystä on pitkään ja hartaasti valmisteltu ja tässä oli laajapohjainen työryhmä, niin on merkille pantavaa, että tätä yhden luukun periaatetta kannattivat niin viranomaiset, toiminnanharjoittajat, eli mahdolliset luvanhakijat, kuin kansalaisjärjestöt, ympäristöjärjestöt, eli tämä tuo kaiken kaikkiaan hyvin paljon selkeyttä ja sujuvuutta lisää meidän luvitukseen ja koko siihen käsittelytapaan, miten lupia käsitellään.
Ja toden totta, kun tämä yhdistetään vielä sitten sähköisiin menettelyihin, niin otamme ison harppauksen ympäristöllisten lupien käsittelyn sujuvoittamisessa.
Puhemies Paula Risikko
:Puhujalistalle.