Arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä todettiin, meillä on käsittelyssä hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutettavaksi rintamaveteraanien kuntoutuksesta annettua lakia, ja tässä esityksessä ehdotetaan, että rintamaveteraaneille korvataan kotona asumista tukevat palvelut ja että Valtiokonttori korvaisi näistä kunnille ja kuntayhtymille aiheutuvat kustannukset. Tämä esitys liittyy valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt tätä esitystä ja pitänyt tätä erittäin tärkeänä ja merkittävänä. Valiokunnan perusteluissa todetaan muun muassa, että kunnat ja kuntayhtymät järjestävät nykyisin rintamaveteraaneille kotona asumista tukevia palveluita Valtiokonttorin maksaman määrärahan puitteissa. Sotainvalideille on sotilasvammalaissa säädetty oikeus näihin palveluihin, jotta rintamaveteraanit ja sotainvalidit olisivat tältä osin yhdenvertaisessa asemassa. Esityksessä ehdotetaan, että rintamaveteraaneille mahdollistetaan lain tasolla oikeus samansisältöisiin kotona asumista tukeviin palveluihin kuin sotainvalideille sotilasvammalain perusteella. Kuten täällä on todettu, Valtiokonttori korvaa kunnille ja kuntayhtymille kotona annettavista palveluista aiheutuneet kustannukset, ja tästä syystä kunnat ja kuntayhtymät eivät saa periä rintamaveteraaneilta maksua kyseisistä palveluista elikkä nämä ovat rintamaveteraaneille maksuttomia palveluita.
Tämän budjettivaikutus valtion budjettiin on sellainen, että valtion budjettiin lisättäisiin uusi arviomäärärahamomentti, jolta kustannukset korvattaisiin, ja nämä kustannukset vuodelle 2019 olisivat noin 20 miljoonaa euroa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta piti tätä esitystä erittäin kannatettavana ja toteaa, että vaikka rintamaveteraaneille on annettu kotona asumista tukevia palveluita valtion myöntämän määrärahan puitteissa jo nykyisen säätelyn nojalla, vahvistaa esitys valiokunnan näkemyksen mukaan veteraanien oikeutta saada näitä palveluita sekä laajentaa jossain määrin korvattavia palveluita. Siltä osin valiokunta pitää myös periaatteellisesti tärkeänä, että ehdotuksella selkeytetään rintamaveteraanien oikeudellista asemaa ja näin vahvistetaan heidän oikeuttaan kotona asumista tukeviin palveluihin lainsäädännön nojalla.
Täällä jo edellisessä keskustelussa viime viikolla, 5. päivä, nostettiin ihan aiheesta suuri huoli siitä, että kun Valtiokonttori on antanut määrärahoja kunnille ja kuntayhtymille nimenomaan sotaveteraanien ja rintamaveteraanien kotiin vietäviin palveluihin, erinäisistä syistä johtuen näitä määrärahoja ei ole käytetty täysimääräisesti vaan niitä on palautettu sitten Valtiokonttoriin takaisin, ja tästä syystä on ollut erittäin hyvä, että tähän asiaan on kiinnitetty eri puolilla kunnissa ja kuntayhtymissä huomiota, ja siltä osin tilanne on edennyt myönteiseen suuntaan.
Selvänä positiivisena asiana on ollut se, että eri kunnissa tai kuntayhtymissä on perustettu niin sanottuja veteraanineuvojia, jotka ovat ohjanneet sekä veteraaneja itseään että myös heidän omaisiaan, mikä sitten on mahdollistanut sen, että heille on aktiivisesti tarjottu näitä palveluita, joita he voisivat sitten hyödyntää kotona, ja sitä kautta he pystyvät myös kuntouttamaan itseään kotona nykyistä paremmin.
Tietysti henkilökohtainen kokemukseni minulla on Etelä-Karjalasta Eksotesta, jossa annetaan veteraanineuvontaa ja heille jokaiselle tehdään henkilökohtainen arviointi. Etelä-Karjalassa ovat tiedossa nämä veteraanit, joita tämä koskettaa, ja sitä kautta heidät on tavoitettu, ja nyt veteraanit voivat valita itselleen sopivan kuntoutusmuodon, ja se voi olla avokuntoutusta, esimerkiksi fysioterapiaa, jalkahoitoa, muistikuntoutusta tai vastaavaa, ja sitten siellä voi olla myös ryhmäkuntoutusta, päiväkuntoutusta tai sitten laitoskuntoutusta. Veteraanit saavat myös kotiin asumista tukevia erilaisia palveluita, ja näiden ansiosta sitten veteraanit ovat pystyneet hyödyntämään heille parhaiten soveltuvia palvelumuotoja.
Arvoisa puhemies! Ihan pari sanaa haluan myös itse sanoa tästä sosiaali- ja terveysvaliokunnan yhteisestä lakialoitteesta, joka on myös ollut erittäin tärkeä. Tällä lakialoitteella ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalain 6 §:ää, ja lakialoitteen tarkoituksena on laajentaa laitoshoidon korvaukseen oikeutettujen sotainvalidien joukkoa laskemalla jaksottaisen ja pysyvän laitoshoidon korvattavuuden haitta-asteraja 20 prosentista 10 prosenttiin. Tämä on erittäin tärkeää, sillä tämä mahdollistaa sen, että niillä, jotka ovat matalamman haitta-asteen sotainvalideja, on mahdollisuus saada nyt sitten palveluita entistä paremmin, ja tämä laajentaa niiden sotainvalidien joukkoa, jotka ovat oikeutettuja Valtiokonttorin kustantamaan laitoksessa annettavaan hoitoon ja kuntoutukseen. Siltä osin olen erittäin iloinen, että me pystyimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tämmöisen yhteisen aloitteen tekemään.