Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tämän vuoden neljäs lisätalousarvioesitys kertoo talouden hyvästä vauhdista juuri tällä hetkellä. Me olemme nousemassa koronakuopasta nopeasti, ja luottamus talouteen on edelleen vahvaa niin kodeissa kuin yrityksilläkin. Ainakaan vielä rahapolitiikkaa kiristävä kustannuskierre ei näyttäydy välittömänä uhkana, mutta inflaation kehitystä on syytä seurata. Bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan meillä ensi vuonna 2,9 prosenttia. Euroopassa kasvuvauhti on muutoinkin kova.
Miten hyvä taloustilanne näkyy tässä neljännessä lisätalousarvioesityksessä? No se näkyy siten, että miljardit siirtyvät niin sanotusti viivan oikealle puolelle: alijäämä pienenee eikä kasva tämän myötä. Talous on toipunut siis odotettua nopeammin ja odotettua paremmin. Tämän vuoden alijäämä on nyt noin 12,2 miljardia, ja velkaa otetaan arviolta 11,7 miljardia — edelleen toki suuret summat mutta pienemmät kuin alun perin arvioimme. Verotuotot lisääntyvät 1,5 miljardilla ja menot pienenevät noin 250 miljoonalla. Käänne parempaan suuntaan on tapahtunut.
Menot pienenevät siitäkin huolimatta, että lisätalousarvio sisältää edelleen merkittäviä koronakustannuksia: Hallituksen esittämään viidenteen kustannustukeen varataan 100 miljoonaa euroa. Veikkauksen tämän vuoden kompensaatio — siis kompensaatio tälle vuodelle täysimääräisesti Veikkauksen vähenevästä tuloutuksesta — vaatii 40 miljoonan euron lisäystä, jotta eduskunnan jo hyväksymä kompensaatiotaso voidaan toteuttaa, eli Veikkauksen tilanne oli siis vielä ennakoituakin huonompi. Lisäksi maakuntien lentoyhteyksien turvaamiseen korona-ajan keskellä ja sen jälkeen ehdotetaan lähes 14 miljoonaa euroa. Kulkuyhteyksien turvaaminen eri puolille Suomea on hallitukselle tärkeää.
Myös poliisin määrärahoja lisätään yli 30 miljoonaa euroa toiminnan turvaamiseksi — tämä eduskunnalle mainittakoon, kun asia on ollut täällä paljon esillä. Samalla sisäministeriö ja valtiovarainministeriö käynnistävät yhteistyössä ulkopuolisen selvityksen poliisin määrärahojen käytöstä ja määrärahojen riittävyyteen vaikuttavista tekijöistä. Selvitys luovutetaan ministeriöille tammikuun lopussa.
Arvoisa puhemies! Vaikka lisätalousarvio sisältää edelleen isoja koronamenoja, me olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen. Käynnissä oleva kasvupyrähdys liittyy patoutuneen kysynnän purkautumiseen. Sukanvarteen jemmattua otetaan nyt käyttöön. Rokottaminen on edennyt, ja liiketoiminnalle asetettuja rajoituksia on purettu. Suomea on avattu, ja avoimena sen olisi hyvä myös pysyä.
Myös talouspolitiikassa on laitettava uusi vaihde päälle. Meidän on kyettävä uudistumaan niin, että pystymme luomaan edellytykset positiiviselle kasvun kierteelle. Se on oleellista suomalaisten ja Suomen edun kannalta. [Timo Heinonen: Kuulitteko, demarit?] Näivettyminen ja nuupahtaminen uhkaa, ellemme me rakenna kasvua kestävälle pohjalle.
”Pyrähdys” on kuvaava sana tälle talouden nopealle suhdannekäänteelle. Se ei peitä alleen talouden tylsää tosiasiaa: menot ja tulot eivät ole olleet tasapainossa käytännössä yli kymmeneen vuoteen. Lompakkomme ei meinaa riittää hyvinvointimme vaateisiin, vaan lasten säästöpossukin on jatkuvassa käytössä. Veronmaksajien lisäeurojen tarve kasvaa edelleen julkisessa taloudessa. Paineet taloudessa lisääntyvät lähitulevaisuudessa erityisesti kulutusmenojen osalta väestön ikääntymisen johdosta. Kaikista on luvattu pitää huolta — niin lapsista, nuorista, perheistä kuin ikääntyvistäkin — ja tästä lupauksesta me haluamme pitää kiinni. Samaan aikaan kasvavat myös investointitarpeet muun muassa tutkimus- ja kehitystoiminnan, vihreän siirtymän ja isojen liikennehankkeiden vuoksi.
Ratkaisuksi tarjotaan toisesta ääripäästä huoletonta lisävelkaantumista ja toisesta ääripäästä mittavia leikkauksia. Vahvan, pitkäjänteisen ja kestävän kasvun saavuttaminen vaatii kuitenkin laajempaa työkalupakkia. Selvää on, ettemme me voi velkaantua loputtomasti, mutta samalla kun karsimme menoja, on huolehdittava talouskasvun edellytyksistä. Talouspolitiikka ei ole joko—tai, se on valinnoiltaan sekä—että. Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että kestävä julkinen talous ei ole itseisarvoinen päämäärä vaan väline hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi pidemmällä aikavälillä — siis ei päämääränä kestävä julkinen talous vaan välineenä kestävä julkinen talous hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi.
