Arvoisa herra puhemies! Tällä hallituksen esityksellä korvataan ansionmenetystä, joka aiheutuu palkattomasta työstä, poissaolosta lapsen hoidon järjestämiseksi koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi, ja on hyvä asia, että huomioidaan vanhemmat ja perheet, jos äiti tai isä tai lähivanhempi — ketä tämä laki nyt sitten koskee — jää hoitamaan alle 10-vuotiasta lasta ja näin ennalta ehkäistään myös koronavirusepidemian leviäminen. Tämä laki koskettaa varhaiskasvatuksessa olevaa lasta, esiopetuksessa olevaa lasta, lapsia perusopetuksen ensimmäisestä kolmanteen vuosiluokkaan kuin myös perusopetukseen valmistavassa opetuksessa olevaa ja erityisen tuen päätöksen saanutta lasta, kuten myös niitä perheitä, jotka ulkomailta tulevat Suomeen ja ovat tämän karanteeniajan sitten karanteenissa ja siltä ajalta myös ovat oikeutettuja tukeen.
Arvoisa puhemies! On arvioitu, että noin 50 000 henkilöä Suomessa tulisi saamaan tätä tukea ja noin 10 000 ulkomailta saapuvaa, ja tuen määrä on 723 euroa kuukaudessa. Sen saa henkilö, jolla on työ- tai virkasuhde tai voimassa oleva työsopimus. Kysyisin ministeriltä, miten nollatuntisopimusten kanssa toimitaan, jos henkilöllä on tällainen: onko oikeutettu tukeen? Kysyn myös yksinyrittäjien tilanteesta. Onko mahdollista, että hallituksen esitys voisi vielä hieman paremmin huomioida myös yrittäjät, eli heillekin tulisi oikeus eikä tarvitsisi tätä yrittäjille suunnattua tukea käyttää tähän lapsen hoitoasiaan, vaan se olisi selkeä tuki siihen, että myös lasta hoitamalla on oikeutettu tähän tukeen?
Sitten yksi asia, mikä hyvin paljon on noussut esille, on tämä omaishoitajien tilanne ja lähinnä ne yli 10-vuotiaat lapset ja nuoret, jotka ovat vammaisia, kehitysvammaisia, joilla on jonkinlainen vamma. Onko mahdollista, että laki voisi joustaa heidän kohdallaan, että vaikka olisi yli 10-vuotias, niin vanhemmalla olisi mahdollisuus jäädä hoitamaan, ja vaikka olisi 18-vuotiaskin, niin siitä huolimatta olisi oikeus ja mahdollisuus jäädä hoitamaan? Me tiedämme, että tilanteet ovat erilaisia, lapset ja nuoret ovat erilaisia: on hyvin vakavasti vammautuneita, hyvin vaikeasti kehitysvammaisia nuoria ja lapsia, ja kun me haluamme ennalta ehkäistä tätä virusinfektiota, niin kaiken järjen mukaista, maalaisjärjellä ajateltuna, olisi, että nämä henkilöt olisivat siellä kotona kotihoidossa ja kontakteja olisi mahdollisimman vähän. Millä tavalla me voisimme mahdollistaa sen? Kyllä siellä vanhemmat ja perheet ovat todella hädissään; ihan yhtä lailla kuin ikäihmisten omaiset myös vammaisten lasten ja nuorten omaiset ovat hädissään. Huolimatta siitä vamman laadusta ihmiset kaipaisivat sitä tukea. Millä tavalla te vastaatte tähän kysymykseen, koska tämä tuntuisi kyllä inhimillisesti oikealta tavalta toimia, että olisi mahdollista vähän vanhemmallekin henkilölle saada tätä tukea, hänen vanhempiensa saada tätä tukea?
Sitten kysyn vielä kausityöntekijöistä. He ilmeisesti saapuvat perheineen tänne Suomeen, ja juuri niin kuin tässä keskustelussa edustaja Lehto jo nosti esille, niin millä tavalla sitten valvotaan ja varmistetaan, kun kuitenkin siellä työmaalla tarvitaan sitä työntekijää, että se karanteeni säilyy ja kun vanhemmat sitten ovat hoitamassa, tai toinen vanhempi, sitä lasta, he saavat sitten sen tuen?
Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan hyvä esitys. Se on voimassa elokuun loppuun saakka. Tietysti rahasta aina voimme miettiä, onko tämä riittävä, mutta kyllä tämä on hyvä kädenojennus ja tuki ja kertoo vanhemmille sen, että kotona tehtävä työ on äärettömän arvokasta ja tärkeää ja kannustaa myös siihen, että ihminen voi jäädä palkattomalle työlle ja antaa sen panoksensa sitten siellä kotona lapsen hoitamiseen. — Kiitos.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Kiviranta, ja sen jälkeen ministeri Pekonen.