Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Olen kirjannut tänään kaikki ministerien ja kansanedustajien esittämät perusteet sille, miksi kuntavaaleja pitäisi siirtää. Käyn ne nyt kohta kohdalta läpi ja sen jälkeen kerron, miksi näissä perusteissa ei vain yksinkertaisesti ole logiikkaa eikä mitään järkeä.
Ensimmäinen: Tänään on perusteltu kuntavaalien siirtoa sillä, että tautitilanne pääsi yllättäen pahenemaan. THL oli esittänyt lukemat, että tartuntatapauksia saatettaisiin todeta 11 000 päivässä tuossa kuntavaalien aikaan. No, todellisuus paljastui: THL:n puolelta oltiin annettu lukuja siitä, jos mitään rajoitustoimia ei tehtäisi. Sen jälkeen laskettiin vain tuommoinen matemaattinen eksponentiaalinen käyrä, joka olisi 11 000 päivässä. Mutta nyt niitä rajoituksia on nimenomaan tehty, ja epidemiologitkaan eivät pidä missään määrin todellisuutena sitä, että tartuntatapauksia olisi 11 000 per päivä huhtikuun puolessavälissä.
Kakkosperusteluna on ollut se, että kesällä tämä tartuntatautitilanne olisi todennäköisesti parempi kuin nytten. Eihän vain voi lähteä veikkaamaan, että tilanne voi olla parempi. Samaan aikaanhan voitaisiin heittää, että no, se on todennäköisesti ehkä ensi syksyllä vielä parempi tai niin edelleen. Kuten edustaja ja puheenjohtaja Halla-aho tässä hyvin perusteli, niin tämä todellakin avaa vaarallisen pandoran lippaan.
Kolmantena perusteena on esitetty sitä, että vaalivirkailijat kerittäisiin rokottamaan. No, minä en voi kuin ihmetellä tätä logiikkaa tällä hetkellä auki olevassa yhteiskunnassa. Vaaleissa kansalainen käy äänestämässä ainoastaan yhden kerran. Kaupassa, jossa rokottamattomat kaupantädit ja ‑sedät ja ‑nuoret toimivat kaupan kassalla, kansalainen saattaa käydä vaikka joka toinen päivä, käy ostamassa ruokaa, parin päivän päästä hupsista, unohtui tupakka-asti, pitää käydä se ostamassa. Parin päivän päästä ohimennen K-marketista tulee ostettua se vesipullo tai limsapullo, kun lähtee siitä eteenpäin lenkille. Ja siitä huolimatta, että näitä ei ole rokotettu, tässä ei ole mitään ongelmaa, mutta sitten vaalien suhteen, joka on demokratian kruununjalokivi, niin se, että yhden kerran kansalainen kävisi siellä äänestyspaikalla, ikään kuin olisikin ongelma.
Neljäs peruste: Ollaan esitetty, että ei tämä kuntavaalien siirto kahdella kuukaudella haavoita demokratiaa. No, todellisuutta on se, että demokratia ei toimi samalla tavalla kuin esimerkiksi joku pankkitili, että sieltä voi ottaa sitä rahaa ja sen voi viedä nollille, kunhan sitten jossain vaiheessa pitää huolta, että sinne palautuu takaisin rahaa, jota voi jälleen käyttää. Demokratia perustuu luottamukseen, ja niissä maissa, joissa demokratiaa on lähdetty askel askeleelta horjuttamaan, sitä luottamusta on horjutettu, ei luoteta enää poliitikkoihin, ei luoteta niihin viranomaisiin, jotka vastaavat, että lakeja noudatetaan, ja silloin se yhteiskunta on hajalla. Demokratia todellakin ottaa joka kerta kolhuja siitä, kun vaaleja lähdetään siirtämään, koska vaalien luottamuksellisuus perustuu siihen, että ne pidetään ajallaan.
