Arvoisa puhemies! Lapsiavioliitot on helppo tuomita. Ne on helppo tuomita etenkin silloin kun ne ovat kaukana. Mutta näemmekö malkaa omassa silmässämme?
Arvoisa puhemies! Suomen avioliittolaista on poistettava mahdollisuus antaa lupa alle 18-vuotiaalle avioliiton solmimiseen. Miksi? Nyt perusteluja sille:
Yleisesti ottaen alle 18-vuotiaan oikeustoimikelpoisuus on rajoitettua. Kuitenkin nykyinen avioliittolaki antaa alle 18-vuotiaalle lapselle mahdollisuuden tehdä oman elämän kannalta ratkaisevan tärkeä päätös: solmia avioliitto. Näitä lapsiavioliittoja on kerta kaikkiaan perusteltua pitää oikeusjärjestykseemme sopimattomina ja ennen kaikkea lasten perusoikeuksia loukkaavina.
Voimassa olevan maamme avioliittolain 4 §:n mukaan avioliiton solmiminen pääsääntöisesti edellyttää täysi-ikäisyyttä. Mutta saman pykälän 2 momentin perusteella täysi-ikäisyyden vaatimuksesta voidaan poiketa oikeusministeriön luvalla, eikä tässä lainkohdassa aseteta mitään alaikärajaa poikkeusluvalle. Lakiin on liitetty lapsen huoltajan kuulemisvelvoite, mutta sekään ei ole aukoton, eikä huoltajan kuuleminenkaan millään lailla muuta tilannetta, sillä mielestäni alaikäisen avioliittoon myöntyvän huoltajan kyky ja tahto turvata lapsen etu on kyllä perusteltua kyseenalaistaa.
Mahdollisuus saada oikeusministeriön lupa erityisistä syistä avioliittoon alle 18-vuotiaana ei ole jäänyt pelkästään periaatteelliseksi mahdollisuudeksi. Nimittäin Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on vuosina 1995—2014 avioitunut yhteensä 1 138 lasta, joitten huikea enemmistö, 869, oli tyttöjä. Vaikka viime vuosina enemmistö näistä erityisluvista on myönnetty 17-vuotiaille, on näitten edellä mainittujen tyttöjen joukossa 27 henkilöä, jotka ovat olleet 14—15-vuotiaita solmiessaan avioliiton. Avioliittoon voidaan perustellusti yleisesti liittää mielikuva puolisoiden keskinäisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä. On erityisen epäeettistä myöntää avioliittolupa alle 16-vuotiaalle lapselle, jota on rikoslain 20 luvun 6 §:n perusteella suojeltava seksuaalisilta teoilta.
Luvan myöntämistä alle 16-vuotiaalle on vaikea nähdä minään muuna kuin laillistettuna lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Tästä on YK:n ihmisoikeusneuvosto antanut heinäkuussa 2015 päätöksen, jossa se toivoo jäsenvaltioiden ryhtyvän toimenpiteisiin lapsiavioliittojen kieltämiseksi. Lähtökohtana lapsiavioliiton määritelmään on YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista, ja tämän lapsen oikeuksien yleissopimuksen 1 artiklassa todetaan alle 18-vuotiaiden olevan lapsia.
Lapsiavioliittojen kieltämisellä olisi myönteisiä seurauksia. Selkeillä säännöillä lasten fyysinen ja psyykkinen terveys, lasten oikeus lapsuuteen ja suoja hyväksikäyttöä vastaan turvattaisiin nykytilannetta huomattavasti tehokkaammin. Eikä Suomi voi mitenkään uskottavasti ajaa lasten hyvinvointiin ja ihmisoikeuksiin liittyviä tavoitteita, heristää sormea muille, mikäli meidän oman maamme lainsäädännössä on lapsiavioliitot mahdollistava aukko.
Arvoisa puhemies! Myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kiinnittänyt tähän epäkohtaan perustellusti huomiota.
Niinpä esitän lakialoitteena, että avioliittolain 4 §:n 2 momentti, joka mahdollistaa näitten poikkeuslupien myöntämisen, kumotaan.