Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys kertoo hyvin selkeästi, millaista terveyspolitiikkaa oikeistohallitus haluaa tehdä. Julkista terveydenhuoltoa ajetaan alas samalla, kun yksityisen terveydenhuollon tukia lisätään. Tämä on todellakin ideologinen valinta, joka lisää eriarvoisuutta ja vaikeuttaa hoitoonpääsyä juuri niiden ihmisten kohdalla, joilla on jo valmiiksi heikommat mahdollisuudet saada hoitoa. — Ja todellakin, edustaja Rintamäki, ihan rehellisesti uskallan sanoa, että minun ideologiani mukaisesti minä suosin nimenomaisesti julkista terveydenhuoltoa, enkä häpeä sitä lainkaan.
Meillä on hyvinvointialueilla sote-palveluiden kriisi, sanoipa pääministeri mitä tahansa. Tiukka vaatimus alijäämien kattamisvelvoitteista on johtanut henkilöstön irtisanomisiin ja palveluiden leikkauksiin sekä keskittämiseen. Hallitus ei suostu kuulemaan hyvinvointialueiden hätää, vaan se pitää jääräpäisesti kiinni alijäämien kattamisvelvoitteesta. Samaan aikaan hallitus ohjaa lisärahoitusta yksityisille terveysyrityksille Kela-korvausten muodossa sen sijaan, että panostaisi suoraan julkiseen palvelujärjestelmään. Hyvinvointialueiltahan on jo hallituksen toimesta leikattu tällä kaudella muun muassa hoitotakuuta pidentämällä kahdesta viikosta jopa kolmeen kuukauteen, korottamalla asiakasmaksuja, supistamalla sairaalaverkkoa ja leikkaamalla hoitajamitoitusta, ja nämä kaikki ovat heikennyksiä suomalaisten ihmisten palveluihin.
Arvoisa puhemies! No, yksi keskeinen peruste tälle koko hallituksen esitykselle lienee gynekologisten palveluiden saatavuuden parantaminen, ja totta on se, että gynekologille pääsy on lähes kaikkialla vaikeaa, ellei jopa ihan täysin mahdotonta julkisella sektorilla. Tässä jo edustajat Merinen ja Castrénkin tästä käyttivät puheenvuoron. Olen itse samaa mieltä siitä, että kyllä meidän pitäisi huolehtia siitä, että julkisessa terveydenhuollossa jokaisella naisella olisi oikeus gynekologin vastaanottoon ja niihin palveluihin, mutta ihmettelen, miksi hallituksen ratkaisu on tässäkin tilanteessa ohjata nyt sitten julkista rahaa yksityisille lääkäriasemille sen sijaan, että vahvistettaisiin julkista terveydenhuoltoa.
Tämä Kela-korvauksiin suunnattava rahoitus pitäisikin käyttää suoraan hyvinvointialueille gynekologien palveluiden parantamiseen. Pitäisi palkata lisää lääkäreitä perusterveydenhuoltoon, kouluttaa lääkäreitä ja myöskin järjestää konsultaatiota, jotta naisten terveyspalvelut olisivat paremmin saavutettavissa kaikille, eivät vain niille, joilla on varaa maksaa yksityisestä hoidosta.
No, suun terveydenhuollon osalta on aivan sama juttu. Hammashoidon jonot ovat monilla hyvinvointialueilla pitkät, mutta edelleen esitän saman kysymyksen: miksi hallitus ei panosta julkiseen hammashoitoon vaan valitsee tien, jossa verovaroilla tuetaan yksityisiä terveyspalveluja? Jokaisella suomalaisella pitää olla oikeus hammashoitoon kohtuulliseen hintaan.
Tässä edustaja Rintamäki edellä hyvin totesi sen, että suunterveydestä huolehtiminen on kaiken a ja o ja se on hyvin kokonaisvaltaista. Tämä on mahdollista. Esimerkiksi Hämeessä Oma Hämeen hyvinvointialueella hammashoitoon pääsi Riihimäellä aikaisemmin, kun se oli vielä sairaanhoitopiirin järjestämänä, ilman pitkiä jonoja. Se on vain kysymys tahtotilasta. Mutta minä pelkään sitä, että mitä enemmän me nyt siirretään hoitoja sieltä julkiselta puolelta yksityiselle puolelle, sitä enemmän meillä siirtyy myöskin henkilöstöä sinne yksityiselle sektorille ja sitä enemmän meillä siirtyy niitä palveluita sinne yksityiselle sektorille ja vähemmän palveluita on saatavilla siellä julkisella sektorilla. Tämä on mielestäni loputon kierre, johon pitää puuttua.
No, lisäksi tässä hallituksen esityksessä esitetään, että fysioterapian ja suuhygienistin palvelut tulisivat Kela-korvauksen piiriin ilman lääkärin lähetettä. Tämä on nyt uusi linjaus, joka muuttaa tätä sairausvakuutusjärjestelmän logiikkaa ilman kunnollisia perusteluita. Tämä sotii myös hallituksen omaa linjaa vastaan hedelmöityshoitojen Kela-korvausten rajauksessa. Siinä näiden korvausten edellytyksenä oli nimenomaan lääkärin diagnosoima sairausperuste, ja nyt sitten kuitenkin tässä esityksessä mahdollistetaan ilman lääkärin lähetettä toisia palveluita.
Arvoisa puhemies! Tässä ei siis ole kyse vain yksittäisistä korvauspäätöksistä, tässä on kysymys terveyspolitiikan suunnasta. Meillä on nyt hallitus, joka heikentää julkista terveydenhuoltoa, siirtää resursseja yksityiselle sektorille ja sysää yhä suuremman vastuun ihmisille itselleen, ja tämä on täysin väärä suunta.
Arvoisa puhemies! Ehdotan, että tämä lakiesitys hylätään.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Mattila.