Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Marttisen tekemää esitystä.
Tuntuu siltä, että tämä meidän nykyinen hallitus on ottanut ihan erityiseksi silmätikukseen tavalliset suomalaiset autoilijat. Tavallisia suomalaisia autoilijoita halutaan kurittaa vähän vasemmalla kädellä ja myös siitä keskeltä keskustankin toimesta. Nyt esimerkiksi 1.8. tänä vuonna tuli voimaan koko 2000-luvun eli koko vuosituhannen suurin korotus polttoaineveroon — siis suurin korotus koko 2000-luvulla tavallisille suomalaisille dieselauton käyttäjille ja bensa-auton käyttäjille. Keskellä syvintä koronakriisiä tämä Sanna Marinin hallitus tekee tällaisen ratkaisun ja tekee sen muuten vielä keskustalaisen valtiovarainministerin esittelystä. Kyllä tätä on ihmetelty, arvoisat keskustalaiset, tuolla maakunnissa, millä tavalla siellä enää tulevaisuudessa pärjää. Monelle oma auto on tässä pitkien etäisyyksien maassa vain yksinkertaisesti välttämätön kulkuväline.
Samaan aikaan tämä hallitus valmistelee tiemaksuja tai ruuhkamaksuja, jotka ovat raju työssäkäynnin vero, joka tulee nimenomaan iskemään kovalla tavalla sinne maakuntien ja seutukaupunkien ihmisiin, jotka joutuvat käyttämään omaa autoa ja käymään töissä esimerkiksi Kehä kolmosen sisäpuolella. Ja samaan aikaan keskusta on kaivanut esiin jo lukuisat kerrat haudatun, satelliittipaikannukseen perustuvan autoilun verotuksen. Nyt viimeksi valtiovarainministeri Matti Vanhanen esitti, että autoilun verotus perustuisikin tulevaisuudessa siihen, että autoilijoita seurattaisiin. Tämä järjestelmä itse asiassa on äärimmäisen kallis rakentaa, ja sen vuosikustannukset ovat erittäin korkeat. Ja en ymmärrä, että se pihtiputaanmummo tai takahikiänvaari siihen Mazdaan tai Corollaansa tällaisen laitteen tarvitsisi. Ne vuosikustannukset tulevat olemaan korkeammat kuin näiden autojen käyttö tällä hetkellä. Ja kun meillä on jo polttoainevero, joka itse asiassa on käyttöön ja kulutukseen perustuva vero, niin en ymmärrä, minkä takia tarvitaan vielä tällainen uusi, seurantaan perustuva satelliittipaikannusjärjestelmä. Ja se muuten on myös jollain tavalla epäilyttävä muutenkin eli seurantajärjestelmä, vaikka keskustan ryhmäpuheenjohtaja, edustaja Kurvinen sitä puolusteli ja sanoi, että onhan meillä jo puhelimet. On totta, että se on jokaisen oma valinta, minkälainen puhelin on ja pitääkö sitä matkassa, mutta on aivan eri asia, jos valtio pakottaa autoon asentamaan seurantajärjestelmän.
Ja sitten ihan viimeisenähän sosiaalidemokraattien liikenneministeri Harakka on väläytellyt sitäkin, että polttoaineveroa korotettaisiin edelleen lisää ja sitten sitä kompensoitaisiin meille maaseudulla asuville niin, että kun minä menen tankkaamaan, niin minun tililleni tulisikin rahaa, ei sieltä menisikään rahaa, eli kaupungissa asuvat kustantaisivat edustaja Heinosen auton tankkaamista, ja lisäksi vielä, jos on pienituloinen, saisi tuplatilityksen sinne tilille. Edustaja Zyskowiczhan jo kävi bensatankilla kysymässä, tuliko sinne tilille nyt rahaa vai menikö sieltä rahaa. Ja jos on pienituloinen maaseudulla asuva — mihin muuten, tähän liikenneministeri Harakan 40 000 euron kotitalouden tulotasoon, iso osa suomalaisista lukeutuu — niin kyllä se olisi raju autoilun kustannusten lisääminen ennen muuta kaupungeissa asuville.
Mutta sitten tämä parafiininen dieselöljy. On vaikea ymmärtää, että tällä hallituksella ainoa yritystuki, [Pia Viitasen välihuuto] jota ollaan valmiita leikkaamaan, on se, mikä kohdistuu puhtaimpiin dieselöljyihin. Keskellä koronakriisiä, kun kuljetusala on ahdingossa eikä kalusto ole vielä siinä kunnossa kuin sen pitäisi olla silloin, kun parafiinisen dieselöljyn poisto tehdään, on mahdotonta ymmärtää, että tämänkin esityksen, joka kurittaa suomalaisia yrittäjiä, keskusta on voinut nyt hallituksessa hyväksyä. Sen takia kannatan edustaja Marttisen tekemää ehdotusta, että ei tätä uudistusta pidä nyt tehdä, ei keskellä koronakriisiä eikä tässä kalustotilanteessa, vaan sen aika on sitten joskus tulevaisuudessa, kun parafiininen dieselöljy ja tämä perusperiaate ovat kaluston uusiutumisen myötä siirtyneet pois. Nyt te laitatte jälleen suomalaiset yrittäjät, tavalliset tien käyttäjät maksumiehiksi.