Arvoisa puhemies! Suhde velkaantumiseen on ollut esillä laajasti viime aikoina, myös kansainvälisessä keskustelussa. Euroopassa velkakeskustelu kietoutuu EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamiseen, korona-ajan elvytykseen sekä vihreän siirtymän vaatimiin investointeihin. Me olemme Suomessa yhä sitä mieltä — ja toivottavasti myös yhtä mieltä siitä — että puolustamme näkemystämme talouspolitiikan pelisääntöjen tärkeydestä ja niiden noudattamisesta. Sääntöjä ei voida laatia kaikkein velkaantuneimpien maiden ehdoilla. Tämä on näkemys siitäkin huolimatta, että koronakriisin jälkeen esimerkiksi velkakriteerin saavuttaminen on meille itsellemmekin haasteellista. Samoin kuin EU:ssa myös meillä kotimaassa talouspolitiikan pitkän linjan pelisäännöt ovat joutuneet koronakriisissä joustamaan. Joustovara on kuitenkin nyt käytetty loppuun, sillä hyvinvointiyhteiskuntamme rahoittaminen myös tulevaisuudessa edellyttää selkeää polkua kohti vakaata julkista taloudenpitoa. Se tarkoittaa valintoja, vaikeitakin mutta ei mahdottomia. Mahdottomana pidän vaihtoehtoa, jossa velkaannumme pysyvästi, ilman näkymää paremmasta huomisesta.
Arvoisa puhemies! Kuten edellä totesin, tärkein keino julkisen talouden tasapainottamiseksi pitkällä aikavälillä on kestävän ja vahvan talouskasvun edellytyksistä huolehtiminen. Emme voi tyytyä meille ennustettuun pitkän aikavälin prosentin—puolentoista kasvu-uraan. Se tarkoittaisi väistämättä negatiivista kierrettä 2010-luvun tapaan ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ja rahoitusperustan rapautumista. Sitä en halua. [Ben Zyskowicz: Puhutteko pääministeri Marinille tällä hetkellä?] Hallitus on sitoutunut valmistelemaan julkisen talouden kestävyystiekartan sekä linjaamaan sen tavoitteisiin johtavista toimenpidekokonaisuuksista ja toimista ensi kevään kehysriiheen mennessä. Kestävyystiekartta on käytännön polku kohti kestävää julkista taloutta pitkällä aikavälillä. Tässä kasvun edellytykset ovat keskiössä.
Mitä sitten vahvalle, pitkäjänteiselle kasvu-uralle pääseminen edellyttää? Tärkeimpänä pidän sitä, että me ymmärrämme kasvun nojaavaan maakuntiin ja koko Suomeen. Alueilla syntyy elinvoimaa uusilla ideoilla, ahkeruudella, osaamisella ja luonnonvarojen kestävän käytön turvin. Yritteliäisyys on kasvun ydin. Osaamista tarvitaan koko Suomeen. Tämä näkyy myös hallituksen korkeakoulupolitiikan suunnassa. Ollaanko täällä myös oppositiossa samaa mieltä koulutuksen alueellisesta merkityksestä? [Sanna Antikainen: Voi kun keskusta voisi vaikuttaa!]
Kasvu edellyttää rohkeutta ja kykyä uudistua, myös vaikeissa asioissa. Tällaisia päätöksiä me tarvitsemme työllisyyden lisäämiseksi niin etuuksien uudistamisen kautta, koulutusta kohdentamalla kuin työperäistä maahanmuuttoa helpottamalla. Työlle pitää löytyä tekijät. Kasvu syntyy työnteosta. Kasvu edellyttää investointeja tutkimus- ja kehittämistoimintaan niin valtiolta kuin yrityksiltäkin. Valtio on ensisijaisesti edellytysten luoja ja hyvän toimintaympäristön tarjoaja, mutta tietenkin myös valtion taloudellista panosta tarvitaan. Ennakoitavuus eli pitkä sihti on tässä tärkeintä yksityisen rahoituksen kannalta. Kasvu edellyttää myös tarkkaa priorisointia ja puntarointia eri investointikohteiden välillä: minkälaisilla toimilla palvelemme isänmaan etua parhaiten ja jätämme kestävän yhteiskunnan ja talouden myös lapsillemme hoidettavaksi. Kaikkea hyvää ei saa kerralla.
Arvoisa puhemies! Juuri nyt taloudessa menee hyvin, meillä ja muualla. Kyse on ennusteiden mukaan kuitenkin valitettavasti hetken huumasta, ellemme tee rohkeita valintoja. Tarvitsemme lisää työtä ja työntekijöitä, lisää tutkimus- ja kehittämistoimintaa, lisää yrityksiä ja investointeja sekä lisää elinvoimaa alueille ja alueilta. Kaikki tämä edellyttää priorisointia. En lupaa, että päätökset ovat helppoja, mutta takaan, että ne ovat välttämättömiä.
Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla esittelen nyt lisätalousarvion. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Puhemies Anu Vehviläinen
:Olen huomaavinani, että täällä halutaan käydä debattiin, joten käynnistämme debatin. Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat käyttää vastauspuheenvuoron, nousemaan ylös ja V-painiketta painaen pyytämään puheenvuoroa. — Tämän debatin käynnistää edustaja Lindtman.