Sen lisäksi tässä haavoitettiin demokratiaa vielä vakavammalla tavalla niin, että vaikka puhuttiin siitä, että tässä oli kyseessä parlamentaarinen työ, niin todellisuudessa se yksimielisyysperiaate vaalien siirtämisestä hylättiin. Tämä vaalien siirto ei käynyt kaikille puolueille. Perussuomalaiset oli ajoittanut esimerkiksi omat kampanjansa tietyllä tavalla. Me oltiin sitouduttu tiettyyn vaalipäivään. Toisin kuin muilla puolueilla, meillä hankittiin niitä ehdokkaita, kutsuttiin ihmisiä demokratiaan ja politiikkaan mukaan jo viime kesänä. Me emme hyväksyneet tätä vaalien siirtoa, ja tässä romutettiin nyt tämä periaate. Ja vielä opposition suurin puolue vastusti tätä.
Viides peruste: laillisuusnäkökulma. Hallitus on puhunut oikeusministerin suulla siitä, kuinka ihmisiä on tällä hetkellä koronakaranteenissa ja ei pystyttäisi järjestämään vaaleja sillä tavalla, että nämä ihmiset pystyisivät äänestämään. Mutta ei ole näköpiirissä se tilanne, että ensi kesäkuussa ihmisiä ei olisi koronakaranteenissa. Ihan samalla tavalla silloin niitä ihmisiä tulee olemaan koronakaranteenissa. Jos nyt tässä kahden kuukauden aikana keksitään ne keinot, miten he voivat äänestää, niin miten ihmeessä niitä keinoja ei muka ole keksitty vuoden aikana? Eihän tässä ole mitään logiikkaa.
Sitten kuudes peruste: vaalituloksen legitimiteetti. Ollaan pelätty sitä, että äänestysaktiivisuus laskee. No, eurovaaleissa se todellakin on ollut alle 50 prosenttia, viime eurovaaleissa noin 40 prosenttia ja eurovaali eurovaalien perään. Ei silloin olla kysytty, voivatko nämä EU-poliitikot mennä EU:hun edustamaan suomalaisia. Siinä ei ole ollut mitään ongelmaa, miten yhtäkkiä on nyt, kun muilla puolueilla on niin kova into siirtää kuntavaaleja? Sen lisäksi voidaan sanoa näin, että missä oikeusvaltiossa siirretään vaaleja sen veikkauksen perusteella, kuinka moni käy äänestämässä. Tämähän kuulostaa aivan Putinilta. Kuvitelkaa, että Venäjällä Putin sanoisi, että no, ehkä me nyt jatketaan näillä poliitikoilla, jotka nyt ovat vallassa, koska on sellainen riski, että jos me nyt vaalit pidetään, niin todennäköisesti ihmiset eivät käy niin paljon uurnilla. [Jussi Halla-ahon välihuuto] — Ei niin, ei tässä ole mitään järkeä.
Ja vielä viimeisenä: on puhuttu siitä, että rokotukset olisivat pidemmällä. No, me tiedetään, että virusmuunnoksia tulee jatkuvasti, tietyt rokotteet eivät enää tehoa näihin viruksiin muunnosten jälkeen. Me ei tiedetä, mikä kesäkuussa on tilanne, kun virukset mutatoituvat jatkuvasti. Mitä nopeammin vaalit pidettäisiin, sitä parempi.
Perussuomalaiset jäi täysin yksin siinä vaatimuksessa, että oikeusvaltiossa pidetään kiinni siitä, että vaalit pidetään ajallaan. On kumma, että tämä viisikko poseeraa EU:ssa ja huutaa oikeusvaltioperiaatteen perään, mutta ei ministeriaitiossa. Lopuksi kysyisinkin: Tehtiinkö tarvittavat rajoitustoimet, jotta vaalit voitaisiin järjestää, vai tehtiinkö vaalien siirrosta rajoitustoimi? Tehtiinkö demokratiasta vain koronarajoitustoimi? — Kiitos.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Tavio.