Arvoisa herra puhemies! Jatketaan edellisestä listasta.
Edustaja Pylväs kysyi biokaasuohjelmasta, tai biokaasusta ja sen hyödyntämisestä biokaasuohjelmaan. Tänä vuonna tuli ensimmäinen konkreettinen, joka siitä aiheutui: lisätalousarviossa 20 miljoonaa lisää, ja tarkoituksena on nimenomaan sitten parantaa niin tarjontaa kuin kysyntää.
Edustaja Eestilä kysyi, onko päästöissä huomioitu rekkaliikenne. Ei ole huomioitu. En ainakaan itse tiedä, että sitä olisi millään tavalla siellä huomioitu.
Tässä useampi edustaja — Koponen, Sankelo, Hoskonen — otti turpeen esille. Tämä on ilman muuta ongelmallinen tilanne. On koko ajan puhuttu oikeudenmukaisesta siirtymästä, mutta kyllä tästä oikeudenmukaisuus on rapissut siinä vauhdissa, jolla se on syöksynyt alaspäin, ja nyt on tietysti käytävä läpi niitä toimia, millä me pystymme tyyliin huoltovarmuuden ynnä nämä muut toimet, kasvuturpeen, kuiviketurpeen, hoitamaan. Se on selvä. Ja näihin liittyy totta kai sitten myös energiastrategian kautta myös se hakkeen osuus. Miten esimerkiksi turvetoimijoista saataisiin, voisiko sanoa, moniosaajia, jotka voisivat tehdä sitten osittain sitä turvealaa mutta sitten esimerkiksi hakepuolta? Tätä selvitetään paraikaa.
Edustaja Kallille kotimaisen omistamisen osalta: Kotimaisen omistamisen ohjelma, jota vetää edustaja Sipilä, tulee alkuvuoden aikana, ja se tulee sitten kehysriiheen, puoliväliriiheen, käsiteltäväksi huhtikuussa, tai milloin lopullisesti sitten puoliväliriihi onkaan. Ja sitä kautta on täysin selvä, että meidän pitää saada lisää kotimaista omistajuutta, ja toivottavasti siinä ohjelmassa saadaan, ainakin siellä on kova porukka sitä tekemässä.
Edustaja Yrttiaho kysyi tuista. Kyllä yritysten tukeminen on tällä hetkellä parasta työllisyyspolitiikkaa. Noissa yrityksissä, jotka ovat saaneet tukia, on noin 270 000 työpaikkaa. Minä en äkkiseltään keksi kyllä parempaa tapaa tukea työllisyyttä kuin tukea niitä yrityksiä.
Heinonen kysyi, ja taisi Nurminenkin kysyä, tapahtuma-alasta. Vaikea ala. Tapahtuma-alahan pääsee, jos on tyyliin osakeyhtiö, myös kustannustuen piiriin — meillähän ei ole sinällänsä toimialarajausta kustannustuessa — eli sieltä kautta. Mutta me haemme tällä hetkellä yhdessä ministeri Saarikon kanssa OKM:n puolelta. Ensimmäinen vaikeus on jakaa se, mitkä tuet tulevat OKM:n puolelta, mitkä TEMin puolelta, ja sitten sen kriteeristö, mutta tätä me teemme koko ajan.
Myös Adlercreutz kysyi turpeesta, Mäkynen tapahtuma-alasta näemmä.
Edustaja Ikonen: 4 prosenttia bkt:stä, tki — se on kova tavoite, ja sitä kohti tulee mennä. Se, mikä on nyt myönteinen asia: meillähän EU-paketissa on erittäin vahva tki-painotus. Mutta se tietysti auttaa sen pätkän, mitä meillä se EU-paketti on, niin että se on kyllä meillä ehdottomasti se, mihin meidän pitää panostaa.
Edustaja Ovaska brexitistä: Tämähän on sellainen vähän, voisiko sanoa, poikkihallinnollinen, eli se menee valtioneuvoston kanslian ohjauksessa. Siinä on mukana TEM, ulkoministeriö seuraa neuvotteluja, ja iso rooli on sitten EK:lla, SY:llä. Nämä ovat niitä, jotka käyvät yritysten kanssa suoraa neuvottelua. Tullilla on oma toimensa siinä, sisäministeriöllä, mutta se on valtioneuvoston kanslian ohjauksessa.
Edustaja Kosonen kysyi kvanttikonemahdollisuuksista. On hyvin mielenkiintoista, mitkä ne sen mahdollisuudet ovat, mutta oma veikkaukseni on, että me tulemme kymmenen vuoden sisällä näkemään materiaaleja, joista meillä ei ole tällä hetkellä hajuakaan, koska se laskentateho, jonka se tuo, mahdollistaa ihan uusia asioita terveyspuolelle, materiaalien kehittämiseen ja niin edelleen. Eli tämä tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus.
Edustaja Kauma siihen carry backiin sai silloin jo aiemmin vastauksen, ja edustaja Vestmanilla oli kysymys näistä pienistä ydinvoimaloista. Ydinenergiaraportissa, joka tuli viime kesänä, nyt ensimmäistä kertaa nämä pienet ydinvoimalat on huomioitu. Rahallista panostusta niihin ei vielä ole. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Sitten mennään puhujalistaan.